Tuulinen yö Oakkostanjávrilla

DSC_8216 DSC_8203
DSC_8213 DSC_8240
Ihan yllätyin, kun J suostui lähtemään kanssani telttailemaan tähän aikaan vuodesta. Myös Pikku-J ja Kiiski osallistuivat reissuumme.

Lähdimme kohti Njállavárria ja ajoimme maastotietä pitkin niin pitkälle kuin Subarulla pääsee (huom. maastoajoneuvoilla ajamiseen urilla tarvitset maastoajoneuvoluvat). Ja pitkälle pääsimmekin ennen tien ylittävää suota. Leiripaikallemme oli lopulta enää vain kolmisen sataa metriä matkaa. Olin varautunut pidempään kävelymatkaan ja vähän harmittikin lyhyt taivallus.

Pikku-J:lle olimme ottaneet menopeliksi hänen potkupyöränsä, jonka kanssa poika lähti oitis kulkemaan pitkin uraa Kiiski perässään. Pakkailimme J:n kanssa loputkin kamppeet kasaan ja lähdimme kulkemaan kohti yöpaikkaamme, Oakkostanjávria 

Vielä tuolloin sää oli aurinkoinen ja lämmin. Kuljimme muhkuraisen jängän yli romahtaneelle kammille, josta aluksi etsimme sopivaa telttapaikkaa.

DSC_8248 DSC_8274
DSC_8243 DSC_8271
J lähti etsimään telttapaikkaa  rannasta ja itse kiertelin kammia ympäri lasinsirujen varalta. Ja niitähän löytyi kamalan paljon pitkin poikin kammin läheltä. Paikka ei siis sopinut lainkaan yöpaikaksi koiralle ja lapselle, suosiolla siirsimme kamppeemme lähemmäs rantaa.

Aikamme kierreltyämme sopiva tasanne löytyi vanhan nuotiopaikan läheltä. Kiinnitimme Kiiskin vaijerin vaivaiskoivuun kiinni, kun suurempia runkoja ei löytynyt. Koira puuhasteli tyytyväisenä paikkansa lähettyvillä samaan aikaan kun kokosimme teltan ja sytytimme nuotion lähistön kuivista irtopuista. Koiran irtipito ei tullut kuuloonkaan, kun molemmin puolin järveä näkyi poroja.

Paistelimme eväämme auringon mennessä pilveen. Kylmäkin alkoi tulla ja päätimme lähteä kiertämään Oakkostanjärveä aikamme kuluksi. Kalastelimme hetken, mutta ilta-auringon puskiessa jälleen esiin pilvien takaa päädyimme vain ihastelemaan maisemia. Joutsenpariskuntakin lensi järven ylitse ja Uhcit Njallavárrin huipulla tallustelevien porojen siluetit loivat tunnelmaa auringon paistaessa niiden takaa.

DSC_8258 DSC_8257
DSC_8300
Palasimme takaisin teltallemme Kiiskin luokse, joka jo rauhattomana odottelikin paluutamme. Aurinko meni jälleen pilveen ja hiljalleen Pikku-J alkoi hakeutua teltan uumeniin yöunille. Hän innoissaan sulloutui omaan makuupussiinsa ja kurkisteli sen aukosta tyytyväisenä. Nukkua hän ei tosin malttanut ennen kuin mekin tulimme telttaan, istuskellessamme vielä nuotiolla hän huuteli teltasta juttujaan tyytyväisenä.

Kello oli noin yksitoista kun aloimme nukkumaan. Iltavillistä ei ollut tietoakaan ja pikkuinen sammahti oitis. Kiiskikin paineli jalkopäähämme kerälle nukkumaan. Kapustarinnat viheltelivät rannalla ja joku hyvin outoa ääntä pitävä lintu lenteli edestakaisin telttamme yläpuolella. Samoihin aikoihin alkoi kova tuuli, jota emme sen enempää noteeranneet.

Nukuin koko yön rauhattomasti. Tuuli yltyi niin kovaksi, että se ravisteli telttaamme joka suuntaan ja aamuyöstä jouduin nousemaan ulos kiinnittämään absidin takaisin maahan. Samalla katsoin, ettei mikään tavaroistamme ollut karannut tuulen mukana. Kylmäkin oli. Pikku-J heräsi vasta kuuden aikaan ja kömpi pussiini jatkamaan unia. Yllättäen hän ei ollenkaan välittänyt tuulesta joka väänteli teltan seiniä mukanaan ja piti kamalaa meteliä!

