Eräs ilta Kaldoaivilla

DSC_4926 DSC_4874
DSC_4947 DSC_4950Ristiriitaista. Kaamoksella sitä toivoo, että talvi olisi pian ohi. Keväällä auringon paistaessa ja lumien alkaessa sulaa alkaa toivomaan että talvi kestäisi vielä ainakin pari kuukautta.

Tällä hetkellä tahdon vain takaisin Utsjoelle täältä Rovaniemeltä – lumihan kerkeää sulaa pois tämän kouluviikon aikana! Ehkei ihan. Ehkä. Hanget, kestäkää vielä hetki!

Viikonloppuna vietimme paljon aikaa ulkona molempien lasten kanssa ja ajelimme ympäri Kaldoaivia pilkkien ja pulkalla tunturin rinteitä alas laskien. Auringon laskiessa haimme viimeiset ootto-onget pois, väsyneinä ja hiljaisina katselimme maisemia. On onni saada kasvattaa lapsensa pohjoisessa. Nämä ovat varmasti niitä hetkiä, jotka he muistavat vielä aikuisinakin.

Vetsikkojoen kuohut

DSC_4845 DSC_4766
DSC_4770 DSC_4772
Vetsikkojoki on tullut tutuksi kesäaikaan, kun olemme J:n kanssa patikoineet sen läheisyydessä kulkevilla poluilla ja mönkijäurilla. Talviaikaan olen päässyt ihailemaan jokea reen kyydistä kun olemme appivanhempien kanssa menneet Jeagelveaijávrille pilkille Tenon ja Vetsikkojoen kautta.

Jo viime talvena haaveilin lumikenkäreissusta alueelle, mutta jostain syystä koko reissu jäi väliin. Tiistaina keräsimme kamppeet kasaan ja ajoimme E:n kanssa kyliltä Vetsikkoon. Auton jätimme polkujen läheisyydessä sijaitsevalle parkkipaikalle, laitoimme lumikengät jalkaamme ja lähdimme kulkemaan moottorikelkkauraa pitkin joelle päin.

Joki on ollut kuulemani mukaan arvaamaton tänä talvena ja uskalsimme kulkea jäillä vain vastikään ajetuilla moottorikelkkojen jäljillä. Lukuisat sulat kohdat paljastivat joen kuohut useammasta kohtaa ja kevyt tuulenvire teki parhaansa piilottaakseen ne.

DSC_4777 DSC_4784
DSC_4785Kenkäilimme auringonpaisteessa rannalle ja seurasimme uraa metsään. Joessa oli sen verran sulia kohtia, että päätimme kulkea metsässä vielä jonkin aikaa. Nälkä alkoi kurnia molempien vatsoja ja etsimme suojaisan paikan pienelle evästauolle.

Vetsikkojoen seutu on paikoin helppokulkuista, etenkin kuivaan aikaan polkuja pitkin. Sitä ympäröivät maisemat ovat jylhiä ja upeita. Jo parin kilometrin kävelyllä pääsee näkemään lähimaastosta poikkeavia maisemia. Kesäisin joen länsipuolta kulkevan polun varrella on maastoon kuluneita telttapaikkoja. Itäpuolen mönkijäura haarautuu useampaan eri suuntaan Kaldoaivin erämaahan.

Eväät syötyämme ja teet juotuamme matkamme jatkui kelkkauraa seuraten. Välillä kävimme joen rannassa katsomassa hyviä ylityspaikkoja, mutta päätimme seurata jälkeä vielä tovin. Poikkesimme uralta Suovassuolun ja Bajitrohčin välissä ja seurasimme uuden lumen seasta erottuvaa vanhaa jälkeä.

DSC_4805
DSC_4807 DSC_4808
DSC_4811
Ylitimme joen turvallisimmasta kohtaa ja jatkoimme lumikenkäilyä joen itäpuolen rantaa myöten. Juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä ja jatkettiin ensi kesän reissujen haaveilua sekä suunnittelua.

Hiljalleen joki alkoi muuttua railoisammaksi ja sulemmaksi, päätimme nousta ylös rannalle ja jatkaa matkaamme maata myöten niin kauan, että pääsisimme takaisin kelkkauralle. Jouduimme nousemaan ylös Ánot-Biret njárgalle ja lumikengät jalassa kiipeäminen ei tietenkään sujunut ihan niin kuin  aluksi suunniteltiin.

