Hiihtovaellus Pallas- Yllästunturin kansallispuistoon 17-20.3. Koostepostaus

En tahdo kannustaa hiihtovaelluspostauksillani ketään lähtemään Lappiin vaeltamaan ennen kuin koronavirustilanne on rauhoittunut. Lapissa, kuten muissakin maakunnissa sairaanhoito on mitoitettu asukasluvun mukaan ja kuten viime päivinä olemme saaneet uutisista lukea, suuret koronaa karkuun lähteneet massat saattavat kuormittaa pieniä resursseja entisestään. Ulkoillaan lähiluonnossamme muistaen että tilanteesta johtuen avun saanti syrjäisille seuduille voi olla entistä hankalampaa.

Yksinvaeltamista en suosittele ilman kunnon erä- tai kartanlukutaitoja.

DSC_2388 Torstaina ennen matkaan lähtöä seurasin jännittyneenä uutisointia hallituksen kokouksesta jossa keskusteltiin toimista Suomessa kasvavaa Covid-19- viruksen leviämistä vastaan. Vielä tuolloin ei ryhdytty suuriin toimiin joten huokaisin helpotuksesta.

Maanantai- iltana saavuttuani Galdotievan mökille aukaisin uutiset ja kauhistuin valmiuslain käyttöönotosta. Juttelin illan J:n kanssa ja tulimme siihen tulokseen että jatkaisin vaellustani.

Tiistaina lähdin matkaan. Metsähallitus oli juuri ilmoittanut sulkeneensa luontokeskuksensa ja avaimet vuokratupiin hain Tunturi- Lapin luontokeskukselta avainpiilosta. Tuolloin kehotettiin harkitsemaan lähtöä ja olemaan varovainen. Auton jätin autonsiirtopalvelu Hetan Kodalle.

Päivät menivät miettiessä virustilannetta kotona ja muualla Suomessa. Ensimmäisen kerran aukaisin uutisoinnin vasta Sioskurun varaustuvalla. Sain muilta vastaantulleilta vaeltajilta ajankohtaista tietoa ja kauhistelin joidenkin hälläväliä- asennetta. Itselleni oli tärkeintä etten altista itseäni tartunnalle taikka levitä sitä itse, välttelin muita ja huolehdin käsihygieniasta. Käytin varaustuvissa vain omia ruuanlaittovälineitä.

Huolesta riippumatta vaellukseni Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon oli onnistunut. Yllätyin kuinka hyvin kaikki loppujenlopuksi meni. Mukana oli paljon hyvää tuuriakin.

DSC_2389
DSC_2452
Pidin huolen riittävästä energiansaannista, nälkäisenä kiukuttaa ja huolettaa. Lähdin viimeistään puoli kymmeneltä matkaan ja olin perillä päivän kohteessa aina ennen auringonlaskua. Tauotin aina kun tuntui siltä ja pysähtelin nautiskelemaan. Tuvilla laitoin heti ensimmäisenä lumet sulamaan juomavedeksi ja tulet kamiinaan. Aamuksi kaikki oli valmiina. Vaatteet ja varusteet huollettuna ja esiinlaitettuna, vedet sulatettuina lämpiminä termospulloissa ja aamupalat laittamista vaille valmiina. Talvivaeltaminen on lähinnä tulevaan varautumista.

Tuuria minulla oli säiden suhteen. Ensimmäisenä päivänä aurinko muuttui ensin pieneksi lumisateeksi ja yltyi yöksi myrskyksi. Sioskurun varaustupaan odotin varauskalenterin perusteella seuraa ja ihmettelin kun lopulta jäin yksin. Olikohan muut jääneet kovaksi yltyneeseen myrskyyn? Tunturiolosuhteet ovat minulle tuttuja Utsjoella asuttujen vuosien perusteella.

