Lauantai Loktalla ja Kuoppilaksella

DSC_4561 DSC_4559
DSC_4574
Voiko olla parempaakaan tapaa viettää laatuaikaa perheen kanssa, kuin lähteä luontoon nauttimaan upeasta kelistä ja maisemista?

Pienen lapsen kanssa kotipihallekin lähtö voi vaatia suurta suunnittelua ja hermojen pidättelyä. Suunnittelemme reissumme tunturiin Pikku-J:n kanssa jo hyvin edeltävän viikon aikana – seuraamme säätiedotuksia (+5m tuulella emme lähde pojan kanssa avarille alueille) ja valmistelemme lähtöä miettimällä pojalle sopivat vaatteet ylle.

Tällä kertaa mukaan puettiin villasukkahousut (+villasukat), villahousut, pitkähihainen body ja mummon kutoma villapaita. Vaatetus oli muuten sopiva 8 asteen pakkaselle ja 4m/s tuulenvireelle mutta rekeen pöllyävä lumi tuotti ongelmia meille molemmille. Lopulta päädyin suojaamaan pojan kasvot huivillani, kelkkalaseja hän ei suostu pitämään. Onneksi paluumatkalla poika nukahti syliini ja suostui valahtamaan alemmas reen tuulilasin suojaan. Hereillä ollessa maisemat ja kelkka kiinnostavat niin paljon, ettei poika missään nimessä tahdo istua alempana…

DSC_4566 DSC_4589
DSC_4581
Suuntasimme tänään Loktajärvelle, jonka ohitse vaelsimme E:n kanssa pienellä vaelluksellamme. Loktajärven ohitse on helppo ajaa talvella, jos ei tiedä siinä olevan järveä – Kuoppilakselta sinne noustessa laaja lumen peittämä alue näyttää lähinnä suurelta tunturitasanteelta.

J oli meistä ainoa joka keskittyi pilkkimiseen. Puuhailin Pikku-J:n kanssa sivummalla muuta ja ihmeteltiin kauempana olevia kelkkoja. Loktalla oli annettavanaan muutama pieni ja yksi suurempi rautu, jotka otimme mukaamme ja palasimme takaisin Kuoppilakselle.

DSC_4590
DSC_4597 DSC_4603
DSC_4606
Päätimme grillata makkarat autiotuvalla ja joku olikin juuri käynyt sytyttämässä sinne tulet. Käytimme tulia hyväksemme ja kuivatimme samalla reen kyydissä kastuneet vaatteemme. Poistuessamme siistimme hieman paikkoja ja lisäsimme kamiinaan puuta.

J jatkoi Pikku-J:n kanssa pilkkimistä Kuoppilasjärvellä ja päädyin itse ajelemaan syvemmällä hangessa pökötillämme. Tänne on viime aikoina satanut aivan älyttömästi lunta ja nyt sitä vasta huomaakin kuinka kelkkamme ei vastaa tarpeitamme – se hädintuskin jaksaa vetää kahden istuttavaa rekeämme ylämäkiin. GTX onkin nyt myynnissä ja sunnuntaina pihallemme ilmestyikin tehokkaampi kelkki, jolla luulisi vetävän neljäpaikkaistakin rekeä.

Kotimatkalla pysähdyimme ihastelemaan poroja, jotka lähestyivät rekeämme ruuan kiilto silmissään ja pysähtyivät lähistölle pettyneinä. Pikku-J oli poroista aivan innoissaan ja jatkaessamme matkaamme nukahti tyytyväisenä päiväunilleen kelkan huristessa edessämme.

 

Läskipyöräily: Utsjoki

IMG_20170302_151657 IMG_20170302_151856
IMG_20170302_151902
Kelkkareitit alkavat pikkuhiljaa olemaan siinä kunnossa, että meikäläinenkin uskaltautuu kokeilemaan marraskuussa hankkimaani läskipyörää. Liian pehmeille hangille en tahdo vielä lähteä, ettei innostus laannu tuskaillessa :D.

