Ruskatutkan tutkimuksia – ruostetta ja väriloistoa

DSC_7203
DSC_7207
DSC_7210
DSC_7212

Vautsi vau minkälainen ruska meitä onkaan taas ilahduttanut!

Elokuun puolella jokilaakson koivut alkoivat huolestuttavan nopeasti vaihtamaan väriään oranssiksi kesäisen vihreästä. Yleensä syyskuun toista viikkoa pidetään ruskan alkuna joten pieni epäillys ruskan loistokkuudesta hiipi mieleen. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi että syksyn runsaat sateet olivat saaneet aikaan koivuruosteen joka hiljalleen muutti lehdet ruskean-kellertäviksi.

Vaikka vaatteista saikin pyyhkiä ruostepölyä metsässä käymisen jälkeen ruska ei ollut täysin menetetty – mitä korkeammalta ruskaa etsi, sen paremmaksi se muuttui. Ruoste ei ollut yltänyt kaikkialle!

IMG_20220913_165202__01
IMG_20220913_152604__01
Erätoverin kanssa muikeana retkellä, pulla kai mielessä. Hirvestysalueilla on hyvä pitää huomiovärit päällä
IMG_20220913_161931__01

Maaruska loisti (ja loistaa edelleen) komeasti. Punaisen ja oranssin eri sävyt luovat tilkkutäkkimäisiä kuvioita maastoon, tunturin laelta katsellessa maisema näytti täysin oranssilta.
Ruskan värit saavat pysähtymään. Sille ei mahtanut mitään, oli pakko keskeyttää eteneminen kävelyillä ja jäädä vain katselemaan.

Värillistoa ehdin ihailla Nuorgamin suunnilla, Vetsikossa, Utsjoella kirkkopahdalla ja yhden yön retkellä Nammajärvellä. Syyskuun tekemättömyydestä kertoo ehkä parhaiten se että ulkona nukuttuja öitä on kertynyt vain yksi tälle kuulle.

Mutta tärkeintä lienee se, että ehdin ja sain nauttia ruskasta ilman huolta sen väliin jäämisestä. Sateisten kelien vuoksi ei haitannut etten taaskaan ollut vaeltamassa ruskan aikaan, ehkä joskus on sen aika.

Muita ruskapostauksiani löydät täältä

DSC_7213

Osa lukijoista onkin jo tilastojen mukaan löytänyt blogini uudelle sivulle josta löydätte Utsjoella opastamiani retkiä, kuten alkutalven talvitelttailukurssin jonka vedän Nuorgamissa Kaldoaivin erämaassa työpaikkani 70Northin upean Kieppi- mökin pihapiirissä. Talvitelttailukurssin aikana opetellaan nimenomaan talviaikaan telttailua, retkeilyä sekä hieman vaeltamistakin jotta ensimmäisistä talvisista yöretkistäsi tulisi mahdollisimman mukavia.

Aloitettuani työt matkailualalla olen toiminut sivutyönä yrittäjänä ja haaveenani on tuoda Utsjoen alueelle enemmän vaeltamiseen ja retkeilyyn liittyvää tarjontaa. Instagramistani @adventurelandansku löydätte ajankohtaista tietoa opastuksistani.

IMG_20220918_174352__01
Ruskapatikoiden maisemaa Vetsikosta

IMG_20220918_175608__01
Kylmät kuohut lämpimän sävyisten puiden varjostamana

Pidän ruskan aikaa luonnon viimeisenä taidonnäytteenä ennen kaamoksen synkkiä sävyjä ja talven tuomia mahtituulia. Nyt alkaa odotuksen ajanjakso jota taivaalla loimuavat revontulet piristävät, loka-marraskuun väli voi olla lumettomuudellaan synkkä, mutta pienet yksityiskohdat tuovat retkille säväyksen. Riite, huurre ja kuura, talven tuoksu sekä hiljalleen jäätyvät vesistöt kertovat vuoden kiertokulun loppumisen läheisyydestä. Vaikka lähestyvä pimeä ajanjakso voi tuntua ankealta, täytyy muistaa että pimeydelläkin on kauneutensa.

Tervetuloa alkutalven ilot!

