Tammikuinen yö lumikammissa

Mä kammoan ahtaita paikkoja ja ajatuskin lumikammissa yöpymisestä sai ahdistumaan. 30 senttiä lunta ympärillä ja päällä? Ja pitäisi vielä nukkua yö rauhassa?

Viime talvena teimme lasten kanssa lumikammista liian pienen. Jo tuolloin poitsu kaivoi suurimman osan, huolehdin vain että seinämät pysyvät tarpeeksi paksuina. Tänä talvena kasasimme lumet kolauslumien lähelle ja saimmekin aikaan komean nyppylän.

IMG_20220108_105943__01

Kasa sai jähmettyä vuorokauden ajan ennen kuin ryhdyimme kaivamaan. Kaivaukset tehtiin kahtena päivänä ajanpuutteen takia. Tuona ainaka kammi ehti jäätyä tiiviiksi ja turvallisemman tuntuiseksi itselleni. Yleensä pari tuntia riittää lumen tiivistymiseen.

Poitsu teki tosissaan suurimman työn ja vieläpä mielellään! Välillä auttelin kaivamalla tilaa suuremmaksi ja poistamalla lumia sisältä. Lapset olivat kammista innoissaan, he saavat leikkiä siellä valvotusti.

Käytimme kaiveluissa merkkitikkuja hyödyksi. Oviaukosta tuli liian suuri, kun en pienemmästä uskaltanut sisään ja kammista peruuttaen poistuessani onnistuin takapuolellani rikkomaan sitä lisää.

IMG_20220106_170851__01
IMG_20220104_170700__01

Noh. Koitti se kamala yö kun uskallauduin kammiin yöksi. Päivä oli ollut ulkoilun täytteinen ja väsymys painoi, uskoin nukkuvani näin paremmin.

Käytin makuualustana porontaljaa sekä ridgerestin solumuovipatjaa. Otin Järvenin tunturiviitan varuiksi mukaan jos en tarkenisi -18 asteen makuupussillani. Pakkasta oli -11 astetta.

Ensinnäkin en ollut ajatellut ollenkaan miten kammiin kömmitään niin ettei vaatteet kastu lumesta. Ja menin kammiin vieläpä pää edellä vaikka tarkoitus oli yöpyä pää ovelle päin. Hetken konttailun jälkeen olin saanut kengät ja untuvatakin pois sekä laitettua yöpymisvarusteet paikoilleen.

Kammissa tosissaan oli lämpimämpi kuin ulkona! Lattia vietti oviaukolle päin joten valuin patjalta alemmas ulos päin. Laitoin toisen solumuovipatjan oviaukkoon suojaksi (ja tätä kirjoittaessa muistin jättäneeni molemmat patjat kammiin ja ulkona 15 metrin tuuli!!) ja sain katsella paljaaksi jääneestä aukosta kirkasta tähtitaivasta. Hetkeksi ahdistus kammista katosi.

IMG_20220109_233032__01

Laittaessani nukkumaan mielessä pyöri miten tulen vähintään tukehtumaan romahtavan lumen alle.

Heräsin ensimmäisen kerran kolmelta, kuinka ihanaa olikaan tajuta että olin nukahtanut (ja elossa). Viideltä heräsin pakkasen purressa nenänpäästä. Seuraavat kaksi tuntia menivät parempaa asentoa etsiessä, luisuin patjalta vähänväliä lumelle joka hohkasi kylmää pussiin.

Seitsemältä herätyskello soi. Jes! Tammikuun ensimmäinen yö suoritettu ja kaiken lisäksi täysin uudessa ympäristössä. Kammi ei romahtanut eikä selkäkään ollut kipeä. Vain nenä näytti hieman ottaneen kylmää. Työpäivä alkoi oikein mukavasti.

Ja tosiaan, hautasin kammiyön niin hyvin mielestäni että unohdin jättäneeni sinne patjat. Kovasta tuulesta huolimatta ne olivat edelleen paikoillaan.

Antaisin vinkiksi lumikammia kaivavalle tehdä pohjasta tasainen ja tilasta mahdollisimman sopivan omalle pituudelle. Kammi on ollut pihassa nyt yli viikon ja sen päälle on satanut lunta, puhkaisen kammin tekemällä siihen ikkunan jotta lapset saavat leikkiä siellä valvotusti. Luontoon tehdyt lumikammit kannattaa romahduttaa oman yöpymisen jäljiltä ettei kukaan tai mikään jää sinne vahingossakaan loukkuun.

