Pohdintaa pimeän pelosta

DSC_0146 DSC_0110
Heipä hei!

Taas on kulunut aikaa ja vielä 5 päivää pitäisi jaksaa ennen kuin pääsee kotimaastoihin kuvaamaan, hiihtelemään ja tekemään ties mitä mukavaa. Kauheasti on suunnitelmia jäljellä olevalle talvelle, mutta täältä Rovaniemeltä käsin niitä on hankala toteuttaa.

Seuraavien neljän päivän ajan olen tosiaan Rovaniemellä koulun lähijaksolla. Tänään Utsjoella päättyi kaamos ja sainkin ihailla komeaa, matalalla paistavaa aurinkoa Saariselän kohdilla- kameran kotiin jättäminen harmitti toden teolla! Menee nimittäin vielä parisen viikkoa ennen kuin kotona saadaan nauttia taivaalla mollottavasta auringosta.

DSC_0200 DSC_0205
Sairaslomani loppumisen jälkeen ehdin käydä yhtenä iltana hiihtämässä ennen etelään lähtöä ja päätin hiihtää sen ladun pimeän pätkän, josta kerroin aiemmassa postauksessa. En hiihtänyt pätkältä kuin valoisamman kohdan ja nyt jälkikäteen mietittynä pimeä pätkä jolle katulamppujen valo ei yletä on todellisuudessa vain 100 metrin pituinen. Joten enköhän senkin uskalla suksia läpi tässä lähiaikoina…

Mietin tässä eräänä yönä pimeän pelkoni alkua ja mieleeni muistui elämäni pelottavin villieläimen kohtaaminen. Nastolassa järjestetään seurakunnan johdolla joka syksy tapahtuma jossa joukkueittain samotaan pimeässä metsässä läpi yön ja etsitään joukkueiden piilottamia telttoja ja halkoja, sekä vältellään vastustajiin törmäämistä. Olin joukkueeni kanssa haravoimassa pimeää metsää ja satuin olemaan haravan toisessa päädyssä yksinäni, hieman kauempana muista pienen mäen alapuolella. Pysähdyin sähkölinjan alapuolelle lukemaan karttaa ja kuulin vierestäni matalaa murinaa.

Koetin paniikissa sohia huonolla otsalampullani pimeään, mutten nähnyt minulle murissutta eläintä. Lähdin paniikissa juoksemaan mäkeä ylös ja huutamaan joukkuetovereille – törmäsinkin yhteen, joka hetken kanssani kuulosteltua kauhuissaan tuumasi murisijan olevan karhu! Pötkittiin tuli persusten alla karkuun tuota mystistä eläintä ja saavutettiin muut joukkuelaiset.

DSC_0167 DSC_0161
Vielä tänäkään päivänä en tiedä mikä eläin meille pimeässä murisi. (Karhu se nyt tuskin oli) Kuuntelin kotona moneen otteeseen netistä löytyviä ääninäytteitä ja vain villisian murina muistutti yöllä kuulemaani ääntä.

Sitä en tiedä oliko öinen kohtaaminen syy pimeän pelkoni alulle vai pelkkä osasyy mutta uskon kenen tahansa pelästyvän samankaltaista sattumaa :D!

Vuoden 2017 tavoitteenani on siis päästä eroon pelostani. Pelkään myös kuollakseni törmäämistä suurempaan villieläimeen – kuten karhuun tai ahmaan – ja tämä tapaus todellakin taitaa olla painajaisteni ja pelkojeni alkulähde.

Kaldoaivi tammikuussa

DSC_0218 DSC_0238
DSC_0023Kaivoin ulkoisen kovalevyn esille ja aloin fiilistellä menneiden vuosien kuvia. Nämä postauksessa näkyvät kuvat on otettu 2014 tammikuussa ja nyt uudelleen muokattuja. Tällä reissulla olimme tunturissa viitenä päivänä putkeen, yli 25 asteen pakkasissa.

Reissu oli yksi parhaimmista mitä Utsjoella asuessa on tullut tehtyä – ajeltiin pitkin Kaldoaivia ja ihasteltiin kaamoksen värejä laidasta laitaan.

DSC_0244 DSC_0028
DSC_0030Meillä oli vaikka mitä kivoja suunnitelmia uudelle vuodelle jota varjosti ennen joulua sairastetut flunssat ja vatsataudit. Uutta vuotta edeltävänä iltana mulle nousi kuitenkin kuume ja siitä lähtien olenkin istunut kotosalla ja odotellut parantumista kuumeisesta yskästä.  Edelleen olo on todella väsynyt ja huomaa kyllä että on tullut sairasteltua kuukauden aikana oikein kunnolla.