Kotipihassa renkaiden paineet laskettiin matalammiksi ja poljin kotipihalta Seitatieltä lähtevälle polulle, jolta laskeuduin jäälle. Kello oli lähemmäs puoli neljä ja aurinko paistoi kirkkaana taivaalta. Olin pukenut päälleni aivan liikaa vaatetta ja jouduin riisumaan osan pois auringon lämmittäessä. Toppahousujen alta en alkanut fleecekerrastoa poistamaan joten polkeminen oli hieman liiankin raskasta vaatteiden kirratessa polvia. Note to self- untuvatakki, norjalainen villapaita ja merinoalusasu EIVÄT ole hyvä yhdistelmä alle 15 asteen pakkasilla.

IMG_20170302_152402 IMG_20170302_152554
IMG_20170302_152915
Kesällä olin paikallisen yrityksen Alma Arktikan (vuokraa myös läskipyöriä ja järjestää ohjattuja reissuja!) järjestämällä melontareissulla ja laskimme Mantokoskelta  Utsjokea myöten Tenolle saakka. Oli hauska nähdä samat maisemat lumivaipan peitossa!

Pyöräilin aikani jokea myöten ja auringon painuessa tunturin taakse piiloon käännyin takaisin päin kohti kotia. Joella kulkee myös aurinkolatu jota aion ehdottomasti käydä kokeilemassa sopivana ajankohtana.

Ensimmäinen kunnon läskipyöräreissu talviaikaan oli onnistunut. Vielä kun keksisi miten tuon pyörän saisi helpoiten ylös tunturiin, ettei tarvitsisi taas väsyttää itseään raahaamalla tuo ensin ylös…

Kuvat otettu Honor 7:lla.

Suomen luonnon päivät 2017

porotpaistunturi porotpaistunturi2
porotpaistunturi3
Joko olette tutustuneet Suomen luonnon päivät 2017 – sivuihin?

Suomen luontoa juhlitaan neljänä eri päivänä 100- vuotiaan maamme kunniaksi. Voit osallistua juhlintaan joko etsimällä valmiita tapahtumia  tai järjestämällä sellaisen itse! Jos lähin tapahtuma on liian kaukana, voit lähteä luontoon ystäviesi, perheesi tai vaikkapa yksin nauttimaan luonnosta ja sen rauhasta.

Juhlinta huipentuu Suomen luonnon päivänä 26.8.2017 jolloin Suomesta tulee maailman ensimmäinen maa joka juhlistaa luontoaan.

porotpaistunturi4 porotpaistunturi5
poropaistunturi6
Harmi, että heräsin näihin päiviin näin myöhään ja ensimmäinen koittaa jo huomenna! Työpäivänä. Mutta, onneksi olen sellaisessa työpaikassa jossa voin herättää asiakkaiden kanssa keskustelua luonnosta, vaikkemme sinne näin extempore pääsekään.

Tänään lähdin kuvaamaan Paistunturin erämaan puolelle, ja ai että oli kaunista! Aurinko paistoi etelästä kirkkaana ja matalana, runsaista lumisateista huolimatta lumi oli pakkautunut niin tiiveeksi ettei kelkan jumiin jäännistä ollut huolta.

Ajoin Roavvoaiville kuvaamaan, ja sieltä alas laskeuduttuani otin suunnan kohti Kuoppilasta. Yht’äkkiä nyppylän takaa ilmestyi porotokka. Pysähdyin niille sijoilleni ja aloin kuvaamaan – toivoin, että kuvanmuokkausohjelmalla saisin kuvat rajattua niin hyvin että kaukaa kuvatut porot näkyisivät kuvissa hyvin.

Eikä aikaakaan kun porot hoksasivat minut. Ne ottivat suunnan kohti kelkkaani ja sankoin joukoin vaelsivat lähemmäs ja lähemmäs. Mietin jo hetken, että ajan pois paikalta mutta tilaisuus teki varkaan… Annoin kameran laulaa ja hämmästelin kuinka lähelle porotokka uskalsi tulla.

Kun koitti aika lähteä, pyöräytin kelkan ympäri ja huristelin poroista kauemmas. Sinne ne jäivät laiduntamaan ja ihmettelemään miksei ruokaa herunut.

Hyvää ensimmäistä Suomen luonnonpäivää näin etukäteen!

Pimplaten Kaldoaivilla

DSC_4202

Niin mitä?

Pimplata. Eli pilkkiä. Muutamalla kaverilla on hauska tapa sanoa pilkkimistä pimplaamiseksi.

