Maastopyöräretki Ruktajärvelle lapsen kanssa

IMG_20220802_131609

Tsekkaa maastopyöräilijän etiketti luontoon.fi sivulta ennen retkelle lähtöä ja tarkista saako kohteessa pyöräillä. Maastopyöräily on jokamiehen oikeus mutta erinäisten rajoitusten myötä pyöräily voi olla kohteittain, kuten luonnonpuistoissa, kiellettyä.

Viime syksyn pieleen menneestä yrityksestä ajaa maastouria pitkin Karigasniemen Ruktajärvelle lähtien ollaan poitsun kanssa suunniteltu uutta retkeä kohteeseen. Koska en ole saanut aikaiseksi hankittua pyörääni taakkatelineitä, ajan rinkka selässä. Ajankohdaksi valikoitui elokuun alku jolloin yöt ovat vielä lämpimiä joten mukaan ei tarvitsisi ottaa paksumpia ja painavampia yöpymisvarusteita.

Pyörät huollettuina ajelimme Karigasniemen erotusaidalle josta lähdimme pyöräilemään maastouraa pitkin syvemmälle erämaahan. Viimeksi aloitimme retkemme Sulaojan läheiseltä maastopyöräuraksi merkityltä hiekkatieltä, muttemme päässeet pitkälle pojan pyörän eturenkaan irrottua ja oman pyöräni takarenkaan vuotaessa tyhjäksi.

IMG_20220802_132929

Erotusaidalta lähtevällä uralla on vähemmän nousuja kuin Luomusjärventieltä lähtiessä. Meillä oli hieman ongelmia löytää oikea ura ja kihuja karkuun poljettuamme käytimme hetken löytääksemme oikean suunnan.

Maastoura oli helppo pyöräillä fatbikeillä. Pojan pyörä on muutama vuosi sitten verkkokaupasta ostettu Baana- merkkinen ja on toiminut hintaansa nähden hyvin. Ongelmana on vaihteenvaihtaja joka on pyörän kokoon nähden liian iso ja ottaa osumaa kaatumisista ja urien kivistä. Kesän alussa pyörän vaihtaja katkesikin irti ja kesti tovi selvittää mistä löydetään uusi. Pyörän kirkas oranssi väri haalistui ensimmäisen kesän aikana.

Erotusaidalta Ruktajärvelle matkaa oli kymmenen kilometrin verran. Pidimme Luomusjärvellä lyhyen tauon ennen vedenylitystä. Vettä oli kohtuullisen verran, syvimmässä kohtaa polveeni asti. Ylityspaikan vesi virtasi järvestä jokeen, joten vein molemmat pyörät yli virran napatessa kevyemmästä kiinni.

IMG_20220802_144300

Ja vauhtia riitti. Luomusjärven jälkeen Luomusharjun alapuolella menevä ura on joko hiekkainen ja hyvin tasainen tai pyöreiden kivien päälystämä. En tiedä saako Luomusharjulla pyöräillä, varmistaessani Metsähallitukselta saako Ruktajärvelle ensinnäkään ajaa, mainittiin vain maastourat. Itse vältän harjulle menoa estääkseni sen polkujen kulumista. Ja onhan se nyt raskas polkea muutenkin!

Pyöräily vaelluskengissä ja rinkka selässä oli raskasta. Rinkka piti pakata matalaksi jottei kypärä osuisi siihen ja olin laskenut penkin ohuempi pohjaisten kenkien mukaan, joten polvet olivat kovilla liian matalalla polkiessa. Eikä mukana tietenkään ollut työkalua jolla säätää penkkiä. Tai työkaluja ensinnäkään tai varasisärengasta. Pumppu sentään löytyi!

Olimme perillä Ruktajärven autiotuvalla yllättävän aikaisin, pyöräilyyn meni vähän vaille pari tuntia. Ruktajärven hiekkapohjainen telttailualue on autiotuvan pihapiirissä, käymälän ja halkovajan lisäksi suon reunustamalla paikalla on nuotiopaikkoka sekä avolaavu. Ruktajärven autiotuvalta ei ole kuin kivenheitto Kevon luonnonpuistoon, toiseen suuntaan patikoidessa merkittyä reittiä pitkin pääsee Guivin reitille.

Päivälliseksi mukana oli valmishampparit jotka valmistin Omnifuelin retkikeittimelläni laavulla. Olen testannut keitintä nyt muutaman kerran ja kaasukäyttöisenä se on lähellä luxusta. Vesi keittyy nopeasti (valmistaja lupaa kolmeen minuuttiin) ja liekki lämmittää pannulla ruoan tasaisemmin kuin esim. Jetboilin keittimelläni.

