Kesäkuulumisia & vaellussuunnitelmia

DSC_5629 DSC_5598
DSC_5597

Pian kesälomani ensimmäinen viikko lähestyy loppuaan. On ollut ihanaa viettää aikaa perheeni kanssa Etelä-Suomessa Villähteellä ulkoillen ja vieden poikaamme mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Pikku-J on ollut aivan haltioissaan suurista ostoskeskuksista, junista, lentokoneista ja hevosista, joita ei kotona Utsjoella ole päässyt vielä näkemään. Hassua, että itselle niin päivänselvät asiat voivat toiselle olla jotain niin uutta ja upeaa! Onhan hän aikaisemminkin päässyt näkemään samat asiat, mutta on vielä niin pieni että tuskin paljoa muistaa aikaisemmista reissuistamme tänne.

Ensi viikolla lähdemme Kaldoaiville telttailemaan. J:n kesäloma loppuu heinäkuuhun ja elokuun alussa aion lähteä Urho Kekkosen kansallispuistoon muutamaksi päiväksi vaeltamaan. Vielä en tarkkaa reittiäni tiedä, olen Facebookin Retkeily- ja vaellustarinat sekä autiotuvat- ryhmässä kysellyt vinkkejä alueen must see nähtävyyksistä ja sain niin paljon hyviä ehdotuksia että täytyy kotia päästyä tutkia ne ihan ajan kanssa.

DSC_5554
DSC_5555 pyhäkerohuippukoira
Urho Kekkosen kansallispuistossa tahtoisin nimenomaan käydä suosituimmilla vaelluskohteilla ja täten tutustua alueeseen. Alueen tutkailua rajoittaa oman auton käyttö ja aika- aion taas olla reissussa vain kolmisen yötä.

Uskon, että saamieni vinkkien ansiosta reissusta tulee vähintään yhtä mahtava kuin alkukesän vaelluksesta!

*Kuvat ovat Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta Pyhäkero-Montellinmaja väliltä kesäkuun lopulta*

Pahakuru – Vuontispirtti 20km

DSC_5592 DSC_5594
DSC_5596
Aamu Pahakurussa alkoi sateisena. Yön paksu sumu peitti enää vain kauempana siintävät Suastunturin ja Lumikeron huiput joita ihailin tuvan ikkunasta aamupuuroa keitellessäni. Kiiski söi omaa aamupalaansa ulkona nuotiopaikan vieressä, se nukkui koko yön tyytyväisenä lattialla petipaikkani vieressä.
Teltan olin kasannut illalla ennen nukkumaan menoa ja jännittyneenä menin kokeilemaan olivatko kamiinan yllä roikkuneet vaatteet kuivuneet yön aikana. Housuni ja kerraston vaatteeni olivat kuivat, mutta vaelluskengät olivat imaisseet yön aikana kosteuden sisäänsä. Tämä oli ensimmäinen kerta Meindlien kanssa kun ne kastuvat ja mietin pääni puhki mitä tein väärin, olinhan vasta ennen reissua vahannutkin ne. Ilmeisesti ne olivat keränneet kosteuden sisäänsä roikkuessaan kosteiden vaatteiden ympärillä.

Olin jo aamulla kastellut yhden sukkaparin laittaessani märät taukokengät jalkaani, siinä aamun pakkailun lomassa en hoksannut että minulla oli mukana vielä yksi kuiva pari. Kiiskille antamani kuoritakki oli edelleen kostea. Syötyäni ja pakattuani loputkin kamppeet puin kuorihousut kerraston housujen päälle ja goretex- takin korvaamaan kuoritakkia. Sääennusteen mukaan sateen pitäisi hellittää puoleen päivään mennessä.

