helmikuu 2021 – Erämaan vaeltajatar

Arvostelut & mielipiteet, vaeltaminen, Yleinen

Pakkauslista vaellukselle – hot or not?

20.2.2021julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Pakkauslista on mielestäni yksi tärkeimmistä asioista vaellusta valmistellessa. Olen saanut muutamia ihmettelyjä kerrottuani pakkauslistastani – eikö muisti pelaa sen vertaa etten muista mitä ottaa mukaan? No ei.

Eipä olisi ensimäinen kerta jos jotain jäisi matkasta. Perusasiat kuten teltta, makuupussi ja kaasukeitin pakkautuvat mukaan automaattisesti. Pienemmät asiat kuten nenäliinat, aurinkorasva ja -lasit sekä tulitikut unohtuvat herkästi.

Kerran unohdin puolet eväistä kotiin. Ei ollut hyvä reissu.

Koska teen vaelluksille pakkauslistat, useimmiten päiväretkiltä puuttuu varusteita. Puukko, tulitikut, muki tai juomapullo ovat usein jääneet kotiin.

Pakkauslistaan kirjaan lohkottain eri tarkoituksiin olevat varusteet. On ensiapu, majoittuminen, ruoanlaitto, vaatetus ja niin edelleen. Kun listaa alkaa suunnittelemaan ajoissa, mieleen putkahtelevat asiat muistaa merkata ylös. (Kuten tätä tehdessä istuinalusta, korvatulpat, kuulokkeet, kirja…)

Valmiin listan varusteista vaellukselle löydät esim Partioaitan nettisivuilta.

Etenkin talvella vaeltaessa tulee kannettua mukana kaikenmaailman sälää. Muistuisivatko esimerkiksi suksien siteiden vararuuvit tuosta vain mukaan? Varamajoitteen tai ensiapupakkauksen unohtuminen voi kääntää vaelluksen ikävään suuntaan.

Vajaalla varustuksella vaeltamaan lähteminen on riskialtista – ikinä ei tiedä mitä käy, vaikka aluksi kaikki vaikuttaa sujuvan hyvin, hetkessä kaikki voi muutua. Vaelluskengän irronnut pohja ei naurata ja teippiä tai liimaa rupeaa kaipaamaan nopeasti.

IMG_20200622_080544 — Hyttysmyrkky oli mukana, mutta jäi laittamatta käsivarteen. Miltähän kroppa ois näyttänyt ilman myrkkyä?

Pakkauslistaa on mukava tehdä kun syyhyttää päästä matkaan. Samalla voi käydä varusteita läpi ja pohtia mitä todella tarvitsee matkaan. Pakatessa jo pakatut varusteet voi ruksata yli.

Itse kirjaan listoihini paljon ylimääräistä, etenkin vaatetta. Listaan muistiin mitä kaapistani löytyy ja pakatessa päätän mitkä lähtevät reissuun. Lähtöaamulle jää vielä muutamat pakattavat asiat, joista teen jopa erillisen muistilapun…

Taulukko päivien aterioista on myös kätevä. Jätin lähtöaamun ja paluuillan ruudukot tyhjiksi, koska syön matkalla Kiilopäälle tai kotona. Taulukko auttaa hahmottamaan mukaan otettavan ruuan määrää ja ateriasuunnitelman tekoa. Mukaan kannattaa ottaa ylimääräistä ruokaa, jos menekki yllättää tai joudut viettämään maastossa extrapäivän.

Mitä mieltä pakkauslistoista, turhaa ajanhukkaa vai fiksua valmistautumista?

Talvivaellus, yksin vaeltaminen, Yleinen

Talvivaellus Urho Kekkosen kansallispuistoon 8-12.3

13.2.202113.2.2021julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Lokakuussa suunniteltu hiihtovaellus on jo aivan nurkan takana!

Ja nyt vasta stressaakin. Hiihtovaelluksen pystyi unohtamaan kun oli vielä kuukausia aikaa kun ei edes tarvinut miettiä koko reissua. Pimeys, jaksaminen tai yksin vaeltaminen eivät huoleta vaan reittivalinta.

Hiljalleen joulun jälkeen stressi alkoi nostaa päätään. Alusta lähtien on ollut tiedossa, että toisen päivän pätkä Lankojärveltä Luirojärvelle saattaa olla hidas ja vaikeakulkuinen. Lähes päivittäin olen palannut selaamaan karttaa ja miettimään vaihtoehtoisia reittejä samalle välille, olen kysellyt ja etsinyt tietoa joka voisi helpottaa stressiä.