Tänään onneksi oli viimeinen päivä sairaslomaa ja huomenna koittaa arki. Tai arki ja arki, olen yhden päivän töissä ja lähden pojan kanssa etelään mun vanhempien luokse viideksi päiväksi!

DSC_0013 DSC_0113
DSC_0240Ja ettei tästä blogitauosta tulisi liian pitkä, lähden 16. päivä Rovaniemelle viideksi päiväksi koulun lähipäiville! Mua harmittaa että tää tammikuu on alkanut näin ja tulee jatkumaan vielä jonkin aikaa vähäisenä tunturissakäymisellä, yleensä tammikuussa oon käynyt paljon lumikenkäilemässä ja kuvaamassa loppuvan kaamoksen värejä.

Onneksi mulla on nyt tallessa vanhempia kuvia, joita tuun lisäilemään blogiin tämän hiljaisen ajan aikana.

Kommentoida muuten voi klikkaamalla otsikosta artikkelin auki, tekstien lopusta löytyy kommenttikenttä :). Otan neuvoja vastaan, että miten sen saisi kätevämmin tähän näkyviin!

*kuvat ovat ottamiani

Pimeän pelko

dsc_4058
dsc_4061Olen vanhan blogin puolella useamman kerran kertonut kuinka pelkään pimeää. Olen lopettanut kauhuelokuvien katsomisen pelkoni takia ja olen päättänyt, että vuoden 2017 loppuun mennessä en enää pelkää.

Lähdin viime perjantai- iltana kuvaamaan revontulia Mantojärven rantaan, jossa valoja ei ole lähimaillakaan. Yleensä olen ottanut mukaani Ledlenserin superhyvän otsalampun jolla tarpeentullen olen tsekannut mutkan takana vaanivat otukset ja kaikki mahdolliset rapinat ja äänet. Nyt puolessa välissä ajomatkaa hoksasin lampun jääneen toiseen autoon. Mietin jo hetken takaisin kääntymistä, mutta revontulet eivät valitettavasti jää odottamaan kuvaajaansa ja päätin selvitä ilman.

dsc_4064dsc_4056
Yllätyksekseni revontulet valaisivat maisemaa sen verran, etten joutunut seisomaan pilkkopimeässä. Parkkipaikan ohitse ajeli lukuisia autoja ja jään pitämät poksahtelut ja rasahtelut eivät aiheuttaneet kuin pieniä sydämensykähdyksiä.

Viime talvena otsalampun jäätyä kotiin jouduin usein pakkaamaan kamppeet kiirellä autoon ja hurauttamaan paniikissa kotiin, usein mielikuvituksen aiheuttaman pelon takia. Nyt eivät mielikuvituskaverit häirinneet.

dsc_4052
Pari viikkoa sitten seisoin ladun pimeän lenkin kohdalla ja katselin edessä olevaa mustaa seinämää. Mikä siinä pelottaa niin paljon? Ok, ilman otsalamppua en ladun pimeälle pätkälle lähde, koska täytyyhän latukin nähdä mutta vielä tämän talven aikana hiihdän sen pätkän pelkäämättä.

Harmi vaan, että eilen tuli katsottua Rare Exports verenhimoisista tontuista. Mutta tuskinpa tontut ja zombiet odottavat juuri minua siellä pimeässä.

Lumikenkäreissu Kalkujoen laavulle

dsc_3987Jo tiistai-aamuna olin käynyt Kalkujoen laavulle vievällä polulla lumikenkäilemässä. Aika tosin loppui kesken ja jouduin jo poroaidalla kääntymään takaisin kotia. Nyt minua odottikin valmiiksi poljettu ura jyrkimmissä kohdissa.

Utsjoen geologinen polku lähtee ”risueläimiltä” kylän tuntumasta ja päättyy pururaalle koulurakennuksen taakse. Itse lähdin polun loppupäästä, kun tarkoituksena oli käydä vain lyhyt reissu kodalle.

dsc_3952dsc_3959dsc_3963Lähdin kotoa 11 aikaan jolloin päivän valoisin hetki alkoi olla käsillä. Lumikenkäilin pururadan viertä (latua tuhoamatta!) polun loppupäähän ja lähdin nousemaan jyrkkää polkua ylöspäin. Onnekseni tiistaina tekemäni polku oli leutojen kelien jälkeen päässyt kovettumaan ja kenkäily kävi kuin leikiten. Tosin olin taas pukenut liikaa päälle ja ensimmäisten metrien jälkeen oli vähennettävä vaatetta.