Lauantaina hurautettiin J:n ja Pikku-J:n kanssa Kaldoaivin erämaahan pilkille. Ajettiin Utsjoen kelkkailureittiä pitkin Vuokŋoljávrille ja sieltä pinelle lompololle. Kalaa lompolosta ei harmiksemme tullut mutta Pikku-J ainakin nautti ulkoilusta ja reen kyydissä istuskelusta.

DSC_4213 pilkillä
DSC_4215
Sää oli mitä parhain, pilkillä olisi helpostikin pärjännyt vähemmällä vaatteella mutta kova tuuli jäädytti sormet ja varpaat hetkessä, vaikka päällä olikin Safarin thermosaappaat ja nahkakinttaat! Pikku-J:lle puettiin kahdet villahaalarit toppapuvun alle, kypärän alla ollut paksu kypärämyssy oli vaihdettava tekokarvalakkiin jotta viiman puhaltama lumi ei haitannut pikkukaverin menoa. Yllätyksekseni poitsulla oli villahaalareista huolimatta hyvä olla.

Olen ollut hyvin tyytyväinen pojan talvivaatteisiin, tulen jatkossakin hankkimaan lapsille samojen merkkien kamppeita. Oikeastaan ainoa ongelma pojan pukemisessa pakkasille on ollut hanskojen koko – sopivien hanskojen sisään ei mahdu merinovillaiset lapaset, vaan silloin on käytettävä isompia hanskoja joihin pojan peukalo ei yllä paikoilleen. Onneksi tämä ei ole näyttänyt haittaavan pojan menoa.

DSC_4253 DSC_4226
DSC_4220
Tällä kertaa olimme liikenteessa J:n isältä lainaamallamme Lynxin Yetillä, joka on sopiva vehje reen vetoon. Suunnitelmanani oli ajella tänä viikonloppuna umpisessa meidän kelkalla mutta todettiin paremmaksi vaihtoehdoksi ottaa mukaan kelkka jolla rekeä saa varmemmin vedettyä syvemmässäkin lumessa.

Yllätykseksemme lumi oli pakkautunut niin tiiviiksi, ettemme missään vaiheessa meinanneet jäädä reellä jumiin. (Toisin kuin viime vuonna näihin aikoihin, samalla pätkällä olimme 3-5 kertaa jumissa omalla pökötillämme ja samalla reellä…) Ajelin tyytyväisenä lähimaastossa ja etsin potentiaalisia kuvauskohteita.

DSC_4206 DSC_4208
DSC_4216
Saimme punkeroreen käyttöömme viime talvena ja nyt oli ensimmäinen kertani kun istuin sen kyydissä. Viime talvena olin mielummin kuskina, mun kokemukset reissä istumisista ei ole olleet kovin mukavia. Reessä oli yllättävän mukava istua, porontalja lämmitti mukavasti ja Pikku-J:kin viihtyi hyvin sylissäni. Tuuli ei päässyt puhaltamaan häntä kasvoihin visiirin takaa.

Ja nyt odottelen innolla uusia työvuorolistoja, joiden perusteella suunnitellaan uudet pilkkireissut koko perheen kanssa. Ensi perjantaina säiden salliessa ajattelin hurauttaa Kuoppilakselle kuvaamaan.

Osa jo huomasikin, blogini sai kunnian olla Retkipaikan Kuukauden Retkiblogi! Olen hyvin otettu tästä tilaisuudesta. Kiitos ihanista kommenteistanne henk.kohtaisella facebook-sivullani ja toivotan uudet lukijat tervetulleeksi 🙂

Aurinkotervehdys

DSC_4141 DSC_4129
Sunnuntai aamuna lähtö tunturiin kutkutteli mielessä. Millään en olisi jaksanut laittaa lumikenkiä tai suksia jalkaan lauantain lumikenkäilyn ja perjantain kotiinpaluun jälkeen, joten päädyin starttaamaan kelkan ja hurautin Ailigas- tunturille päivän valoisimpaan aikaan.

Aluksi jännitin ylösajoa uuden lumen takia ja miehen kanssa pohdittiin mitä tehdään jos jään yksinäni johonkin rinteeseen kiinni enkä saa kelkkaa irti ilman apua. Joka tapauksessa päätin lähteä ja olin tyytyväinen päätökseeni!

