En ehtinyt käydä kuin pari kertaa pimeään aikaan lenkkeilemässä ennen ensilumien tuloa. Kun muutimme syrjään alkutalvi oli pimeä pitkään – pysyvä lumi satoi maahan muistaakseni vasta marras- joulukuun vaihteessa. Tuolloin oli hankala opetella koiran kanssa iltaulkoilua pilkkopimeällä tiellä.
Entisenä pimeää hysteerisesti pelkäävänä ihmisenä syrjään muuttaminen on edesauttanut pimeänpelon voittamisessa. Enää ei iltalenkeillä pimeässä kiiluvat silmät saa kääntymään takaisin kotiin päin, mikäpä muu tuolla lähimetsissä liikkuisi kuin kettu tai poro? Tuurilla ilves vierailee täällä.
Ensilumien tultua on ollut mukavaa kulkea luonnossa. Suuntasin heti Nuorgamin Skaidijärven reitille kävelylle ihastelemaan auringon kimaltelua hangilla ja ihmettelemään eläinten jättämiä jälkiä. Yllätyin kuinka paljon jäniksiä täällä nyt liikkuu! Jälkiä tuntuu löytyvän vähän vaikka mistä.
Alkutalvi on muutosten aikaa. Teno jäätyy vauhdilla ja osa suopurojen jäistä kestää kävellä yli. Ajoinpa mönkijälläkin viikonloppuna jään yli – kesti! Ja löysin lähistöltä suolammen jonka jäällä voisi vaikka luistella. Kunhan kolaisi lumet pois ensin. Vielä kuitenkin täytyy muistaa järvien jäiden olevan petollisia, eikä suurimmille lammille kannata suunnata pilkkimään ilman naskaleita.
Minulla oli lokakuulle toiveissa mennä vielä yhdelle yöretkelle, saimme kuitenkin jonkun pöpön tulijaisina koulusta ja sairasteltiin viime viikko. Että on ollut mälsää!
Lohdutuksena tulevana viikonloppuna pääsen kolmen yön reissulle Urho Kekkosen kansallispuistoon. Tahtoisin tehdä reissustani vaelluksen, haaveissa oli vaeltaa Aittajärveltä Paratiisikuruun ja Muorravaarakan kautta takaisin, mutta totesin ettei suunnitelmani ole fiksu ottaen huomion vuodenaikaan ja oma jaksaminen. Olen varannut Tammakkolammen vuokrakammin viimeiseksi yöksi ja vielä pohdin mitä reittiä sinne kuljen. Haaveena on yöpyä yksi yö jollain lähilaavuista.
Eli seuraavaksi olisi luvassa juttua alkutalven vaelluksesta postauksen ja videon muodossa.
Oikein mukavaa alkavaa marraskuuta teille!