Aurinkokylpyä Skáidejávrilla – retki taaperon kanssa

DSC_4827
DSC_4852
DSC_4854

Muut postaukseni Skáidejávrilta

Viikonloppuvapaat täytyy viettää mahdollisimman hyvin ja mitäpä muutakaan sitä tekisi kuin ulkoilisi?

Ei kun oikeasti, mitä muutakaan? Ulkoilu piristää, rentouttaa mieltä ja kehoa sekä auttaa työelämässä jaksamisessa. Myös lapset hyötyvät ulkoilusta, liikuttua tulee huomaamatta, päivä- ja yöunet maistuvat paremmin, keskittymiskyky paranee ja vastustuskyky kasvaa.

Muiden lähdettyä pilkille lähijärvellemme jäin pienimmän kanssa kahdestaan kotiin. Vähälumisen alkutalven takia kotoamme ei pääse reen kanssa tunturiin joten joudumme odottelemaan pilkille pääsyä vielä jonkin aikaa.

Kahdenkeskeinen aika on arvokasta ja on ihanaa päästä retkeilemään kahdestaan taaperomme kanssa. Upeaa päästä uudelleen opettamaan lapselle retkeilyn salat, kun esikoinen alkaa olemaan kokeneempi retkeilijä.

Olen viikon kärsinyt rasittavista päänsäryistä niska-hartiaseudun jumin takia joten kantorinkan käyttö ei tullut kuuloonkaan. Viritin pienen pilkkiahkiomme ahkiovyöhöni kiinni ja laitoin sen pohjalle pieneksi käyneen Ticketin makuupussin.

DSC_4857
DSC_4859
DSC_4866

Isonkivenvaaralla tuuli voimakkaasti, autosta ulos astuessani teki mieli perääntyä ja skipata koko retki. Sisulla kuitenkin kaivoin sukset esiin ja suojasin taaperon ahkioon tuulelta piiloon. Valmistellessani lähtöä aurinko pyrki esiin pilvien takaa.

Vaaralta laskeutuessa pääsee nopeasti tuulelta suojaan. Ahkio kulki perässäni tahmeasti, rinteessä tuli ongelmia laskeutumisen suhteen. Suoraan alas laskiessa ahkio tulisi jalkoihini eikä sen vetonaru riittäisi vierellä laskuun. Irrotin ahkion vyöstä ja yritin laskea sen pulkkana alas tuloksetta. Lunta oli liikaa eikä ahkio liikahtanut mihinkään.

Taapero pääsi lopulta mäen alas työntämällä. Vielä olisi kehiteltävää pilkkiahkion käytössä.

Ylängöllä hiihtely oli hidasta. Nautiskelimme auringosta ja hiljaisuudesta. Talvi on viimeinkin päässyt loistoonsa! Päänsärkykin katosi raikkaassa ilmassa, aurinkokaan ei paistanut suoraan silmiin.

Kodalle päästessämme olin helpottunut, en uskaltanut ajatellakaan kuinka raskas paluumatka tulisi olemaan. Olin lähtenyt matkaan untuvatakki päällä, hiki virtasi ja aloin heti palella pysähtyessämme.

Yhtäkkiä laavun takaa juoksi lauma poroja kohti järveä. Kiireellä hihkuin taaperon huomion niihin ja huomasin kahden moottorikelkan ilmestyneen lähistölle. Laavun tienoo oli tosissaan herännyt henkiin, latua huoltava lanalla varustettu moottorikelkkailijakin huristeli ohitse. Paluumatkan huolet katosivat, nyt olisi kunnon ura jota pitkin hiihdellä.

DSC_4873

Eväänä meillä ei ollut kuin ”kakkaraa”, kuivaa lihaa ja välipalapatukkaa. Olen mieleltäni köyhä kun tullaan eväiden suunnitteluun… Eväät eivät kuitenkaan maistuneet retkiseuralleni, laavun aarteet kiinnostivat enemmän.

Taaperolle olin pukenut merinovillaisten lapasten lisäksi reilun kokoiset rukkaset ja kahdet villasukat pari kokoa isompiin Sorelin kenkiin. Kenkiin jää vielä ilmavaraakin sukkien jälkeen eivätkä pienet varpaat palelleet retkemme aikana. Tekokarvareunallisen hupun alla oli vain merinovillainen kypärälakki.

Lämmittelin kamiinan edessä tovin ennen kuin uskallauduin jatkamaan matkaa. Onneksi ei mennyt kauaa kun vilu väistyi.

Hiihtelimme ladun reunaa myöten varoen pilaamasta uria. Hiihtäminen oli paljon kevyempää kuin uppohangella, jopa mäen nousu sujui hyvin poiketessamme hiihtouralta moottorikelkan jäljelle.

Talvella valoisaan aikaan retkeily osuu ikävästi päiväunille ja väsymystä oli reippaasti ilmassa. Onneksi olimme jo lähellä autoa kun pienelle riitti ahkiossa istuskelu ja retkeily ylipäänsä.

Talviretkeily taaperon kanssa on helppoa, kunhan vain muistaa perusasiat – lämpö, ravinto ja suunnitelmallisuus! Liian kauas lämpimästä ei kannata lähteä vaikka mukana olisikin varavaatetta, masu täynnä on mukavampi retkeillä ja suunnittelemalla sekä varautumalla sään mahdolliseen muuttumiseen kaikilla on mukavaa. Taaperoikäinen on vielä pieni eikä jaksa kävellä pitkiä matkoja joten kantoväline tai muu kuljettamiseen tarkoitettu aparaatti kannattaa ottaa mukaan.

Skaidijärvelle matkaa parkkipaikalta patikoimalla kertyy suuntaansa 1,5 kilometriä. Talvella polku on lumen peitossa eikä reittimerkkejä välttämättä näy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s