Toukokuun yöretki Skaidijärvelle

DSC_5271
DSC_5274

Alunperin tarkoituksenani oli yöpyä toukokuun yö aivan toisaalla, mutta jättäessäni yöreissun kuukauden viimeiselle vapaalle keli oli kolea ja pilvinen eikä lumitilanne ollut yhtään helpottunut Paistunturin erämaan puolella. Skaidijärvi (linkki karttapaikka.fi) valikoitui kohteeksi sen vähälumisen maaston puolesta.

Intoa puhkuen aloitin patikan rengasreitin opastekylteiltä. Tarkoitukseni oli kuvata puhelimella video retkestäni, kaivaessani luurin esiin huomasin sen menneen oikosulkuun enkä saanut sitä toimimaan. Kävelin jonkin matkaa eteenpäin reitillä, mutta ärsytys uuden puhelimen tilttaamisesta ja pelko että aiheutan turhaa huolta kotona viesteihin vastaamattomuudella palasin autolle ja kävin mutkan kotona…

DSC_5276
DSC_5280

Ajeltuani takaisin Pulmankijärventielle kello näytti puolta yhdeksää. En ole pitkiin aikoihin liikkunut illasta tunturissa, joten oli jännittävää päästä kokemaan yöttömän yön ilta kaikessa rauhassa.

Lunta oli paikoitellen, jännitti ylittää pieni puro lumisiltaa pitkin. Sohjossa rämpiminen hengästytti ja Kiiskin huomatessa kauempana laiduntavat porot riemu ratkesi. Epäilin poroilla olevan joku metku meneillään, Kiiskin haukku ei näyttänyt häiritsevän niitä ollenkaan ja pakoon luikkimisen sijaan ne alkoivat lähestyä meitä.

Kiersin porot kauempaa parhaani mukaan. Ne juoksivat edestämme oikealle, hetken päästä palaten vasemmalle ja jatkoivat ihmettelyä. Jossain vaiheessa Kiiskikin kyllästyi haukkumaan ja paineli eteen päin välillä pysähdellen seuraamaan porojen puuhia.

Kadotin polun väistellessäni poroja. Suot olivat yllätyksekseni kuivahkot, joten pieni oikominen ei haitannut. Kapustarintojen haikea vihellys siivitti kulkuamme salaperäisen synkällä jängällä, parempi sekin kuin ei mitään tunnelmaa.

DSC_5297
DSC_5306

Lähempänä Skaidijärven kotaa porot löysivät mieleisempää tekemistä ja jäivät taaksemme. Kauhukseni huomasin jonkun tumman juoksevan järven jäällä, en erottanut mikä eläin piti niin kovaa kiirettä mutta järjellä ajatellen sen täytyi olla kettu. Askellus ei ollut ahmamaista ja karhuksi se taisi olla turhan pieni… Ketuksi ehkä hieman iso.

Yllätyksekseni myös porot tekivät paluun luoksemme. Oli aika hakeutua kodan suojiin.

Kodalla tein päätöksen jäädä yöksi sisälle. Poroilla on oikeus laiduntaa rauhassa, joten soin niille rauhallisen yön jäämällä paimenkoiran kanssa yöksi paikkaan jossa niiden äänet ja hajut eivät häiritsisi. Pelkäsin myös Kiiskin kahmaisevan kynsillään teltan sisäkankaaseen reikiä. Yhden teltan ovessa on jo komea reikä sen kahmaisusta…

Kodallahan oli oikein mukavaa. Tein iltapalaksi hampurilaisen hyödyntämällä kaasukeitintä ja lämmitin yöpalaksi folioleipää. Lämmitin kamiinallisen, kodat eivät ole tiiviitä joten puiden menekki olisi ollut turhan suurta vuodenaika huomioiden. Kaksi makuupussiani riittäisivät oikein hyvin turvaamaan lämpimän yön.

IMG_20210525_213132

Yöllä heräsin muutaman kerran Kiiskin kolisteluun. Sydänkohtauksen partaalla purkauduin makuupusseista ja kauhuissani katsahdin ikkunallista ovea päin – ei ketään tai mitään. Vastassa oli intensiivisesti tuijottava, nukkumaan jo kyllästynyt karvakasa.