Lopulta päätin muuttaa suunnitelmaa. Päätöksen tekoon vaikuttivat saamani tiedot välillä hiihtäneiltä ja Urho Kekkosen kansallispuiston facebook-sivun viimeisin päivitys kansallispuiston lumitilanteesta. Vaarana Lankojärvi – Luirojärvi- välillä on väsyminen upottavassa hangessa, en tahtoisi joutua kutsumaan ulkopuolista apua kansallispuistosta ulospääsyyn. Hyvällä tuurilla pätkällä voisi olla kantohanki, päätin olla lähtemättä testaamaan ja muutin reittiä sopivammaksi yksin vaeltamiseen. Huoltouraakaan ei kulje välillä säännöllisesti.

Ensin suunnittelin hiihtäväni Kiilopäältä Lankojärvelle Rautulammen kautta. Seuraavana päivänä olisin tarponut Palovangan kautta Luirojärvelle, saunonut ja nukkunut yön varaustuvassa. Luirolta matka olisi jatkunut yöksi Tuiskukuruun ja sieltä Suomunruoktun kautta Kiilopäälle.

Aluksi suunnittelin käyväni testaamassa hiihtoa Palovanganojalle ja palaavani Lankojärvelle jos kulku olisi liian raskasta. Seuraavana päivänä olisin hiihtänyt Tuiskukurun kautta Tuiskukuruun, mutta tämä olisi voinut käydä turhaksi säätämiseksi.

Nyt lähtöpaikka pysyy samana. Ensimmäisen yön vietän Suomunruoktussa, sieltä hiihdän yöksi Tuiskukuruun josta matka jatkuu Luirojärvelle. Luirojärveltä pyyhkäisen hyvällä tuurilla pidemmän pätkän omia jälkiäni myötäillen takaisin Suomunruoktulle viimeiselle etapille. Pätkä on pisin, muuten päivämatkani lyhenivät.

Nyt vain toivon että pystyn muuttamaan varaukseni tupiin. Reittimuutos ei sinänsä haittaa, mielummin kulkisin vaellukseni rengasreitteinä, mutta talvivaeltamista aloittelevana on parempi tehdä näin kuin lähteä tuntemattomille reiteille uppohankien aikaan. Suomunruoktu- Luirojärvi- väli on suositumpi kuin pätkä Lankojärveltä Luiroon, mahdollisuus törmätä muihin hiihtäjiin on suurempi.

Ensimmäinen yksinäinen hiihtovaellukseni Hetta-Pallas-välille oli oikein onnistunut, vaikka ahkion aisat tuottivatkin päänvaivaa. Sain hiihdellä kelkanjälkiä pitkin aurinkoisessa säässä. Jännitystä matkaan toi vahingossa lumivyöryalueelle päätyminen.

Nyt reissusta on tulossa vaativampi ja olen hankkinut itselleni kunnon gps:n (ja opetellut sen käytön :D), mukaan lähtee myös jo aikaisemmissa postauksissa tutuksi käynyt Spot- satelliittia hyödyntävä hätälähetin. Ahkioon en ostanut valmista aisapakettia vaan löysin puuahkioni hiilikuituaisat, jotka olen todennut hyviksi. Mukaan lähtee myös köysisetti vetämistä varten, jos aisani taas hajoavat.

Yksin lähteminen tuntuu luontevalta ja ainoa voin kääntyä takaisin jos alkaa vaikuttaa siltä etten pääse määränpäähän. Otan mukaani myös hätämajoitteen ja varusteet joilla voin yöpyä ulkona tarpeen tullen.

Stressi helpottui heti kun tein päätöksen muuttaa reittiä! Ehkä tämä pari viikkoa jatkunut päänsärkykin alkaa hellittämään päätöksen myötä.

Nyt on aika alkaa valmistelemaan lähtöä tosissaan. Reitti on selvä, pakkauslistat valmiina, varusteet huoltoa vaille valmiit ja lähtöhousut naulakossa. Ostoslista odottaa tekijäänsä…

Onko teillä suunnitelmia lopputalvelle?

Tässä linkki Kekkosen kansallispuiston hiihtovaelluksen suunnitelmapostaukseen.

Kuvat lähirinteestä Kaldoaivin erämaan puolelta.

Hiihtäminen, Nuorgam, Skaidijärvi, Skáidejávri

Aurinkokylpyä Skáidejávrilla – retki taaperon kanssa

7.2.2021julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Muut postaukseni Skáidejávrilta

Viikonloppuvapaat täytyy viettää mahdollisimman hyvin ja mitäpä muutakaan sitä tekisi kuin ulkoilisi?

Ei kun oikeasti, mitä muutakaan? Ulkoilu piristää, rentouttaa mieltä ja kehoa sekä auttaa työelämässä jaksamisessa. Myös lapset hyötyvät ulkoilusta, liikuttua tulee huomaamatta, päivä- ja yöunet maistuvat paremmin, keskittymiskyky paranee ja vastustuskyky kasvaa.

Muiden lähdettyä pilkille lähijärvellemme jäin pienimmän kanssa kahdestaan kotiin. Vähälumisen alkutalven takia kotoamme ei pääse reen kanssa tunturiin joten joudumme odottelemaan pilkille pääsyä vielä jonkin aikaa.