Tahtoisin tammikuulle vielä yhden telttayön tunturiolosuhteissa harjoituksen vuoksi. Saa nähdä minne suuntaan!

Nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona- toinen vuosi

DSC_4758
Ruktajärven autiotupa

2020 otin tavoitteekseni yöpyä vuoden jokaisena kuukautena vähintään kerran ulkona, apuna haasteessa on toiminut ”Nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona” Facebook-ryhmä jossa moni muukin jakaa tarinoita ulkona vietetyistä öistään. Parhaimpina innostajina ovat toimineet postaukset öistä joista joku on saanut lisää rohkeutta yöretkiinsä!

Ensimmäisen vuoden koostepostauksen löydät TÄSTÄ.

Toinen vuosi lähti käyntiin upealla hiihtoreissulla Karigasniemen Ruktajärven autiotuvalle kovilla pakkasilla. Kaipasin loppuvuodelle jotain samanlaista, mutta valitettavasti vuosi lopahti kuin tekemäni pannukakku joten pidemmän kaavan yöretket päättyivät lokakuuhun. Loppuvuoden yöpymiset vietin turvallisesti kotipihassa kodassa ja teltassa. Sain sentään testattua makuupussini -25 asteen pakkasilla!

DSC_5106
Huhtikuun yö Skoarrajärvellä

Toisen vuoden aikana yövyin 26 yötä ulkona joko teltassa, kodassa tai autiotuvalla. Pääsääntöisesti nukuin hyvin, ainoastaan nukahtaminen on ollut hankalaa sekä aamuyöstä alkava selkäkipu on liittynyt ilmapatjaöiden kaveriksi.

Ensimmäinen vuosi oli pelkojen kohtaamista ja uuden opettelua talvikuukausina. Toinen vuosi tuntui helpommalta ja päästin itseni suhteellisen helpolla. Ehkä liiankin? Kotipihalle jääminen työviikon päätteeksi tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta. En oikein päässyt eteenpäin haasteellisimmissa olosuhteissa yöpymisessä. Haasteena oli pääasiassa saada autiotuvat lämpiämään ja pystytettyä teltta hiekkapohjaisille yöpaikoille. Opin ainakin käyttämään kamiinojen tulenohjauslevyjä, jos en muuta…

Nyt kolmannen vuoden alkaessa aion jatkaa rennolla otteella, mutta kokeilla mahdollisimman monta erilaista omalla tavallaan haasteellista yöpymistä. Etenkin talvikuukausina! Lähden näillä näkymin helmikuussa vaeltamaan, alunperin haaveilin huhtikuusta mutta työpaikan vaihdoksen vuoksi helmikuu valikoitui ajankohdaksi.

DSC_5375
Kotipihan kota
DSC_5485
Tsuomasjärvi

Helmikuu asettaa omat haasteensa sääolosuhteiden ja valoisan ajan suhteen. En ole varannut yhtäkään yötä varaustuvista mikä hieman huolestuttaa! Minulla on neljä eri kohdetta mielessä minne suuntaan, pääasiallinen majoitteeni on telttani joten säätiedotteiden mukana matkustan johonkin näistä kohteista. Eniten haaveilen Paistuntureista joka kohteena on haasteellisin. Toinen vaihtoehto on Kaldoaivin erämaan itäosa, viimeisinä Raja-Joosepin seutu ja samat kohteet kuin viime talvena Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Toiselta haastevuodelta jäi mieleen yksinäisyys. On uskomatonta miten pystyin kesän Pulmankijärvi-Sevettijärvi vaelluksellani rauhoittumaan jopa kahdeksi yöksi peräkkäin täysin yksin yöpaikoille. Yksinäisyyden kanssa olen muuten sujut, mutta yksikin vaeltaja lisää yöpaikalle tuo paljon turvaa.

