Revontulten lumo koukuttaa

DSC_4686
DSC_4676

Potkukelkka kiisi tien jäistä reunaa myöten kohti levikettä. Tietä ympäröi pimeys, vain otsalampun ja Norjan puolella ajavien rekkojen valo heijastuivat hangesta. Peku juoksi sivulla tyytyväisen oloisena vaikka hieman jouduinkin jarruttelemaan, vauhti nousee liian kovaksi alamäessä.

Levikkeellä suljimme otsalamput. Poitsu tutki puhelimellani tähtikarttaa huomatessani ohuen revontuliharson leijuvan taivaalla. Vau, onpa hienot. Näimme jo kaukaa kahden auton lähtestyvän mutkaa jossa levike sijaitsi, päätimme odotella niiden ajavan ohi ennen kuin ylitämme tien. Odotellessamme yritimme löytää taivaalta marsia ja venusta tuloksetta. Sormia palelsi ja Peku nosteli tassujaan narisevassa hangessa.

Revontulet olivat himmeät mutta kooltaan massiiviset. Ne kiersivät taivasta monesta eri kohtaa – tänään kannattaisi olla skarppina. Kylmän hiipiessä lopulta luihin ja ytimiin lähdimme potkuttelemaan kotia päin, revontulista ei näkynyt enää jälkeäkään otsalampun valon imiessä pimeyden ympärilleen. Vain muutama metri ympäriltämme erottui valokeilassa potkukelkan suhistessa tien vierttä.

DSC_4682
DSC_4687

Lasten mentyä nukkumaan painuin pihalle. Kameran asetuksia ronklasin jo sisällä, ulos jäi vain iso-arvolla ja suljinajalla leikkiminen. En ole mikään mestarikuvaaja joten sormethan siinä jäätyivät kun yritin etsiä oikeita asetuksia.

Opiskellessani luonto-ohjaajaksi pääsin monille revontulisafareille mukaan. Oli jännittävää ajella pimeässä moottorikelkkaletkassa odotellen revontulien heräämistä ja sopivan kuvauspaikan löytämistä. En ollenkaan ihmettele miksi niin moni tahtoo kokea revontulet, ovathan ne ilmiönä mystiset ja mielenkiintoiset. Revontulet ovat kuin suora kosketus avaruuteen.

Olisipa enemmän lunta. Mielelläni hurauttaisin kotipihasta moottorikelkalla ylös tunturiin kuvaamaan revontulia ja nauttimaan yön hiljaisuudesta. Tällä hetkellä lunta lähirinteessä on niin vähän ettei oikein kellään ole asiaa sinne kelkan kanssa.

Revontulet olivat vahvemmat, mutta olivat siirtyneet tunturien taakse. Kuvatessani ne hiljalleen alkoivat jälleen levetä koko taivaan levyisiksi välillä himmentyen ja uudelleen leimahtaen täyteen loistoonsa.

Kamera jalkoineen seikkaili takapihalla paikasta toiseen revontulten siirtyessä taivalla. Aloitin Suomen puolta kuvaten ja lopetin revontulten siirryttyä Tenojoen yli Norjan tunturien päälle.

DSC_4685

Vanhemmissa revontulipostauksissani kerron pimeän pelosta ja siitä kuinka olen keskeyttänyt kuvaamisen mielikuvituksen lähtiessä laukkaamaan. Vaikka nyt kuvasinkin kotipihalla, en voinut antaa mielikuvituksen ottaa valtaa vaan keskityin ajattelemaan realistisesti mitä pimeästä metsästä voisi ilmestyä. Kettu?

Kuvasaldo oli yllättävän hyvä verraten siihen kuinka usein kuvaan revontulia. Harjoittelemalla oppisi paremmaksi!

Muita revontuli-aiheisia postauksiani

Uskomattomat alkutalven revontulet

DSC_1661

DSC_1657-2
DSC_1660
Lauantai- illaksi kuhistiin mahtavia revontulia. Ajattelin, että mikäli taivas olisi pilvetön antaisin itselleni mahdollisuuden ja kävisin kokeilemassa revontulikuvausta tällekin talvelle.

Kotipihassa revontulia ei näkynyt laisinkaan. Autoa lämmittäessäni pohdin kannattaisiko sitä ollenkaan lähteä.
Kirkkotuville päästessäni yllätyin taivaalla näkyneestä haaleasta juovasta, jonka juuri ja juuri erotti revontuliksi. Ajattelin käynnin olevan vain hyväksi pimeän pelolleni vaikkei mitään nähtävääkään olisi, joten viritin otsalampun pipon ympärille, otin kameranjalat kainaloon ja lähdin autolta pimeyteen.

Kirkkotuvilla on nykyään valot jotka hieman auttavat pimeää pelkäävää pärjäämään. Revontulikuvausta ne eivät ainakaan aluksi häirinneet.