DSC_4136DSC_4175
DSC_4139
J:n on pitänyt jo monen talven aikana opettaa mulle umpisessa-ajon saloja, mutta joka pääsiäinen hoksataan olevan jo liian myöhäistä. Viime päästäisenä toimin kuskina ja syvemmässä lumessa ajo (J kyydissä!) meidän pökötillä onnistui oikein hyvin – yksin en vain tahdo vielä lähtä koettelaan tunturien puuteria.

Onneksi reitti Ailikkaalle oli hyvin ajettu ja tampattu, pääsin kelkkareitille hyvin ilman ongelmia. Hurautin reittiä myöten etelään ja kuvasin karun kaunista sähkölinjaa, joka omalla tavallaan ei kuulu ollenkaan maisemaan. Syvempänä Kaldoaivin erämaata se muistuttaa joka kerta arjesta ja ihmisen läsnäolosta, vaikka erämaassa kaipaa enemmän luonnonrauhaa ja taukoa tekniikasta.

DSC_4138 DSC_4140
DSC_4131
Linjaa kuvattuani hurautin Palopäälle kuvaamaan aurinkoa. Kauempana porotokka tarkkaili puuhiani ja päätin olla häiritsemättä niitä sen enempää. Täytyy ensi kerralla ottaa zoomiputki mukaan, jotta voin kuvata poroja poroystävällisellä tavalla.

Ajelin Palopään rinnettä myöten poroaidan päähän ihastelemaan auringon viimeisiä säteitä. Paluumatkalla pötki kettu kauheaa vauhtia pakoon ja jäi sopivan matkan päähän tiirailemaan perääni.

Olisipa talvi jo niin pitkällä että töiden jälkeenkin päivänvaloa riittäisi pitkälle iltaan. Ajattelin tässä jossain sopivassa vaiheessa hurauttaa takaisin Ailikkaalle lumikenkien kera, kelkan jätän parkkiin jonnekin ja käyn heittämässä pienen lenkin tunturiin.

 

Kaldoaivi tammikuussa

DSC_0218 DSC_0238
DSC_0023Kaivoin ulkoisen kovalevyn esille ja aloin fiilistellä menneiden vuosien kuvia. Nämä postauksessa näkyvät kuvat on otettu 2014 tammikuussa ja nyt uudelleen muokattuja. Tällä reissulla olimme tunturissa viitenä päivänä putkeen, yli 25 asteen pakkasissa.

Reissu oli yksi parhaimmista mitä Utsjoella asuessa on tullut tehtyä – ajeltiin pitkin Kaldoaivia ja ihasteltiin kaamoksen värejä laidasta laitaan.

DSC_0244 DSC_0028
DSC_0030Meillä oli vaikka mitä kivoja suunnitelmia uudelle vuodelle jota varjosti ennen joulua sairastetut flunssat ja vatsataudit. Uutta vuotta edeltävänä iltana mulle nousi kuitenkin kuume ja siitä lähtien olenkin istunut kotosalla ja odotellut parantumista kuumeisesta yskästä.  Edelleen olo on todella väsynyt ja huomaa kyllä että on tullut sairasteltua kuukauden aikana oikein kunnolla.

Tänään onneksi oli viimeinen päivä sairaslomaa ja huomenna koittaa arki. Tai arki ja arki, olen yhden päivän töissä ja lähden pojan kanssa etelään mun vanhempien luokse viideksi päiväksi!

DSC_0013 DSC_0113
DSC_0240Ja ettei tästä blogitauosta tulisi liian pitkä, lähden 16. päivä Rovaniemelle viideksi päiväksi koulun lähipäiville! Mua harmittaa että tää tammikuu on alkanut näin ja tulee jatkumaan vielä jonkin aikaa vähäisenä tunturissakäymisellä, yleensä tammikuussa oon käynyt paljon lumikenkäilemässä ja kuvaamassa loppuvan kaamoksen värejä.

Onneksi mulla on nyt tallessa vanhempia kuvia, joita tuun lisäilemään blogiin tämän hiljaisen ajan aikana.

Kommentoida muuten voi klikkaamalla otsikosta artikkelin auki, tekstien lopusta löytyy kommenttikenttä :). Otan neuvoja vastaan, että miten sen saisi kätevämmin tähän näkyviin!