DSC_5431
Kuoppilasjärvellä vietin yön poika seuranani

Nyt en tee linkkilistaa kaikista 26 yöstä vaan nostan muutamia lemppariöitä esille. Niitä olivat edellä mainittu yö Ruktajärvellä, hiihtovaelluksella vietetty yksinäinen yö Tuiskukurun autiotuvalla, telttailu keväthangilla huhtikuussa, kesäkuussa Kuoppilasjärven patikka ja tuulinen yö Rautulammella Urho Kekkosen kansallispuistossa. Myös heinäkuussa vietetty yö Njállavaarassa kauniissa yöttömässä yössä jäi mieleen yön värien ja rauhan puolesta, harmi etten siitä kirjoittanut postausta. Tuolloin lähdin ihan vaan yöpymään, syömään karkkia ja lukemaan lehtiä omassa rauhassani.

Tälle vuodelle toivoisin saavani kasaan monia erilaisilla tavoilla toteutettuja öitä joissa olen saanut haastaa taitojani. Jännä nähdä vuoden päästä miten kävi! Haaveilen useammasta telttayöstä keväthankien aikaan ja onnistuneesta hiihtovaelluksesta.

Olen vaihtanut työpaikkaa kaikessa hiljaisuudessa, joka näkyy arjessani enemmällä ulkoilulla. Blogia pyrin päivittämään normaaliin tahtiin kuukausittain, uusilla seikkailuilla!

DSC_5947
Jyrkkävaaran autiotupa

Kaamos – lumikenkäretki lähimaastoon ja yö kodassa

DSC_6217

Muut kaamosaiheiset postaukseni

Utsjoella kaamos kestää 52 vuorokautta marraskuun lopulta tammikuun puoleen väliin saakka. Tällä hetkellä olen sujut kaamoksen kanssa, päiväunia nukkuvan taaperon vanhempana valoisaan aikaan ulkoileminen valitettavasti osuu juuri unien ajalle, muuten en kaamoksesta keksi mitään valitettavaa. Hämärä aika on noin kymmenestä kahteen saakka, muuten onkin pimijää.

Kovien pakkasten hellittäessä oli pakko päästä luontoon. Aluksi suunnittelin lähteväni hiihtämään mutta autoa sääliessäni päätin lähteä lähirinteeseen lumikenkäilemään. Rinteessä ei vielä mene kelkanjälkeä jota pitkin pääsisi liukulumikengilläkin, jyrkissä kohdissa lumikengät ovat muutenkin parempi vaihtoehto.

Pakkasta oli -22 astetta ja onnistuin pukeutumaan oikein, mikä oli yllättävää talven ensimmäisillä paukkupakkasilla.

DSC_6215
DSC_6214
DSC_6225

Rinteessä puuskutti. Tahdoin välttämättä nousta ylös saakka tasanteelle katselemaan Tenoa. Pidin paljon taukoja, seurailin riekkojen tuoreita jälkiä niitä näkemättä. Jossain lähistöllä oli varmasti parvi.

Sattumalta katsoin Norjan rantaa ja erotin pellon reunalta kaksi hirveä. Ne kävivät vuorotellen maaten, aivan kuin odotellakseen joen lopullista jäätymistä päästäkseen Suomen puolelle. Seurailin niiden makoilua jonkin aikaa ennen kuin jatkoin matkaani. Olin haltioissani, ei tarvinut kauas lähteä kotoa hyvän mielen perässä.

Hanki kantoi tuulen puhaltamilla kohdilla hyvin. Vaivaiskoivut eivät enää tarranneet lumikenkiin ja kaunis jääriite puissa tekivät maisemista satumaiset. Missasin kaamoksen kauneimmat värit noin puolella tunnilla, taivaalla oli rinteelle saapuessani vielä hieman vaaleanpunaista jäljellä. Lähestyvä sininen hetkikin kelpasi oikein hyvin.

DSC_6223
DSC_6237
DSC_6242

Tasanteella ei näkynyt jälkeäkään eläimistä. Lumikenkäilin jonkin matkaa kohti Kaldoaivin erämaata kylmän hiipiessä iholle. Päätin käväistä mutkan tasanteen reunalla ennen kotiin paluuta. Sukset olisivat olleet ylempänä loistava valinta, olisin jaksanut käydä pidemmälläkin. Hirveä kaipuu hiihtoretkille iski, olisipa jo kevät ja kantohanki! Pystyin kuvittelemaan itseni matkalla kohti kauempana piilottelevaa Jeagelveaijávria.