DSC_4827
DSC_4834 DSC_4840
Ylhäällä jäimme hetkeksi katselemaan maisemia ja vilkuteltiin ohi ajaneelle rekiseurueelle. Lumikenkäreissumme tutkimusmatka jatkui jyrkän mäen rinteeseen, jonka laskimme lumikengät jaloissamme taidokkaasti alas. Ylitimme kaatuneen poroaidan ja samoilimme tiheässä metsässä, löysimme lahon vajan ja keskeneräisen huussin (tai hyvin ilmastoidun) sekä suuren linnunpesän koivun latvasta.

Aloimme jälleen lähestyä jokea ja päätimme hakeutua tutulle kelkkauralle pienen saaren kautta. Ylitimme puron suurten kivien kautta ja suuntasimme suoraan joen jäälle.

Palasimme uraa pitkin takaisin parkkipaikalle, puhdistimme kenkämme ja starttasimme auton hetken aikaa hengähdettyämme.

Vetsikkoon on Utsjoen keskustasta 13 kilometriä. Vetsikkojoen länsipuolella kohoaa Veahčatnjunnis– tunturi ja itäpuolella Rihtoalgi. Alueen polut ja mönkijäurat soveltuvat myös maastopyöräilylle.

Kaikki kuvat, paitsi jossa itse esiinnyn ((c)E.T), ovat ottamiani.

Juttu myös Retkipaikassa!

Aurinkoa Kuoppilaksella

DSC_4659
DSC_4649 DSC_4634
Varma kevään merkki on aurinkoihottuma poskilla. Koskaan en muista ostaa aurinkorasvaa ajoissa ja edeltävän kesän rasvat on ehditty jo hävittää.

Vaikka aurinko paistoikin upeana taivaalta istuskellessamme Kuoppilasjärvellä pilkillä, kylmä tuuli puhalsi ylempänä tuntureilla. Tulo- ja paluumatkat ajettiin mahdollisimman hyvin kasvoja suojaten – onneksi Pikku-J:kin suostuu viimeinkin käyttämään kelkkalaseja ja huivia kasvojensa suojana.

DSC_4627 DSC_4654
DSC_4663
DSC_4662
Saimme seuraa Etelä-Korealaisesta filmiryhmästä jotka innoissaan tutkivat pilkkejämme, moottorikairaa ja pientä 2-vuotiasta retkeilijäämme. Oli ilo olla osana turistien luontoelämystä, harva pääsee kokemaan näin kauniin luonnon eksotiikkaa ja paikallisen kulttuuriin tutustumista.

Kävin myös ajelemassa uudella kelkallamme, vielä on paljon totuteltavaa! 2- ja 4- tahdeilla on eroja ja sen kyllä huomaa, (maanantaina ajoin Lynxillä n. 5 metriä ja jäin hankeen kiinni, J:llä oli taas kaivamista…) sekä kelkassa olevat suksimuovit ovat GTX:n suksiin verrattuna paljon pienemmät ja pelkään kaatuvani koko vehkeellä pienemmästäkin töyssystä. Sekä vauhti kiihtyy järven jäällä huomaamattakin 60 kilometriin… Mutta harjoittelu tekee mestarin.

Huomenna Pikku-J pääsee mummolaan hiihtämään ja lähdemme J:n kanssa kahdella kelkalla Paistunturin puolelle tänä talvena käymättömille järville. Toivottavasti kuvausolosuhteet ovat suotuisat!

Hyvää viikonlopun jatkoa teille kaikille 🙂

Lauantai Loktalla ja Kuoppilaksella

DSC_4561 DSC_4559
DSC_4574
Voiko olla parempaakaan tapaa viettää laatuaikaa perheen kanssa, kuin lähteä luontoon nauttimaan upeasta kelistä ja maisemista?

Pienen lapsen kanssa kotipihallekin lähtö voi vaatia suurta suunnittelua ja hermojen pidättelyä. Suunnittelemme reissumme tunturiin Pikku-J:n kanssa jo hyvin edeltävän viikon aikana – seuraamme säätiedotuksia (+5m tuulella emme lähde pojan kanssa avarille alueille) ja valmistelemme lähtöä miettimällä pojalle sopivat vaatteet ylle.