DSC_8305 DSC_8315
DSC_8318
Aamulla kellään meistä ei tehnyt mieli nousta pussistaan ulos. Kuulimme kuinka absidi irtosi jälleen, J urhollisena puki päälleen teltassa nautitun aamupalan jälkeen ja painui pihalle. Absidi oli lentänyt teltan kattoa vasten ja sen takaisin saaminen paikoilleen vei aikansa.

Pakkailin sisällä tavaramme kasaan Pikku-J:n kanssa ja poistuimme teltasta vasta kun kaikki oli valmista. Kiiski oli mennyt kuoppaan kiepille ja J:n kanssa ryhdyimme kokoamaan tuulessa vääntynyttä telttaa kasaan. Jos yöllä olisimme jaksaneet kääntää tunneliteltan tuulensuuntaisesti, olisimme saaneet nukkua kaikessa rauhassa. Mutta eipä yöllä siinä kamalassa metelissä tullut mieleenkään tälläinen vaihtoehto…

Jäätkin olivat siirtyneet järven toiseen päähän tuulen voimasta. J katsoi säätiedotuksesta, että yön puuskat olivat olleet parhaimmillaan 20m/s.

Näin ne tunturin sääolosuhteet voivat muuttua hetkessä. Kovia tuulia oltiin ennustettu vasta lauantai- aamulle, jonka takia siirsimme lähtöämme perjantaipäivälle. Tuuli toi retkeilyyn pientä seikkailufiilistä, onneksi saimme kamppeemme kasaan vaivatta ja matka autolle onnistui leikiten.

Tuskin maltan odottaa seuraavia telttaretkiä perheen kesken!

Kevättä tuntureilla

DSC_8177 DSC_8151
DSC_8166
Heh, vasta nyt kuvia blogiin lisätessäni hoksasin että Peku seikkailee niistä suurimmassa osassa. Minkäpä se kuvauksellisuudelleen mahtaa…

Keskiviikkona yllätyin kuinka vähän lunta tunturissa tähän aikaan keväästä voikaan olla! Hieman jouduin ohittelemaan lumikinoksia matkalla Kalkujoen lammen kodalle ja syvemmällä Paistunturin erämaassa lunta näytti olevan vielä reilummin. Voi siis jo sanoa, että Kalkujoen lammen kodalle pääsee kuivin jaloin!

Rakastan kuivaa aikaa. Pidän siitä kuinka risut ja kuiva kangas rapisevat kenkien alla, sekä soiden tuoksu innostaa kulkemaan kosteammassakin maastossa. En malta odottaa, että suopursut alkavat kukkia.

DSC_8146 DSC_8158-2
DSC_8174 DSC_8147
Kuljimme Pekun kanssa Geologista polkua pitkin poroaidalle ja oikaisimme suon kautta kodalle. Lampi oli vielä jäässä ja Peku rohkeana koirana uskaltautui tallustelemaan kelluvan jäälautan päälle. Huvittuneena odotin, että uimista kammoksuva koira kellahtaisi lauttansa päältä veteen, mutta tällä kertaa Peku säästyi kastumatta.

Hoksasin Johtalanvárrin rinteeltä tumman liikkuvan asian ja tosissani toivoin sen olevan vain poro. Hahmon verkkainen liikehdintä vahvisti luuloani ja jakoin matkaani kodan pihaan huoletta.

Kodalla kokkailin Summit to eat- merkkisen retkiruoan ja yllätyin sen mausta positiivisesti. Kirjoittelen kesän aikana lisää noista ”lisää vain vesi”– pussiruuista. Pekukin sai maistaa osansa ja näytti nuo hällekin maistuvan.

DSC_8155-2 DSC_8160
DSC_8190
Geologisen polun kuljettuani innostuin vielä päivän päälle telttailemaan. Illalla pojan nukkumaanmenon jälkeen ajelin anoppilaan ja yövyin uudessa teltassani Tenojoen törmällä. Yöllä satoi vettä ja oli hieman kylmäkin, mutta palasin kotiin tyytyväisenä ja suhteellisen hyvin nukkuneena. Myös teltasta kirjoittelen kattavamman postauksen, kunhan olen päässyt testaamaan sitä lisää.

Kevät on ihmeellistä aikaa – virtaa riittää vaikka mihin! Paitsi sisällä oloon ja siivoukseen.

