Avainsana: vaeltaminen

Molempien lasten mukaan saaminen vaellukselle on ollut haaveeni jo siitä lähtien kun tein Lemmenjoen minivaelluksen poikani kanssa hänen ollessaan viiden vuoden ikäinen.

Lapsillani on neljän vuoden ikäero ja olen ehtinyt tekemään esikoisen kanssa useamman vaelluksen. Kahden lapsen kanssa pidemmän vaelluksen tekeminen on helpompaa kun toinen osaa jo rutiinit ja tietää homman juonen.

Pienemmän kanssa ollaan retkeilty jo vuosia ja Skaidijärven retkestämme sain vähän osviittaa paljonko hän jaksaa päivän aikana kävellä tämän ikäisenä. Kun miettii paljonko lapsi retken jälkeen jaksaa kotona vielä leikkiä ja juoksennella, päiväretken pituuteen uskaltaa lisätä jopa puolet lisää.

Reittisuunnitelmaa tehdessäni huomioin korkeuserot ja ettei joka päivälle osuisi hurjia päivämatkoja.

Alunperin meidän piti suunnata Lemmenjoelle jossa pisin päivämatka olisi ollut kaksitoista kilometriä. Vaelluksemme ajalle lupailtiin kuiten vesisateita ja tämä kesä vaikuttaa olevan hyttysrikas, aloin katselemaan muita vaihtoehtoja. Pian olinkin varannut meille majoitukset vuokra- ja varauskammeilta. Urho Kekkosen kansallispuiston lukuisat polut ja tupaverkostot sopivat hyvin ensimmäisen vaelluksen kohteeksi.

Päivä 1. Kiilopää – Sivakkaoja – Kopsusjärventien laavu 10 km

Kotona rinkkoja pakkaillessani tuskastuin varusteideni painoon. Olen ollut tyytyväinen varusteisiini yksin vaeltaessa, mutta kahden makuupussin, teltan, kahden vaatepussin ja kolmen hengen ruokien 85l rinkkaan sullomisen jälkeen päädyin seuraamaan Ivalolaisen eräliikkeen tarjontaa ja varasin vaelluksellemme sieltä uudet mahdollisimman kevyet alustat. Harmillisesti liikkeen aukioloaikoja ei löytyny sivuilta ja liikkeen ovilla huomasimme sen olevan maanantaisin kiinni. Peruin tilaukseni ja suuntasimme Saariselän Partioaittaan josta löysimme lapsille hyvät, kevyemmät Expedin alustat. Toisen mukana tuli vieläpä täyttöpussi josta olen haaveillut!

Autolla tunnelma oli jännittynyt vaihtaessamme vaelluskenkiä jalkaan ja pakatessamme rinkkoja loppuun. Tytär oli ylpeä pienestä isoveljen vanhasta rinkasta ja vaellussauvasta jota lopulta jaksoi kantaa mukanaan lähes koko vaelluksen ajan.

Urho Kekkosen kansallispuiston porteilla pyysimme ohikulkijalta kuvaa meistä ja lähdimme matkaan. Matkan alku oli hyvin lupaava kun jo 200 metrin jälkeen pysähdyttiin lepäämään ja vaihtamaan vaatetta hiostavassa kelissä.

Ensimmäinen etappi oli kolmen kilometrin pätkä Sivakkaojan laavulle. Laavulla vaihdoimme poitsun kanssa varusteita keskenämme saadaksemme hänen rinkastaan aavistuksen keveämmän. Lapset söivät pientä välipalaa ja hyödynsimme ulkokäymälää.

Ensimmäinen haaveri sattui Ruijanpolun kivisessä mäessä kun toinen lapsista pinkaisi matkaan turhan innoissaan. Polvi paikattiin laastarilla ja pääsimme jatkamaan matkaa pienen säikähdyksen jälkeen.

Kehoitin lapsia välttelemään kosteikkoja ja juoksemista jotta kengät tuntuisivat mahdollisimman mukavilta ja voimia säästyisi pitkään matkaan. Pidimme rinkat selässä- istumataukoja ja yhden pidemmän evästauon puolivälissä matkaa. Jaoin matkan neljään pätkään joiden välissä pidimme aina tauon, kerroin kartan perusteella mitä tulee vastaan ennen seuraavaa taukoa (mäki, joki tai puro, suoalue…) joka auttoi hahmottamaan kuljettavan matkan pituutta.