Karvakasa kömpi mielenosoituksellisesti penkkien alle makoilemaan jatkaakseen yöuniaan. Vaihdoin eristepatjan ilmapatjan päälle kylmän hiipiessä makuupussiin, pian oli taas lämmin ja pystyin jatkamaan unia.

Kello soi seitemältä.

Aamupalaksi keittelin puuron kiisselillä, olin pakannut jälleen mukaan vain kotoa löytyneitä eväitä – ainoastaan suklaa oli kaupasta eikä sekään maistunut paria palaa enempää. Missä vika?

DSC_5310
DSC_5311
DSC_5328

Paluumatkalla kiersin mönkijäreittiä pitkin Isonkivenvaaran alle ja suunnistin siitä tielle. Porot saattoivat meitä jonkin matkaa, mutta jäivät pian paikoilleen jatkaaman mitä ikinä olivatkaan tekemässä.

Patikoidessani kohti autoa harmittelin kevään vähäisiä ulkona yövyttyjä öitä. Toukokuun yön olin toivonut nukkuvani teltassa, kaipaisin hieman haastetta ulkona yövyttyihin öihin. Ehkä annoin periksi liian helpolla väsyneenä ja jäällä liikkuneen eläimen takia.

On ihanaa, kun kesä on jälleen täällä. 2. kesäkuuta helle pamahti Utsjoelle tehden paikkakunnasta päivän lämpimimmän. Kesäaikaan aion telttailla paljon vaellusten lisäksi, talven teemana on opetella telttailu siihen pisteeseen, että olen tupavapaa seuraavalla talvivaelluksellani. Tavoitteeni vaatii muutamia uusia varusteita joiden testaamista odotan innolla. Jaksan kuitenkin odottaa lokakuuhun saakka, jolloin pakkaset ovat tervetulleet. Kesä saa pysyä lämpimänä!

Täältä löydät vuoden 2020 Nuku yö ulkona vähintään kerran joka kuukausi- haasteen yöt.

Jäniksen selässä Hiljaisuuden polulla

DSC_5263

Poitsua ei paljoa näkynyt kun hän pinkoi menemään sulalla Ulriikan polulla. Lumi väistyi nopeasti Utsjokilaaksosta, on ollut rentouttavaa päästä vapaasti kulkemaan luonnossa pitkän talven jälkeen. Hiljentymisen poluksikin kutsuttu parin kilometrin mittainen helppokulkuinen polku on Utsjoen kirkon läheisyyden uusin lisä historialliseen ympäristöön. Samalta parkkipaikalta (linkki karttapaikka.fi) löytää kirkolle, kirkkotuville, hautausmaalle ja Utsjoen retkeilyreitille. Alue on etenkin lapsiperheille ja vanhemmalle väelle helppo kohde.

Postaukseni Ulriikan polusta Retkipaikka.fi:ssä

Kirkkotuvista Explore Utsjoki – sivuilla

DSC_5254
DSC_5255

Kiersimme polun Mantojärven suuntaisesti. Lapset juoksivat edelläni vanhalle 1700- luvulta peräisin olevalle sakastille. Sakasti seisoo vanhan hautausmaan vierellä, jonne on viimeisen kerran haudattu 1930- luvulla. Löysin pikaisella etsinnällä tiedon, että katto on uusittu syyskuussa 2020 – muuten en osaa sanoa mitä entisöintejä sille on vuosien aikana tehty. Upeaa käsityötä joka tapauksessa ja arvokas historiallinen kode! (Lähteenä Utsjoen seurakunta)

Lapset ottivat jalat alleen huomattuaan jäniksen pellon laidalla. Ennen kuin ehdin edes rahoitella lapsia jänis oli ehtinyt poistua paikalta – matkamme jatkui reittimerkkejä seuraten Linnunlaululehtoon taaperon huudellessa pupua.

Lehdossa tosiaan linnut lauloivat. Kuuntelimme pienemmän kanssa puiden piiloista kantautuvaa viserrystä, lueskelin opastekylttiä ääneen ja sivusilmällä seurailin kauempana seikkailevan pojan tekemisiä. Ihanaa, että pienempi malttaa vielä odotella! Toista seikkailut kutsuvat ja napanuora venyy.