Tällä kertaa mukaan puettiin villasukkahousut (+villasukat), villahousut, pitkähihainen body ja mummon kutoma villapaita. Vaatetus oli muuten sopiva 8 asteen pakkaselle ja 4m/s tuulenvireelle mutta rekeen pöllyävä lumi tuotti ongelmia meille molemmille. Lopulta päädyin suojaamaan pojan kasvot huivillani, kelkkalaseja hän ei suostu pitämään. Onneksi paluumatkalla poika nukahti syliini ja suostui valahtamaan alemmas reen tuulilasin suojaan. Hereillä ollessa maisemat ja kelkka kiinnostavat niin paljon, ettei poika missään nimessä tahdo istua alempana…

DSC_4566 DSC_4589
DSC_4581
Suuntasimme tänään Loktajärvelle, jonka ohitse vaelsimme E:n kanssa pienellä vaelluksellamme. Loktajärven ohitse on helppo ajaa talvella, jos ei tiedä siinä olevan järveä – Kuoppilakselta sinne noustessa laaja lumen peittämä alue näyttää lähinnä suurelta tunturitasanteelta.

J oli meistä ainoa joka keskittyi pilkkimiseen. Puuhailin Pikku-J:n kanssa sivummalla muuta ja ihmeteltiin kauempana olevia kelkkoja. Loktalla oli annettavanaan muutama pieni ja yksi suurempi rautu, jotka otimme mukaamme ja palasimme takaisin Kuoppilakselle.

DSC_4590
DSC_4597 DSC_4603
DSC_4606
Päätimme grillata makkarat autiotuvalla ja joku olikin juuri käynyt sytyttämässä sinne tulet. Käytimme tulia hyväksemme ja kuivatimme samalla reen kyydissä kastuneet vaatteemme. Poistuessamme siistimme hieman paikkoja ja lisäsimme kamiinaan puuta.

J jatkoi Pikku-J:n kanssa pilkkimistä Kuoppilasjärvellä ja päädyin itse ajelemaan syvemmällä hangessa pökötillämme. Tänne on viime aikoina satanut aivan älyttömästi lunta ja nyt sitä vasta huomaakin kuinka kelkkamme ei vastaa tarpeitamme – se hädintuskin jaksaa vetää kahden istuttavaa rekeämme ylämäkiin. GTX onkin nyt myynnissä ja sunnuntaina pihallemme ilmestyikin tehokkaampi kelkki, jolla luulisi vetävän neljäpaikkaistakin rekeä.

Kotimatkalla pysähdyimme ihastelemaan poroja, jotka lähestyivät rekeämme ruuan kiilto silmissään ja pysähtyivät lähistölle pettyneinä. Pikku-J oli poroista aivan innoissaan ja jatkaessamme matkaamme nukahti tyytyväisenä päiväunilleen kelkan huristessa edessämme.

 

Tunturihaaveilua

DSC_4528
DSC_4527
Talvi alkaa uhkaavasti lähestymään loppuaan (toivottavasti saadaan nauttia talvesta vielä huhtikuussa!) joten jokainen pienikin vapaa on käytettävä hyväksi. Tänään työvuoroni päättyi jo yhdeltä ja puolen tunnin päästä olinkin jo ajelemassa kohti Paistunturin erämaata.

Viikonlopun aikana Utsjoelle on satanut aivan älyttömästi lunta, ja voi sitä riemua kun pääsi hieman hurjastelemaan pökötillä! Tai hurjastelemaan ja hurjastelemaan, 380 GTX:llä ei kauheasti rällätä…

DSC_4524 DSC_4540
Keli oli seesteinen, mutta kamalan pilvinen. Mulla oli vaikeuksia erottaa varjoja lumihangesta ja valokuvaaminenkaan ei onnistunut niin kuin olisin toivonut. Ajelin Oađašangielakselta  luoteeseen ja viimeinen varma paikka on ollut Njálaoaivi. Seurailin aikani edellä ajaneen kelkan jälkiä ja päädyin Kuoppilasjärven pohjoispäähän, josta ajelin suoraan tuvan ohitse tuttua reittiä kotiin.

Ajellessani mietin kuluvan talven ja tulevan kevään suunnitelmia. Vilkaisin marraskuussa laatimaani suunnitelmaa ja aika hyvin olen saanut toteutettua suunnitelemiani tavoitteita, jäljellä ei enää olekaan kuin hiihto keväthangilla ja läskipyöräily kelkkauralla.