Seisoskelin keskellä aluetta ja kuuntelin ääniä samalla kun laittelin kameraa paikoilleen. Jossain napsahteli tasaisin  väliajoin, jäätyvä järvi piti omaa ääntään. Kirkolta kuului kovaa huminaa. Olin yllättävän  rauhallinen.

Googletin nopeasti perusasetukset kameraan ja muistelin miten tarkennuksen sai äärettömään. ISO-arvon säädin neljäänsataan, laukaisinajaksi arvelin riittävän 15 sekuntia. Tarkennuksenkin sain mielestäni hyväksi. Revontulet olivat hieman kirkastuneet ja vetivät kaunista kiharaa taivaalle.

Yhtäkkiä kirkonkellot alkoivat soimaan, samanaikaisesti revontulet villiintyivät taivaalla ja tähdenlentokin vilahti pohjoisessa. Hämilläni aloitin kuvaamisen kellojen kumistessa, mikä tuuri.

DSC_1662 DSC_1666
DSC_1663
Hypin lämmittelläkseni, osittain innosta. Revontulet levisivät koko taivaalle ja kuvatkin näyttivät onnistuvan.

Välillä vilkuilin taakseni, tuntui oudolta olla yksin paikalla näinkin hienojen revontulien loisteessa. Kirkon valot paloivat yhä, olin näkevinäni tornin ikkunasta jonkun katselevan kirkkotuville päin. Ihminen tai pylväs, jonkun läsnäolo toi turvaa.

DSC_1676 DSC_1671
DSC_1673
Hiljalleen revontulet alkoivat hiipua. Odottelin hetken ennen kuin aloin säätää asetuksia uusiksi. Tiesin alun olleen täynnä tuuria, normaalisti en saisi ensimmäisillä asetuksilla kunnon kuvia aikaan. Nyt kävi kuten pelkäsinkin, kuvista alkoi tulla harmaita ja rakeisia enkä saanut niitä paremmiksi asetuksien vaihdosta huolimatta.

Olin kuitenkin täpinöissäni alun mahtavista revontulista ja kirkon kellojen tuomasta fiiliksestä, etten jäänyt pidemmäksi aikaa palelluttamaan itseäni. Laitoin otsalampun päälle ja aloin kasata tarvikkeitani.

Ilmeisesti revontulia näkyi viikonlopun aikana ympäri Suomea. Näittekö tekin? Joka ikinen talvi lupailen itselleni että reipastuisin revontulien kuvauksen suhteen, uskon etten tänäkään talvena saa aikaiseksi säätöjen ulkoa opettelua.

Revontulia!

DSC_9399
Iltavuorosta kotiin päästyäni se iski – jo monena iltana Facebookiin oli ilmestynyt toistaan upeimpia revontulikuvia, oma innostus revontulien kuvaamista kohtaan nosti arasti päätään. Pitäisikö lähteä?

Pojalle iltapusut, miehelle ilmoitus että mä lähden ny, auto käyntiin ja menoksi. Toki nopeasti googletin kuinka kameran objektiivin tarkennuksen saa äärettömään ennen lähtöä.

Edeltävän illan kauhuleffan tapahtumat pyörivät mielessäni pysähtyessäni Mantojärven levikkeelle. Taivaalla pyörivät revontulet valaisivat tienoon sen verran hyvin, ettei otsalamppua tarvinut tarkastaakseen mörköjen läsnäoloa.

DSC_9382 DSC_9387
DSC_9388
Pelko unohtui sitä mukaan, mitä syvemmälle revontulien tanssiin pääsin. Autoliikenne oli runsasta, joten en ainakaan yksin joutunut seisoskelemaan pimeydessä. Revontulet pitivät vain pieniä taukoja loimutessaan, niitä tuntui ilmestyvät useammasta eri kohdasta Kaldoaivin erämaahan vievien tunturien takaa.

Kameran tarkennuksen kanssa minulla oli ongelmia. En ole kovin paljoa revontulia kuvannut, muut asetukset kelpasivat minulle sellaisinaankin. Käytin lcd-näyttöä apunani zoomatessani vastarannan asutuksen valoihin, lopulta parhaimman tarkennuksen sain aikaan käyttämällä apuna auton rekisterikilpeä.

Mietin, mikä ihme saa ihmiset villiintymään revontulista. Ovathan ne kauniit ja uskomattoman ihmeellinen asia yön pimeydessä, mutta eikö pelkkä katsominen riitä? Itseäni revontulikuvauksessa kiehtoo kameran asetuksiin tutustuminen syvemmin, sekä onnistuneen työn näkeminen jälkikäteen.

DSC_9393 DSC_9401
Olin jopa positiivisesti yllättynyt tuloksista! Kuvat olivat suht tarkkoja, horisontti tosin näytti joltain aivan muulta kuin promillettoman näkökulmasta kuvatulta. En ole Lightroomin mestarikäyttäjä, mutta jonkin verran sain muokattua kuvia siedettävämmiksi.