DSC_5266
DSC_5258

Ehdottomasti yksi kauneimmista kohteista Utsjoella on mielestäni Markkinasaaren silta! Silta on taidokkaasti rakennettu sopimaan maisemaan, liuska, kaide ja taukopenkki joen varrella miellyttävät vanhusten kanssa työskentelevää. Kaksivuotiaan kanssa liikkuessa sillan alin kaide oli juuri oikealla korkeudella estämään uteliaan veteen putoaminen.

Poitsu jatkoi matkaansa, pienemmän kanssa seurasimme virran liikkeitä ja testasimme taukopenkin perusteellisesti. Markkinasaari on toiminut aikoinaan nimensä mukaisesti markkinapaikkana, kiinnostaisi saada tietää lisää alueen historiasta keskeisenä tapahtumapaikkana.

Matka jatkui risteykseen, josta polku jatkuisi hautausmaalle. Tällä kertaa päätimme jatkaa suoraan toiselle, isommalle sillalle jolta kävely jatkui tielle ja takaisin parkkipaikalle. Poitsu ehdotti, voitaisiko mennä lettukahveille kirkkotupien kahvilaan. Tällä kertaa lettukestit jäivät väliin, vielä täytyy odotella kesää ja lähetyskahvilan avautumista. Ehkä ensi kerralla sitten?

Retki Härkävaaran nuotiopaikalle

DSC_5191
DSC_5195
DSC_5213

Muut postaukseni Härkävaaran nuotiopaikasta

Keväinen metsä mielessäni suuntasin lyhyelle retkelle Utsjoen retkeilyreitin varrella olevalle Härkävaaran nuotiopaikalle. Kohde koki mullistuksen viime kesänä, nuotiopaikka, halkovarasto ja tuulessa kaatunut käymälä uusittiin kokonaan!

Kohde sai mielestäni ansaitsemansa uudistuksen. Hieman synkähkö, tunturinrinteen varjossa lymyilevä taukopaikka on tunnelmallinen Vuolleseavttet- joen kuohuessa vieressä. Yöpaikkana se on loistava, teltalle on hankala löytää sopivaa kohtaa, mutta lyhyen patikointimatkan ja retkeilyreitin jatkuminen Utsjoen kylälle korvaavat puutteet.

Lähdin tällä kertaa matkaan Utsjoen kirkon parkkipaikalta, jolta polku haarautuu Kuoppilasjärvelle vievälle polulle. Härkävaaraan pääsee myös Mantojärven läheisyydestä mönkijäuraa myöten. Polku on merkitty puisin tikuin.

DSC_5218
DSC_5223

Tien läheisyydessä metsä oli lähes lumeton. Vesi valui valtoimenaan pitkin polkua, hanki oli ohutta eikä sen yli tehnyt pahaa kävellä kumisaappaat jalassa. Mitä syvemmälle kohti erämaata kuljin, sitä enemmän lunta oli vastassa. Nähtyäni Vuolleseavttetin raivoavan kauempana päätin poistua merkityltä polulta mönkijäuran varrelle, hyppelin metsän halki mättäältä toiselle, saapas hörppäsi hieman lunta sisäänsä mutta jalassa ollut villasukka esti nilkan jäätymisen.

Puhti oli hukassa, ylämäkeen pehmeässä hangessa kulkeminen kävi jostain syystä kovemmin voimille kuin normaalisti. Päätä särki niskajumin takia ja motivaatio kulkea perille saakka laski nopeasti. Sisukkaasti sysäsin ongelmat taaemmas ja pian huomasinkin lähes tanssahtelevani eteenpäin – kohti uutta seikkailua! Suolla kelkanjälki oli jäänyt hauskasti sulamatta.

DSC_5228
DSC_5229
DSC_5230

Luonto herättää aistit. Kuuntelin joen kuohuntaa varvikon rasahdellessa kumisaappaiden alla. Kaksi talviasuista rikkoa lennähti karkuun käkättäen, tiesivätköhän ne kevään olevan jokilaaksoissa paljon pidemmällä kuin erämaassa?

Kävin Härkävaaran sillalla katselemassa virtausta. Teki mieli juoda kuksallinen raikasta tunturivettä, tajusin kuitenkin nopeasti veden valuvan tuntureilta soihin ja niiltä jokeen joten jätin tällä kertaa väliin.

DSC_5240
DSC_5238
DSC_5236

Minun pitäisi treenata nuotion tekoa. Saan tulet syttymään, jos puu on kuivaa. Saan oikeastaan tulet syttymään milloin vaan kun mukana on teollisia syttypaloja, kaasua tai liekinheitin.