Kolmevuotiaan ensimmäinen yöretki

IMG_20220707_184953__01

Tätä on odotettu! Pienin retkeilijämme odotteli jo päiviä ennen yöretkeä maltamattomana milloin päästään matkaan. Isoveljen seikkailut ovat varmasti kuulostaneet jännittäviltä pienen kolmevuotiaan mielessä.

Pakkasimme yhdessä ja jutustelimme mitä yöksi luontoon lähteminen tarkoittaa. Kävellään, pystytetään teltta (jonka kokoaminen on hänelle jo tuttua, kotipihassa yöpyessäni lapset ovat usein mukana pystytyksessä), syödään ja mennään iltapesujen kautta nukkumaan. Kerroin myös että teltassa voi olla jännittävää ja yöllä voi kuulla ääniä joita ei omassa huoneessa kuule.

En löytänyt kumpaakaan pienistä kerhorepuistamme joten tytär sai kannettavakseen kevyimmän repun mitä omistan. Sen hän sai täyttää itse, rakkaimmat pehmot ja hieno käsilaukku sujahtivat reppuun. Kun kyselin mitä käsilaukussa on hän näytti sieltä ponnarin ja paperitollon .

IMG_20220707_190837__01

Hyvä että sain oman rinkkani selkään kun lapset jo juoksivat Skaidijärvelle vievää polkua pitkin kohti yöpaikkaa. Tupasvillat olivat kuulemma yhtä pehmeitä kuin kissamme Kinttaan karva. Sadevesien synnyttämiä mutaisia kohtia ei millään voinut väistää polulla ja suon ylittävillä pitkospuilla oli jännittävää kävellä.

Kolmevuotiaana on mielestäni oikein hyvä aloittaa yöretkeily. Taaperovaiheen ohittava lapsi alkaa olemaan jo hieman itsenäisempi ja jaksaa kulkea muutamia kilometrejä. Vanhemman turva on edelleen tärkeää, mutta silmät on oltava selässäkin pienen seikkailijan koetellessa taitojaan. Isosisaren läsnäolo tuo helpotusta, on seuraa jonka kanssa puuhastella ja leikkiä.

IMG_20220707_203118__01

Kannoin tyttären muutaman kostean kohdan yli. Ajatuksena oli pukea lapsille kumisaappaat mutta vauhdikkaassa lähdössä jalkoihin eksyi vaelluskengät ja Reiman välikausikengät. Hellejakson päätteeksi ukonilmat ja rankat sateet olivat nostattaneet soiden vesimäärää huomattavasti.

Skaidijärven laavulle päästessämme pystytimme ensin teltan jotta iltatoimien aikaan ei tarvitsisi huolehtia majoitteesta. Kannoin kaikkien makuupussit, omat ja tyttären vaatteet sekä ruokapuolen. Poitsu kantoi omat varusteensa.

Iltapalaksi oli tarjolla monenlaista sorttia. Ei ole mitään inhottavampaa kuin herätä nälkään teltassa! Jälkiruoaksi tekaisin letut kevättalvella ostamallani Primuksen Omnifuelilla, vitsi että on kätevä keitin. Kaminassa paisteltiin makkaraa, välillä oli pakko käydä viilentymässä ovella. Samalla sai ihailla kauniita tunturimaisemia.

Hieman harmaita hiuksia aiheutti sotkuinen kota. Meitä ennen kodalla ollut oli vieraskirjan mukaan vähän siivoillut, meille jäi silti lakaistavaa ja roskien keräämistä. Ihmiset, siivotkaa jälkenne. Arvostakaa näitä retkeilykohteita joita saamme käyttää!

IMG_20220707_200032__01

Suosittelen ensimmäisen yöretken kohteeksi paikkaa jossa on käymälä. Kota, laavut tai autiotuvat toimivat hyvinä sääsuojina ja ruokailupaikkoina.

Iltatoimet hoidettiin ulkona. Seurailimme saderintaman kehittymistä kauempana Norjan puolella. En ollut paljoa selaillut säätiedotusta, aamuyöksi lupaili sateita.

