Jätin autoni Pallastunturin luontokeskuksen pihaan. Sää oli kamala, kova tuuli ja tihkusade eivät kannustaneet ollenkaan lähtemään nousemaan korkeammalle tunturiin. Kävin luontotuvalla tiedustelemassa varaustuvista, lopulta päädyin jättämään tupien vuokrauksen väliin koirani takia. Otin pullakahvit ja keskustelin muiden paikallaolevien kanssa tulevasta retkestä.
Luontokeskuksen vessassa kävin pukemassa lisää vaatetta ylleni. Sää oli onnekseni sillä välin rauhoittunut ja pääsin matkaan tyyntyneessä tuulessa. Pallastunturin Pyhätunturi nousi edessäni korkeana ja saavuttamattoman tuntuisena. Etenin hitaasti, mihinkään ei ollut kiire. Hiljalleen taakseni avautuivat upeat maisemat etelään.
Päästyämme huipulle kova tuuli ja sade alkoivat uudelleen. Kohtasimme keskellä reittiä istuskelevan naisen, joka huonosta kelistä riippumatta vietteli kahvitaukoa. Olin kulkenut jo lyhyessä ajassa nelisen kilometriä, Rihmakurun kodalle matkaa olisi vielä kuusi jäljellä. Olen kerran aikaisemmin talviaikaan kulkenut saman välin, joten kartan olin jättänyt rinkkaan piiloon. Maisemat olivat kyllä aivan erilaiset kuin tuolloin talvella, ja oli hullua ajatella että me tosissaan kahlattiin lumihangessa tuolloin! Jatkoimme Kiiskin kanssa matkaamme. Vastaan tuli vielä kaksi naista lisää, jotka huolestuneina varmistivat olevansa oikeassa suunnassa. Lohduttelin heitä, että edessä olisi enää pelkkää alamäkeä.
Sää kirkastui jälleen. Kulku oli mukavaa kauniissa maisemissa auringon paistaessa. Edessä olevien tuntureiden takaa näytti vauhdilla tulevan lisää vesisateita. Pidin pienen evästauon, söin välipalapatukkaa ja katselin kuinka Kiiski puuhaili omiaan kauempana kiven päällä.
Rihmakuruun laskeutuessani huomasin, ettei kaikki ole oikein kunnossa. Jo edeltävänä iltana kotona epäilin olevani tulossa kipeäksi, mutta sen hetkisen kunnon perusteella lähdin matkaan. Kiviset rinteet ovat aina hankalia kulkea alas, mutta tällä kertaa jalkojani pakotti ja nilkkoja särki. Alastuloon minulla meni aikaa tuhottomasti. Mihinkään ei onneksi edelleenkään ollut kiire. Ilahduin, kun Rihmakurun kodan katto tuli metsiköstä näkyviin.
Kodalla pidin pidemmän evästauon. Olo oli yllättävän pirteä kymmenen taakse jääneen kilometrin jälkeen. Kodan alue oli viihtyisä.
Matka jatkui. Säästyin loppumatkalla sateilta. Hiljalleen myös Nammalankurun autiotupa alkoi tulla näkyviin ja korviini kantautui kauhea älämölö. Olin hieman pettynyt, ajattelin että paikalla olisi muita ihmisiä joista lähtisi toki ääntä, mutta kuulemani oli jotain aivan uutta…
… Päästessäni tuvan pihaan yllätyin positiivisesti äänten lähtevän lapsijoukosta. Siistiä! Lapset vanhempineen olivat ilmeisesti juuri päässeet leiriytymään tuvalle ja puuhastelivat porukalla pihalla. Kuljin tuvan taakse, josta etsin sopivan paikan teltalle. Kytkin Kiiskin vaivaiskoivuun kiinni vaijerilla ja aloin koota telttaa.
Koska en ole montaakaan kertaa koonnut Trimmin telttaani, sain jonkun aikaa käännellä ja väännellä sitä paikoilleen. Lopulta teltta seisoi paikoillaan tukevasti ja pääsin aloittelemaan iltapalan laittoa. Samaan aikaan Kiiski söi omaansa taustalla.
Kaasukeitin ei jostain syystä toiminut kunnolla ja sadekuuron yllättäessä kaadoin lämpimät vedet pussipastani sekaan. Kömmin kuraisen Kiiskin kanssa telttaan sisään syömään. Kylmähkö pasta maistui nälkäisenä niinkin, söin vielä hieman pähkinöitä jälkiruuaksi ja aloin laittamaan makuupaikkaa valmiiksi.
Kuuroilevan sateen jälleen väistyessä kävin tekemässä iltatoimet ja nakkasin rinkan autiotuvan kuivatushuoneeseen. Olin aivan yllättynyt sen olemassaolossa! Kävikin ilmi, että entinen tupa on purettu ja tilalle rakennettu tuo hieno yksilö. Jutustelimme pihalla muiden vaeltajien kanssa, lähinnä Kiiskistä ja lapinkoirista yleensäkin. Suomenlapinkoira näyttää kiinnostavan monia ja Kiiski saikin useat halit ja silitykset matkamme varrella.
Laitoimme hiljalleen nukkumaan sateen yllättäessä jälleen. Valvoskelin pitkään, ennen kuin sain lopulta unenpäästä kiinni.
Ensimmäisen päivän vaellus sujui hyvin, olo oli kipeä mutta kaikinpuolin hyvä ja tyytyväinen. Ruoka ei maistunut kunnolla ja siitä olin huolissani. Reitti Pallakselta Nammalaan on lähinnä kivistä ja vaikeakulkuista.
Erämaan vaeltajatar 