Äijänä tartuin kirveeseen halkovarastolla ja valmistauduin iskemään kuivaan, oksattomaan halkoon. Halkopa ponnahti ilmaan kirveen iskusta, kirves oli tylsin mitä vähään aikaan olin kohdannut. Halkojen pomputtelun jälkeen saavuin sylillisen kera takaisin nuotiopaikalle ja sain kuin saikin ekalla tulitikulla sytytettyä väkertämäni kasan.

Ruokana oli ikisuosikki- hiillosmakkaraa, kylmäkaapin kahvia ja retkikeitin kaasuineen. En tiedä mitä olin ajatellut sillä lämmittää, teetä en ainakaan ollut pakannut mukaan.

Nuotiolla istuminen, kevään tuoksut ja äänet sytyttivät palon lähteä vaeltamaan lumettomaan erämaahan. Aloin uudella tavalla odottamaan kesä-heinäkuun vaihteen vaellustani Paistunturin erämaahan, kaipuu yöretkille paheni. Toivottavasti ehdin seuraavilla vapailla toteuttamaan toukokuun yön!

Utsjoelle on luvattu viikonlopuksi lumisateita! Jee!

Sarkasmia.

Kohde karttapaikka.fi:ssä

DSC_5248

Surkeiden sattumusten hiihtoreissu

Talven viimeinen yöretki, uudet kohteet ja seikkailufiilis huipussaan – mikä voisi mennä pieleen?

IMG_20210416_174513

Yksin retkeilyä aloittaessani epäonnistumiset hävettivät. Kaikki muut tuntuivat osaavan homman, itseä pelotti, oli kylmä, en uskaltanut mennä yöksi sinne minne tahdoin. Ajan kanssa olen oppinut nousemaan henkisen kynnyksen yli ja kohtaamaan epämukavuudet.

Olin suunnitellut lomaviikkoni viimeisille päiville yöreissua. Puolisoni ehdotti kahden yön retkeä ja näytti minulle reitin kotoa Kaldoaivin erämaahan ja takaisin Vetsikkoon. Lähdön lähestyessä innosuin kuitenkin ajatuksesta hiihtää Pulmanki-Sevettijärven vaellusreitin alkupään, Tsaarajärveltä Tsuomasvaaralle ja takaisin.

Lähtöaamu oli kiireinen. Lapset lähtivät sukulaisten kanssa tunturiin pakkaillessani loppuja tavaroita. Kiiskille pakatessani huomasin, ettei koiranruoka riittäisi Pekulle jos ottaisin mukaani kolmen päivän eväät. Ajomatkalla hoksasin ea-pakkauksen jääneen kotiin.

Odottelin kaupan aukeamista, ostin uuden ensiapupakkauksen ja koiranruokaa, Sámimotorilta hain apteekkikaapista buranaa.

Pulmankijärventien lähtöpaikalla lumi oli lähes sulanut. Paikalle saapunut poronhoitaja varoitteli pälvistä, kierrettävää tulisi. Oli lämmin ja lumi sohjoa.

En päässyt kuin sata metriä eteenpäin ahkion kaatuillessa jatkuvasti. Kiiski riuhtoi kohti heinäpaaleja, porojen jättämät tuoksut olivat sille liikaa. Ahkio oli ollut lainassa ja kiinnitysteemi oli erilailla kiinni, jonka takia ahkiosta tuli liian korkea. En saanut pakkausnarun solmua auki, tutkin lähialuetta ja totesin, etten millään saisi kannettua ahkiota joelle Kiiskin kanssa. Päätin palata kotiin ja lähteä alkuperäiselle reitille.

DSC_5095
DSC_5097

Neljän jälkeen olin taas liikenteessä. Juhis oli ajanut ahkion kelkalla ylös, kannoin sukset ja ainoan löytämäni lapion ylös tielle. Tiellä huomasin aurinkolasien jääneen kotiin. Että otti päähän, kevät-talvella auringonpaiste ja valkoinen hanki laukaisevat migreenin.

Sain lasini tielle ja seikkailu jatkui. Rinteessä mietin, miksen laittanut suksia ahkion mukana ylös… Pääsin lopulta ylös avotunturiin ja lähdin hiihtämään.

