Tammikuinen yö lumikammissa

Mä kammoan ahtaita paikkoja ja ajatuskin lumikammissa yöpymisestä sai ahdistumaan. 30 senttiä lunta ympärillä ja päällä? Ja pitäisi vielä nukkua yö rauhassa?

Viime talvena teimme lasten kanssa lumikammista liian pienen. Jo tuolloin poitsu kaivoi suurimman osan, huolehdin vain että seinämät pysyvät tarpeeksi paksuina. Tänä talvena kasasimme lumet kolauslumien lähelle ja saimmekin aikaan komean nyppylän.

IMG_20220108_105943__01

Kasa sai jähmettyä vuorokauden ajan ennen kuin ryhdyimme kaivamaan. Kaivaukset tehtiin kahtena päivänä ajanpuutteen takia. Tuona ainaka kammi ehti jäätyä tiiviiksi ja turvallisemman tuntuiseksi itselleni. Yleensä pari tuntia riittää lumen tiivistymiseen.

Poitsu teki tosissaan suurimman työn ja vieläpä mielellään! Välillä auttelin kaivamalla tilaa suuremmaksi ja poistamalla lumia sisältä. Lapset olivat kammista innoissaan, he saavat leikkiä siellä valvotusti.

Käytimme kaiveluissa merkkitikkuja hyödyksi. Oviaukosta tuli liian suuri, kun en pienemmästä uskaltanut sisään ja kammista peruuttaen poistuessani onnistuin takapuolellani rikkomaan sitä lisää.

IMG_20220106_170851__01
IMG_20220104_170700__01

Noh. Koitti se kamala yö kun uskallauduin kammiin yöksi. Päivä oli ollut ulkoilun täytteinen ja väsymys painoi, uskoin nukkuvani näin paremmin.

Käytin makuualustana porontaljaa sekä ridgerestin solumuovipatjaa. Otin Järvenin tunturiviitan varuiksi mukaan jos en tarkenisi -18 asteen makuupussillani. Pakkasta oli -11 astetta.

Ensinnäkin en ollut ajatellut ollenkaan miten kammiin kömmitään niin ettei vaatteet kastu lumesta. Ja menin kammiin vieläpä pää edellä vaikka tarkoitus oli yöpyä pää ovelle päin. Hetken konttailun jälkeen olin saanut kengät ja untuvatakin pois sekä laitettua yöpymisvarusteet paikoilleen.

Kammissa tosissaan oli lämpimämpi kuin ulkona! Lattia vietti oviaukolle päin joten valuin patjalta alemmas ulos päin. Laitoin toisen solumuovipatjan oviaukkoon suojaksi (ja tätä kirjoittaessa muistin jättäneeni molemmat patjat kammiin ja ulkona 15 metrin tuuli!!) ja sain katsella paljaaksi jääneestä aukosta kirkasta tähtitaivasta. Hetkeksi ahdistus kammista katosi.

IMG_20220109_233032__01

Laittaessani nukkumaan mielessä pyöri miten tulen vähintään tukehtumaan romahtavan lumen alle.

Heräsin ensimmäisen kerran kolmelta, kuinka ihanaa olikaan tajuta että olin nukahtanut (ja elossa). Viideltä heräsin pakkasen purressa nenänpäästä. Seuraavat kaksi tuntia menivät parempaa asentoa etsiessä, luisuin patjalta vähänväliä lumelle joka hohkasi kylmää pussiin.

Seitsemältä herätyskello soi. Jes! Tammikuun ensimmäinen yö suoritettu ja kaiken lisäksi täysin uudessa ympäristössä. Kammi ei romahtanut eikä selkäkään ollut kipeä. Vain nenä näytti hieman ottaneen kylmää. Työpäivä alkoi oikein mukavasti.

Ja tosiaan, hautasin kammiyön niin hyvin mielestäni että unohdin jättäneeni sinne patjat. Kovasta tuulesta huolimatta ne olivat edelleen paikoillaan.

Antaisin vinkiksi lumikammia kaivavalle tehdä pohjasta tasainen ja tilasta mahdollisimman sopivan omalle pituudelle. Kammi on ollut pihassa nyt yli viikon ja sen päälle on satanut lunta, puhkaisen kammin tekemällä siihen ikkunan jotta lapset saavat leikkiä siellä valvotusti. Luontoon tehdyt lumikammit kannattaa romahduttaa oman yöpymisen jäljiltä ettei kukaan tai mikään jää sinne vahingossakaan loukkuun.

Tahtoisin tammikuulle vielä yhden telttayön tunturiolosuhteissa harjoituksen vuoksi. Saa nähdä minne suuntaan!

Nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona- toinen vuosi

DSC_4758
Ruktajärven autiotupa

2020 otin tavoitteekseni yöpyä vuoden jokaisena kuukautena vähintään kerran ulkona, apuna haasteessa on toiminut ”Nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona” Facebook-ryhmä jossa moni muukin jakaa tarinoita ulkona vietetyistä öistään. Parhaimpina innostajina ovat toimineet postaukset öistä joista joku on saanut lisää rohkeutta yöretkiinsä!