IMG_20220802_173303

Päivä oli tuskaisen lämmin, auringon porottaessa teltasta tuli epämukavan kuuma. Olimme varautuneet sateisiin, kuitenkin vasta illemmalla ukkonen alkoi jyrähdellä tummien pilvien lipuessa leirialueen ylle. Aluksi ajattelin käyttää autiotupaa suojana, mutta jäimmekin ulos laavulle nuotion ääreen istumaan ja kuuntelemaan rankkasateen säestämää jyrähtelyä. Olin tarkastanut metsäpalovaroitukset, lähipäivien sateidenkin puolesta pystyi jo aavistamaan ettei varoitus olisi voimassa…

Polttopuita hakiessa halkovajasta silmiini osui pyöreitä hirren pätkiä. Ne näyttivät todella paljon autiotuvan seininä käytettäviltä hirsiltä ja hieman kauhistuin tajutessani niiden saattavan olla Guivin purettavalta kämpältä lähtöisin. Ajatus polttaa hyvin mieleen painunutta tupaa tuntui karulta, mutta eräänlaiselta ympyrän sulkeutumiselta viime talven hiihtovaellukseni kunniaksi. En ole saanut tietooni olivatko puut Guivilta lähtöisin, voi olla että eivät. Hyvä on kuitenkin että polttokelpoinen puu käytetään näin hyödyksi. Guiville rakennetaan parhaimmillaan uutta tupaa ja vaeltajia suositellaan välttelemään aluetta rakennustöiden takia.

Laavun suojiin saapui pian muitakin. Sade oli yllättänyt vaeltajia ja osa tuli läpimärkinä lämmittelemään ja vaihtamaan kuivaa ylleen. Kävin muutaman kerran tarkistamassa teltan, pieni lätäkkö muodostui hiljalleen absidiin rinkkojen alle.

Söimme iltapalan nuotion äärellä. Suklaabanaanit olivat makea herkku yötä vasten. Iltatoimet tehtyämme kömmimme telttaan valmistautumaan yöhön.

IMG_20220802_182729

Päivän aikana ehdin lukea sadan sivun verran mukaan ottamaani kirjaa. Iltapäivällä haaveilin päiväunista ja kävinkin ulkona makoilemassa auringossa. Nukkumaan laittaessani en kuitenkaan saanut unta, kuten monena muunakin telttayönä on käynyt.

Ainakin toinen meistä nukkui hyvin.

Olin unohtanut puurohiutaleet kotiin, toinen meistä nautti nuudelit aamiaiseksi. Oli mahtavaa saada aamiaiseksi pari kuppia kuumaa kahvia viileän kostean ilman leijailessa laavuun.
Aamutoimien jälkeen ravistelimme illan sateista kostunutta telttaa. Hiekkapohjalla yöpyminen on muuten mukavaa, mutta kostealla kelillä irtohiekkaa on kaikkialla teltassa. Yksi yöpyminen vaatii teltan pesun puutarhaletkulla ja hiekkojen harjaamisen pois.

IMG_20220803_092802

Luomusjärvillä leijaili aavemainen sumu lähtiessämme polkemaan. Paluumatkalla edeltävä päivä tuntui polvissa. Noukimme vettä purosta ylityspaikan kohdilta ja taluttelimme pyörät jyrkimmän mäen ylös avotunturiin. Erotusaidalle päästyämme olisimme molemmat jaksaneet polkea vielä pidemmällekin, oli kuitenkin mukavaa pakata pyörät kyytiin ja suunnata Giellajohkalle ravintolalounasta syömään.

Maastopyöräkärpänen puraisi lasta oikein kunnolla ja nyt pitäisi löytää aikaa lähiurille. Selvästi nämä vauhdikkaammat seikkailut ovat hänen mieleensä, mikä on hyvä – pääseepähän huolestuttavasti sohvan nurkkaan majoittuva mammakin liikenteeseen.

IMG_20220803_093558

Kiilopäällä lasten kanssa – Poropolku pyörällä & kävellen

DSC_5744

Elokuun kohokohta oli ehdottomasti kahden yön mökkireissumme Kiilopäälle. Juhiksen ollessa omalla poikien reissullaan päätin käyttää yhteisen ajan lasten kanssa hyödyksi ja pakkasimme pojan läskipyörän mukaan suunnatessamme Urho Kekkosen kansallispuiston reunamille. Alunperin olin varannut meille huoneen hotellista, mutta koska koiranvahtia ei ollutkaan mukaan lähti myös Kiiski, saimme vaihdettua huoneen tunnelmalliseen Lapin mökkiin.

