Lämmin ilta Ailikkaalla

DSC_1035 DSC_1045
DSC_1040
Noin viikko sitten sää pääsi yllättämään lämmöllään. Sateisten kelien keskelle sattunut aurinkoinen päivä houkutteli illasta  lähtemään Ailigas-tunturille juuri ennen auringonlaskua. Pelkkä hupparikin päällä hiki virtasi!

Kävelin pitkin näköalapaikkaa ja tutkin lähes jokaisen kivenkolon mikä silmiin osui. Käytin reilusti aikaa pelkkään haaveiluun ja säästä nauttimiseen. Kivillä istuskellessani harmitti etten ollut ottanut teetä mukaan – hetki olisi ollut sille otollinen.

Alunperin tarkoitukseni oli pysäköidä auto lähemmäs poroaidan porttia ja käväistä syrjäisemmällä näköalapaikalla, en raaskinut ajaa autoa hankalan näköiselle levikkeelle joten ajattelin pystyväni tyytymään myös tutuiksi käyneisiin maisemiin. Jo pelkän portin aukaisussa oli haastetta, joku on ilmeisesti ajanut sitä päin jonka takia se on päässyt vääntymään ja on nyt hyvin raskas vetää auki.

DSC_1056 DSC_1048
DSC_1052
Vaikka Ailikkaan maisemat ovat tutut, löysin tälläkin kertaa jotain uutta. Lähdin kulkemaan pohjoiseen pienen suon yli kalliolle, jolla vietin tovin istuskellen ja ihaillen alempana virtaavaa Tenojokea. Edelleen puuttui vain tee.

Tutkimalla tutuiksi käyneitä paikkoja olen lähes joka kerta löytänyt jotain mielenkiintoista. Kalkujoen kodan alue on vuosien aikana koluttu läpikotaisin, silti jatkuvasti löydän sieltä uusia, mielenkiintoisia kiviröykkiöitä. Jopa takapihan lähimetsästä olen löytänyt aarteita – komea kallio näköaloineen ja kaunis mustikkamätäs keskellä vaikeakulkuista risukkoa kannustavat tutkimaan epämieluisiakin paikkoja aina uudelleen ja uudelleen.

DSC_1059 DSC_1060
Pitäisi rohkaistua ja lähteä kartasta löydettyihin mielenkiintoisen oloisiin kohteisiin rohkeammin. Viime kesänä kuljin metsissä etsien kiviä lohkarekirjaprojektia varten ja yllätyin monesti – paikoista joista en olettanut löytäväni mitään löysin monia mielenkiintoisia ja jänniä luontokohteita.

Ailigas on lähellä ja helposti saavutettavissa, sinne palaa maisemien takia uudelleen ja uudelleen. Olkoot tuttu ja turvallinen, kohde jaksaa yllättää joka kerta uudelleen.

Postaukseni Utsjoen Ailigas-tunturista

Ailigastunturi ja Tenojoen maisemat

DSC_0141 DSC_0143
DSC_0145
Ailigastunturi, joka kohoaa kylän reunalla on maisemiltaan upea. Samalla näet sekä Suomen, että Norjan maisemat kun kävelet lähemmäs rinteen reunamaa. Huipulta löytyy runsaasti katseltavaa puiden jäädessä alemmas antamaan suojaa hirville ja muille alueen eläimille.

Näin alkukesästä tunturin laella on paljon märkiä kohtia jotka kastelevat pienemmän kulkijan kengät. Huipun länsipuoli on kivikkoinen ja etelän puolella variksenmarjamättäät tarjoavat helpon alustan kulkea. Alueella menee mönkijäura joka soveltuu hyvin maastopyöräilyyn. Talvella Ailigastunturin kupeesta kulkee merkitty moottorikelkkaura.

Syksyllä tunturin huipulla maaruska värittää maisemat punertaviksi. Myös edellä mainitut variksenmarjamättäät kutsuvat marjanpoimijat luokseen.

Ailigas on perheellemme nopea tapa päästä tuulettumaan. Suuret kivet ovat jännittäviä tutkimuskohteita lapsille ja toimivat hyvin taukopaikkoinakin.