Pysyessäni liikenteessä varpaita ei paleltanut kuin niiden kärjistä. Jalkani ovat ongelmalliset, ne saattavat kohmettua tunnottomiksi sisälläkin. Oli ihme, etteivät ne olleet umpijäässä kotiin päästessäni. Oli hyvä pysyä jatkuvasti liikkeellä.

Paluumatkalla alas sukeltelin koivujen oksien lävitse riekkojen jälkiä seuraillen. En enää erottanut hirviä rannalta.

IMG_20211126_232122__01
IMG_20211126_232828__01

Illemmalla päätin yöpyä kotipihamme kodassa. Ulkona oli -25 astetta, kodassa hieman lämpimämpi lumipeitteen takia. Nukuin -19 comfortin makuupussillani ja Jervenin fjelldukella. Minun piti testata ilmapatjaani eristepatjan kanssa, mutten saanut rullattua sitä auki – se oli jäätynyt! Hain porontaljan jonka avulla pysyin lämpimänä aamu viiteen saakka, kuuden jälkeen hiippailin sisälle.

Yöllä heräsin ensin pari kertaa omaan kuorsaukseeni ja jossain vaiheessa aamuyötä kovaan pamaukseen. Ensiksi mietin pitäisikö huolestua, mutta päätin jatkaa uniani. En edes aamulla muistanut koko ääntä ennen kuin puolisoni kertoi Utsjoella olleen kunnon jyrinät yöllä. Norjan puolella oli ollut 2,5 magnitudin maanjäristys! Aika hauska, että olin näinkin kaukana kyliltä herännyt pamaukseen. Aamuyöstä kieräksi säätämäni aukko oli reunoiltaan jäätynyt, tunsin kuinka hengitysilmassa sulava riite tipahteli nenänpäähäni. Aukosta puski kylmää ilmaa sisälle pussiin, edes jalkopäähän potkimani untuvatakki ei lämmittänyt enempää nostaessani sen yläkropan suojaksi.

Onneksi rohkaistuin yöpymään ulkona vaikka alunperin olin sitä mieltä etten uskalla sairasteluiden jälkeen. Kova, kylmä pakkanenkin tuntui vastenmieliseltä. Päivän ulkoilut näyttivät ettei pakkasta tarvitse pelätä, oikeilla varusteilla pärjää.

Tahtoisitteko jonkinlaisen esittelyn tuosta Jervenin tunturiviitasta?

Toukokuun yöretki Skaidijärvelle

DSC_5271
DSC_5274

Alunperin tarkoituksenani oli yöpyä toukokuun yö aivan toisaalla, mutta jättäessäni yöreissun kuukauden viimeiselle vapaalle keli oli kolea ja pilvinen eikä lumitilanne ollut yhtään helpottunut Paistunturin erämaan puolella. Skaidijärvi (linkki karttapaikka.fi) valikoitui kohteeksi sen vähälumisen maaston puolesta.

Intoa puhkuen aloitin patikan rengasreitin opastekylteiltä. Tarkoitukseni oli kuvata puhelimella video retkestäni, kaivaessani luurin esiin huomasin sen menneen oikosulkuun enkä saanut sitä toimimaan. Kävelin jonkin matkaa eteenpäin reitillä, mutta ärsytys uuden puhelimen tilttaamisesta ja pelko että aiheutan turhaa huolta kotona viesteihin vastaamattomuudella palasin autolle ja kävin mutkan kotona…

DSC_5276
DSC_5280

Ajeltuani takaisin Pulmankijärventielle kello näytti puolta yhdeksää. En ole pitkiin aikoihin liikkunut illasta tunturissa, joten oli jännittävää päästä kokemaan yöttömän yön ilta kaikessa rauhassa.

Lunta oli paikoitellen, jännitti ylittää pieni puro lumisiltaa pitkin. Sohjossa rämpiminen hengästytti ja Kiiskin huomatessa kauempana laiduntavat porot riemu ratkesi. Epäilin poroilla olevan joku metku meneillään, Kiiskin haukku ei näyttänyt häiritsevän niitä ollenkaan ja pakoon luikkimisen sijaan ne alkoivat lähestyä meitä.