Ensimmäisenä päivänä sattui myös ainoa romahtaminen. Olin ymmärtänyt vastaantulleen vaeltajan ohjeistuksen lumivyöryalueesta väärin ja lopulta löysin itseni keskeltä kurua hiippailemasta roikkuvien lumilippojen alta. Myöhemmin karttaa seuraamalla ohjeistus oli ollut yksinkertainen… Ahkioni kaatuili kurussa ja pelon saattelemana kuljin hieman harhaan kun reittimerkit loppuivat ja löysin itseni jostain aivan muualta kuin autiotuvalta. GPS heitti minut mielestäni reitin väärälle puolelle ja ehdin jo panikoida eksyneeni. Paperikartalla ja juuri ja juuri lumisateesta erottuvien maastonmuotojen perusetella paikansin itseni ja lähdin kulkemaan sormet ristissä kohti oletettua autiotuvan paikkaa. Ahkio kaatui jyrkässä alamäessä ja aisa hajosi ensimmäisen kerran. Nopeasti sain koottua hermoni ja pienten itkupotkuraivareiden jälkeen löysin tieni autiotuvalle. Tuntui hyvältä!

Matkalla kului paljon sähköteippiä ja narua ahkion aisoja korjatessa. Muut varusteet toimivat loistavasti. Vasta viimeisenä iltana tajusin laittaa rakkolaastarin nilkkaan Sorellin kengän hinkattua sitä ilkeästi jo useamman päivän. Mielessäni kävi myös, että voisin jesarilla teipata kovan nurkan pehmeäksi…

Mukanani oli rinkka, reppu ja ruokakassi. Makuupussin olin vuorannut rinkan sadesuojuksella ja kaiken olin peittänyt paris- ahkioon pressulla. Suksina toimi OACin xcd 160 – liukulumisukset. Ne olivat mahtavat ylämäissä ja hangessa. Jyrkissä tuulenpuhaltamissa mäissä teräskanteista oli hyötyä.

Takkina kätin Haglöfsin Ananta Q – takkiani vaikka alunperin olin suunnitellut pukevani päälleni kuoritakin. Juuri ennen lähtöä kokeilin takkia päälleni ja huomasin sen mahtuvan villapaidan kanssa hyvin. Housuina käytin kaksi kokoa suurempia Fjällrävenin G1000- paksumpia talvipökiä. Jalassa oli koko ajan niiden lisäksi ohuet merinovillapitkikset ja fleecehousut. Merinovillapaita ja fleecepaita riittivät takin alle. Untuvatakkia käytin aamuisin herättyäni ja jos liikuin iltaisin tupien ulkopuolella. Toppahousut puin kerran jalkaani. Ainoat kengät jotka otin mukaani olivat Sorel Caribout villatossuilla. Ne sopivat hyvin hiihtämiseen tälläiselle jolla varpaat sinertävät sisälläkin.

DSC_2479
Hiihtovaelluksella oli ensimmäinen kerta kun tuntui oikeasti hyvältä olla yksin. Todennäköisesti pelko viruksesta piti mielentilan riittävän rohkeana yksinolemiseen. Ikävä lapsia kohtaan kasvoi päivä päivältä ja viisi päivää reissussa oli ihan tarpeeksi olla erossa yksivuotiaastani. En voi kuin kiitellä J:tä joka mahdollistaa luontoharrastukseni ja perhe-elämän. Kiitos että sain mahdollisuuden toteuttaa unelmani!

Entä lähdenkö uudelleen hiihtovaellukselle yksin? Kyllä! En kyllä vielä tiedä toista yhtä hyvää paikkaa aloitella talvivaeltamista yksin kuin Pallas- Yllästunturin kansallispuisto. Toistaiseksi retkeilen ja vaellan vain lähiluonnossa oman kunnan alueella, kunnes tämä koronatilanne saadaan ruotuun. Kesäksi haaveilen Sokostin valloittamista, saa nähdä toteutuuko se vai pääsenkö suunnittelemaan vaelluksen Utsjoen kunnan alueelle.

Kirjoittelen vaelluksestani vielä yksityiskohtaisemman kertomuksen.

Toivotaan parasta että yhteiskunnan toimet koronaa vastaan purevat ja päästään kaikki kokemaan upeita luontohetkiä seurassa ja yksin! 

Me ollaan kaikki tässä samassa jamassa.

Metsähallitus on lauantaina sulkenut varaustupansa kevääksi. Tämä tarkoittaa sitä että autiotuvissa voi olla ruuhkaa. Huomioithan tämän suunnitellessasi vaelluksia lähikunnassakin!