Tsekkaa ihmeessä viime kesäkuun tilanne Kalkujoelta tästä linkistä

 

 

Kevättä etsimässä

DSC_8103 DSC_8116
DSC_8107 DSC_8127
Muutama päivä sitten vierailimme pojan kanssa Utsjoen kirkkotuvilla, tarkoituksena oli löytää edes yksikin paikka jossa lumi olisi sulanut sen verran, että päästäisiin tutkimaan kuivaa maata.

Maaperä oli märkää, mutta päästiin kulkemaan koko alueella tuvalta toiselle ongelmitta. Enpä tuolloin uskonut, että parin päivän päästä kylvettäisiin auringonpaisteessa jopa +17 asteen lämmössä! Lumi on sulanut vauhdilla ja tänään Tenostakin lähtivät jäät. Ensimmäiset hyttysetkin bongattiin (uskomatonta…).

DSC_8110 DSC_8131
DSC_8136
Mikäli nämä aurinkoiset päivät jatkuvat tähän malliin, ei mene kauakaan kun ylös tunturiin pääsee käveleskelemään. Purot tosin virtaavat vielä jonkin aikaa valtoimenaan joten kuivista kengistä saadaan haaveilla vielä hetki…

Parasta tässä on se, että kevät on pidemmällä kuin viime vuonna ja kesäkuulle sijoittuva vaellus saattaa jopa toteutuakkin!

Olen merkannut kalenteriin jo ensimmäisen telttayönkin. Toivottavasti sekin toteutuu 🙂

Lumitilannetta tarkistamassa

DSC_8092 DSC_8085
DSC_8081
Aamulla pakotin itseni pihalle ankeaan sekä harmaaseen säähän tarkoituksenani käydä hiihtelemässä tunturissa. Pääsin peräti kilometrin päähän kotoa, kunnes laskettelin alas pieneltä nyppylältä pururaalle hiki valuen. Hanki ei kantanut ja + 10 astetta oli hieman liikaa kuoritakille ja ohuelle merinovillapaidalle. Palasin kotiin sukset kainalossa ja nakkasin ne varastoon odottamaan seuraavan talven lumia.

Pää löi tyhjää, halusin retkeilemään, mutten tiennyt minne. J käväisi Pikku J:n kanssa pyöräilemässä ja kotona löhöillessäni muistin viime vuotisen Ailikkaan reissuni, jolloin kävelin Ailikaantietä pitkin mahdollisimman korkealle nähdäkseni missä lumiraja tulee vastaan. Aluksi J hieman vastusteli lenkille lähtemistä, mutta lopulta sain houkuteltua pojat mukaani ja lähdimme oitis matkaan.

DSC_8086 DSC_8094
DSC_8096Jo kaukaa näki, että pelko samanlaisesta keväästä kuin mikä viime vuonna oli on turhaa. Vaikkei vielä tiedäkään kauanko lumet pysyvät maassa, ollaan jo paljon pidemmällä kuin viime vuonna! Täytyy vain toivoa, ettei takatalvi yllätä. Tämänpäiväinen sadekuuro oli täysin tervetullut.

Kävelimme niin pitkälle kuin Pikku-J jaksoi ja pidimme pienen juomatauon. Tihkusade yltyi rankemmaksi ja lähdimme takaisin kohti autoa jonka olimme jättäneet parkkiin Ailikkaantien risteykseen.

Toivottavasti ensiviikon säätiedotus pitää paikkaansa, luvassa olisi + 15 asteen kelit! Ne, jos mitkä sulattavat loputkin lumet pois ja päästään jo kesäkuussa aloittelemaan vaelluskautta. Haluaisin lähteä telttailemaan jo tämän kuun puolella, mutta mulla on vapaat sijoiteltu koulupäivien ympärille eikä sopivaa saumaa lähteä yön yli reissulle taida löytyä. Viimeistään kesäkuussa pakkaan rinkan ja Kiiskin messiin ja lähden perinteiselle Skoarrajávrin telttailukauden avajaisyöpymiselle.

Tässä vielä linkki mun toukokuiselle telttaretkelle viime keväältä… Itse en ole Skoarrajávrille vielä ehtinyt, mutta J:n mukaan sielläkin jo pälvi paistaa. Ja apua, mulla on untuvatakki päällä noissa kuvissa!

Siispä toivotaan todella aurinkoista kevättä.