Ainoastaan Kiilopään valloitus jäi väliin sateisten päivien takia. Hyvin varustautuneina ulkoilimme paljon, tutustuimme Prospektorin kaivokseen (linkki Luontoon.fi – sivustolle) ja Saariselän kummituskämppään (linkki Retkipaikka.fi artikkeliin). Vietimme enemmän aikaa ulkona kuin sisällä, kokeakseen mahdollisimman paljon Saariselkä – Kiilopää alueella tulisi varata useampi päivä vierailulle.

Kiilopäällä on monia teemallisia lähireittejä jotka sopivat monenlaiselle retkeilijälle. Ensimmäisenä iltana kiersimme kilometrin pituisen Vasapolun jonka kaksivuotiaskin jaksoi kävellä hienosti. Reitit kulkevat Saariselän ja Kiilopään läheisyydessä.

DSC_5747
Tarkista, saako reitillä maastopyöräillä!
DSC_5743
Reitit ovat hyvin merkityt

Pisimmälle patikalle suuntasimme 5,3 kilometrin pituiselle Poropolulle. Polku on sallittu maastopyörällekin joten poika pääsi testaamaan taitojaan erilaisilla pohjilla. Saariselkä- Kiilopää- alueella saa maastopyöräillä vain niille tarkotetuilla poluilla, tarkistathan ennen polulle suuntaamista saako sillä pyöräillä.

Poropolku starttasi Kiilopään lähtöportilta, hieman haastetta tuotti alun muuttunut reititys. Pyöräily vasta kuluvalla polulla oli juurien ja vaivaiskoivikoiden takia haastavaa, taluttamalla pyörää päästiin vaikeimmat kohdat läpi. Vanha ura kulki uuden läheisyydessä, ilmeisesti reitin kosteuden takia se reititetään uudelleen? Uudenkin polun varrella oli haastavahko vedenylitys, jossa lenkkikengät kastuivat ja lapsen sai kantaa puron yli.

Pienempi kulki osan matkasta rinkassa. Kolean ja sateisen sään takia häntä paleli, pienellä kannustuksella pienikin jaksoi taapertaa tunturimaastossa hienosti!

DSC_5755
DSC_5750

Mun sielu lepää tunturijokien varsilla. Polulla riitti ihmeteltävää, poroaitaa korjaamassa olleet poronhoitajat mönkijöineen saivat kaksi silmäparia kiinnostumaan puuhistaan.

Reitin ongelmana olli puutteellinen kartoitus. B-barkin sovelluksesta ei löytynyt Poropolkua merkittynä ja Luontoon.fi- sivuston kartasta sai juuri ja juuri erotettua korkeuserot. Reitti alkoi hieman epäilyttää noustessamme Ahopäälle, olisin kartasta tahtonut tarkistaa miten reitti jatkuu tunturin rinteessä, jaksaisiko poika pyöräillä takaisin Kiilopäälle.

Avustin pyörän hinaamisessa ylös. Polun korkeimmalla kohdalla pidimme evästauon, polun jatkokin erottui alamäessä ja huoli siitä, ettei poika jaksaisi pyöräillä takaisin katosi.

DSC_5765
DSC_5767

Poika pyysi lupaa jatkaa matkaa pyöränsä kanssa alamäkeen, muistutin ettei polulta saa poistua ja poroilla merkittyjä reittimerkintöjä tulee seurata. Ei mennyt kauaa, kun hän katosikin pyöränsä kanssa alamäkeen.

Taapero valitteli kylmää joten laskin hänet maahan kävelemään. Tallustelimme hitaasti mäkeä alas, tyttö kahlasi lenkkareineen puroissa, kyselin eihän kengät kastu läpi -”EI”. Mitäpä sitä kieltämään, kun mökissä oli kuivauskaappi ja matkaa jäljellä vain muutaman kilometrin verran.

Huoli siitä, miten poitsu on pärjäillyt mäessä nousi kun etäisyytemme kasvoi. Vastaan tuli vaeltaja, en tohtinut kysäistä häneltä onko kaaharia näkynyt hänen puhuessaan puhelimessa. Pian mutkan takaa kuuluikin huhuilua ja poika seisoskeli pyöränsä kanssa meitä odotellen. Hän oli laskenut koko mäen alas pysähtymättä! Olin ylpeä taitavasta pyöräilijästä, polun kivikkoisuus vaati keskittymistä.

Reitti helpottui ja pyöräily sujui kyydistä nousematta perille saakka. Tyttökin tahtoi takaisin rinkkaan väsyttyään kävelyyn, hänkin jaksoi yllättävän kauan kävellä!