*kuvat ovat ottamiani

Pimeän pelko

dsc_4058
dsc_4061Olen vanhan blogin puolella useamman kerran kertonut kuinka pelkään pimeää. Olen lopettanut kauhuelokuvien katsomisen pelkoni takia ja olen päättänyt, että vuoden 2017 loppuun mennessä en enää pelkää.

Lähdin viime perjantai- iltana kuvaamaan revontulia Mantojärven rantaan, jossa valoja ei ole lähimaillakaan. Yleensä olen ottanut mukaani Ledlenserin superhyvän otsalampun jolla tarpeentullen olen tsekannut mutkan takana vaanivat otukset ja kaikki mahdolliset rapinat ja äänet. Nyt puolessa välissä ajomatkaa hoksasin lampun jääneen toiseen autoon. Mietin jo hetken takaisin kääntymistä, mutta revontulet eivät valitettavasti jää odottamaan kuvaajaansa ja päätin selvitä ilman.

dsc_4064dsc_4056
Yllätyksekseni revontulet valaisivat maisemaa sen verran, etten joutunut seisomaan pilkkopimeässä. Parkkipaikan ohitse ajeli lukuisia autoja ja jään pitämät poksahtelut ja rasahtelut eivät aiheuttaneet kuin pieniä sydämensykähdyksiä.

Viime talvena otsalampun jäätyä kotiin jouduin usein pakkaamaan kamppeet kiirellä autoon ja hurauttamaan paniikissa kotiin, usein mielikuvituksen aiheuttaman pelon takia. Nyt eivät mielikuvituskaverit häirinneet.

dsc_4052
Pari viikkoa sitten seisoin ladun pimeän lenkin kohdalla ja katselin edessä olevaa mustaa seinämää. Mikä siinä pelottaa niin paljon? Ok, ilman otsalamppua en ladun pimeälle pätkälle lähde, koska täytyyhän latukin nähdä mutta vielä tämän talven aikana hiihdän sen pätkän pelkäämättä.

Harmi vaan, että eilen tuli katsottua Rare Exports verenhimoisista tontuista. Mutta tuskinpa tontut ja zombiet odottavat juuri minua siellä pimeässä.

Mikä ihmeen Adventureland Lapland?

dsc_3164dsc_3235

Tervetuloa vuodesta 2012 lähtien kirjoittamani blogin uuteen osoitteeseen!

Väsyin ainaiseen blogspotin kanssa tappeluun ja yksinkertaiseen ulkonäköön, joten pitkän harkinnan jälkeen päätin ottaa harppauksen eteenpäin ja siirtää blogi kokonaan uudelle alustalle. Vanhat tekstit jäävät entiseen osoitteeseen  josta niitä voi edelleen käydä lukemassa.

rastegaisan-vaellus8dsc_3154

Kuten vanhat lukijat jo tietävätkin, kirjoitan blogissa omista seikkailuistani pohjoisimman Lapin mailla, suunnittelen reissuja ja jaan vinkkejä luonto-ohjaajan näkökulmasta varusteisiin ja retkeilykohteisiin. Vaeltaminen on suurin intohimoni, perässä tulevat moottorikelkkailu, hiihto, lumikenkäily ja nyt uutena harrastuksena läskipyöräily.

dsc_3011dsc_3241

Olen 23- vuotias luonto-ohjaajaksi valmistunut etelästä muuttanut kohta 2-vuotiaan pojan äiti, ja vanhemman tytön äitipuoli. Perheeseeni kuuluu myös metsästäjä-kalastaja-retkeilijä-mies ja jämtlanninpystykorva-norjanharmaamix Peku. (Ja Kintas- kisu, joka ei niinkään retkeile kanssamme.)

Luonto-ohjaajan töitä en tällä hetkellä tee, (keikkoja otan mielelläni vastaan) vaan opiskelen oppisopimuksella lähihoitajaksi.

dsc_3233

Vapaa-aikani – kuten monella perheellisellä työssäkäyvällä- on hieman kortilla, mutta pyrin liikkumaan luonnossa erilaisin tavoin ympäri vuoden. Blogini pääideana onkin esitellä eri luontokohteita Utsjoen alueelta ja innostaa kaiken ikäisiä liikkumaan luonnossa.

kaldoaivihillareissu2.JPG

 

Joten – tervetuloa vanhat ja uudet lukijat uuteen osoitteeseen!

Tammikuussa nähdään 🙂