Emme pidä koiriamme irti muuna kuin metsästysaikana, joten pitkien taluttimien kanssa tarvitaan tilaa. Välillä nousemme Ailikkaalle saakka ulkoiluttamaan koiria kevyen tunturituulen puhaltaessa viileää ilmaa. Hihnoin varmistamme että pesivät linnut saavat oleskella rauhassa (muistakaa koirien kiinnipitoaika 1.3-19.8 jolloin koirat on lain mukaa pidettävä kytkettyinä. Muunakin aikana on myös otettava huomioon porot.) eikä ole pelkoa että hirvikoiramme Peku painuisi kauas hirvien hajujen perässä.

DSC_0124 DSC_0122
DSC_0153Ailigastunturille pääsee joko kävellen tai autolla Nuorgamintieltä nousevaa Ailikkaantietä pitkin. Autolla kulkemiseen voi lunastaa 5 euron hintaisen tienkäyttöluvan Kylätalo Giisasta. Rahat menevät Ailikkaantien ylläpitoon. Tie on pituudeltaan 2,5 kilometriä suuntaansa ja helppo kävellä.

Ailikkaan maastopyöräreitistä ja muista Utsjoen reiteistä lisää tietoa löydät näiltä käteviltä Maastopyöräreitit Utsjoella – nettisivuilta.

Täältä löydät blogitekstini Ailikkaalta.

Ruskatutkan tutkimukset

DSC_9077 DSC_9090
DSC_9092
Mun lemppari vuodenaika, syksy on jälleen täällä! Tänä vuonna ruska on aloittanut luonnon värjäämisen aikaisin ja mielenkiinnolla olen seurannut sen kehittymistä jo viikon ajan. Ruska saa minut rauhattomaksi – pelkään, etten ehdi kuvata ajoissa sen upeita värejä! Silti joka syksy olen saanut edes jonkun verran kuvia siitä… Voisin jo rauhoittua.

Viime viikon keskiviikkona kävin Utsjoen Ailikkaalla (linkki Retkipaikan juttuun Ailigas-tunturista) tsekkaamassa ruskatilanteen. Maaruskaa tuolloin ei ollut vielä paljoa, eikä puistakaan erottanut kuin hieman värjäymiä. Ailigas on helppo ja mutkaton tapa päästä ihastelemaan ruskan värejä, maston läheiseltä näköalapaikalta näkee Utsjoen kirkonkylän ja Tenojoen laaksoa.

DSC_9086 DSC_9081
DSC_9122
Geologisella polulla (linkki blogitekstiini polulta) vierailin perjantaina. Rinteessä ruskan värejä ei ollut paljoa, mitä korkeammalle kiipesin, sitä värikkäämmäksi maisemat kävivät. Yllätyin sienien määrästä – kuvittelin, että tämä vuosi olisi sieniköyhä!

Mustikat ovat jo hieman nahistuneita ja pahan makuisia. Torstai-perjantai yön välinen tuuli oli saanut jo osan lehdistä putoamaan maahan. Puurajalle päästessäni se tuttu rauhallisuus laskeutui mieleeni ja istahdin näköalapaikan kiviröykkiölle ihailemaan tunturin karuja maisemia.

DSC_9128 DSC_9132
DSC_9138
Lempi vuodenajakseni syksy on muutosten aikaa. Samalla kun luonto varautuu talveen se menettää runsautensa pudottomalla puista lehdet pois. Silti samaan aikaan maaperässä tapahtuu ihmeitä – marjat kypsyvät ja sieniä puskee esiin nopeaan tahtiin. Ruskan värien kadotessa tunturin todellinen karuus paljastuu rehevyyden alta. Ja se vasta onkin kaunista!

Tässä ruskatutkan tulokset viime viikolta. Nyt jo kannattaa suunnata tunturiin – maaruska on upea! Uskon, että ensi viikolla tilanne on entistä upeampi.

Tämän päivän ruskatutkailusta tulee juttua viikonloppuna, jolloin lähden kuvaamaan taas sen hetken tilanteen. Pahoittelen, että jutut tulevat hieman myöhässä. #Ruskatutka :n juttuja voitte seurata Instagramista käyttäjätunnukselta @Adventurelandlapland.

Täältä voitte selailla aikaisempien vuosien ruskakuvia.