Hyvästelimme naiset ja lähdimme kulkemaan tihkusateessa märkää polkua pitkin kohti Hannukurua. Olin päättänyt, jos jaksan vaeltaa Montellinmajalle ilman suurempaa väsymystä hyvissä ajoin vaellan loputkin viisi kilometria autolle. Aamun väsymys alkoi kaikota kohdatessani puron jota reunustivat kauniit keltaiset kukat.
Tunturin karuus muuttui hetkessä kauniiksi vehreäksi koivumetsäksi jonka läpi kävely toi uudenlaista innostusta reissun jatkamiseen.

Hannukurulla kävelin pihan halki ja ihastelin kuinka autiotuvan piha oli kasvanut vuosien aikana pieneksi kyläksi. Autiotuvan lisäksi siellä oli suuri varaustupa, sauna ja tiivis kota jonne kurkistin ennen matkan jatkamista. Lähdimme kulkemaan kahden nuoren miehen perässä kohti Suastunturia, mutta jouduimme jättämään heihin reilusti väliä Kiiskin innostuessa vetämään uusien tuttavien perässä.
DSC_5600 DSC_5604
DSC_5610
Matkamme jatkui Suastunturin yli Suaskuruun, jossa pidin pidemmän tauon. Kohtasimme Pahakurussa olleen perheen ja vaihdoimme kuulumiset. Vatsa täynnä nostin rinkan selkääni täynnä uutta intoa- minulla oli Lumikeron (660m) ylitys edessä. Paikan, jolla koko luontoinnostukseni alunperin alkoi.

Kuljin jännittynein fiiliksin loivasti nousevaa rinnettä kohti kauempana siintävää Lumikeron huippua. Huippu oli paksun usvan peitossa. Muistelin kuinka riparilla jouduin pitämään useamman tauon tunturin rinteellä ja olin täysin varma että siinä olisi vähintään 7 valehuippua! Ohitsemme kulki paljon porukkaa kohti pohjoista, Kiiski innostui vastaantulleista koirista ja neljän huskyn kanssa liikkuneilta tiedustelin mitä reppuja he koirillaan käyttivät. Matkamme Lumikeron huipulle sujui leppoisasti (tosin Kiiski alkoi hyytyä ja kulki perässäni) ja yllätyin huippumerkin ilmestyessä eteemme kuinka helppo nousu olikaan.

DSC_5612
DSC_5619 DSC_5628
DSC_5631
Hämmentyneenä katselin sumun peittämiä maisemia. Kävin kyltistä tarkistamassa olinpaikkamme ja kiersin huippumerkkiä ympäri. Tässä se on, 9 vuotta sitten kamalan korkealta ja vaikeasti saavutettavalta tuntunut tunturi olikin suhteellisen matala verrattuna niihin tuntureihin joille olen näiden vuosien aikana kiivennyt. En ollut pettynyt vaan onnellinen päästyäni takaisin Lumikerolle.

Hyvästelin Lumikeron ja lähdin laskeutumaan kohti Lumikurua. Luulin Lumikeron toista huippua Vuontiskeroksi ja hehkuttelin mielessäni kuinka helppo viimeinen päivä olikaan. Vuontiskeron kohotessa eteeni otin hämmentyneenä karttani esille ja tarkistin tunturin korkeuskäyristä tulevan polun rankkuuden. Päivän kilometrit alkoivat pikkuhiljaa tuntua jaloissa. Kiiski makoili jängällä aina tilaisuuden tullen ja löntysti väsyneenä perässäni. Ohitimme yhteensä kuusi vaeltajaa matkallamme kohti Montellinmajaa.

DSC_5641
DSC_5645 DSC_5649
DSC_5651
Tsemppasin itseäni ja Kiiskiä jaksamaan autiotuvan pihaan saakka. Kilometrejä oli kertynyt jo 15 laskiessani rinkan autiotuvan ulkokäymälän portaille, en tohtinut häiritä tuvassa majailijoita pienellä tauollani. Kiiski tutki tuvan pihaa kaukaa kuuluvan hurinan lähestyessä.