Ensimmäisen vuoden koostepostauksen löydät TÄSTÄ.

Toinen vuosi lähti käyntiin upealla hiihtoreissulla Karigasniemen Ruktajärven autiotuvalle kovilla pakkasilla. Kaipasin loppuvuodelle jotain samanlaista, mutta valitettavasti vuosi lopahti kuin tekemäni pannukakku joten pidemmän kaavan yöretket päättyivät lokakuuhun. Loppuvuoden yöpymiset vietin turvallisesti kotipihassa kodassa ja teltassa. Sain sentään testattua makuupussini -25 asteen pakkasilla!

DSC_5106
Huhtikuun yö Skoarrajärvellä

Toisen vuoden aikana yövyin 26 yötä ulkona joko teltassa, kodassa tai autiotuvalla. Pääsääntöisesti nukuin hyvin, ainoastaan nukahtaminen on ollut hankalaa sekä aamuyöstä alkava selkäkipu on liittynyt ilmapatjaöiden kaveriksi.

Ensimmäinen vuosi oli pelkojen kohtaamista ja uuden opettelua talvikuukausina. Toinen vuosi tuntui helpommalta ja päästin itseni suhteellisen helpolla. Ehkä liiankin? Kotipihalle jääminen työviikon päätteeksi tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta. En oikein päässyt eteenpäin haasteellisimmissa olosuhteissa yöpymisessä. Haasteena oli pääasiassa saada autiotuvat lämpiämään ja pystytettyä teltta hiekkapohjaisille yöpaikoille. Opin ainakin käyttämään kamiinojen tulenohjauslevyjä, jos en muuta…

Nyt kolmannen vuoden alkaessa aion jatkaa rennolla otteella, mutta kokeilla mahdollisimman monta erilaista omalla tavallaan haasteellista yöpymistä. Etenkin talvikuukausina! Lähden näillä näkymin helmikuussa vaeltamaan, alunperin haaveilin huhtikuusta mutta työpaikan vaihdoksen vuoksi helmikuu valikoitui ajankohdaksi.

DSC_5375
Kotipihan kota
DSC_5485
Tsuomasjärvi

Helmikuu asettaa omat haasteensa sääolosuhteiden ja valoisan ajan suhteen. En ole varannut yhtäkään yötä varaustuvista mikä hieman huolestuttaa! Minulla on neljä eri kohdetta mielessä minne suuntaan, pääasiallinen majoitteeni on telttani joten säätiedotteiden mukana matkustan johonkin näistä kohteista. Eniten haaveilen Paistuntureista joka kohteena on haasteellisin. Toinen vaihtoehto on Kaldoaivin erämaan itäosa, viimeisinä Raja-Joosepin seutu ja samat kohteet kuin viime talvena Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Toiselta haastevuodelta jäi mieleen yksinäisyys. On uskomatonta miten pystyin kesän Pulmankijärvi-Sevettijärvi vaelluksellani rauhoittumaan jopa kahdeksi yöksi peräkkäin täysin yksin yöpaikoille. Yksinäisyyden kanssa olen muuten sujut, mutta yksikin vaeltaja lisää yöpaikalle tuo paljon turvaa.

DSC_5431
Kuoppilasjärvellä vietin yön poika seuranani

Nyt en tee linkkilistaa kaikista 26 yöstä vaan nostan muutamia lemppariöitä esille. Niitä olivat edellä mainittu yö Ruktajärvellä, hiihtovaelluksella vietetty yksinäinen yö Tuiskukurun autiotuvalla, telttailu keväthangilla huhtikuussa, kesäkuussa Kuoppilasjärven patikka ja tuulinen yö Rautulammella Urho Kekkosen kansallispuistossa. Myös heinäkuussa vietetty yö Njállavaarassa kauniissa yöttömässä yössä jäi mieleen yön värien ja rauhan puolesta, harmi etten siitä kirjoittanut postausta. Tuolloin lähdin ihan vaan yöpymään, syömään karkkia ja lukemaan lehtiä omassa rauhassani.

Tälle vuodelle toivoisin saavani kasaan monia erilaisilla tavoilla toteutettuja öitä joissa olen saanut haastaa taitojani. Jännä nähdä vuoden päästä miten kävi! Haaveilen useammasta telttayöstä keväthankien aikaan ja onnistuneesta hiihtovaelluksesta.

Olen vaihtanut työpaikkaa kaikessa hiljaisuudessa, joka näkyy arjessani enemmällä ulkoilulla. Blogia pyrin päivittämään normaaliin tahtiin kuukausittain, uusilla seikkailuilla!