Kiersin porot kauempaa parhaani mukaan. Ne juoksivat edestämme oikealle, hetken päästä palaten vasemmalle ja jatkoivat ihmettelyä. Jossain vaiheessa Kiiskikin kyllästyi haukkumaan ja paineli eteen päin välillä pysähdellen seuraamaan porojen puuhia.

Kadotin polun väistellessäni poroja. Suot olivat yllätyksekseni kuivahkot, joten pieni oikominen ei haitannut. Kapustarintojen haikea vihellys siivitti kulkuamme salaperäisen synkällä jängällä, parempi sekin kuin ei mitään tunnelmaa.

DSC_5297
DSC_5306

Lähempänä Skaidijärven kotaa porot löysivät mieleisempää tekemistä ja jäivät taaksemme. Kauhukseni huomasin jonkun tumman juoksevan järven jäällä, en erottanut mikä eläin piti niin kovaa kiirettä mutta järjellä ajatellen sen täytyi olla kettu. Askellus ei ollut ahmamaista ja karhuksi se taisi olla turhan pieni… Ketuksi ehkä hieman iso.

Yllätyksekseni myös porot tekivät paluun luoksemme. Oli aika hakeutua kodan suojiin.

Kodalla tein päätöksen jäädä yöksi sisälle. Poroilla on oikeus laiduntaa rauhassa, joten soin niille rauhallisen yön jäämällä paimenkoiran kanssa yöksi paikkaan jossa niiden äänet ja hajut eivät häiritsisi. Pelkäsin myös Kiiskin kahmaisevan kynsillään teltan sisäkankaaseen reikiä. Yhden teltan ovessa on jo komea reikä sen kahmaisusta…

Kodallahan oli oikein mukavaa. Tein iltapalaksi hampurilaisen hyödyntämällä kaasukeitintä ja lämmitin yöpalaksi folioleipää. Lämmitin kamiinallisen, kodat eivät ole tiiviitä joten puiden menekki olisi ollut turhan suurta vuodenaika huomioiden. Kaksi makuupussiani riittäisivät oikein hyvin turvaamaan lämpimän yön.

IMG_20210525_213132

Yöllä heräsin muutaman kerran Kiiskin kolisteluun. Sydänkohtauksen partaalla purkauduin makuupusseista ja kauhuissani katsahdin ikkunallista ovea päin – ei ketään tai mitään. Vastassa oli intensiivisesti tuijottava, nukkumaan jo kyllästynyt karvakasa.

Karvakasa kömpi mielenosoituksellisesti penkkien alle makoilemaan jatkaakseen yöuniaan. Vaihdoin eristepatjan ilmapatjan päälle kylmän hiipiessä makuupussiin, pian oli taas lämmin ja pystyin jatkamaan unia.

Kello soi seitemältä.

Aamupalaksi keittelin puuron kiisselillä, olin pakannut jälleen mukaan vain kotoa löytyneitä eväitä – ainoastaan suklaa oli kaupasta eikä sekään maistunut paria palaa enempää. Missä vika?

DSC_5310
DSC_5311
DSC_5328

Paluumatkalla kiersin mönkijäreittiä pitkin Isonkivenvaaran alle ja suunnistin siitä tielle. Porot saattoivat meitä jonkin matkaa, mutta jäivät pian paikoilleen jatkaaman mitä ikinä olivatkaan tekemässä.

Patikoidessani kohti autoa harmittelin kevään vähäisiä ulkona yövyttyjä öitä. Toukokuun yön olin toivonut nukkuvani teltassa, kaipaisin hieman haastetta ulkona yövyttyihin öihin. Ehkä annoin periksi liian helpolla väsyneenä ja jäällä liikkuneen eläimen takia.

On ihanaa, kun kesä on jälleen täällä. 2. kesäkuuta helle pamahti Utsjoelle tehden paikkakunnasta päivän lämpimimmän. Kesäaikaan aion telttailla paljon vaellusten lisäksi, talven teemana on opetella telttailu siihen pisteeseen, että olen tupavapaa seuraavalla talvivaelluksellani. Tavoitteeni vaatii muutamia uusia varusteita joiden testaamista odotan innolla. Jaksan kuitenkin odottaa lokakuuhun saakka, jolloin pakkaset ovat tervetulleet. Kesä saa pysyä lämpimänä!

Täältä löydät vuoden 2020 Nuku yö ulkona vähintään kerran joka kuukausi- haasteen yöt.