DSC_5770

Saapuessamme poroaidan portille katsoimme yhdestä kartasta missä olemme ja mihin suuntaan pitäisi lähteä. Poika osasi pienellä ohjeistuksella näyttää missä suunnassa maali sijaitsee. Kiilopään tunturikeskuksen leikkipuistossa vietimme hetken ennen mökille paluuta.

Poropolku sopii hieman isommille, luonnossa liikkumaan tottuneille lapsille. Jyrkän nousun takia on kuitenkin varauduttava kantamaan pienempiä ja tunturiolosuhteiden takia mukaan on varattava lämmintä viileämpinä päivinä. Reitti toimii talvella lumikenkäreittinä. Reitin kosteuden takia vedenkestävät kengät tulevat tarpeeseen.

Lähteenä käytin Luontoon.fi sivuston artikkelia Urho Kekkosen kansallispuiston reiteistä (Linkki https://www.luontoon.fi/urhokekkosenkansallispuisto/reitit)

Skalluvaara- Ailigas maastopyöräreitti 12km

DSC_5712 DSC_5711
DSC_5715
Aurinko paistoi ja keli oli lämmin – juuri ihanteellinen hetki lähteä Skalluvaaraan läskipyöräilemään. Pummin J:ltä kyydin 23 kilometrin päähän kyliltä ja haukan lailla kytättiin mönkijäuran lähtökohtaa, joka on hankalasti hoksattavissa tieltä lehden ollessa puussa.

Jäin yksikseni hiekkatielle pyöräni kanssa ja valmistelin reppuni lähtövalmiiksi. Mukana oli kaikkea muuta paitsi hyttysmyrkkyä, eihän sitä tarvitse tunturissa pienessä tuulenvireessä… (just) Kipusin mönkijäuralle liian raskaallaa vaihteella ja lopulta raahasin pyöräni tasaisele alustalle. Aluksi ura kulki koivumetsän halki ja jatkui kivikkoisena avotunturiin. Kuljetin pyöräni kivikkoisimman kohdan yli, ihastelin kauempana uinuvaa Skalluvaaran poroerotusaluetta ja lähdin polkemaan korkeammalle kohti Palopäätä.

DSC_5722
DSC_5726 DSC_5730
Reitti on helppokulkuinen ja soveltuu myös patikointiin. Reitillä ei ole haastavia nousuja ja kulkija pääsee näkemään aurinkoisella säällä Norjan puolella kohoavat tunturit, jotka olivat vielä 9. päivä osaksi lumihankien peittämiä. Kuuntelin jonkun matkaa musiikkia ja haaveilin lähestyvästä kesälomasta sekä sen aikana tehtävistä retkistä.

Ennen Palopäätä reitti oli vain yhdestä kohtaa märkä ja sen sai helposti ohitettua vaivaiskoivikon kautta. Mukava tuulenvire viilensi kulkua Palopäätä kiertäessä, mutta laskeutuessani tunturin juurelle suuri mäkäräis- ja hyttysparvi iski yllättäen.

Mulla oli tarkoituksena laittaa hyttysmyrkkyä lähtiessä, mutta yllättäen unohdin ja loput kilometrit kuluivatkin tuskaillessa ötököiden ateroidessa koipieni kimpussa. Asiaa ei auttanut ollenkaan se, että mitä lähemmäs Ailigasta pääsin, sitä kosteammaksi reitti muuttui ja ai että kun urheilutrikoot kastuivat ja hyttysten- sekä mäkäräisten puremat alkoivat toden teolla kirveltää…

DSC_5734 DSC_5741
DSC_5748
Henkinen tuska iski tajuntaan kerta heitolla hermojen kiristyessä lukuisten kosteikkojen ylityksistä ötökkäparven seuratessa kulkuani verenkiilto silmissään. Koettelemusta jatkui aina Ailikkaalle saakka, jossa alamäkeen ajaessani öttömönkiäiset viimein luovuttivat ja antoivat hermojeni levätä.

Skalluvaarasta Ailikkaalle on matkaa n. 12 kilometriä. Laskeuduin Ailikkaalta maantielle ja pyöräilin kylän keskustaan 2,5 kilometrin verran. Kotona laskin jaloistani yli 20 hyttysenpuremaa ja aloin tosissaan miettimään lokasuojien ostoa pyörään- kaikki vaatteeni päätyivät pesuun kuralla kuorutettuina.

Reitti oli tälläiselle aloittelijalle juuri sopiva- se tarjosi hieman haastetta osin kivikkoisilla kohdillaan ja tarjosi jännitystä Ailigaksen alamäessä. Kerran meinasin kaatua minulle liian haastavassa kivikossa. Reittillä ei ole opasteita eikä sitä ole merkitty. Kartta on hyvä olla matkassa, alueella on useampiakin mönkijäuria jotka kulkevat kyseisen reitin lähistöllä.

