Muut postaukseni Härkävaaran nuotiopaikasta
Keväinen metsä mielessäni suuntasin lyhyelle retkelle Utsjoen retkeilyreitin varrella olevalle Härkävaaran nuotiopaikalle. Kohde koki mullistuksen viime kesänä, nuotiopaikka, halkovarasto ja tuulessa kaatunut käymälä uusittiin kokonaan!
Kohde sai mielestäni ansaitsemansa uudistuksen. Hieman synkähkö, tunturinrinteen varjossa lymyilevä taukopaikka on tunnelmallinen Vuolleseavttet- joen kuohuessa vieressä. Yöpaikkana se on loistava, teltalle on hankala löytää sopivaa kohtaa, mutta lyhyen patikointimatkan ja retkeilyreitin jatkuminen Utsjoen kylälle korvaavat puutteet.
Lähdin tällä kertaa matkaan Utsjoen kirkon parkkipaikalta, jolta polku haarautuu Kuoppilasjärvelle vievälle polulle. Härkävaaraan pääsee myös Mantojärven läheisyydestä mönkijäuraa myöten. Polku on merkitty puisin tikuin.
Tien läheisyydessä metsä oli lähes lumeton. Vesi valui valtoimenaan pitkin polkua, hanki oli ohutta eikä sen yli tehnyt pahaa kävellä kumisaappaat jalassa. Mitä syvemmälle kohti erämaata kuljin, sitä enemmän lunta oli vastassa. Nähtyäni Vuolleseavttetin raivoavan kauempana päätin poistua merkityltä polulta mönkijäuran varrelle, hyppelin metsän halki mättäältä toiselle, saapas hörppäsi hieman lunta sisäänsä mutta jalassa ollut villasukka esti nilkan jäätymisen.
Puhti oli hukassa, ylämäkeen pehmeässä hangessa kulkeminen kävi jostain syystä kovemmin voimille kuin normaalisti. Päätä särki niskajumin takia ja motivaatio kulkea perille saakka laski nopeasti. Sisukkaasti sysäsin ongelmat taaemmas ja pian huomasinkin lähes tanssahtelevani eteenpäin – kohti uutta seikkailua! Suolla kelkanjälki oli jäänyt hauskasti sulamatta.
Luonto herättää aistit. Kuuntelin joen kuohuntaa varvikon rasahdellessa kumisaappaiden alla. Kaksi talviasuista rikkoa lennähti karkuun käkättäen, tiesivätköhän ne kevään olevan jokilaaksoissa paljon pidemmällä kuin erämaassa?
Kävin Härkävaaran sillalla katselemassa virtausta. Teki mieli juoda kuksallinen raikasta tunturivettä, tajusin kuitenkin nopeasti veden valuvan tuntureilta soihin ja niiltä jokeen joten jätin tällä kertaa väliin.
Minun pitäisi treenata nuotion tekoa. Saan tulet syttymään, jos puu on kuivaa. Saan oikeastaan tulet syttymään milloin vaan kun mukana on teollisia syttypaloja, kaasua tai liekinheitin.
Äijänä tartuin kirveeseen halkovarastolla ja valmistauduin iskemään kuivaan, oksattomaan halkoon. Halkopa ponnahti ilmaan kirveen iskusta, kirves oli tylsin mitä vähään aikaan olin kohdannut. Halkojen pomputtelun jälkeen saavuin sylillisen kera takaisin nuotiopaikalle ja sain kuin saikin ekalla tulitikulla sytytettyä väkertämäni kasan.
Ruokana oli ikisuosikki- hiillosmakkaraa, kylmäkaapin kahvia ja retkikeitin kaasuineen. En tiedä mitä olin ajatellut sillä lämmittää, teetä en ainakaan ollut pakannut mukaan.
Nuotiolla istuminen, kevään tuoksut ja äänet sytyttivät palon lähteä vaeltamaan lumettomaan erämaahan. Aloin uudella tavalla odottamaan kesä-heinäkuun vaihteen vaellustani Paistunturin erämaahan, kaipuu yöretkille paheni. Toivottavasti ehdin seuraavilla vapailla toteuttamaan toukokuun yön!
Utsjoelle on luvattu viikonlopuksi lumisateita! Jee!
Sarkasmia.
Erämaan vaeltajatar 