Ilo irti kaamoksesta

DSC_7071-2 DSC_7067-2
Kieltämättä sanaa ”kaamos” suussa mutustellessa tulee mieleen vain pimeä, väsymys ja kaamosmasennus, mutta kun olen alkanut korjaamaan ”pessimisti ei pety” ajattelutapaani, päätin listata kaamosajan lystikkäimpiä puolia! Ja hei, kaamos kestää Utsjoella vain hieman yli 50 päivää! Eihän se ole aika eikä mikään…

1. Revontulet ilmestyvät taivaalle aikaisemmin
Ei tarvitse odotella myöhäisiltaan, että olisi tarpeeksi pimeää niiden kuvaamiselle. Ja pienet lapsetkin ehtivät näkemään ne ennen nukkumaanmenoa.

2. Sininen hetki
Päivän ”valoisimman” hetken jälkeen koittava maaginen aika, kun aurinko laskee kauempana kaamosalueen ulkopuolella. Pilvettömällä säällä valoilmiö on parhaimmillaan.

3. Muut taivaan värit, jotka pakkanen saa aikaan
Punaisen eri sävyt valtaavat taivaan. Aamulla on tiedossa auton ikkunoiden raappausta mutta illalla päivällä silmä lepää. Ja silloin vasta onkin upeaa kun kaamos lähestyy loppuaan!

4. Jos vapaapäivänä aikoo ehtiä ulkoilemaan hämärän aikaan (eli kun ulkona näkee vielä jotain) täytyy lähteä heti – lähtöä ei voi viivytellä kovinkaan pitkään kun kuitenkin on kohta pimeää…

DSC_7066-2 DSC_7072-2
5. Auringon puuttuminen taivaalta
Kun ensimmäinen kaamokseni viitisen vuotta sitten oli ohi, oli mieletöntä ilahtua auringon näkemisestä! Sitä ei kaamoksen aikana hoksannutkaan, että koko palloa ei taivaalla näkynyt kertaakaan koko +50 vuorokauden aikana. Kaamoksen päättymisen jälkeenkin saa odotella vielä päiviä ennen kuin aurinko alkaa näkymään tunturien takaa.

6. Jouluvalot
Hyvä syy koristella kotpiha ties millä valoilla, jotta eteensä näkisi klo 15 aikaan lasten kanssa ulkoillessa. Tähän voi laskea myös mukaan kynttilät.

7. Sisäliikuntatunneille osallistuminen ja hiihtäminen
Itselläni ei ainakaan kauheasti nappaa lähteä pimeään metsään samoilemaan ja kylänraitin jatkuva ympärikävely alkaa puuduttamaan, ryhdyn kuluttamaan latua. Hiihtäminen on kaamosajan parasta antia – raitis ulkoilma piristää! Aiempina vuosina olen myös osallistunut joogaan, kuntosalillakin tuli käytyä… Olisikohan aika kaivaa avain esiin?

8. Lenkkeilystä tulee astetta jännempää
Etenkään jos niitä katulamppuja ei ole. Kätevä tapa lievittää pimeän pelkoa, kun et tiedä kuulokkeet korvissa koirasi reagoinnista, mikä ihme sieltä pimeästä on tulossa vastaan…

9. Ei harmita olla aamu- tai iltavuorossa
Kun kuitenkin on pimeä kun pääset töistä!

10. + 50 vuorokauden jälkeen, kun kaamos on viimein ohi
Tajuat jälleen selvinneesi pimeästä aikakaudesta ja tiedät auringon alkavan taas pian paistaa – tunturiin pääsee arkisinkin valoisaan aikaan, kevät lähestyy…

Kaamos on Lapin ainutlaatuinen ajanjakso joka vaikuttaa mieleen ja kehoon erilailla henkilöstä riippuen. Vitamiinit ja kirkasvalolamput auttavat siitä selviytymisessä – mutta aina sekään ei riitä. Kaamoksen aikana luonto lepää – kaipa mekin sitten.

