Aloitin vaellukseni Utsjoen Baddasta ja hiihtelin ensimmäiseksi yöksi Rohtojärvelle. Kerrankin säät tuntuivat olevan puolellani! Tuuli yltyi tasaiseen tahtiin päivien aikana hurjistuen myräkäksi kahden vuorokauden ajaksi. Toisen yön yövyin Erttetvárrin alapuolella josta hiihtelin Gáimmoaivin juurelle kolmanneksi yöksi. Vierailin Guivin huipun alapuolella, harmikseni sää oli sen verran haastava etten nähnyt eteeni mitään, osa päivän matkasta hiihdettiin pelkän gepsin avulla!
Vaellus oli sekä mukavan rento, että haastava. Sain laittaa kaikki talvivaellustaitoni koetukselle ja ilokseni sain huomata vuosien harjoittelun riittävän pidemmille ja raskaammille yksinvaelluksille lumiseen aikaan. Kohtasin matkallani erilaisia suunnistushaasteita, hiostavaa ja kylmää säätä, kovia tuulia ja varjokatoa. Sain huoltaa retkikeittimeni ja todeta viimeisenä aamuna jättäneeni yhden venttiilin löysälle josta osa bensasta oli päässyt yön hiljaisuudessa vuotamaan.
Hiihdin neljänneksi yöksi Akukammille turvaan myräkältä ja viivyin lopulta suojassa vuorokauden ennen kuin rohkenin lähtä kohtaamaan tuulen. Löysin hyvän tuulensuojaisan paikan Akujärven lähistöltä ja ihastuin maisemiin, kolmannen päivän pitkät tasaiset suomaisemat olivat alkaneet jo lähes kyllästyttää mutta mitä idemmäs erämaassa pääsin, sen komeammaksi maisemat kävivät.
Tällä kertaa päätin, etten kirjoita erillistä reissukertomusta vaelluksestani vaan annan kaiken kunnian kuvaamalleni videolle jolla vaellukset tunnelmat pääsevät kaikkiin oikeuksiinsa.
Siitä tietää että reissu on ollut loistava, kun vielä kuukausi vaelluksen jälkeen haikailee takaisin.
Tammikuun lopulla käytin vapaapäivän hyödyksi ja suuntasin kotoa suoraan tunturiin.
Utsjoella asuessa on kätevää, kun pystyy autoa käyttämättä siirtymään suoraan koskemattomille hangille. Vastoin odotuksiani rinteessä oli kantava hanki, olin varautunut tuskaiseen hikoiluun kantamattomassa hangessa.
Tammi-helmikuun aikana vesisateet jatkuivat. Hangella on kantoa, mutta sankat lumisateet ovat tehneet pehmeän peitteen jäisille alueille.
Jyrkässä rinteessä hiihtelyn jäljiltä löytyi vielä energiaa joten päätin suunnata alueen korkeimmalle kohdalle. Kivet raapivat suksien pohjia ja vaaran rinteestä pilkotti esiin kiviä joita ei normaalisti tähän aikaan vuodesta näe.
Aivan säikähdin auringon tullessa huipun takaa näkyviin! En ollut nähnyt aurinkoa hiihtovaelluksemme jälkeen enkä muistanut ollenkaan sen olemassaoloa.
Päästessäni Vetsijoelle avautuvien maisemien äärelle näin porojen kylpevän auringossa. Varovaisina ne siirtyivät hieman kauemmaksi jatkamaan ruokailuaan ihaillessani keskitalven maisemia.
Vetsijoki kiemurtelee suurten rinteiden lomassa ja kutsuu samoilemaan varrelleen. Olisi ihanaa hiihdellä sen rantoja myöten syvemmälle Kaldoaivin erämaahan, mutta kerran kesäaikaan sen läpikulkeneena ajatus ahkion kanssa risukossa taistelemisesta ei houkuta.
Saatuani tarpeeksi kauniista maisemista lähdin laskettelemaan kotia kohti. Mielikuvissani olin alppihiihtäjä, kiemurtelin höttörintteitä myöten vältellen hiihtämistä. Innostuin jatkamaan tunturisuksilla laskettelua aina kotipihaan saakka, mahdollisimman paljon metsässä kierrelläkseni. Kerran osuin vahingossa jäniksen pesälle, tällä kertaa metsissä kiertelyni ei tuottanut satunnaisia löytöjä.