Kaksi poromiestä ajoi mönkijöillään tuvan pihaan ja keskustelimme hetken vaelluksestani ja Lumikeron poroaidan kunnosta. He veikkasivat Kiiskin olevan vanhempi mitä onkaan ja huvittuneena kerroin koiran olevan ensimmäistä kertaa kunnon vaelluksella mukana ja päivien aikana hieman ryvettyneen vesisateissa. Miehet jatkoivat matkaansa ja aloin pikkuhiljaa itsekin nostelemaan rinkkaa selkääni.
Rinkka tuntui painavan vähintään 10 kiloa enemmän kuin ensimmäisenä päivänä, jalkoja särki ja Kiiskikin alkoi vetää normaalia ärsyttävämmin.

Kävelimme kunnon hiekkatietä pitkin alaspäin tunturista lähemmäs mäntymetsää. Ylitimme lumihangen ja kuljimme Vuontisjärven vierellä kohti määränpäätämme. Vettyneen heinäpellon keskellä oli sama kyltti jota naureskelimme riparivaelluksellakin, edelleen siitä pystyi hahmottamaan ”älä tallaa heinikkoa” tekstin.

DSC_5653
DSC_5655 DSC_5659
Kaivoin Googlemapsin esiin päästessäni maantielle ja kirosin matkaa olevan jäljellä vielä kilometrin verran. Tasaisella maalla kävely särki jalkoja ja rinkka painoi ilkeästi lantiota ja hartioita. Vähitellen vastaan alkoi tulla enemmän ja enemmän mökkejä, Vuontispirtin kylttejä en nähnyt missään ja aloin jo epäillä olevani väärässä paikassa. Kävelin suuremman mökkiyhteisön viereen ja päätin oikaista sen halki- Googlemapsista ei jälleen ollut paljoa apua ja yllätyksekseni tuttu vaaleansininen auto löytyi Vuontispirttiä vastapäätä olleelta parkkipaikalta.

Tuntui hassulta olla yhtäkkiä keskellä kaikkea, silti ei mitään. Vuontispirtti ja sen läheiset mökit olivat tyhjilään, autoni lisäksi parkkipaikalla oli vain toinen auto. Laskin rinkkani maahan ja kaivoin autonavaimet esille – toiset autonavaimet löytyivät penkiltä kirjekuoresta. Vaihdoin kuraiset ja kosteat vaellusvaatteeni autoon jättämiini puhtaisiin, riisuin vaelluskenkäni ja puin lenkkikengät jalkaani. Kiiski makoilikin jo takakontissa, riisuin siltä repun pois ja annoin raksuja pahimpaan nälkään.

Matkani Raattaman kautta Pokkaan, sieltä Inariin ja aina kotiin asti kului vaellusta fiilistellessä. Olin selvinnyt yksinvaelluksestani.

Lähtö koittaa!

vaeltaja lokta autiotupa-kuoppilas
DSC_3312
Nyt on rinkka pakattu ja kamppeet käyty tarkasti läpi. Hetta- Enontekiön säätiedotukset on nyt muuttuneet päivittäin joten otan mukaani Mitä vaellukselle mukaan? – listan lisäksi hupparin ja kuoritakin + housut. Täällä Utsjoella on ollut nyt viikon verran kylmää ja aamuisin töihin tallustellessani olen vannonut ottavani mukaan myös fleecehousut – ja rinkkaan ne myös päätyivät.

Kiiskille hankittiin passi keskiviikkona kun menomatkalla ajamme Norjan kautta Hettaan. Jännä päästä ajamaan vihdoinkin tuo osa Norjasta!  Pitää vain muistaa tankata auto Suomen puolella ja pysähtyä tulleilla näyttämään koiran passia… 😀

DSC_3305
DSC_3283 DSC_3213
Viime vuonna Birkejoki- Utsjoki vaelluksella rinkkani painoi 18 kiloa. Nyt kun kannan kaiken itse kiinnitin enemmän huomiota tavaramäärään ja siihen, miten pakkaan varusteet rinkan sisään. Tänään punnitsin rinkan kaikki tavarat sisällään ja painoa on kertynyt vain 2 kiloa enemmän kuin päivän lyhyemmälle reissulle. Kiiskin reppu painaa 2kg sisältäen sen omat ruuat.

