Hyvää Suomen luonnonpäivää!

DSC_9044 DSC_9048
DSC_9051 DSC_9046
Tämä päivä on yhtä juhlaa!

Jo toista kertaa saamme juhlia Suomen kaunista luontoa. Ympäri Suomea järjestetään tapahtumia, joihin jokaisella on mahdollisuus osallistua. www.suomenluonnonpaiva.fi sivulta löydät tapahtumat paikkakunnaltasi ja sen lähistöltä.

Meille luonto kuuluu lähes jokaiseen arkipäivään. Se antaa meille terveyttä, ajanviettoa, stressittömyyttä ja seikkailua vuodenajasta toiseen. Mitäpä muuta sitä ihminen kaipaisikaan?

On etuoikeus saada nauttia jokaisesta luontokohteesta, joita ylläpidetään valtion varoin taikka talkoovoimin. On hienoa, että on vielä olemassa kohteita joihin ihminen ei ole päässyt vaikuttamaan kädenjäljellään. On mahtavaa tuntea olevansa yksin suuressa erämaassa, 5.4 miljoonan asukkaan maassa.

Hyvä Suomi ja suomen luonto!

Tästä lähdenkin illalla luontoon, minnekäs muuallekaan. Huomenna palaillaan kunnon blogipostauksen pariin.

Yö Ellinpolulla

DSC_8887 DSC_8867
Aina ei ole aikaa lähteä pidemmälle yöreissulle, siispä Erätoveri E:n kanssa päätimme yöpyä jossain kylän lähistöllä. Vaihtoehtoja ei tullut paljoa mieleen, lopulta päätimme suunnata Ellinpolulle. Taru kummittelevistä muinaisjäännöksistä ja pahaenteisen niminen Kuolleiden Kuolpuna eivät estäneet suunnitelmiamme.

Lähdimme ilta kahdeksalta liikenteeseen. Matkaa kodalle Tenojoen rantaan tieltä ei ole kuin parin kilometrin verran ja taivallus kävi joutuisaan. Kodalla aloimme etsiä teltalle sopivaa paikkaa, hieman kauempaa mäntymetsästä. Paikka löytyikin hetken etsiskelyn jälkeen ja pystytimme teltan ennen muita iltapuuhia.

Hyttysten määrä lisääntyi räjähdysmäisesti lämpimässä metsässä. Hyttysmyrkytkään eivät tuntuneet pitävän niitä loitolla – siirryimme rantaan nuotiopaikalle, joskopa savu saisi ne loittonemaan.

DSC_8868
Koska metsäpalovaroitus ei ollut enää voimassa, uskalsimme tehdä tulet sille tarkoitettuun tulipesään. Pieni tuulenvire ja savu saivat suurimmat hyttysparvet kaikkoamaan. Söimme iltapalaa ja ihastelimme tunturin taa laskevaa aurinkoa.

Alkuillan hiostava ja kostea ilma muuttui hiljalleen siedettävämmäksi ja viileäksi. Erätoveri uskaltautui jopa Tenoon uimaan! Hurja. Ilta kului jutellessa ja rantaa kierrellessä. Seurasimme aikamme jopa pienen kalan puuhia rantavedessä. Olimme myös kuulevinamme ukkosen jyrähtelyä vastarannalta.

Auringon laskeuduttua Norjan puolen tunturin taa maisemat muuttuivat hetkellisesti kellertäväksi. On siis selvää, että yötön yö päättyy jo nyt sunnuntaina – komeisiin auringonlaskuihin ei ole enää kauaa aikaa. Kahdentoista aikoihin palasimme teltalle ja aloittelimme nukkumaan.

Teltassa juttelimme ja lueskelimme kirjaa sekä lehteä hetken ennen kuin alkoi tosissaan väsyttää. Uni ei kuitenkaan meinannut millään tulla. Juuri, kun olin saanut hetken aikaa nukuttua heräsin. Kello oli puoli neljä aamuyöstä, tyynyni oli kostea. Poistuin teltasta ulkopuolelle ja sain ihastella synkkää sumua, joka oli peittänyt metsän alleen. Aamu-aurinko paistoi oranssina matalalta.