Suhpivárrin latu

DSC_2327
DSC_2331 DSC_2336
Mukavaa vaihtelua ladulla hiihtelyyn toi Tenontien varrelta starttaava Suhpivaaran retkilatu.

Pari kertaa ajelin ladun ohitse työpäivien aikana ja päätin lähteväni katsomaan sitä heti seuraavana vapaapäivänä. Auton jätin Eränkävijöitten majan jälkeiselle levikkeelle ja lähdin hiihtelemään hyvin huollettua latua pitkin länttä kohti. Ladulle pääsee myös Ravintola Deatnun pihasta.

En tiennyt ladun pituutta joten olin varannut matkaani kuivatuista ruuista valmistetun aterian. Reitti kulki metsän halki ja pysähtelin katselemaan olkani taakse jääviä tunturimaisemia. Seuraavalla kerralla kierrän ladun itään päin aloittaen jolloin komeimmat maisemat tulevat vastaan.

Latu oli helppo hiihtää ja länteen päin kiertäessäni vastaani tuli vain yksi suurempi mäki. Metsä oli jäljetön ja Suhpivárrin kohotessa eteen maasto avautui kauniisti. Ruokatauon pidin poroaidan vieressä, tamppasin suksilla hankeen kantavan alustan ja söin arvelluttavan ateriani slaavikyykyssä. Istuinalustan puuttuminen ei haitannut, oudolta haissut lounaani osoittautui oikein hyväksi.

DSC_2344

DSC_2340
DSC_2351
Teetä juodessani sormiani alkoi paleltaa joten jatkoin matkaani ripeästi. Hiihdin takaisin metsään ja pääsin viimein laskemaan alas lähemmäs tietä. Latu on oikein helppo tapa päästä keskelle luontoa, vain yksi talo reitin varrella muistutti lähellä olevasta kylästä.

Suhpivárrin latu on rengasreitti. Pituutta sillä on 4-5 kilometriä, tarkkaa lukemaa en karttasovelluksella saanut aikaan. Latu sopii hyvin perinteisille suksille, sen vierellä mahtui hyvin hiihtämään liukulumisuksilla. Latu on sallittu vain hiihdolle, positiivinen yllätys oli saada tietää että myös eläimet ovat sallittuja ladulla.

DSC_2355
DSC_2357
Keväämmällä aijon lähteä ladulle viisi vuotta täyttävän poikani kanssa. Retkestä tulee varmasti onnistunut, pienet haasteet hiihtämään opetelleelle lapselle ovat sopivat Suhpivárrin reitillä.

Latua huoltaa paikallinen ohjelmapalveluyritys Holiday Village Valle.

Ladun alkupiste Kansalaisen karttapaikassa

Kelkkareissu Paistunturin erämaahan

DSC_2280 DSC_2282
Perjantaina lähdin heti töiden jälkeen ajelemaan kelkalla Paistunturin erämaahan. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalta ja sää vaikutti oikein mahtavalta.

Ylös tunturiylängölle päästessäni huokaisin helpotuksesta, olin pelännyt tunturiin nousua enkä tiennyt ollenkaan mahtuuko kelkkani poroaidan portista läpi. Talven lumimäärän perusteella epäilin aukon olevan liian ahdas. Joku oli kuitenkin ratkaissut ongelman ja aukon portti makasi hangessa surullisena… Heti kun ajoretkeni jännittävin osuus oli ohi, lähdin ajelemaan kelkan jälkeä pitkin kohti Johtalanvárria.

Moottorikelkalla ajamiseen maastossa tarvitset maastoliikenneluvat. 

Johtalanvárrilla ihastelin eteeni avautuvaa Seitikkoniityn avaraa maisemaa. Suuremmat tunturit kohosivat sen reunoilla ja mieleni teki vaihtaa kelkka suksiin. Harmi, että suunnitelmiini ei kuulunut kovin pitkä ajanvietto tunturissa.