Ruijanpolun historia on kiehtova, aikaisimman merkinnät sen olemassaolosta ovat 1500 luvulta. Reitillä on yhä nähtävissä vanhoja merkintöjä puissa ja kivikasoja joiden avulla matkaaja kulki aina Norjaan saakka.

Kosteikkojen ja pusikkoisuuden takia en itse lämmennyt reitille. Kesä on ollut hyvin kostea ja itikoita oli haitaksi saakka. Meidän luottomyrkky on apteekista saatava Hyttys ässä, joka selvästi piti hyttyset loitolla. Laitan hyttysmyrkkyä lähinnä lakkeihin ja käsiin, hyttysten läpäisemättömät vaatteet ja suuret ihoalueet jätän väliin.

Kertasimme lasten kanssa kuinka toimia jos eksyy. Rinkkojen sadesuojukset ovat kirkkaan väriset ja niillä voi herättää huomion. Piiloon ei saa mennä ja eksyessä tulisi pysyä paikoillaan, meteliäkin saa pitää. Kahden lapsen kanssa on vielä helppo liikkua, mutta tiheässä koivikossa voi tapahtua vahinkoja.

Viimeisillä kilometreillä pientä alkoi väsyttää ja pidimme useamman istuskelutauon. Kannoin hänen reppuaan ja kerroin tarkat metrit laavulle gpsn avulla tsempatakseni. Laavun tullessa näkyviin lapset pinkaisivat juoksuun.

Iltapalaksi paistelimme makkarat ja nautimme vaahtokarkkikaakaot. Onneksi olin tarkka mihin pystytin teltan – yöllä alkoi sataa rankasti ja absidiin muodostui pieni lammikko.

Päivä 2. Kopsusjärventien laavu – Tammakkolammen kammi 7 km

Lapset nukkuivat teltassa hyvin. Sade ropisi telttaa vasten koko yön ja heräilin lasten liikkeisiin, nukuin keskellä jotta he eivät herättäisi toisiaan. Yö oli viileä ja kaipasin kotiin jääneitä merinohousujani, kehon lämpö riitti kuitenkin lämmittämään kesäpussini.

Mielelläni olisin jatkanut unia, mutta täytyi toimia. Puin ensimmäisenä ja painuin ulos sateeseen valmistamaan aamiaista. Laitoin lapsille valmiiksi sadevaatteet jotka he pukivat teltassa ja saapuivat aamiaiselle – puuroa ja voileipiä. Aamukahvi maistui taivaalliselta.

Litimärkä teltta rinkassani matka jatkui rankkasateen ja tuulen piestessä rinkkojamme. Polut lainehtivat ja saimme tehdä monta liukasta puron ylitystä ennen kuin pääsimme kiipeämään Tankapään rinteeseen. Korkeimmalla kohdalla emme viihtyneet kauaa, tauon pidimme vasta laskeutuessamme alas jokivarteen. Lapset olivat viileässä säässä todella reippaita, sain poitsulta itsekkin kehuja kun kehuin heitä syödessämme välipalaa kuusen suojissa. Olin hieman kylmissäni housujeni kastuessa takaa rinkasta valuvan veden vuoksi, ylipakkaamisen vuoksi sadesuojus ei riittänyt koko rinkan suojaksi.

Reitti Tammakkolammelle oli helppoa ”maantietä”. Liekkö tämä on se Kopsusjärventie jonka mukaan ensimmäinen yöpaikkamme oli nimetty?

Ennen Tammakkolampea jouduimme ylittämään ensimmäisen joen. Kannoin tyttären yli repparissa, poitsu on jo kokenut jokien ylittäjä ja pärjäsi hienosti matalassa vedessä.

Tammakkolammen lähistöllä oli jyrkkä kallirinne jota myöten kuljimme metsän halki pienen lammen rannalle. Oli helpotus päästä kammille viimeinkin, tärkeintä oli saada varusteet kuntoon.