Alun ”toivottavasti siellä on muitakin vaeltajia”- ajatus on muuttunut päinvastaiseksi. Tällä hetkellä toivon, että vastaan tulisi vain muutamia ihmisiä jotta yksin vaeltamisen fiilis säilyisi.

Yksin pärjääminen mietityttää, onhan tämä ensimmäinen vaellukseni yksin. Uskon pärjääväni hyvin erätaidoillani ja olen listannut asioita kuinka varmistan turvallisuuteni;

  • Ruokaa mulla on ylimääräistäkin, tarvittaessa voin viettää tunturissa extrapäivänkin
  • Pidän huolta varusteistani, lueskelin että yksi kohtalokkain tapaturma tunturissa on jonkun tärkeän varusteen hukkuminen – kuten teltan! Okei, tuon JackWolfskinin Tundra- teltan putoamisen kyllä huomaa… Ihan kuin olisin viime viikonloppuna kuullut jotain juttua että se olisi markka-aikaan ostettu…
  • Mukana on varavaatetta kylmien ja sateisten kelien varalle
  • Liikun vain merkityillä alueilla, jolla minimoin eksymisen mahdollisuuden ja tapaturman sattuessa ohikulkija saattaa osua kohdille
  • Pysyn koko ajan kartalla, vaikka reitti onkin merkattu
  • Kerron olinpaikkani eteenpäin ja kerron mahdollisista reittien muutoksista aina kenttien salliessa
  • Minulla on kaksi eri reittisuunnitelmaa, jos ensimmäisenä päivänä en jaksakaan vaeltaa koko matkaa kuljen toisen suunnitelman mukaan
  • Jätän reittisuunnitelmani kotiin luotettavalle henkilölle
  • Kuuntelen kehoani ja mieltäni – en yritä liikaa vaan pidän taukoja tarpeen tullen ja kuljen ilman tarkempaa päiväaikataulua. Mulla on kuitenkin mahdollisuus pitää extrapäiviä tunturissa
  • …Tunnen itseni sen verran hyvin, että ruokaa on saatava tai alkaa hermot kiristymään 😀

Tässä nyt muutamia asioita joita mieleeni on putkahtanut. Minulla on myös ensiapupakkaus ja varavirtalähde (jolla pystyy käynnistämään kelkankin…) mukana. Nyt vaan toivon että säätiedotukset muuttuvat aurinkoisiksi (tai pysyvät ennallaan) ja että kaikki tarpeellinen olisi mukana.

*Kuvat Birkejohkalta, Bađđáskáidilta ja Kuoppilasjärveltä.

Mitä vaellukselle mukaan?

DSC_5290 DSC_5283
DSC_5280
Jokaisella retkeilijällä on ne omat suosikkivaatteensa ja kamppeensa vaelluksille. Joku tykkää käyttää iänvanhoja samoja varusteita retkestä toiseen ja toinen varautuu reissuun upouusilla huippuvarusteilla. Mie kallistun enemmän tuohon vanhojen, tuttujen ja turvallisten kamppeiden käyttämiseen- joka kevät kyllä pohdin joko olis tarvetta uusille varusteille, mutta päädyn aina käyttämään vanhoja ainakin vielä yhden kesän. Uusin kamppeita sen mukaan, mitä ne rikkoutuvat, kuluvat tai menettävät käyttötarkoituksensa (esim. vedenkestävän takin kalvo hajoaa ja alkaa päästää vettä läpi, vaelluskengät kuluvat puhki tai eivät enää istu jalkaan…) Tällä hetkellä harmittelen sitä, että rinkkani on edelleen huippukunnossa eikä mulla ole syytä satsata uuteen ja että kivemman väriset vaellushousut ei ole syy ostaa uusia…

