Elämäni ehkä kiireisin vuosi on viimein vaihtumassa toiseen, vielä kiireempään vuoteen. Maaliskuussa aloitin työt nykyisessä työpaikassani samalla kun poikani täytti vuoden. Syksyllä kuvioihin astuivat oppisopimuskoulutuksen lähijaksot Rovaniemellä ja siellä tulikin muutama viikko istuttua tiheään tahtiin elo-syyskuussa.
Perhe, opiskelu ja työ on sitä mitä tällä hetkellä tahdonkin, mutta pakko myöntää että vähentynyt aika luonnossa liikkumiselle harmittaa. Vuosi 2017 tulee olemaan tuplaten kiireempi kuin tämä vuosi – mutta mulla sentään on ihan oikea kesäloma tiedossa!
Tähän postaukseen olen kerännyt kuvia menneiltä reissuilta. Harmi, että talven kuvat ovat jossain hyvin jemmattuna ulkoisella kovalevyllä…
Kaldoaivin erämaa
Paistunturin erämaa
Kuvat Kaldoaivin erämaasta Skoarrajávrilta, Vuokŋoljávrilta ja Bársilta. Paistunturin puolen kuvat Goahppelašjávrilta.
Vanhasta blogistani voi käydä lukemassa menneistä reissuista. Tästä linkistä löytyy tammikuinen lumikenkäreissu Johtalanvárrille, helmikuussa nautimme nousevasta auringosta Kaldoaivilla, kesäkuun lopussa yövyin Skoarrajávrilla, elokuussa vaelsin parhaimman vaellusystävän kanssa Paistunturin erämaassa, syyskuussa ylitimme itsemme ja vaelsimme Rástegáisálle Norjan puolella – juttu löytyy myös Retkipaikasta. Loka-marraskuu meni hirvijahdissa ympäri Kaldoaivia ja joulukuu nautittiin sataneesta lumesta ja rauhasta.
Toivottavasti ensi vuosi on yhtä tapahtumarikas kuin tämäkin, kiireistään huolimatta. Mulla on suunnitelmissa kesälle vaikka minkä näköistä vaellusta ja seikkailua.
Hyvää uutta vuotta 2017!
Olen vanhan blogin puolella useamman kerran kertonut kuinka pelkään pimeää. Olen lopettanut kauhuelokuvien katsomisen pelkoni takia ja olen päättänyt, että vuoden 2017 loppuun mennessä en enää pelkää.
Jo tiistai-aamuna olin käynyt Kalkujoen laavulle vievällä polulla lumikenkäilemässä. Aika tosin loppui kesken ja jouduin jo poroaidalla kääntymään takaisin kotia. Nyt minua odottikin valmiiksi poljettu ura jyrkimmissä kohdissa.
Lähdin kotoa 11 aikaan jolloin päivän valoisin hetki alkoi olla käsillä. Lumikenkäilin pururadan viertä (latua tuhoamatta!) polun loppupäähän ja lähdin nousemaan jyrkkää polkua ylöspäin. Onnekseni tiistaina tekemäni polku oli leutojen kelien jälkeen päässyt kovettumaan ja kenkäily kävi kuin leikiten. Tosin olin taas pukenut liikaa päälle ja ensimmäisten metrien jälkeen oli vähennettävä vaatetta.
Kenkäilin poroaidalle saakka taukoa pitämättä. Pidin pienen tauon aidalla ja ilokseni huomasin jonkun toisen jatkaneen siitä eteenpäin! Kevyt kenkäily (haha) jatkui kodalle saakka.
Kalkujoenlampi oli saanut päälleen kantavan jään leudoista keleistä huolimatta ja muutamat kelkan jäljet risteilivät sen päällä. Taivas oli pohjoisesta päin kauniin sinertävä ja Johtalanvárri lepäsi paikoillaan hiljaisena.
Erämaan vaeltajatar 