Iltateellä Veahčatnjunnilla

DSC_0473 DSC_0464
DSC_0462
Minut lähestulkoon pakotettiin lähtemään ulkoiluntäytteisen päivän päätteeksi vielä kerran luontoon. Kuulemma tarvitsin sitä.

Olen kiitollinen, että Erätoveri E pyysi minut matkaansa – kohteemme Veahčatnjunnin ilta-auringossa kylpevät maisemat olivat hyvin tunnelmalliset. Ylös kiivetessä saimme seuraa lukuisista itikkaparvista, ainakin jokin potki meitä persuksille hengästyttävässä rinteessä.

Huipun kevyt tuulenvire piti verenimijät loitolla, hyttysmyrkyn puute ei haitannut ollenkaan.

DSC_0486 DSC_0496
DSC_0485
Kuvasimme maisemia ja etsimme teehetkellemme sopivan taukopaikan, istuimme mättäälle ja ihailimme eteemme avautuvia maisemia. Rauhoitusajan takia Tenojoella ei liikkunut yhtäkään venettä.

Tutkimme maisemia B-bark karttasovelluksen avulla ja pohdimme, kulkisiko vastapäätä kohoavalle Eliasvárrille polkua. Miltähän maisemat näyttävät Suomen puolelle Norjasta päin katsottuna?

Veahčatnjunni on karttasovelluksella mitattuna noin 330 metrin korkeudessa. Sen huipun juurelle kulkee selvä mönkijäura. Tieltä huipulle on matkaa parin kilometrin verran, jyrkistä kohdista huolimatta tunturille on helppo kävellä.

DSC_0454
DSC_0500
Tälläiset lyhyet extemporeretket ovat sitä, mitä koko viime vuoden kaipasin. Toivottavasti vastaavanlaisia on luvassa vielä paljon.

Lue ihmeessä Vanhempi kirjoitukseni Veahčatnjunnista , josta löydät tunturin tarkemman sijainnin. Vuodenajasta riippumatta tunturi on käymisen arvoinen kohde.

Ailigastunturi ja Tenojoen maisemat

DSC_0141 DSC_0143
DSC_0145
Ailigastunturi, joka kohoaa kylän reunalla on maisemiltaan upea. Samalla näet sekä Suomen, että Norjan maisemat kun kävelet lähemmäs rinteen reunamaa. Huipulta löytyy runsaasti katseltavaa puiden jäädessä alemmas antamaan suojaa hirville ja muille alueen eläimille.

Näin alkukesästä tunturin laella on paljon märkiä kohtia jotka kastelevat pienemmän kulkijan kengät. Huipun länsipuoli on kivikkoinen ja etelän puolella variksenmarjamättäät tarjoavat helpon alustan kulkea. Alueella menee mönkijäura joka soveltuu hyvin maastopyöräilyyn. Talvella Ailigastunturin kupeesta kulkee merkitty moottorikelkkaura.

Syksyllä tunturin huipulla maaruska värittää maisemat punertaviksi. Myös edellä mainitut variksenmarjamättäät kutsuvat marjanpoimijat luokseen.

Ailigas on perheellemme nopea tapa päästä tuulettumaan. Suuret kivet ovat jännittäviä tutkimuskohteita lapsille ja toimivat hyvin taukopaikkoinakin.

Emme pidä koiriamme irti muuna kuin metsästysaikana, joten pitkien taluttimien kanssa tarvitaan tilaa. Välillä nousemme Ailikkaalle saakka ulkoiluttamaan koiria kevyen tunturituulen puhaltaessa viileää ilmaa. Hihnoin varmistamme että pesivät linnut saavat oleskella rauhassa (muistakaa koirien kiinnipitoaika 1.3-19.8 jolloin koirat on lain mukaa pidettävä kytkettyinä. Muunakin aikana on myös otettava huomioon porot.) eikä ole pelkoa että hirvikoiramme Peku painuisi kauas hirvien hajujen perässä.

DSC_0124 DSC_0122
DSC_0153Ailigastunturille pääsee joko kävellen tai autolla Nuorgamintieltä nousevaa Ailikkaantietä pitkin. Autolla kulkemiseen voi lunastaa 5 euron hintaisen tienkäyttöluvan Kylätalo Giisasta. Rahat menevät Ailikkaantien ylläpitoon. Tie on pituudeltaan 2,5 kilometriä suuntaansa ja helppo kävellä.

Ailikkaan maastopyöräreitistä ja muista Utsjoen reiteistä lisää tietoa löydät näiltä käteviltä Maastopyöräreitit Utsjoella – nettisivuilta.

Täältä löydät blogitekstini Ailikkaalta.