Vuoden 2020 tavoitteenani on olla rohkeampi ja uskaltaa astua kynnyksen yli pidemmälle. Uskaltamisen kynnyksiä minulla on retkeilyä kohtaan useampi ja rohkaistuin heti vuoden alussa ylittämään niistä yhden.
Talvitelttailua olen vältellyt pimeän ja kylmän takia. Facebookin ”Nuku vähintään yksi yö ulkona joka kuukausi 2020” haasteen innoittamana päätin nukkua yön kotipihassamme. Kotipihassa nukkumista en ole aikaisemmin kokeillut kun olen kokenut kämppämme sijainnin rauhattomana liikenteen takia. Eikä toissatalvinen öinen renkaanpuhkonta ole innostanut kokeilemaan ulkona nukkumista…
… Pakkasta oli viiden asteen verran. Kaivelin päivemmällä Pikku-J:n kanssa teltalle paikan hankeen ja vein porontaljan sekä eristepatjan valmiiksi telttaan odottelemaan iltaa.
Odotin keskiyöhön ulos menemistä. Väsyneenä kävin kantamassa kaksi talvimakuupussia telttaan ja puin lämmintä päälleni. Luotin merinokerrastoon, villahousuihin ja -paitaan.
Mörönsyötikseni lähtenyt Kiiski alkoi tuhota porontaljaa heti telttaan päästyään. Kiskoin sen irti ja tarkistin nopeasti taljaan tulleet tuhot. Pihavalo valaisi sen verran että sain tungettua -4 asteen pussini suuremman talvipussin sisään ja sukelsin nukkumaan.
Kiiski mökötti oviaukon vieressä ja pisti kerälle nukkumaan. Pussien sisällä oli lämmin, kylmää hohkasi kyljen kautta sisään kun olin luisunut eristepatjalta pois. Asentoa korjattuani lämpöä alkoi muodostua pussien sisään ja suljin silmäni.
Kotipihassa nukkuminen ei ollut niin jännittävää mitä kuvittelin sen olevan. Pihavalo paistoi ärsyttävästi ja laittelin J:lle viestiä viitsisikö käydä sammuttamassa sen. Lopulta tulin siihen tulokseen että valon olisi parempi olla päällä jos alkaisi enemmän jännittämään.
Nopeasti havahduin ahdistavaan kuumuuteen ja riisuin villavaatteet päältäni. Yllätyin kuinka hyvin pussini lämmittivät vaikka ulkona olikin leutoa. Laitoin uudelleen nukkumaan ja odotin Kiiskin reagoivan edes pihalla liikuskelevaan kettuun.
Yöllä heräsin kerran viiden aikaan. Olin yllättynyt ja jatkoin unia kahdeksaan mielelläni. En muista olenko aikaisemmin nukkunut yhtä hyvin teltassa. Aamulla oli ihanaa hengitellä raitista pakkasilmaa ja kuvitella olevansa jossain muualla yötä.
Haasteet on tehty suoritettaviksi ja olen ylpeä ensimmäisestä onnistumisestani. Vaikka yö olikin helppo, en uskonut pääseväni edes alkuun haasteessa. Helmikuuksi haaveilen autiotupayöstä, maaliskuussa lähden hiihtovaellukselle. Haasteen avulla uskon pääseväni eteenpäin yksinvaeltamisessa ja pimeänpelkoni voittamisen kanssa. Edelleen minulla on kynnyksiä lähtä yöksi luontoon – kuten nytkään mikään ei estäisi lähteä leudolla säällä yöksi tunturiin telttailemaan, pelkään pelkkää ajatustakin yöpymisestä yksin pimeässä keskellä ei mitään.
Suosittelen muitakin tutustumaan kyseiseen ryhmään! Olen saanut motivaatiota ja innostusta öihin muiden osallistujien kuvista ja tarinoista. Jos muutkin uskaltavat, miksen minäkin?
Telttakuva kotipihasta päiväsaikaan ennen teltan purkua ja loput kuvat ovat 12.1 hiihtämältäni retkeltä Vuolleseavttetvárriltä. Mainitsemani renkaanpuhkoja ei jäänyt kiinni, mutta meillä on aavistus ettei tekijä enää asu kylillä.
Erämaan vaeltajatar 