DSC_4541
Innostuin blogin Facebook- sivulla jakamastani Pyryn luomasta Yötä ulkona/luonnossa- haasteesta niin paljon, että suunnittelen tosissani yöpymistä teltassa vielä kun lunta riittää! Tiedän, että varusteillani pystyn yöpymään pakkasillakin teltassa, mutta ongelmaksi muodostuu edelleenkin se kamala pimeys.

Pimeää on tähän aikaan vuodesta n. 12 tunnin verran. Jos vielä vitkuttelisin huhtikuulle saakka, niin pimeää aikaa päivästä ei olisi enää niin paljoa…? Saa nähdä toteutuuko tämä haave keväällä vai ei! Hei, kyllä miekin uskallan jos muutkin uskaltaa!

Sitä paitsi voinhan mie aina ottaa Peku- koiran mukaan mörönsyötiksi…

 

 

Kuolleitten Kuolpunan hiihtoura

DSC_4462 DSC_4470
DSC_4479
Minun piti jo viime talvena käydä hiihtämässä Kuolleiden Kuolpunasta lähtevällä kelkalla vedetyllä hiihtouralla, mutten missään vaiheessa saanut sitä aikaiseksi. Tänään parkkeerasinkin autoni Kuolpunan lähelle Ellinpolun parkkipaikalle ja lähdin etsimään uran alkupäätä.

En hiihtänyt aivan oikeasta kohtaa, vaan oikaisin tien yli kelkkauralle . Ura kulki kauniin vanhan mäntymetsän halki porojen ruokintapaikan halki syvälle koivumetsään jossa oli runsaasti porojen ja hirvien jättämiä jälkiä. Korppikin raakui taustalla ja olo oli kuin olisin hiihdellyt syvemmälläkin erämaassa.

DSC_4472DSC_4487
DSC_4481
Ihastellessani maisemia ehdin jo unohtaa etsiväni oikeaa merkattua hiihtouraa. Hiihtelin aikani kelkkareittiä myöten ja muistin hiihtouran olemassaolon hoksattuani siniset tikut metsässä. Alitin poroaidan portin ja siirryin reitiltä uralle ja jatkoin hiihtelyä hiljalleen kohoavassa maastossa.

Kelkkareitillä oli helppo hiihtää sen kovuuden takia ja vaihto hiihtouralle arvelutti sen helppouden takia. Ura oli kuitenkin hyvässä kunnossa vaikkakin lauma poroja oli käynyt pehmittämässä sitä koparoillaan.

DSC_4489 DSC_4495
DSC_4497 DSC_4505
Noustessani  Stuorra Áibmejohvárrin  rinnettä ylös pysähdyin kuuntelemaan kauempaa kuulunutta ääntä. On aika sykähdyttävää kuulla ”normaalista” poikkeavia ääniä kaikessa luonnon hiljaisuudessa joten jännittyneenä odotin mistä ääni mahtoi kuulua. Huipulla suun rousketta muistuttanut ääni paljastui hangella tallusteleviksi poroiksi.

Porot seurasivat kauempaa hiihtelyäni ja hiljalleen siirtyivät samaan suuntaan kanssani, sopivaa etäisyyttä pitäen. Mietin jo yltyneessä tuulessa pitivätkö porot minua jotenkin huvittavana sauvoineni ja repusta roikkuvine kameranjalkojeni kanssa…

DSC_4506 DSC_4513
DSC_4519
Hiihdettyäni minimikilometrit täyteen käännyin ja lähdin takaisin päin. Paluumatka oli helppo alamäkien puolesta, enkä edes kaatunut kuin kerran. Ja senkin tasaisella…

Kuolleitten KuolpunaStuorra Áibmejohvárrin pätkä on hyvin merkattu, mutta mukaan kannattaa silti ottaa kartta jos alue ei ole tuttua. Tunturissa sää voi vaihtua yllättävän nopeastikin ja pahimmillaan edes auraustikut eivät erotu myräkästä. Itse käytän kentällisillä alueilla Sports Tracker – maksullista appia, jolla saa kartan ja oman sijainnin kätevästi näkyville. Sovellus ei toimi kentättömillä alueilla.