Ja kannattaa tosiaan ottaa hyttys- sekä mäkärämyrkyt mukaan tunturiin! Niitä on paljon kuten Lapissa ruukaa olla ja ne ovat hyvin nälkäisiä.

Luonnon päivä 17.6

DSC_5365
DSC_5375 DSC_5379
17.6 vietettiin jälleen luonnon päivää ja samalla juhlittiin Hossan kansallispuiston avajaisia. Itse avajaisia seurattiin telkkarista, mutta luonnon päivää päästiin viettämään J:n vanhempien luokse Tenojoen rantaan.

Ajatuksenamme oli, että päästäisiin koko porukalla ulkoilemaan ja pitämään hauskaa. Lapset jaksoivat pyöriä pihassa meidän aikuisten kesken, kukkia kasteltiin ja himoittiin valuvaa lähdevettä, vitsi kun olisi ollut hauska kastella kaikki vaatteet siinä… Samalla kun vaari palaili joelta kalastamasta, lähdettiin pikku-J:n kanssa lähimetsään etsimään rajavartioston lahonnutta kammia. Pyöräiltiin pihasta lähtevää polkua pitkin ryteikköön ja samoilimme tiemme kammin pihapiiriin.

Kammista oli enää jäljellä osa seinistä ja ovi. Pihasta löysimme vanhan öljykanisterin ja muita ruostuneita esineitä menneiltä ajoilta. Vaari osasi kertoa, että kammia oli käytetty siihen aikaan kun rajavartiosto ruukasi kävellä Nuorgamista Utsjoelle.

DSC_5383 DSC_5402
DSC_5364
Lasten rauhoittuessa hetkeksi sisätiloihin lainasin appivanhempien autoa ja ajelin Vetsikkoon läskipyöräni kanssa. Kävin Vetsikkojoen molemmilla puolilla, mutta polut olivat sen verran märkiä ja selässä heiluneen raskaan kameran takia reissu jäi lyhyeksi.

Illemmalla pääsimme nauttimaan grillaamamme herkut. Nuorempi lapsista sai valvoa hieman myöhenpään ja menon äityessä hurjaksi lapset menivät mummon kanssa aittaan nukkumaan illan viimeiset vaahtokarkit grillattuaan.

Lähdin J:n kanssa yöllä Tenolle kalaan.

DSC_5408DSC_5421
DSC_5422
Tenolla teimme yhden laskun kuukkelin (oikoluku myöhemmin: KÄEN) kukkuessa Norjan puolella. Ilma oli viilentynyt huomattavasti ja vaikka olin sullonut takkini alle merinovillapaidasta lähtien vaatetta hytisin veneen perässä kylmästä.

Kalaa ei tullut vaikka kuinka sormia pidettiin ristissä. Ajoimme ylävirtaa takaisin veneenlaskupaikalle ja aloitimme valmistelemaan nukkumaan menoa. Sain houkuteltua J:n kanssani yöksi telttaan ja hänkin vaikutti olevan hyvillään kun pääsi pitkästä aikaa luontoon nukkumaan. Nauroimme hänen pikaisesti autotallista nappaamalleen makuupussille jota J kehui maasta taivaisiin aluksi – karu totuus selveni vähitellen hänen kömpiessä pussin sisään – ensin vetoketju repesi kankaasta irti ja seuraavaksi hoksattiin että pussin kauluksen kiristäjä puuttui kokonaan. Ja olihan se pussi jäänyt pituudestakin hieman pieneksi…

Uni tuli joutuisasti ja nukuttiin parilla heräämisellä aamuun asti. Jossain vaiheessa yötä piti vähentää vaatetta kun aurinko alkoi jälleen paistaa pilvien takaa ja lämmitti telttaa. Aamulla J paineli takaisin Tenolle ja mie lähdin tervehtimään pari tuntia aikaisemmin heränneitä lapsia.

DSC_5438 DSC_5442
Luonnon päivämme koostui yhdessä olosta ja lasten ehdoilla puuhaamisesta. Rakastuttiin kesäyöhön ja todettiin jälleen, että ulkoilu kannattaa! Seuraavan kerran Suomen luontoa juhlitaan 26.8 100 päivää ennen Suomen 100-vuotis syntymäpäivää, toivottavasti saadaan viettää yhtä hieno päivä suuremmalla porukalla.

Lisätietoa Juhli luontoa – päivästä tästä linkistä