Heh, vasta nyt kuvia blogiin lisätessäni hoksasin että Peku seikkailee niistä suurimmassa osassa. Minkäpä se kuvauksellisuudelleen mahtaa…
Keskiviikkona yllätyin kuinka vähän lunta tunturissa tähän aikaan keväästä voikaan olla! Hieman jouduin ohittelemaan lumikinoksia matkalla Kalkujoen lammen kodalle ja syvemmällä Paistunturin erämaassa lunta näytti olevan vielä reilummin. Voi siis jo sanoa, että Kalkujoen lammen kodalle pääsee kuivin jaloin!
Rakastan kuivaa aikaa. Pidän siitä kuinka risut ja kuiva kangas rapisevat kenkien alla, sekä soiden tuoksu innostaa kulkemaan kosteammassakin maastossa. En malta odottaa, että suopursut alkavat kukkia.
Kuljimme Pekun kanssa Geologista polkua pitkin poroaidalle ja oikaisimme suon kautta kodalle. Lampi oli vielä jäässä ja Peku rohkeana koirana uskaltautui tallustelemaan kelluvan jäälautan päälle. Huvittuneena odotin, että uimista kammoksuva koira kellahtaisi lauttansa päältä veteen, mutta tällä kertaa Peku säästyi kastumatta.
Hoksasin Johtalanvárrin rinteeltä tumman liikkuvan asian ja tosissani toivoin sen olevan vain poro. Hahmon verkkainen liikehdintä vahvisti luuloani ja jakoin matkaani kodan pihaan huoletta.
Kodalla kokkailin Summit to eat- merkkisen retkiruoan ja yllätyin sen mausta positiivisesti. Kirjoittelen kesän aikana lisää noista ”lisää vain vesi”– pussiruuista. Pekukin sai maistaa osansa ja näytti nuo hällekin maistuvan.
Geologisen polun kuljettuani innostuin vielä päivän päälle telttailemaan. Illalla pojan nukkumaanmenon jälkeen ajelin anoppilaan ja yövyin uudessa teltassani Tenojoen törmällä. Yöllä satoi vettä ja oli hieman kylmäkin, mutta palasin kotiin tyytyväisenä ja suhteellisen hyvin nukkuneena. Myös teltasta kirjoittelen kattavamman postauksen, kunhan olen päässyt testaamaan sitä lisää.
Kevät on ihmeellistä aikaa – virtaa riittää vaikka mihin! Paitsi sisällä oloon ja siivoukseen.
Tsekkaa ihmeessä viime kesäkuun tilanne Kalkujoelta tästä linkistä