DSC_8871 DSC_8892
Heräilimme kahdeksan aikaan aamulla. Teltassa oli kuuma! Söin hieman aamupalaa ja rupesimme pakkaamaan tavaroita, teltan annoimme tuulettua aamupalan ajan. Istuskelimme tovin rannan nuotiopaikalla aamukahvia siemaillen, mihinkään ei ollut kiire.

Ellinpolulla oli hyvä yöpyä, edes lähistöllä puuhasteleva porotokka ei tullut tervehtimään meitä yön aikana. Odotin, että saisimme yöllä kuunnella enemmänkin metsän rapinoita. Sää vaihteli kostean kuumasta viileään, paluumatkalla valuttiin molemmat hikeä, aurinko porotti taivaalta täyttä häkää!

Tälläiset pikaiset telttareissut ovat mukava piristys arkeen! Toivottavasti näitä ehtii tehdä vielä muutaman ennen töihin paluuta kesälomilta.

Tänään, 27.7, aurinko laski Utsjoella ensimmäistä kertaa sitten kevään.

Kuva, jossa esiinnyn, on Emilia T:n ottama.

 

Kevättä rinkassa

DSC_4964 DSC_4967
Vietettiin tänään Pikku-J:n kanssa kahdenkeskeistä aikaa ulkoilemalla aurinkoisessa kevätsäässä. Mietin pääni puhki minne me kahdestaan päästäis helpoiten ja mieleeni juolahti oitis Ellinpolku! Kyseinen merkattu reitti on kesäaikaankin lapsiperheille sopiva sen helppokulkuisuuden ja luontonsa puolesta.

DSC_4976 DSC_4979
DSC_4981
Hieman jännitti lähtä lumikengin kulkemaan taapero rinkassa istuen, mutta yllätyin kulun helppoudesta. Meidän lapsenkantorinkka ei oikein sovi mun selälle vaikka kuinka ollaan sitä yritetty säätää (siinä on jopa Deuterin kanto-osa!) rinkan painopiste ei meinaa millään pysyä lantiolla.

Rinkan epätoivoisen asettelun lomassa aloitettiin retki Ellinpolun parkkipaikalta.

Tutkittiin lukuisia eläinten jättämiä jälkiä metsässä ja seurattiin osin lumeen peittynyttä lumikenkäuraa. Pikku-J ei paljoa kommentoinut reissun aikana, silloin tällöin vastaili ”joo” mun höpötyksiin.

DSC_4988 DSC_4990
DSC_4991
Näköalapaikalla poika alkoikin haluta jo takaisin autolle. Loin viimeiset katseet Ellinkuolpunaan ja lähdin kulkemaan kelkkauraa pitkin autolle päin. Pikku-J innostui retken loppuvaiheessa juttelemaan vähän enemmänkin ja höpötteli ummet ja lammet autoista ja kelkoista. Rinkasta hänet pois nostettuani en poikaa meinannut saada auton kyytiin ollenkaan, ulkoilu kun on vaan niin kivaa 😉

Oon kirjoitellut Ellinpolusta jo useammankin tekstin, mutta joka kerralla on todettava että tuolla pitäisi vierailla useamminkin! Ja etenkin lasten kanssa. Näköalapaikalta on 900m kodalle, jonka luona on hyvä nauttia eväät ja ihastella ohi virtaavaa Tenoa. Hyvällä tuurilla pääsee näkemään myös poroja! Hirviäkin kuolpunassa liikkuu jäljistä päätellen.

Hitsit että tekisi mieli yöpyä Ellinpolun läheisyydessä vielä tässä kevään aikana!