Pienemmän nukahtamisessa meni arvatenkin hetki, joka on täysin ymmärrettävää. Harmiksemme hänen ensimmäistä kertaa käytössä ollut Haltin 500 pump matress vuosi, pumppasin sen uudelleen täyteen tarkistettuani pumpun ja venttiilin olevan kiinni. Lapsen nukahdettua totesin patjan vuotavan edelleen.

Molempien nukahdettua kuuntelin kuinka poro jolkutteli teltan viereen roukumaan. Lokit kaakattivat ja riekot käkättivät. Luonto aloitti konserttinsa. Onneksi lapset eivät heränneet!

IMG_20220707_223906__01
IMG_20220708_084628__01

Yö oli levoton. Harmitti tyttären puolesta hänen nukkuessaan tyhjällä patjalla, en tohtinut kuitenkaan herättää. Heräilin vähänväliä, neljän aikaan otin hereillä käyneen pienen omaan makuupussiini nukkumaan. Lopulta molemmat nukuimme omissa pusseissa patjallani.

Yö oli lämmin, joten lapset pärjäsivät ilman kerrastoja tai pipoja yön yli.

Näin unta särkevästä selästäni. Inhottavaa kun selkäkivut riivaavat niin kotona kuin ulkona nukkuessakin.

Aamulla puettiin sadevaatetta päälle pisaroiden ropistessa teltan kattoon. Oli luxusta tehdä aamiainen kodan suojissa.

Lähes kaikki varusteemme kastuivat purkaessamme telttaa. Tyhmänä vaihdoin sadehousut pois sateen hellittäessä hetkeksi ja kastuin läpimäräksi kuoritakkia lukuunottamatta.

IMG_20220708_095528__01

Kyllähän se niin on, että mitä enemmän lasten kanssa retkeilee sitä innokkaammin hekin näyttävät suunnittelevan uusia retkiä. Yöretkien kohokohta vaikuttaa toiselle olevan retken jälkeinen päiväsauna kun toinen vasta alkaa hahmottamaan kokonaisuutta.

Tämän yöretken perusteella olemme pian suuntaamassa toiselle yhteiselle telttaretkelle! Tyttären makuualusta täytyy reklamoida sitä ennen.

Heräsikö kysyttävää yöretkestä? Heitä kommenttia postaukseen tai ole Instagramissa yhteydessä @adventurelandansku

Kevään ensimmäinen retki – Skaidijärvi

DSC_6779
DSC_6787

Kevät on edennyt Utsjoella uskomattomaan tahtiin! Lämpimät päivät ja vesisateet saivat tunturijoet sulamaan sekä ujosti kurkistelevat silmut esiin vauhdilla. Ei ole kauaakaan kun harmittelin ettei vielä pääse korkeammalle avotunturiin kuivin jaloin kävelemään, nyt meinaa iskeä kiire jotta ehtisi saada kotipihan kuntoon kesäksi retkien tieltä.

Pulmankijärventien varrella sijaitsevan Skaidijávrin retkeilyreitin polku oli sopivasti sulanut viikonlopun retkeämme varten. 5,8 kilometrin rengasreitin sijaan kävelimme Isonkivenvaaran parkkipaikalta kolmen kilometrin edestakaisen reitin kolmevuotiaan tahtiin. Poitsu viiletti edellä välillä juosten, ei ole epäilystäkään etteikö hän jaksaisi kesän vaellukselle laskemiani päivämatkoja.

Lapset juoksivat ensimmäiset parisataa metriä merkittyä reittiä pitkin jonka jälkeen he innostuivat seikkailemaan alueen suurilla kivillä. Niissä ja maassa makaavien lahojen puiden tutkimisessa riittää tekemistä.

Tammikuun lopulla syntyneelle kolmevuotiaalle retki oli ensimmäinen kun häi sai (joutui) kävelemään koko matkan. Olin yllättynyt miten helpolla pääsin, syliin halutessaan pidimme tauon, ihmettelimme luontoa ja jatkoimme matkaa. Viivyttelimme jännillä kivillä kiipeillen ja matelimme.