Utsjoella asuessa on tosiaan se etu, että luontoon pääsee heti autoa hyödyntämättä. Samat kohteet eivät kyllästytä, alueet ovat niin laajoja että joka kerralle löytää halutessaan uutta tutkittavaa ja nähtävää.
Kotini läheisyyteen on kesän aikana syntynyt uusi eläinten muodostama polku joka on hyvä esimerkki siitä kuinka maasto kuluu – käytäthän mahdollisuuksien mukaan valmiita polkuja seikkaillessasi lähiluonnossa! Jos eksyminen pelottaa, puhelin toimii nykyään lähes kaikkialla teiden läheisyydessä. Puhelimen kannattaa myös antaa siirtyä Norjan verkkoon.
Mikä olisikaan mukavampaa kuin pieni arjesta pakeneminen luonnon rauhaan?
Syksy ja alkutalvi on ollut ikävän kiireistä aikaa enkä ole ehtinyt retkeillä normaaliin tahtiin. Yöretkille lähteminen takkuaa enkä ole päässyt vielä kunnolla asennoitumaan talveenkaan.
Arki alkaa hiljalleen palailemaan uomiinsa ja olen alkanut suunnittelemaan talven menoja. Tammikuussa on tarkoitus tehdä kaamosvaellus Kaldoaivin erämaahan, odotan sitä hyvin innoissani!
Elokuussa tein Erätoverin kanssa pienen yöretken Kaldoaivin erämaan puolelle Gironskáiláttu- lammelle. Tälläisiä ”illasta luontoon ja aamusta kotiin” lähtöjä tulee tehtyä harmillisen vähän.
Kävelimme lammelle kiertäen Njallavárrin maston rinteen kautta. Olimme tarkistaneet tuulen suunnan ja valinneet lammen puoliskon sen mukaan. Erätoveri oli ottanut pressun muka tuulen suojaksi, aikeenamme oli väsätä siitä tarppimainen tekele.
Pressu oli hyvää ajanvietettä, vierähti tovi jos toinenkin kun yritimme saada siitä jonkinlaisen suojan tuulta vastaan. En ole itsekkään paljoa ollut tarppien tai muiden kevyiden suojien kanssa tekemisissä.
Ostin kesällä minulle ja lapsille kevyemmän kesäkelien teltan vaelluksia varten, Msr freelite 3 v 3 on 1230g painava kolmen hengen tilaihme. Keveys ja tilavuus ovat teltan paras ominaisuus, ulkoteltan ja pohjan vesipilariarvo on vain 1200 mikä on reilusti vähemmän kuin esimerkiksi Hillebergin teltoissa. Vesisateella täytyy olla myös nopea kokoaja – sisäteltta ehtii kastua ennen ulkoteltan kiinnittämistä. Tähän mietin patenttia tai kevyen puihin kiinnitettävän sadesuojan hankkimista.
Olen koonnut teltan nyt useamman kerran enkä ole vielä onnistunut saamaan ulkotelttaa ensimmäisellä kerralla oikein päin. Tämä on pieni ongelma verraten siihen kuinka helppo teltta loppujen lopuksi on koota. Ensin yksi haarautuva kaari kiinnitetään sisätelttaan ja kiilataan. Ulkoteltta puetaan kaaren päälle ja pingoitetaan kiiloilla ja myrskynaruilla. Teltassa on kaksi sisäänkäyntiä ja kaksi pientä absidia joihin mahtuu yksi aikuisten rinkka tai kaksi lasten rinkkaa / puoli. Vesisateella täytyy olla tarkka ettei vettä kerry absidien alle.
Lasten kanssa vaeltaessani käytämme paljon tupia yöpymiseen, teltta on lähinnä turvavarusteena mukanamme. Oma Fjällräven abisko shape 3 ei myöskään ole painavimmasta päästä (2560g), mutta jokainen säästetty gramma on tervetullut lasten kanssa vaeltaessa.
Tuuli yltyi tunturilammella. Jouduin kääntämään telttaani kertaalleen saadakseni sen paremmin tuulen suuntaiseksi. Saimme kokattua päivällistä suojassamme, Erätoveri oli järjestänyt jälkiruuaksi kuohkean vegaanisen mutakakun. Joimme hieman vadelmaboolia ennen pientä iltakävelyä lähinyppylöille.
Avotunturissa näkee kauas ja seurasimme kuinka lammelle saapui kalastajia. Lähivuosina olemme lukeneet ikävistä tapauksista joissa leireistä on viety retkeilijöiden varusteita häikäilemättömästi ja päätimme valua hiljalleen takaisin teltoille.