Itselläni kilometrejä kertyi yhteensä 6 ja ura oli hiihdettävissä perinteisillä suksilla pehmeydestä huolimatta. Kelkkaurilla hiihdettäessä kannattaa olla varuillaan mahdollisten kelkkailijoiden takia!

Reitti kulkee Kuoppilasjärvelle asti ja matkaa kertyy uraa käyttämällä n. 16 kilometriä. Tässä kun sattuu sopiva viikonloppuvapaa aion käydä hiihtämässä reitin Kuoppilakselle asti ja sieltä pummata J:ltä rekikyydin kotiin. Oon aika innoissani jo nyt tuosta retkestä!

Utsjoen lähitunturit -Roavvoaivi

DSC_4330Edeltävässä postauksessa kerroin jo hieman Roavvoaivin kelkkareissusta. Viime perjantaina otin kelkan alleni ja ajelin kyliltä Mantojärveltä lähtevältä kelkkareitiltä (oikoo kivasti Kirkon parkkipaikalta lähtevää opastettua reittiä kesäisin…)Paistunturin erämaahan.
DSC_4304
DSC_4315 DSC_4317Ihastelin jo kyliltä päin ajaessani korkealta paistavaa aurinkoa ja toivoin hartaasti saavani miellyttäviä kuvia tunturista.

Härkävaaran nuotiopaikalla  kaivoin kamerani esiin ja pidin pienen sormien sulatustauon. Jatkoin matkaani suoraan länteen, kohti Goahppelašjávria jossa ajattelin käydä kuvaamassa järven autiotupaa.

Maisemat olivat kuitenkin sen verran komeat, että eksyin suunnitelmaltani reitiltä Oađasanjohkalle. Aurinko paistoi kirkkaasti etelästä ja haaveilin keväisistä lumikenkä – ja läskipyöräreissuista alueelle.

DSC_4311 DSC_4327Otin suunnan jälleen kohti Kuoppilasta ja pian huomasinkin ajavani jonkin suuren tunturin rinnettä yhä ylemmäs ja ylemmäs. Päätäkin meinasi jo huimata kun seurasin ohi vilisevää valkoista hankea ja ihastelin koko ajan komistuvaa maisemaa.

Yllätyksekseni huipulla huomasin olevani Roavvoaivilla, Kuoppilaksen vaellusreitin vieressä olevalla tunturilla. Tunturille pääsee helpoiten seuraamalla 15 kilometriä suuntaansa kulkevaa Utsjoen merkattua retkeilyreittiä. Maisemat olivat UPEAT ja hetken ennen valokuvausta istuin vain kelkan kyydissä ja ihastelin maisemia. Kaukaa erotin Kuoppilasjärven reunamat ja pohjoisessa kyyhöttivät Rástegáisát. Vaikka Rástegáisán vierailusta onkin jo kuukausia aikaa, edelleen tunnen suurta iloa sen (matalamman huipun…) valloittamisesta.

DSC_4324 DSC_4332
DSC_4325Aikani maisemia kuvattuani laskeuduin tunturilta alas ja suuntasin kohti Kuoppilasjärveä. Minun piti muutaman kerran kääntyä takaisin ja etsiä vanhempia kelkan jälkiä jotta osuisin järvelle oikeasta kulmasta sen jyrkkien reunamien takia. Suunnitelmani mennä kuvaamaan tupaa kaatuivat osuttuani suuren porotokan lähettyville jota jäin innostuneena kuvaamaan.

En tohtinut häiritä poroja ajamalla niiden ohitse, vaan käännyin ja huristelin tyytyväisenä kotiin.

Perjantain vapaapäivän kuvausreissu oli onnistunut.

Roavvoaivi
Korkeus: ?
Etäisyys kylältä: n. 13 kilometriä Risueläimiltä, Utsjoen retkeilyreitin alkupäästä
Vaativuus: pitkiä nousuja, maasto helppokulkuista polkua kuljettaessa
Muuta: Goahppelašjávrille 2km, järvellä on autiotupa ja kammi.

Olen muuten tehnyt Facebookiin blogilleni sivun, jolta voi kätevästi seurata uusia postauksia ja kommentoida, kun tämä wordpressin kommentointi (klikkaamalla postauksen otsikosta saat postauksen aukeamaan omalle sivulleen jonka lopusta kommentointimahdollisuus löytyy…) on hankalaa ja monen mutkan takana, tervetuloa seuraamaan Adventureland Laplandia facebookista, siis!