Kuolleitten Kuolpunan hiihtoura

DSC_4462 DSC_4470
DSC_4479
Minun piti jo viime talvena käydä hiihtämässä Kuolleiden Kuolpunasta lähtevällä kelkalla vedetyllä hiihtouralla, mutten missään vaiheessa saanut sitä aikaiseksi. Tänään parkkeerasinkin autoni Kuolpunan lähelle Ellinpolun parkkipaikalle ja lähdin etsimään uran alkupäätä.

En hiihtänyt aivan oikeasta kohtaa, vaan oikaisin tien yli kelkkauralle . Ura kulki kauniin vanhan mäntymetsän halki porojen ruokintapaikan halki syvälle koivumetsään jossa oli runsaasti porojen ja hirvien jättämiä jälkiä. Korppikin raakui taustalla ja olo oli kuin olisin hiihdellyt syvemmälläkin erämaassa.

DSC_4472DSC_4487
DSC_4481
Ihastellessani maisemia ehdin jo unohtaa etsiväni oikeaa merkattua hiihtouraa. Hiihtelin aikani kelkkareittiä myöten ja muistin hiihtouran olemassaolon hoksattuani siniset tikut metsässä. Alitin poroaidan portin ja siirryin reitiltä uralle ja jatkoin hiihtelyä hiljalleen kohoavassa maastossa.

Kelkkareitillä oli helppo hiihtää sen kovuuden takia ja vaihto hiihtouralle arvelutti sen helppouden takia. Ura oli kuitenkin hyvässä kunnossa vaikkakin lauma poroja oli käynyt pehmittämässä sitä koparoillaan.

DSC_4489 DSC_4495
DSC_4497 DSC_4505
Noustessani  Stuorra Áibmejohvárrin  rinnettä ylös pysähdyin kuuntelemaan kauempaa kuulunutta ääntä. On aika sykähdyttävää kuulla ”normaalista” poikkeavia ääniä kaikessa luonnon hiljaisuudessa joten jännittyneenä odotin mistä ääni mahtoi kuulua. Huipulla suun rousketta muistuttanut ääni paljastui hangella tallusteleviksi poroiksi.

Porot seurasivat kauempaa hiihtelyäni ja hiljalleen siirtyivät samaan suuntaan kanssani, sopivaa etäisyyttä pitäen. Mietin jo yltyneessä tuulessa pitivätkö porot minua jotenkin huvittavana sauvoineni ja repusta roikkuvine kameranjalkojeni kanssa…

DSC_4506 DSC_4513
DSC_4519
Hiihdettyäni minimikilometrit täyteen käännyin ja lähdin takaisin päin. Paluumatka oli helppo alamäkien puolesta, enkä edes kaatunut kuin kerran. Ja senkin tasaisella…

Kuolleitten KuolpunaStuorra Áibmejohvárrin pätkä on hyvin merkattu, mutta mukaan kannattaa silti ottaa kartta jos alue ei ole tuttua. Tunturissa sää voi vaihtua yllättävän nopeastikin ja pahimmillaan edes auraustikut eivät erotu myräkästä. Itse käytän kentällisillä alueilla Sports Tracker – maksullista appia, jolla saa kartan ja oman sijainnin kätevästi näkyville. Sovellus ei toimi kentättömillä alueilla.

Itselläni kilometrejä kertyi yhteensä 6 ja ura oli hiihdettävissä perinteisillä suksilla pehmeydestä huolimatta. Kelkkaurilla hiihdettäessä kannattaa olla varuillaan mahdollisten kelkkailijoiden takia!

Reitti kulkee Kuoppilasjärvelle asti ja matkaa kertyy uraa käyttämällä n. 16 kilometriä. Tässä kun sattuu sopiva viikonloppuvapaa aion käydä hiihtämässä reitin Kuoppilakselle asti ja sieltä pummata J:ltä rekikyydin kotiin. Oon aika innoissani jo nyt tuosta retkestä!