Ahkio ei luistanut paljoa. Kivirekeä vetäessäni pitkin pälvien lomassa seikkailevaa kelkanjälkeä fiilis oli epätoivoinen.

Skoarrajärven jäälle oli pakkaantunut jäätä. Hirvitti hiihtää tumman jään keskellä erottuvaa kelkanjälkeä pitkin toiselle rannalle. Kulku helpottui päästessäni korkeammalle vaaran rinteeseen.

Lähestyin aluetta jolla en ole kelkallakaan käynyt. Laskettelin rinteen reunaa alas kohti olettamaani Vetsikkolaisten käyttämää kelkanjälkeä, löysin sen yllättävän nopeasti.

DSC_5098

Komean Alla-Bárit dahjegen rinteen alapuolella päätin pitää tauon ja kaivaa gpsn esiin. Sukset jalassa kyykkäsin ahkiolle ja ylös noustessani horjahdin saaden polven lukkiutumaan vihlaisten. Steppasin ahkiota ympäri saadakseni lukon auki ja tunnustelin mitä kävi. Koska polvi ei auennut heti ja vihlonta jatkui, seikkailufiilis kuoli enkä enää uskaltanut jatkaa matkaa pidemmälle.

Päätin hiihtää takaisin Jeagelveaijärvelle ja leirittyä sinne. Hiihdettyäni hetken huomasin laajakuvalinssin suojuksen pudonneen jonnekin… Kiroten riisuin ahkiovyön ja lähdin hiihtämään takaisinpäin paikkaan jossa otin edeltävän kuvan.

Polvea ei enää särkenyt hiihtäessä. Olin menettänyt aikaa ja kello läheni jo kuutta, hiihtointoa riitti joten hiihdin takaisin Skoarrajärvelle. Harmitus pieleen menneestä reissusta kruunautui vesisateen iskiessä reittini suojattomammassa paikassa.

Skoarrajärven jäältä bongasin kaksi sulaa. Hiihtelin nopeasti järven yli tutulle telttapaikalle peläten jään pettämistä.

DSC_5106
DSC_5110

Teltan sain kokoon helposti kostean lumen avulla. Teltan omat kiilat riittivät, tamppauksen kovettumistakaan ei tarvinut odotella kauaa.

Polvea pisti lähinnä taittaessa. Kaivoin absidiin keittiön jossa valmistin iltapalaa ja nautin maisemista tuulelta suojassa. Hieman jännitti pysyisikö teltta pystyssä yltyvässä tuulessa.

Yöllä heräilin teltan seinämän hakatessa tuulessa. Pari kertaa kurkistin tarkistaakseni absidin. Lämpötila pysyi plussan puolella, oli todella kuuma.

IMG_20210417_080442
DSC_5115
DSC_5127

Aamulla Skoarrajärven jäälle oli noussut enemmän vettä. Illalla erottunutta kelkanjälkeä ei näkynyt enää ollenkaan.

Kantohanki oli historiaa kahlatessani teltan ympäristössä valmistamassa aamupalaa. Teltan liepeille kasaamani lumi oli lähes sulanut, suksetkin olivat kaatuneet pehmenneessä hangessa. Yritin päästä järvelle noukkiakseni jäältä vettä, kivikossa kahlaaminen oli kuitenkin riski polville, joten tyydyin sulattelemaan lunta juotavaksi.

Kaipasin seikkailulle. Lyhyeksi jäänyt reissu jäi talven viimeiseksi, olisin tahtonut käyttää vapaat hyödyksi ja nauttia tunturin talviasusta vielä kerran. Haikeana katselin kauempana seisovia tuntureita, niin lähellä – silti niin kaukana.

Paluumatkan laskettelin alas tasanteelle josta reissu alkoikin. Aurinko sulatti lunta silmissä, päivän kilometrit olisivat olleet raskaat sohjossa. Kevät tuli yllättäen.

Keskeytymiset ja suunnitelmien muutokset ovat harmillista. Tilanteen vaatiessa on kuitenkin fiksumpaa perääntyä kuin jatkaa ja huonolla tuurilla joutua noudetuksi erämaasta. Yleensä otan mahdolliset muutokset huomioon vaelluksia suunnitellessa, on hyvä tietää vaihtoehtoreitit etukäteen.