DSC_6793
DSC_6797

Polku oli yllättävän hyvässä kunnossa. Skaidijärven reitin vakituisten kosteiden kohtien lisäksi ei ollut kuin yksi sulamisvesistä täyttynyt kuoppa jonka saimme kiertää. Mielestäni reitillä pärjää hyvin lenkkareillakin, vain kodan läheisyydessä oleva kosteikko saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia. Pitkospuut ovat lyhyet ja retkeilijöiden väkertämät lisäaskelmat vaativat pientä seikkailunhalua mikäli mielii päästä perille saakka kuivin jaloin.

Vaelluskengät ovat hyvät peruskengät retkeilyyn. Vaikka omani ovat tukevimmasta päästä, tykkään rullailla niillä maastossa kuin maastossa ilman kantamuksiakin. Lapsilla oli kumisaappaat ja hyvä näin, mutaiset rapakot vetivät luokseen ihmeellisen voimakkaasti.

Vaikka aurinko paistoi, sää oli vielä aamun sateiden jäljiltä viileä. Tyttären softshellhaalari ja pojan softshelltakki sopivat hyvin retkeilyvaatetukseksi. Usein lapsilla on ulkovaatteiden alla ihan perus trikoo-/puuvillavaatteet, jos liikkumista on enemmän tai keli on kylmempi käytämme teknisiä kerrastoja.

DSC_6799
DSC_6804

Skaidijärven rannalla pilkittiin. Toiminta tosin loppui lyhyeen hermomamman iskiessä paikalle käskiessään kalastajien poistumaan rantaviivalta. Lähinnä nuoremman kalastajan kivellä keikkuminen ja mahdollinen vaatteiden kastelu hermostutti.

Evääksi nautittiin kauppareissulta napatut pienet herkut, kotoa lähdettiin vatsat täynnä. Arvuuteltiin mikä lintu äänteli kauempana rannalla ja bongattiin kaksi piekanaa lentämässä ympyrää yläpuolellamme. Muita lintuhavaintoja olivat tunturin vakipiippaajat kapustarinnat sekä epäilyttävästi lähettyvillä lentelevä tunturikihu. Tunturikihuja tavattaessa tuntuu aina, että niillä on pesä jossain lähettyvillä.

DSC_6806

Ymmärrettävästi paluumatkalla iski pieni väsymys. Enemmän taukoja tarkoitti tarkempaa maastoon tutustumista, maassa ja kivillä makoilua. Isoveljen seikkailut saivat pienemmänkin jaksamaan ja pian taas juoksenneltiinkin pitkin poikin kiveltä toiselle niin että mammaa taas kauhistutti.

On erilaista retkeillä yhden kolmevuotiaan kuin kolmevuotiaan ja seitsemänvuotiaan kanssa. Poitsun ollessa pienempi (tsekatkaa ihmeessä oikean sivupalkin ”kirjoitukset” kohdasta vanhempia postauksia poitsun pikkulapsiajalta) juttukaverina olin vain minä ja puolisoni, nyt pienempää edellä vetää reipas isoveli. Kummasti toisen lapsen läsnäolo auttaa jaksamaan pidemmälle.

Paluumatkalla vierailtiin vielä muutamalla kiviröykkiöllä ja tunnistettiin muutamia papanoita matkan varrelta. Retkemme sujui niin hienosti, etten malta odottaa seuraavaa kertaa kun suuntaamme jollekin toiselle helpohkolle retkeilyreitille patikoimaan.

IMG_20220529_155527__01

Hiihtoretki lähivaaralle, lämpimästi pukeutumisen tärkeys

DSC_6680-2
DSC_6670

Kevät on oikukasta aikaa. Vaikka sää vaikuttaisikin leudolta ja aurinko paistaisi lämmittäen ulkoilijaa, mukaan retkelle on silti hyvä pakata lämmintä vaatetta mukaan. Jo paksummat hanskat, pipo pannan tilalle ja villapaita voivat pelastaa retken.

Meinasin astua kevään asettamaan ansaan lähtiessäni hiihtämään lähivaaralle. Onnekseni olin hoksannut pukea lämpimästi.

Ajoin moottorikelkalla ylös avotunturiin skipaten kamalan mäkemme jossa kovin hiihtomotivaatio karisee ensimetreillä pois. Monesti jätän korkeimmat maastot hiihtämättä väsyttyäni alkumatkasta, nyt oli helppoa parkkeerata kelkka rinteeseen ja lähteä seikkailemaan.