Kuvina: Huima pikkuretki Utsjoen Ailikkaalle

DSC_8595 DSC_8605
DSC_8610 DSC_8613
Utsjoen Ailigas- tunturi tarjoaa kulkijalleen monipuoliset maisemat. Harva tietää itse upeimman näköalapaikan sijaintia! Kävimme eräänä arki-iltana lasten kanssa ihastelemassa huimia näkymiä Tenojoen laaksoon, ihastelimme paikalla kasvavia lukuisia kukkia ja kiipeilimme järkälemäisillä kivillä. Kurussa ihmettelimme kesäkuista lumihankea ja varoimme märkää suota.

Kyseiselle näköalapaikalle vievä polku alkaa Ailikkaantien rautaisen poroaidan jälkeen olevassa mutkassa. Tässä linkki Karttapaikkaan polun abouttiarallaa – kohtaan. Polku on helposti kuljettavissa, lähellä näköalapaikkaa saattaa olla märkää. Aikuisen seurassa paikka sopii hyvin myös pienellekin ihastelijalle.

Kuvina- sarjassa julkaisen maisemakuvia vailla tarinaa.

Olettehan jo tsekanneet Saamivillage.fi – sivuston? Sinne on kerätty tarinoita, tietoa ja kuvia Utsjoen kunnan retkeily- sekä elämysmahdollisuuksista.

 

Lumitilannetta tarkistamassa

DSC_8092 DSC_8085
DSC_8081
Aamulla pakotin itseni pihalle ankeaan sekä harmaaseen säähän tarkoituksenani käydä hiihtelemässä tunturissa. Pääsin peräti kilometrin päähän kotoa, kunnes laskettelin alas pieneltä nyppylältä pururaalle hiki valuen. Hanki ei kantanut ja + 10 astetta oli hieman liikaa kuoritakille ja ohuelle merinovillapaidalle. Palasin kotiin sukset kainalossa ja nakkasin ne varastoon odottamaan seuraavan talven lumia.

Pää löi tyhjää, halusin retkeilemään, mutten tiennyt minne. J käväisi Pikku J:n kanssa pyöräilemässä ja kotona löhöillessäni muistin viime vuotisen Ailikkaan reissuni, jolloin kävelin Ailikaantietä pitkin mahdollisimman korkealle nähdäkseni missä lumiraja tulee vastaan. Aluksi J hieman vastusteli lenkille lähtemistä, mutta lopulta sain houkuteltua pojat mukaani ja lähdimme oitis matkaan.

DSC_8086 DSC_8094
DSC_8096Jo kaukaa näki, että pelko samanlaisesta keväästä kuin mikä viime vuonna oli on turhaa. Vaikkei vielä tiedäkään kauanko lumet pysyvät maassa, ollaan jo paljon pidemmällä kuin viime vuonna! Täytyy vain toivoa, ettei takatalvi yllätä. Tämänpäiväinen sadekuuro oli täysin tervetullut.

Kävelimme niin pitkälle kuin Pikku-J jaksoi ja pidimme pienen juomatauon. Tihkusade yltyi rankemmaksi ja lähdimme takaisin kohti autoa jonka olimme jättäneet parkkiin Ailikkaantien risteykseen.

Toivottavasti ensiviikon säätiedotus pitää paikkaansa, luvassa olisi + 15 asteen kelit! Ne, jos mitkä sulattavat loputkin lumet pois ja päästään jo kesäkuussa aloittelemaan vaelluskautta. Haluaisin lähteä telttailemaan jo tämän kuun puolella, mutta mulla on vapaat sijoiteltu koulupäivien ympärille eikä sopivaa saumaa lähteä yön yli reissulle taida löytyä. Viimeistään kesäkuussa pakkaan rinkan ja Kiiskin messiin ja lähden perinteiselle Skoarrajávrin telttailukauden avajaisyöpymiselle.

Tässä vielä linkki mun toukokuiselle telttaretkelle viime keväältä… Itse en ole Skoarrajávrille vielä ehtinyt, mutta J:n mukaan sielläkin jo pälvi paistaa. Ja apua, mulla on untuvatakki päällä noissa kuvissa!

Siispä toivotaan todella aurinkoista kevättä.