Iltapalan jälkeen oli aika kömpiä telttoihin nukkumaan. Viimeiseksi ennen teltan oven sulkemista seurasin kuinka kuu nousi hiljalleen tunturin takaa esiin. Harmitus siitä, kuinka vähän yöretkiä on tullut tehtyä valtasi mieleni. Toivottavasti vielä ehtisin tehdä useamman.
Yöllä tuuli yltyi kovemmaksi ja jännitin miten teltta kestää puhurin. Aamulla pakatessamme telttoja olin jättänyt toisen absidin auki jonka johdosta teltan kaari vääntyi tuulen voimassa lähes maata vasten. Kiireellä suljin oviaukon ja Erätoverin kanssa nostimme teltan takaisin pystyyn.
Msr:n freelite 3 v3:n kanssa on siis hyvä olla tarkkana tuulten kanssa. Suojaisa leiripaikka antaa paljon armoa pystytykseen.
Leiripaikan siivottuamme kävelimme mönkijöuralle hieman eri reittiä myöten. Istuimme puron vareelle kivelle nauttimaan lasilliset vadelmaboolia ja seurasimme kuinka tuuli heilutteli maassa kököttävää rinkkaani. Luonnossa ei paljoa tarvitse seurattavaa viihtyäkseen.
Aamulla sängyn pohjalla maatessani lokakuinen kylmyys hiipi luihin ja ytimiin.
Ikkunasta vastaan tuijotti kuurainen maisema – yhdessä yössä ruskan rippeet olivat saaneet sokerikuorutteen ylleen.
Sumu peitti Norjan tuntureita ja pienet lammikot olivat saaneet jäisen kannen.
Olin suunnitellut käveleväni Vetsikosta tunturien yli kotiin ja päivä vaikutti täydelliseltä. Sain kyydin Vetsijoen sillalle josta suuntasin maastoon mönkijäuraa seuraten. Juhis neuvoi nousemaan puurajan yläpuolelle ”istumakiveltä” jota en harmikseni bongannut vaan suuntasin korkeammalle mahdollisimman loivasta kohtaa.
Rinteessä sammalikko oli jäätynyt, tuntui kuin olisi kävellyt jonkinlaisella hoplopista tutulla alustalla.
Napsin täydellisen kirpeitä puolukoita suuhuni ja pysähtelin katselemaan takaa avautuvaa maisemaa Tenojoelle. Kuura erottui rinteistä kohdista mihin auringon lämpö ei ollut vielä yltänyt.
Seurailin katseellani Vetsijoen mutkittelua tunturien välissä. Mietin jälleen, kunpa mahdollisimman moni pääsisi kokemaan samanlaisia luontohetkiä – luonto voisi paljon paremmin jos ymmärrys sen ainutlaatuisuudesta ja herkkyydestä lisääntyisi.
Ura jatkui korkeammalle tutulle näköalapaikalle jolla olen muutamia kertoja käynyt suksin ihailemassa Tenojoen maisemia.
Poroporukka seuraili kulkuani aikansa, välillä paikkaa vaihtaen. En halunnut olla häiriöksi joten jatkoin ripeästi matkaani ylöspäin.
Päästessäni vaaran toiselle puolelle värien ero oli huomattava – talvinen harmaus muuttui yhtäkkiä takaisin ruskan sävyihin.
Olin saapunut kotipaikkani puoleiselle tasanteelle. Kävin jo edeltävänä iltana katselemassa tasanteelta maisemia tunturin puolelle, nyt itse tunturin puolelta maisemat näyttivät entistä jylhemmiltä.
Monesti mietin kuinka kiitollinen olenkaan siitä että pystyn asumaan Utsjoella ja nauttimaan paikallisesta luonnosta. Haaveillessani Lappiin muutosta en olisi voinut kuvitellakaan tätä onnea.
Laskeutuessani kotirinnettä kuura teki paluun puihin ja varvikoihin. Olin jotenkin olettanut korkeammalla olevan talvisempaa, mutta rinteessä pystyi tuntemaan kuinka kylmä ilma viipyili puurajan alapuolella.
Neljän kilometrin patikkani tarjosi monipuolista nähtävää. Lähiluonnon tutkiminen ja uusien reittien kokeilu on virkistävää ja aina löytyy jotain uutta!
Erämaan vaeltajatar 