En kaivannut retkeltäni kuntoilua. Työpäivän päätteeksi kaipasin aivojen tuuletusta, hetken omaa aikaa. Aurinko paahtoi ohuen toppatakkini läpi, oli pakko jatkaa matkaa pelkkä kerraston paita päällä. Haaveilin hiihteleväni vielä tälle keväälle jonnekin pidemmälle yöretkelle upeassa auringonpaisteessa, toivottavasti tämä toive toteutuu. Mutkittelin kivikoissa ja jälleen kerran pohdin toistensa päälle pinottujen kivien kohdalla kuka tai mikä ja miksi kiviä on kasattu päällekäin pitkin erämaata. Välillä toistensa päällä kiikkuvat kivet ovat todella suuria ihmisen nostamiksi kiviksi. Osa päällekkäin kasatuista kivistä on vanhoja reittimerkkejä.

DSC_6673
DSC_6674

Pitkästä aikaa hiihdin liukulumikengilläni. Olen tottunut tunturisuksieni täyspitkiin nousukarvoihin ja lipsuvat pohjat ottivat hieman hermoon. Liukulumikenkäni ovat Oacin xcd:t 160 senttisinä, ihan jees kapistukset lähimaastoihin. Hiihdettyäni talven monot jalassa olen tykästynyt niiden tukevampaan menoon, ea- siteissa kengät tuntuivat lipsuvan paikoiltaan.

Alkoi olla t-paitakelit. Tuskastelin kuumuudessa ja potkiskelin raskasta märkää lunta irti suksien pohjasta. Käväisin vaaran huipulla tähystämässä Skoarrajärveä, ketään ei näkynyt lähitienoilla vaikka erehdyttävästi ihmisiltä näyttävät kivet lähirinteissä saivatkin mieleni näin luulemaan. Monesti vaeltaessakin olen näkeväni liikettä rinteillä. Alitajuntainen toive nähdä muitakin nauttimassa luonnosta?

DSC_6676
DSC_6681

Laskeuduin hieman alemmas kiviselle pöytäryhmälle juomaan termarista teetä ja nauttimaan korvapuustin. Piti pukea takki takaisin päälle, alkoi tuulla. Ilman takkia en olisi pystynyt jäämään tauolleni ja olisin voinut paleltua pahemminkin.

Seurasin kuinka Norjan puolella sumun näköinen sakeus laskeutui rinteitä pitkin laaksoon, siitä kurua pitkin pienelle joelle aina Tenojoelle saakka. Tuli kiire, lumipyry oli tulossa vauhdilla kohti! Näky oli upea, mutten tahtonut jäädä sateen alle. Harmitti luopua auringon lämmöstä, pitkän talven jälkeen mieli ja keho janoavat aurinkoa.

Paluumatka kelkalle ei kestänyt kauaa. Palattuani sukset kyytiin alkoi sataa suuria hiutaleita. Onneksi olin pukeutunut lämpimästi!

DSC_6678
DSC_6683

Laskeutuessani alas rinnettä kohti kotia lumisade loppui. Pilvi näytti jatkavan matkaansa kohti Vetsikkoa. Kuinka hieno kokemus! Harvemmin arjessa tulee pysähdyttyä seuraamaan yksittäisen kuuron liikehdintää. Kesäisin samaa pystyy harrastamaan tunturien laelta sadekuurojen vaeltaessa paikasta toiseen. Mitään nopeaa toimintaahan tämä ei ole.

Etenkin avotunturiin suunnatessa päiväretkellekin on otettava mukaan lämmintä vaatetta vaikka sää vaikuttaisikin seesteiseltä. Sääolosuhteet muuttuvat nopeasti, kylmettyminen keskeyttää retken ja altistaa vaaratilanteille. Kuten jo edellä mainitsin, jo paksummilla hanskoilla, pipolla ja takilla tekee paljon.

Aurinkoisia kevätretkiä teille! Seuraavaksi pyrin julkaisemaan videon Urho Kekkosen kansallispuiston yhden yön retkestäni.