Toiveenani on, että tulevina talvina innostuisin enemmän revontulikuvauksesta. Olen tosin joka talvi luvannut saman asian itselleni enkä koskaan ole käynyt kuvaamassa revontulia kuin parin kerran verran.

Jos sitä tänä talvena sitten!

Ilo irti kaamoksesta

DSC_7071-2 DSC_7067-2
Kieltämättä sanaa ”kaamos” suussa mutustellessa tulee mieleen vain pimeä, väsymys ja kaamosmasennus, mutta kun olen alkanut korjaamaan ”pessimisti ei pety” ajattelutapaani, päätin listata kaamosajan lystikkäimpiä puolia! Ja hei, kaamos kestää Utsjoella vain hieman yli 50 päivää! Eihän se ole aika eikä mikään…

1. Revontulet ilmestyvät taivaalle aikaisemmin
Ei tarvitse odotella myöhäisiltaan, että olisi tarpeeksi pimeää niiden kuvaamiselle. Ja pienet lapsetkin ehtivät näkemään ne ennen nukkumaanmenoa.

2. Sininen hetki
Päivän ”valoisimman” hetken jälkeen koittava maaginen aika, kun aurinko laskee kauempana kaamosalueen ulkopuolella. Pilvettömällä säällä valoilmiö on parhaimmillaan.

3. Muut taivaan värit, jotka pakkanen saa aikaan
Punaisen eri sävyt valtaavat taivaan. Aamulla on tiedossa auton ikkunoiden raappausta mutta illalla päivällä silmä lepää. Ja silloin vasta onkin upeaa kun kaamos lähestyy loppuaan!

4. Jos vapaapäivänä aikoo ehtiä ulkoilemaan hämärän aikaan (eli kun ulkona näkee vielä jotain) täytyy lähteä heti – lähtöä ei voi viivytellä kovinkaan pitkään kun kuitenkin on kohta pimeää…

DSC_7066-2 DSC_7072-2
5. Auringon puuttuminen taivaalta
Kun ensimmäinen kaamokseni viitisen vuotta sitten oli ohi, oli mieletöntä ilahtua auringon näkemisestä! Sitä ei kaamoksen aikana hoksannutkaan, että koko palloa ei taivaalla näkynyt kertaakaan koko +50 vuorokauden aikana. Kaamoksen päättymisen jälkeenkin saa odotella vielä päiviä ennen kuin aurinko alkaa näkymään tunturien takaa.

6. Jouluvalot
Hyvä syy koristella kotpiha ties millä valoilla, jotta eteensä näkisi klo 15 aikaan lasten kanssa ulkoillessa. Tähän voi laskea myös mukaan kynttilät.

7. Sisäliikuntatunneille osallistuminen ja hiihtäminen
Itselläni ei ainakaan kauheasti nappaa lähteä pimeään metsään samoilemaan ja kylänraitin jatkuva ympärikävely alkaa puuduttamaan, ryhdyn kuluttamaan latua. Hiihtäminen on kaamosajan parasta antia – raitis ulkoilma piristää! Aiempina vuosina olen myös osallistunut joogaan, kuntosalillakin tuli käytyä… Olisikohan aika kaivaa avain esiin?

8. Lenkkeilystä tulee astetta jännempää
Etenkään jos niitä katulamppuja ei ole. Kätevä tapa lievittää pimeän pelkoa, kun et tiedä kuulokkeet korvissa koirasi reagoinnista, mikä ihme sieltä pimeästä on tulossa vastaan…

9. Ei harmita olla aamu- tai iltavuorossa
Kun kuitenkin on pimeä kun pääset töistä!

10. + 50 vuorokauden jälkeen, kun kaamos on viimein ohi
Tajuat jälleen selvinneesi pimeästä aikakaudesta ja tiedät auringon alkavan taas pian paistaa – tunturiin pääsee arkisinkin valoisaan aikaan, kevät lähestyy…

Kaamos on Lapin ainutlaatuinen ajanjakso joka vaikuttaa mieleen ja kehoon erilailla henkilöstä riippuen. Vitamiinit ja kirkasvalolamput auttavat siitä selviytymisessä – mutta aina sekään ei riitä. Kaamoksen aikana luonto lepää – kaipa mekin sitten.

Kaamosajan postauksia;
Vanha blogi – aurinkoa etsimässä
Vanha blogi – Kaamos
Vanha blogi – narinaa kaamoksesta
Vanha blogi – hiljaisuus Kaldoaivin erämaassa 

*Revontulikuvat kuvattu Ailikkaalla 22.11.17

Ps. Nordic Outdoor Blogger Award – lukijaäänestys on auki 3.12 saakka. Käy äänestämässä suosikkiasi!