Talvi on saapunut

DSC_9454 DSC_9468
DSC_9447
Meille on tullut talvi!

Kävimme sunnuntaina ihailemassa auringonlaskua Ailigas-tunturin näköalapaikalta. Matkaa radiomaston juurelta parhaimmille paikoille on vain parisen sataa metriä, mutta meikäläinen on jo sen verran tuhdissa kunnossa, että jo toullainen pieni eteenpäin vaappuminen sai sohvan nurkan tuntumaan hyvin mukavalta.

Onneksi laskettuun aikaan ei ole enää kuin kolmisen kuukautta (ja silti olo on tälläinen…). Odotan innolla reippaampaa kautta, juuri tällä hetkellä en voi ajatellakaan pidempää fyysisesti koettelevaa retkeä mihinkään suuntaan – joka harmittaa älyttömästi!

DSC_9457 DSC_9461
DSC_9462
Ailikkaalta näkymät lumenpeittämään kylään olivat upeat. Pikku-J kiipeili suurille kiville ja oli selvästi innoissaan jo pitkään odotetusta talvesta. Hänellä toki on taka-ajatuksia talvesta, kohtahan pikkukelkkakin saadaan takaisin kotipihaan ajettavaksi.

Minun alkutalveni näyttää voinnista riippuen jopa hieman tylsähköltä. Tällä hetkellä päätavoitteena on pystyä olemaan töissä ainakin joulukuuhun saakka, joten paljoa en uskalla lähteä luontoon rasittamaan itseäni.

Kevät-talvi taas näyttää jo paljon valoisammalta. Odotan innolla talven ensimmäisiä hiihtokertoja! Tällä kertaa meillä on vauvalle valmiiksi hankittuna varusteita, joiden avulla hänkin pääsee maaliskuussa kanssamme tunturiin. Toki se riippuu täysin hänestä itsestään onnistuuko keväiset pilkkireissut, mutta se on sen ajan murhe ja vauvan ehdoillahan tässä mennään.

Hyvää ja runsaslumista marraskuun alkua teille!

Läskipyöräily: Utsjoki

IMG_20170302_151657 IMG_20170302_151856
IMG_20170302_151902
Kelkkareitit alkavat pikkuhiljaa olemaan siinä kunnossa, että meikäläinenkin uskaltautuu kokeilemaan marraskuussa hankkimaani läskipyörää. Liian pehmeille hangille en tahdo vielä lähteä, ettei innostus laannu tuskaillessa :D.

Kotipihassa renkaiden paineet laskettiin matalammiksi ja poljin kotipihalta Seitatieltä lähtevälle polulle, jolta laskeuduin jäälle. Kello oli lähemmäs puoli neljä ja aurinko paistoi kirkkaana taivaalta. Olin pukenut päälleni aivan liikaa vaatetta ja jouduin riisumaan osan pois auringon lämmittäessä. Toppahousujen alta en alkanut fleecekerrastoa poistamaan joten polkeminen oli hieman liiankin raskasta vaatteiden kirratessa polvia. Note to self- untuvatakki, norjalainen villapaita ja merinoalusasu EIVÄT ole hyvä yhdistelmä alle 15 asteen pakkasilla.

IMG_20170302_152402 IMG_20170302_152554
IMG_20170302_152915
Kesällä olin paikallisen yrityksen Alma Arktikan (vuokraa myös läskipyöriä ja järjestää ohjattuja reissuja!) järjestämällä melontareissulla ja laskimme Mantokoskelta  Utsjokea myöten Tenolle saakka. Oli hauska nähdä samat maisemat lumivaipan peitossa!

Pyöräilin aikani jokea myöten ja auringon painuessa tunturin taakse piiloon käännyin takaisin päin kohti kotia. Joella kulkee myös aurinkolatu jota aion ehdottomasti käydä kokeilemassa sopivana ajankohtana.

Ensimmäinen kunnon läskipyöräreissu talviaikaan oli onnistunut. Vielä kun keksisi miten tuon pyörän saisi helpoiten ylös tunturiin, ettei tarvitsisi taas väsyttää itseään raahaamalla tuo ensin ylös…

Kuvat otettu Honor 7:lla.

Aurinkotervehdys

DSC_4141 DSC_4129
Sunnuntai aamuna lähtö tunturiin kutkutteli mielessä. Millään en olisi jaksanut laittaa lumikenkiä tai suksia jalkaan lauantain lumikenkäilyn ja perjantain kotiinpaluun jälkeen, joten päädyin starttaamaan kelkan ja hurautin Ailigas- tunturille päivän valoisimpaan aikaan.

Aluksi jännitin ylösajoa uuden lumen takia ja miehen kanssa pohdittiin mitä tehdään jos jään yksinäni johonkin rinteeseen kiinni enkä saa kelkkaa irti ilman apua. Joka tapauksessa päätin lähteä ja olin tyytyväinen päätökseeni!

DSC_4136DSC_4175
DSC_4139
J:n on pitänyt jo monen talven aikana opettaa mulle umpisessa-ajon saloja, mutta joka pääsiäinen hoksataan olevan jo liian myöhäistä. Viime päästäisenä toimin kuskina ja syvemmässä lumessa ajo (J kyydissä!) meidän pökötillä onnistui oikein hyvin – yksin en vain tahdo vielä lähtä koettelaan tunturien puuteria.

Onneksi reitti Ailikkaalle oli hyvin ajettu ja tampattu, pääsin kelkkareitille hyvin ilman ongelmia. Hurautin reittiä myöten etelään ja kuvasin karun kaunista sähkölinjaa, joka omalla tavallaan ei kuulu ollenkaan maisemaan. Syvempänä Kaldoaivin erämaata se muistuttaa joka kerta arjesta ja ihmisen läsnäolosta, vaikka erämaassa kaipaa enemmän luonnonrauhaa ja taukoa tekniikasta.

DSC_4138 DSC_4140
DSC_4131
Linjaa kuvattuani hurautin Palopäälle kuvaamaan aurinkoa. Kauempana porotokka tarkkaili puuhiani ja päätin olla häiritsemättä niitä sen enempää. Täytyy ensi kerralla ottaa zoomiputki mukaan, jotta voin kuvata poroja poroystävällisellä tavalla.

Ajelin Palopään rinnettä myöten poroaidan päähän ihastelemaan auringon viimeisiä säteitä. Paluumatkalla pötki kettu kauheaa vauhtia pakoon ja jäi sopivan matkan päähän tiirailemaan perääni.

Olisipa talvi jo niin pitkällä että töiden jälkeenkin päivänvaloa riittäisi pitkälle iltaan. Ajattelin tässä jossain sopivassa vaiheessa hurauttaa takaisin Ailikkaalle lumikenkien kera, kelkan jätän parkkiin jonnekin ja käyn heittämässä pienen lenkin tunturiin.