Kahdenkeskeinen aika on arvokasta ja on ihanaa päästä retkeilemään kahdestaan taaperomme kanssa. Upeaa päästä uudelleen opettamaan lapselle retkeilyn salat, kun esikoinen alkaa olemaan kokeneempi retkeilijä.

Olen viikon kärsinyt rasittavista päänsäryistä niska-hartiaseudun jumin takia joten kantorinkan käyttö ei tullut kuuloonkaan. Viritin pienen pilkkiahkiomme ahkiovyöhöni kiinni ja laitoin sen pohjalle pieneksi käyneen Ticketin makuupussin.

Isonkivenvaaralla tuuli voimakkaasti, autosta ulos astuessani teki mieli perääntyä ja skipata koko retki. Sisulla kuitenkin kaivoin sukset esiin ja suojasin taaperon ahkioon tuulelta piiloon. Valmistellessani lähtöä aurinko pyrki esiin pilvien takaa.

Vaaralta laskeutuessa pääsee nopeasti tuulelta suojaan. Ahkio kulki perässäni tahmeasti, rinteessä tuli ongelmia laskeutumisen suhteen. Suoraan alas laskiessa ahkio tulisi jalkoihini eikä sen vetonaru riittäisi vierellä laskuun. Irrotin ahkion vyöstä ja yritin laskea sen pulkkana alas tuloksetta. Lunta oli liikaa eikä ahkio liikahtanut mihinkään.

Taapero pääsi lopulta mäen alas työntämällä. Vielä olisi kehiteltävää pilkkiahkion käytössä.

Ylängöllä hiihtely oli hidasta. Nautiskelimme auringosta ja hiljaisuudesta. Talvi on viimeinkin päässyt loistoonsa! Päänsärkykin katosi raikkaassa ilmassa, aurinkokaan ei paistanut suoraan silmiin.

Kodalle päästessämme olin helpottunut, en uskaltanut ajatellakaan kuinka raskas paluumatka tulisi olemaan. Olin lähtenyt matkaan untuvatakki päällä, hiki virtasi ja aloin heti palella pysähtyessämme.

Yhtäkkiä laavun takaa juoksi lauma poroja kohti järveä. Kiireellä hihkuin taaperon huomion niihin ja huomasin kahden moottorikelkan ilmestyneen lähistölle. Laavun tienoo oli tosissaan herännyt henkiin, latua huoltava lanalla varustettu moottorikelkkailijakin huristeli ohitse. Paluumatkan huolet katosivat, nyt olisi kunnon ura jota pitkin hiihdellä.

Eväänä meillä ei ollut kuin ”kakkaraa”, kuivaa lihaa ja välipalapatukkaa. Olen mieleltäni köyhä kun tullaan eväiden suunnitteluun… Eväät eivät kuitenkaan maistuneet retkiseuralleni, laavun aarteet kiinnostivat enemmän.

Taaperolle olin pukenut merinovillaisten lapasten lisäksi reilun kokoiset rukkaset ja kahdet villasukat pari kokoa isompiin Sorelin kenkiin. Kenkiin jää vielä ilmavaraakin sukkien jälkeen eivätkä pienet varpaat palelleet retkemme aikana. Tekokarvareunallisen hupun alla oli vain merinovillainen kypärälakki.

Lämmittelin kamiinan edessä tovin ennen kuin uskallauduin jatkamaan matkaa. Onneksi ei mennyt kauaa kun vilu väistyi.

Hiihtelimme ladun reunaa myöten varoen pilaamasta uria. Hiihtäminen oli paljon kevyempää kuin uppohangella, jopa mäen nousu sujui hyvin poiketessamme hiihtouralta moottorikelkan jäljelle.

Talvella valoisaan aikaan retkeily osuu ikävästi päiväunille ja väsymystä oli reippaasti ilmassa. Onneksi olimme jo lähellä autoa kun pienelle riitti ahkiossa istuskelu ja retkeily ylipäänsä.

Talviretkeily taaperon kanssa on helppoa, kunhan vain muistaa perusasiat – lämpö, ravinto ja suunnitelmallisuus! Liian kauas lämpimästä ei kannata lähteä vaikka mukana olisikin varavaatetta, masu täynnä on mukavampi retkeillä ja suunnittelemalla sekä varautumalla sään mahdolliseen muuttumiseen kaikilla on mukavaa. Taaperoikäinen on vielä pieni eikä jaksa kävellä pitkiä matkoja joten kantoväline tai muu kuljettamiseen tarkoitettu aparaatti kannattaa ottaa mukaan.

Skaidijärvelle matkaa parkkipaikalta patikoimalla kertyy suuntaansa 1,5 kilometriä. Talvella polku on lumen peitossa eikä reittimerkkejä välttämättä näy.