DSC_2292 DSC_2299
DSC_2303
Lähdin ajelemaan kohti Roavvoaivia, reittisuunnitelmani muuttui lennossa kohdatessani poroja jotka kiersin kauempaa. Ajelin maltillista vauhtia, silti lumen alle piiloutunut kivi kolhaisi kelkkaa ikävästi.

Hankin kelkkani vuosi sitten enkä ole saanut aikaiseksi ajettua sillä montaakaan kilometriä. Perus touring- kelkkaan verrattuna se on kiikkerämpi ajaa, mutta aika nopeasti olen tottunut sillä ajamiseen ja päässyt eroon pelosta kaatua. Pilkkikelkkaan verraten summitti on helpommin ohjattavissa. Syvässä hangessa en ole uskaltanut ajaa ilman kaveria, viime talvena J meni sanomaan etten saisi kelkkaa jumiin. Ja voitte arvata loput, kaivamiseksihan se meni…

Ennen Roavvoaivia pysähdyin kovan tuulen ottaessa kiinni. Lumi juoksi alas pitkin tunturinrinnettä ja näytti valuvalta laavalta. Jemmasin rukkaseni kelkan uumeniin ja yritin kuvata maisemia kamerallani. Kypärä päässä asetusten muokkaaminen oli hankalaa ja jätin iso-arvon liian suureksi. Harmitti katsoa kuvat jälkikäteen niiden ollessa tahmaisia ja tummia.

Sormieni jäätyessä jatkoin matkaani ylös Roavvoaivin rinnettä. Huipulla viihdyin vain hetken, tuuli olisi vienyt rukkaseni mennessään jos olisin riisunut ne hetkeksikään.

IMG_20200228_154104

DSC_2308
Paluumatkalle kiersin eri reittiä pitkin ja löysin unohtamani jäljen Kuoppilasjärvelle. Utsjoen kylältä ei lähde Paistunturin maahan merkittyä moottorikelkkauraa. Kaldoaivin puolelle sen sijaan sellainen alkaa Hotelli Utsjoen pihasta.
Johtalanvárrilla pysähdyin sanomaan heipat erämaalle ja laskeuduin jälkeä pitkin kylille.

Tunteroisen ajoreissuni aikana kelkan alatukivarsi oli ottanut osumaa, jonka J hoksasi ajellessamme kotia päin Kuoppilasjärven pulkkamäkireissulta. Hups. Onnekseni siinä oli vikaa jo ostohetkellä ja kelkan mukana kaupanpäälisiksi oli tullut ehjä osa jonka vaihdamme ennen seuraavaa ajoretkeä.

Retkeni kruunasi viikonloppuvapaan alun. Pieni hetki yksin suuressa erämaassa, vaikkakin moottoriajoneuvon selässä, antoi uutta virtaa päivään.

Perjantain kelkkailun ja sunnuntain Kuoppilasjärven pulkkamäkiretken lisäksi kävin hiihtelemässä ja ulkoilemassa lasten kanssa. Hiihtoreissusta tuleekin seuraavaksi juttua.

 

Hyvää maaliskuun alkua!

Mietteitä tulevasta hiihtovaelluksesta

DSC_8036
Hiihtovaellukseen on enää vain alle kuukausi aikaa! Olen pohtinut onko muillakin samanlaisia vaiheita retken suunnittelussa. Itselläni suunnitteleminen tuntuu menevän jokaisella vaelluksella samaa kaavaa –

    1. Saa idea. Tällöin aletaan pohtimaan mikä olisi sopiva retkikohde, mikä miellyttää ja mitä tahdon kokea.
  • Hulluuntuminen. Tähän vaiheeseen kuuluu vaellussuunnitelmaan uppoutuminen, karttojen ja karttasovelluksen armoton selailu, netistä vaelluspostausten lukeminen kyseiseltä alueelta ja muistiinpanot vihkoon.
  • Täydellinen vaellussuunnitelma. Tässä vaiheessa vauhti hiljenee ja reissusuunnitelmaa aletaan syventämään pakkaus- ja ruokalistoin sekä aletaan kartoittamaan omia varusteita.
  • Varovaisuus. Mitähän sitä tuli suunniteltua? Olenko valmis tähän? Käyn läpi riskit ja omat pelot. Suunnittelu loppuu hetkeksi.
  • Uusi innostuminen. Kun päätöstä lähteä vaellukselle on sulateltu aikansa, innostus löytyy uudelleen ja vaelluksen valmistelu alkaa tosissaan.