Kaamosajan postauksia;
Vanha blogi – aurinkoa etsimässä
Vanha blogi – Kaamos
Vanha blogi – narinaa kaamoksesta
Vanha blogi – hiljaisuus Kaldoaivin erämaassa 

*Revontulikuvat kuvattu Ailikkaalla 22.11.17

Ps. Nordic Outdoor Blogger Award – lukijaäänestys on auki 3.12 saakka. Käy äänestämässä suosikkiasi!

Marraskuun revontulet

DSC_6993-2 DSC_6995-2
DSC_6989-2
Tiistai-iltana olin hiippailemassa kohti pururataa suksineni, kun huomasin taivaalla kiemurtelevat revontulet. Kävin sisällä vaihtamassa lämpimänpää päälle ja suuntasin autolla Mantojärven levikkeelle.

Kuu valaisi taivaan turhankin kirkkaasti, näin pimeää pelkäävänä koin oloni hyvinkin mukavaksi seisoskellessani yksin auton vieressä. Revontulet hädintuskin erottuivat paljaalle silmälle, toivoin saavani kameran asetukset kohdilleen jotta edes osa kuvista onnistuisi.

Eniten säätöä vaati tarkennuksen kohdilleen saanti. Tarkentelin hanskaani ja auton keulaa, pienestä kameran ruudusta en saanut selvää kuinka kohdilleen se kulloinkin osui ja lopulta suurimmassa osassa kuvissa se meni päin kuusta…

Puoleen tuntiin revontulet hiljalleen katosivat taivaalta. Odotin vielä hetken, ennen kuin pakkasin kamppeeni autoon ja ajelin takaisin kotiin.

Yllätyin positiivisesti kuinka hyviä kuvista loppupelissä tuli! Täytyy jatkaa revontulien kuvaamista ja erilaisten asetusten kokeilua, jospa joskus näistä saisi vielä hienompia.

Pimeän pelko

dsc_4058
dsc_4061Olen vanhan blogin puolella useamman kerran kertonut kuinka pelkään pimeää. Olen lopettanut kauhuelokuvien katsomisen pelkoni takia ja olen päättänyt, että vuoden 2017 loppuun mennessä en enää pelkää.

Lähdin viime perjantai- iltana kuvaamaan revontulia Mantojärven rantaan, jossa valoja ei ole lähimaillakaan. Yleensä olen ottanut mukaani Ledlenserin superhyvän otsalampun jolla tarpeentullen olen tsekannut mutkan takana vaanivat otukset ja kaikki mahdolliset rapinat ja äänet. Nyt puolessa välissä ajomatkaa hoksasin lampun jääneen toiseen autoon. Mietin jo hetken takaisin kääntymistä, mutta revontulet eivät valitettavasti jää odottamaan kuvaajaansa ja päätin selvitä ilman.

dsc_4064dsc_4056
Yllätyksekseni revontulet valaisivat maisemaa sen verran, etten joutunut seisomaan pilkkopimeässä. Parkkipaikan ohitse ajeli lukuisia autoja ja jään pitämät poksahtelut ja rasahtelut eivät aiheuttaneet kuin pieniä sydämensykähdyksiä.

Viime talvena otsalampun jäätyä kotiin jouduin usein pakkaamaan kamppeet kiirellä autoon ja hurauttamaan paniikissa kotiin, usein mielikuvituksen aiheuttaman pelon takia. Nyt eivät mielikuvituskaverit häirinneet.

dsc_4052
Pari viikkoa sitten seisoin ladun pimeän lenkin kohdalla ja katselin edessä olevaa mustaa seinämää. Mikä siinä pelottaa niin paljon? Ok, ilman otsalamppua en ladun pimeälle pätkälle lähde, koska täytyyhän latukin nähdä mutta vielä tämän talven aikana hiihdän sen pätkän pelkäämättä.

Harmi vaan, että eilen tuli katsottua Rare Exports verenhimoisista tontuista. Mutta tuskinpa tontut ja zombiet odottavat juuri minua siellä pimeässä.