Kuivaan aikaan vaeltaessa mulla on lähes aina ne samat varusteet mukana. Ja tälläkin kertaa liikkeellä ollaan samoilla kamppeilla kuin edeltävilläkin kerroilla;

Aluskerrasto:
– merinovillainen aluspaita
– kuitualuspaita (varalle)
– kerraston housut
– t-paita
DSC_5360
DSC_5332 DSC_5314
Alimman kerroksen housuja en ota kuin yhdet. Sateen yllättäessä vaihdan ylleni kuorihousut, jotka estävät alla olevien housujen kastumisen. Merinovillainen aluspaita voi olla kesäaikaan liian kuuma, joten otan sen kastumisen ja epämukavuuden varalle kuituversion. T- paita on toive lämpimistä keleistä.

Ylempi kerrasto:
– paksumpi kerraston paita
– ohut neule
– huppari ?
– urheilutrikoot

Hupparia harkitsen vielä. Se ei sovi kunnolla takkini alle ja voi jäädä kokonaan käyttämättä, kun mukana on kuitenkin yhtä paksu ylemmän kerroksen paita. Ohut neule on ostettu kirpputorilta joskus vuonna 2009 ja on alunperin H&M:ltä! Mutta se on kulkenut mukana vuodesta toiseen ja toimii hyvin viileinä päivinä paksumman kerraston paidan alla. Urheilutrikoot otan mukaani iltoja varten.

DSC_5315 DSC_5302
DSC_5338

Ylin vaatekerta:
– Haglöfsin goretex-takki (+ harkitsen kuoritakkia)
– Lundhagsin vaellushousut
– North Icen kuorihousut (vedenkestävät)
– pipo ja putkihuivi x2 kaulaan ja päähän
– sormikkaat, paksummat ja ohuemmat

Muut:
– vaellussukat ja villasukat
– alusvaatteet
– Meindlin vaelluskengät (täysin vedenkestävät)
– taukokengiksi crocsin kaltaiset kumilaivat

Haglöfsin takki päästää kosteutta läpi mitä pidempään sateessa joutuu olemaan. Se kuitenkin kuivuu nopeasti ja toivon, että mahdollisten sateiden takia saisin takkini kuivumaan autiotupaan pahimmillakin ruuhkilla. Mulla on pelkkä kuoritakkikin, harkitsen senkin mukaan ottamista, riippuu sääennusteista. Lundhagsin vaellushousut eivät kestä lainkaan vettä, joten mukaan lähtevät epämukavat ja hiostavat kuorihousut sateiden varalta. Lapin kesä vaatii myös pipon matkaansa, villasukat lämmitävät iltaisin ja öisin.
DSC_5301
DSC_5325 DSC_5284

Kengiksi lähtevät loistaviksi osoittautuneet Meindlin Vacuum- vaelluskengät jotka kestävät täysin vettä. Kumilaivat lähtevät taukokengiksi mukaan, on ihana saada päivän päätteeksi jotain kevyempää jakaan vaikka vaelluskengät ovatkin hyvät jaloissa!

Tässäpä on ne, mitä mukaani aion ottaa. Lista saattaa vielä muuttua ennen lähtöä, mutta päivittelen sitä sen mukaan. Riippuen takista ja päälimmäisistä housuista kannattaa miettiä mukaan otettavia varavaatteita, sekä säätiedotuksia kannattaa katsella ahkeraan ennen vaellukselle lähtöä. Vaikka kesä olisikin kuuma ja aurinkoinen, tunturissa sää vaihtelee laidasta toiseen hetkessä ja mukaan on varattava myös lämmintä! Olen ottanut listassani huomioon myös sen, että saan mahdollisesti tarvittaessa jokaiselle yölle vaatteeni tupiin kuivumaan.

Toivottavasti mukaan valitsemani varusteet ovat sopivat!

Kuvat on otettu Härkävaara– Utsjoki väliltä, Utsjoen retkeilyreitin varrelta 11.6.2017. Lisää juttua reitistä Retkipaikan sivuilta .