Ruska Geologisen polun varrella

DSC_1301 DSC_1304
DSC_1305
Minulla oli hieno visio siitä, mitä lähtisin etsimään Geologisen polun varrelta synkkänä torstai-iltana. Suunnitelma oli pettämätön. Puin päälleni mukavimmat ulkoiluhousut mitä omistan ja varustauduin kuoritakilla matkaan.

Testasin kuntoani ja nousin ylös poroaidan portille oikopolkuni alusta pysähtymättä. Hengästyneenä olin yllättynyt suorituksestani, keväällä jouduin pysähtymään jo pelkän 150 metrin jyrkän nousun aikana kahdesti. Poroaidalla aloitin valokuvaamisen. Ruskan värit erottuivat mahtavina tummia pilviä vasten, olin innoissani. Lähdin harppomaan polkua pitkin kohti näköalapaikkaa juuri kun taivas aukesi.

DSC_1306
DSC_1319 DSC_1322
Vettä alkoi sataa kaatamalla. Hautasin kamerani kuoritakin sisään ja manasin tuuriani. Pohdin jatkosuunnitelmaa, koska olin raahautunut jo ylös asti päätin jatkaa matkaa sateesta huolimatta.

Kaivoin kamerani vauhdilla suojistaan, kuvasin muutamat kuvat kerrallaan, puhdistin linssin ja taas kuvasin. Välillä kuivasin sääsuojattua runkoa nenäliinalla ja jemmasin kameran piiloon. Osasta kuvista tuli hyvin tärähtäneitä mutta yhdessäkään ei näkynyt pisaraakaan!

DSC_1323 DSC_1337
Kuvat Kalkujoen lammen kodasta olivat epäonnistuneita. Kuvasin lammen rannassa maisemia ja lähdin kulkemaan Ánnágurra- kurua alaspäin. Yhtäkkiä maisemat synkkenivät entisestään ja huomasin olevani keskellä hämärää metsää.

Mieleeni hiipi kauhu, jonka sain torjuttua nopeasti tultuani järkiini – mikä ihme voisi säikäyttää minut? Taisin olla sen kurun pelottavin asia. Nousin kivelle seisomaan, riisuin musiikin korviltani ja kuuntelin hiljaista metsää.

Sade ropisi lehdissä, metsässä oli meteliä. Meteli oli kaunista, sateen tuoksu hurmasi.

Seisoskeluni kivellä huvitti, jos joku olisi tullut vastaan polun mutkasta olisi hän varmasti säikähtänyt. Matkani jatkui liukasta kurua myöten alas pururadalle ja sieltä kotia.

Kastuin likomäräksi vyötäröltä alaspäin, kamera selvisi sateesta ja muistikortti oli saanut uutta kaunista sisältöä. Onnistunut iltalenkki jälleen!

Ruskaa kirkkotuvilla

DSC_1276 DSC_1271
DSC_1275
Utsjoen ruska tuntuu olevan juuri nyt parhaimmillaan, aina kun olen jaksanut ja ehtinyt olen suunnannut eri kohteisiin kuvaamaan. Tämä ruska vaikuttaa paljon upeammalta kuin mitä muutamana edeltävänä vuotena on nähty joten tosissani yritän ottaa siitä kaiken irti. Kuvaamisen lisäksi olen käynyt minulle tuntemattoman tunturin huipulla ja suunnitelmissa on vielä käydä ainakin patikoimassa.

Tänään kävin kuvaamassa ruskaa kirkkotuvilla lasten kanssa. Oltiin juuri oikeana hetkenä lähdössä kotiin päin kahden turistibussin kaartaessa parkkipaikalle. Vierailijoita onnisti, ovat juuri parhaimpaan aikaan liikenteessä.

Kirkkotupien pihapiirissä puita on vähän mutta Mantojärveä reunustava Ailigastunturi värjää maisemat kauniiksi. Etenkin hieman pilvisellä säällä ruskan värit erottuvat puista todella hyvin.

DSC_1283 DSC_1281
DSC_1284
Tuvat olivat avoinna, samoin käsityömyymälä Šiella josta löytyy paikallisten tekemiä käsitöitä, saamenkielistä kirjallisuutta sekä matkamuistoja. Tällä kertaa emme menneet tupiin sisään vaan kuljeskelimme pihalla, seurasin Pikku-J:tä ja kanniskelin vauvaa samalla kun yritin napsia kuvia.

Pikku-J löysi pihasta juolukoita ja poimi niitä hiljalleen maassa istuskellen. Käytin tilaisuuden hyväksi ja keskityin kuvaamiseen.

Ruskan hiljalleen kadotessa alkaa talven odotus. Tuntuu haikealta hyvästellä lumeton aika, talvi tuntuu kestävän ikuisuuden vaikka siitä kovasti pidänkin. Odotan kyllä innolla hiihtämistä ja lasten kanssa kotipihassa puuhailua, revontuletkin ovat odottamisen arvoinen asia.