DSC_8019
DSC_7991
Suunnittelen vaellukseni tarkoin. Olen kuluneiden reissujen aikana oppinut omia vahvuuksiani sekä heikkouksiani ja olen ottanut ne huomioon. Suurin haaste minulla on olla yksin.

Talvivaeltaminen on asia jota en ole ajatellut tekeväni lähivuosina. Viime syksynä palo vaeltaa enemmän syttyi ja aloin suunnitella ensimmäistä hiihtovaelllustani. Talviretkeilemisestä minulla on luonto-ohjaajan koulutuksen kautta osaamista ja olen ollut yhdellä lyhyellä talvivaelluksella mukana.

Päätin etten lähtisi hiihtovaellukselle mikäli en pystyisi kohtaamaan pimeyttä. Suurin syy miksen ole aikaisemmin innostunut aiheesta on juurikin ollut pelottava pimeys. Tämän talven aikana olen tullut sinuiksi pimeyden kanssa harjoittelemalla siellä olemista.

Ennen lähtöä otin tavoitteeksi nukkua yö teltassa lumella. Nukuin myös yön kodassa jonne lumikenkäilin kovalla tuulella lumi- vesisateessa pimeässä. Ulkona vietetyillä öillä olen tutustunut paremmin yöpymisvälineisiini talviaikaan.

’Kohteekseni valitsin tutun Hetta-Pallas reitin. Tutustuin kartoin ja blogitekstein alueen talvireitteihin. Varasin jokaiselle yölle varaustuvan varmistaakseni suojaisen yöpaikan.

Olen kesästä lähtien lueskellut retkiruuista ja olen nyt kuivannut monipuolisempaa ruokaa retkille. Valmispastat eivät ole mun juttu ja kaipaan ruokaani enemmän energiaa. Elintarvikekuivuri hurisee taustalla tätäkin blogitekstiä kirjoittaessa.

Alunperin minun piti ottaa vetoon puinen ahkioni. Testihiihdolla se osoittautui kuitenkin turhan raskaaksi. Ostin Partioaitasta Paris- ahkion ja J:n kanssa tuunasimme siitä hyvän puuahkion osillla. Aisojen kanssa on vielä ongelmia, emme ole löytäneet kaikkia osia niihin.

DSC_7848
DSC_7616

J on ollut suurena tukena ja on ollut mahtava huomata kuinka hän on osallistunut ahkion tuunaamiseen ja ruokien kuivaamiseen. Suurinta luottoa reissuuni toi hänen kommenttinsa jossa kertoi luottavansa erätaitoihini, muttei tekemäänsä ahkioon. Oli mieltä ylentävää kuulla toisen mielipide omasta pärjäämisestä. Itse luotan siihen että J:n tuunaama ahkio on kestävä.

Kuivaan aikaan vaeltaminen on paljon helpompi suunnitella. Talvivaeltamisessa pitää ottaa niin monet asiat huomioon! Oletko ajatellut, että talvella sulatat juomavedet lumesta, jos ei ole mahdollista saada vettä muualta? Suositus juoda vettä vuorokauden aikana on 1-1,5l vettä. Siinä on jonkin verran sulattelemista. Jos nukut yösi teltassa, suositellaan juomaan lämmintä ennen nukkumaanmenoa. Yöllä onkin kiva nousta pakkaseen pissalle, koska täysi rakko haittaa kehon lämpenemistä. (lähde)

Talvivaellukselle ei kannata lähteä ensimmäistä kertaa ilman tarkkaa suunnittelua ja asiaan perehtymistä. Mielestäni valintani lähteä ensimmäiselle reissulleni suositulle alueelle (Pallas-Yllästunturin kansallispuisto) suosittuun aikaan (maaliskuu) varaustupia hyödyntäen on fiksuin päätös. Jääköön telttamajoitteiset erämaat myöhemmälle, kun olen oppinut talviaikaan vaeltamisesta enemmän.