DSC_5947
Jyrkkävaaran autiotupa

Kuukauden yöreissu: Peurasuvanto

DSC_2633
Lauantai- sunnuntai välisen yön jälkeen olen ollut hieman hämilläni. Vielä viime kesänä varmistelin leireissä yksin ollessani turvallisuuttani ja pelkäsin jonkun, eläimen tai ihmisen, tulevan häiritsemään uniani. Kohdattuani pimeän helmikuussa Skaidejávrin yöretkellä pelkoni ovat kadonneet.

Vielä viime kesänä leiriytyessäni kuljin teltan aluetta ympäri ennen nukkumaanmenoa ja varmistelin ettei lähistöllä varmasti ole mitään tai ketään muuta. Uneni oli rauhatonta ja odotin jatkuvasti koirani reagoivan johonkin ääneen.

DSC_2602 DSC_2608
Tunturissa kulkiessani haaveilen yöpyväni mitä upeimmissa paikoissa. Esteenä on kuitenkin ollut pelko rauhattomasta yöstä ja olen kuluttanut tuttuja yöpaikkoja jo lähes kyllästymiseen saakka. Kohteet eivät ole käyneet tylsiksi, lähinnä oma uskaltamattomuus.

Lähtiessäni viimeisimmälle yöreissulleni suunnitelmanani oli lumikenkäillä tutulle ja turvalliselle Skoarrajärvelle. Lähtiessäni kulkemaan kelkanjälkeä pitkin totesin hangen upottavan lumikenkienkin alla sen verran että retkestäni tulisi raskas. Kiivetessäni korkeammalle tiestä Norjan Sirman upeat maisemat avautuivat pohjoiseen, samalla huomasin uran vierestä tasaisen, juuri teltalle sopivan kohdan.

Maisemat tuolta potentiaaliselta paikalta avautuivat upeasti. Aurinko laskeutui hiljalleen Norjan tunturien taakse eikä aikaa ollut hukattavana mikäli tahdoin ihastella auringonlaskua teltan oviaukolta.

Aloin jo tamppaamaan teltalle alustaa alkaessani jännittää. Ei, tämä ei voi olla sopiva kohta teltalle. Paikka oli lähellä tietä, mutta sen verran korkeammalla ettei telttani näkyisi sinne. Pohjoistuuli saattaisi ottaa telttaan ikävästi ja vasta kesällähän Skoarrajärven yöretkelläni pelkäsin samassa kohdassa olevan hirviä…

DSC_2610 DSC_2612
Päätin kuitenkin pystyttää teltan uran viereen. Loppuillan vietin ulkosalla iltapalaa syöden teestä nauttien, ihastelin punertuvaa taivasta ja unohdin pelkoni täysin. Vaikka tie olikin noin 200 metrin päässä, eivät Norjankaan puolella jyrisevät rekat haitanneet rauhaani.

Laitoin yhdeksän jälkeen nukkumaan levollisin mielin. Tarkoitukseni oli kuunnella podcasteja, mutta en ollutkaan ladannut niitä puhelimeen joten kentättömällä alueella oli turha haaveilla iltasadusta. Harmitti etten ollut ottanut mukaan mitään lukemista, Kiiski sai nauttia pitkistä rapsutuksista ennen kuin hautauduin kahteen makuupussiini ja suljin silmäni.

Mietiskelin unta odottaessani pelkojani ja totesin että teltassa oli harvinaisen turvallinen olla. Jännitin mahtoiko yöllä tulla vielä pimeää ja ripustin vielä lampun roikkumaan teltan katosta varmuuden vuoksi.

Säikähtelin useamman kerran alkuyöstä unen rajamailta typeristä syistä. Näin pieniä pätkiä unta, alas parkkiin jättämäni auto oli joko tulessa tai sitten teltan ulkopuolella paloi. Kun viimein nukahdin kunnolla, heräsin enää vain muutaman kerran vaihtamaan asentoa ja auringon noustessa kuumuuteen.

Aamulla heräsin vasta kahdeksan aikaan. Kiiski tunki kuononsa makuupussini aukosta sisään ja rapsuttelin sitä kaikessa rauhassa. Hoksasin ilokseni ettei yöllä ollut kertaakaan pimeää herätessäni ja olin jälleen uskaltanut nukkua yön ulkona, yksin.

En osannut arvatakkaan kuinka pitkälle pääsisin yksin yöpymisen suhteen kun syksyllä aloin kohdata pelkäämääni pimeää. Yöreissu toisensa perään tuntuu sujuvan paremmin ilman pelkäämistä ja rauhattomuutta. Lopulta palkintona on levollinen mieli luonnosta nautitun hetken jäljiltä.

Ehkä piankin uskallan toteuttaa loputkin haaveilemani yöretket. Nuku vähintään yksi yö ulkona joka kuukausi –  facebookhaaste on sujunut toistaiseksi hyvin ja uskon näin jatkuvan ainakin syyskuuhun saakka. Loka-joulukuu tulee olemaan haasteen vaikein osuus itselleni kaamoksen takia. Jos jo tuolloin olen kylliksi rohkea kohtaamaan täyden pimeyden?