Onneksi on vielä ainakin lokakuu aikaa retkeillä kuivin jaloin.

DSC_1279

Blogipostaukseni ruskasta

Tekstit kirkkotuvista

#Ruskatutka Njállavaarassa

DSC_9221
DSC_9217
DSC_9208
Viime viikonloppuna ajelimme Njállavaaran maastoajoneuvouralle maastoautollamme. Mukanamme oli J:n vanhempien pentu Jeppe, ajattelimme antaa heille pientä lapsivapaata ylivilkkaasta tuholaisesta.

Keräsimme sankollisen variksenmarjoja Pikku-J:n juoksennellessa ympäriinsä koiran kanssa. Kumpikaan eivät poistuneet läheltämme minnekään, saimme kerätä marjoja täydessä rauhassa. Sää oli viileä ja tuuleton, aurinko pilkahteli välillä esiin pilvien takaa.

Pajero- maastoautomme on osoittautunut hyväksi hankinnaksi. Sen sisälle mahtuu enemmän tavaraa kuin mitä mönkijään saa, matkustaminen on paljon mukavampaa ja meidän koko perhe mahtuu sen kyytiin ongelmitta. Nyt pääsemme myös syvemmälle erämaahan (niin pitkälle mitä uraa riittää), josta jatkaa kävellen leiripaikalle myös kolmevuotiaan pikkutöpystelijän kanssa.

DSC_9226 DSC_9233
DSC_9228
Lapsoset juoksentelivat pitkin jänkää ja söivät marjoja. Variksenmarjat maistuivat paremmin hyvin tottelevalle Jepelle, joka ei hetkeksikään kadonnut näköpiiristämme. Kun kauppakassi ja sanko olivat täysiä variksenmarjoista päätimme ajella Njállavaaran alle puron varrelle evästauolle. Variksenmarjat ovat helppo kerätä, niitä on lähes kaikkialla! Ehdoton suosikkimme on kotona tehty variksenmarjamehu. Lämpimänä juotuna.

DSC_9237 DSC_9247
DSC_9248 DSC_9250
Istuskelimme nuotiolla ja joimme lämmintä variksenmarjamehua. Makkarat jäivät kylmiksi joista puolitoista päätyi Jepelle ja hänen kauttaan tarkoin valittuun piiloon. Jollain ketulla oli varmasti bileet tulevana yönä.

Tunturissa on mukavaa juuri silloin, kun ei ole mihinkään kiire. En tiedä, onko meillä ollut koskaan tylsää ollessamme retkellä! Pelkkä maisemien katselu ja hiljaa paikoillaan istuminen riittävät täysin.

Jeppe jähmettyi täysin paikoilleen tehdessämme lähtöä. Se haisteli ilmaa ja murahti – taisi kummun takana puuhasteleva poro pelästyttää sen. Kuulimmekin, että Jeppe pelkää poroja ja juoksee kotipihassakin niitä karkuun. Aikansa ihmeteltyään se paineli omiin touhuihinsa vaivaiskoivikkoon.

Siistittyämme nuotiopaikan ja varmistettuamme sen sammuneen jatkoimme matkaamme kotia kohti.

Ruskan tilanne on edelleen komea, mutta pari päivää Utsjokea piiskanneet sadekuurot ja kova tuuli ovat tehneet tehtävänsä. Suuri osa lehdistä on pudonnut maahan ja loppusyksyn karuus alkaa hieman näkymään.

Syysilta kirkkotuvilla

DSC_9203 DSC_9199
DSC_9192
Jos syyskuussa aikoo käydä kirkkotuvilla kuvaamassa ruskaa, suosittelen käymään siellä päiväsaikaan. Olin pikku-J:n kanssa seitsemän aikaan liikenteessä kun aurinko alkoi laskeutua tunturin rinteen taa.

Poika juoksi oitis pappilan aidalle ihailemaan järvellä seilaavaa normaalia suurempaa venettä. Normaalilla tarkoitan Tenon venettä, joita täällä ollaan totuttu näkemään. Poitsua ei meinannut millään saada lähtemään aidalta jatkamaan matkaa tupien luo!

DSC_9196 DSC_9197
DSC_9194
Kiertelimme pihapiirissä, tupien ovet on jo tältä kesää lukittu. Kukat ovat kuihtuneet pois ja pihan heinikko harventunut. Syksy on selvästi tavoittanut myös yhden Utsjoen kuvatuimmista paikoista.

Kirkkotuvat ovat todellakin kuvauksellinen paikka vuodenajasta riippumatta. Tästä pääset postauksiin kirkkotuvilta talviaikaan, tässä postauksessa ollaan kevätfiiliksissä ja tässä on tämän kesän postaus kukkivasta pihasta.

Viime päivinä kova tuuli on retuuttanut puiden ruskaa. Toivottavasti väriloisto kestäisi vielä hetken ennen lehdetöntä, karua aikaa.

Viikonlopuksi kirjoittelen jutun maastoautoreissusta Njállavaaraan.