Geologisella polulla on upeat maisemat ja pysähtelinkin usein ylösnousun aikana ihailemaan hiljaa alempana uinuvaa kylää. Oli sunnuntai-aamu ja sen tosiaan huomasi. Ei kuulunut edes koiran haukuntaa tai autojen hurinaa.

dsc_3967dsc_3970dsc_3988Kenkäilin poroaidalle saakka taukoa pitämättä. Pidin pienen tauon aidalla ja ilokseni huomasin jonkun toisen jatkaneen siitä eteenpäin! Kevyt kenkäily (haha) jatkui kodalle saakka.
Kodalla ihastelin punertavaa taivaanrantaa ja purin tavarani kodan ulkopuolelle. Olen vanhemmassa blogissa päivitellyt omaa hajamielisyyttäni kameravehkeiden kanssa ja tälläkin kerralla jotain puuttui. Tarkoituksenani oli ottaa kuvia kameranjaloilla, mutta eilen illalla revontulijahdista palattuani olin irroittanut kamerasta jalkoihin liitettävän osan ja täten en saanut niitä ollenkaan käyttöön… Eli taas kerran ulkoilutin kameranjalkoja turhaan.

Otin lumikengät pois jalasta, kurkistin laavun sisään ja kirjoitin nimikirjaimet vierasvihkoon. Itse en viihdy laavujen sisäpuolella ja istahdinkin ulos portaalle. Mukana minulla oli lämmitettyä kaarnikkamehua jota siemailin valokuvaamisen lomassa.

dsc_3993dsc_4002Kalkujoenlampi oli saanut päälleen kantavan jään leudoista keleistä huolimatta ja muutamat kelkan jäljet risteilivät sen päällä. Taivas oli pohjoisesta päin kauniin sinertävä ja Johtalanvárri lepäsi paikoillaan hiljaisena.

Aikani kuvattuani ja kaarnikkamehua juotuani pakkasin tavarani, laitoin lumikengät jalkaan ja lähdin samaa reittiä pitkin laskeutumaan alas pururaalle. Alastulo lumikenkäillessä samaa polkua myöten on yleensäkin paljon helpompaa kuin ylösmeno, riippuen toki lumen kovuudesta ja mäen jyrkkyydestä.

Pieni patikkareissu Kalkujoen laavulle oli yhteensä hieman alle 2 km polun alusta laskettuna ja aikaa minulla meni parisen tuntia. Näin kaamoksen aikaan pimeäkään ei ehtinyt hiipiä ylle ja sain nauttia hyvin pienestä pakkasesta punaisen taivaan rinnalla.

 

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Mikä ihmeen Adventureland Lapland?

dsc_3164dsc_3235

Tervetuloa vuodesta 2012 lähtien kirjoittamani blogin uuteen osoitteeseen!

Väsyin ainaiseen blogspotin kanssa tappeluun ja yksinkertaiseen ulkonäköön, joten pitkän harkinnan jälkeen päätin ottaa harppauksen eteenpäin ja siirtää blogi kokonaan uudelle alustalle. Vanhat tekstit jäävät entiseen osoitteeseen  josta niitä voi edelleen käydä lukemassa.

rastegaisan-vaellus8dsc_3154

Kuten vanhat lukijat jo tietävätkin, kirjoitan blogissa omista seikkailuistani pohjoisimman Lapin mailla, suunnittelen reissuja ja jaan vinkkejä luonto-ohjaajan näkökulmasta varusteisiin ja retkeilykohteisiin. Vaeltaminen on suurin intohimoni, perässä tulevat moottorikelkkailu, hiihto, lumikenkäily ja nyt uutena harrastuksena läskipyöräily.

dsc_3011dsc_3241

Olen 23- vuotias luonto-ohjaajaksi valmistunut etelästä muuttanut kohta 2-vuotiaan pojan äiti, ja vanhemman tytön äitipuoli. Perheeseeni kuuluu myös metsästäjä-kalastaja-retkeilijä-mies ja jämtlanninpystykorva-norjanharmaamix Peku. (Ja Kintas- kisu, joka ei niinkään retkeile kanssamme.)

Luonto-ohjaajan töitä en tällä hetkellä tee, (keikkoja otan mielelläni vastaan) vaan opiskelen oppisopimuksella lähihoitajaksi.

dsc_3233

Vapaa-aikani – kuten monella perheellisellä työssäkäyvällä- on hieman kortilla, mutta pyrin liikkumaan luonnossa erilaisin tavoin ympäri vuoden. Blogini pääideana onkin esitellä eri luontokohteita Utsjoen alueelta ja innostaa kaiken ikäisiä liikkumaan luonnossa.

kaldoaivihillareissu2.JPG

 

Joten – tervetuloa vanhat ja uudet lukijat uuteen osoitteeseen!

Tammikuussa nähdään 🙂