Tammakkolammen kammi oli kodikas, lämpeni muutamalla puulla ja tilaa oli varusteiden kuivattamiseen. Ongelma oli lähinnä sen mataluus, kokatessani lounasta ja päivällistä jouduin kyykkäämään tai istumaan alas alaselän kipeytyessä. Mukavuuden eteen on kärsittävä! Hyttysiä tuli jatkuvasti lisää sisään, edeltävä vierailija mainitsi vieraskirjassa ettei niitä auttaisi tappaa. Saman huomasimme itsekin.

Poitsun makuupussi oli ottanut yllättävän paljon kosteutta rinkkani alataskussa. Ripustimme sen ja muut pahiten kastuneet varusteet parhaimmille paikoille kamiinan lämpöön. Meillä oli käytössä kuivapusseja, jatkossa täytyy pakata myös makuupussit niihin.

Porkkanalettujen ja päivällispastan jälkeen ihailimme polulla viihtynyttä sammakkoa muutamaan otteeseen. Lapset soittivat iskälle kotiin kammin takaa kukkulalta ja pelasimme erän unoa. Päiväunetkin maistuivat kaikille.

Laittaessamme mukavasti pehmeille vuokrakammin patjoille nukkumaan lettuiltapalan jälkeen itikoiden läsnäolo kävi tuskalliseksi.  Yhdentoista maissa kömmin ulos pystyttämään telttaa ja täyttämään ilmapatjoja – lapset nukahtivat lähes heti päästessään viileään inisemättömään yösijaansa.

Päivä 3. Tammakkolammen kammi – Suomunruoktu 3 km

Aamulla meidän ei tarvinnut pitää kiirettä, söimme rauhassa ja pakkailin ulkoa teltan pois ennen kammin kuntoon laittamista. Tehtäviimme kuului tilan siistiminen, puiden tuominen seuraaville, sytykkeiden teko ja astioiden huolellinen peseminen. En käytä tiskiainetta luonnossa, pesen astiat kiehuvalla vedellä (ja nakkaan vedet pusikkoon, vesistöstä otetaan vain puhtaalla astialla vettä). Vuokratupien astioita käytämme vain veden keittämiseen ja pannua lettujen paistoon.

Vuorokauden kestänyt vesisade oli viimein lakannut. Vaellus seuraavalle etapille alkoi väärän polun valinnalla jonka takia jouduimme palaamaan takaisin kammille ja yrittämään uudelleen kartan kera. Nousu Kopsusnokkien rinteeseen oli raskas ja pusikkoinen, hyttysiä oli kiitettävästi. Maisemat aukesivat kivasti Nattasille ja matkan varrella oli muutama nätti lampi. Korkeimmalla kohdalla pidimme evästauon ja poitsu sai luvan jatkaa matkaa alamäkeen itsekseen risteykseen saakka. Olemme sopineet että hän saa kulkea edellä itsekseen, kunhan ei käänny risteyksistä. Halutessaan hän voi palata takaisinpäin luoksemme tai odotella paikoillaan.

Kopsusnokkien metsä vaihtui itäpuolella mukavaksi kangasmetsäksi jossa ihmettelimme muurahaispesiä. Teeri tai metso pyrähti lähistöltä ilmaan säikäyttäen meidät! Yhtä muurahaispesää oli selvästi joskus kaavittu, saimme pientä jännitystä matkaan…

Suomunruoktun vanha tupa oli mielenkiintoinen vierailukohde. Se on rakennettu 1935 kullankaivajien saunaksi, sotien aikaan se toimi sotilaiden tukikohtana ja hevostallina, 1943 Suomen Latu osti kämpän retkeilykäyttöön (lähde). Nykyään kämppä on museoitu, sisällä voi edelleen käydä fiilistelemässä menneiden aikojen tunnelmaa. Tuvan takana mäntymetsässä on myös vanha riukukäymälä.

Jostain syystä olen kuvitellut vanhan kämpän joen ylityksen kohdalle sillan. Ylitimme joen poitsun kanssa jalan, tytär sai repparikyydin. Lompsottelimme kumilöpökkäät jaloissa sadan metrin matkan Suomunruoktun autio- ja varaustuvalle jonne teimme viimeisen yömme majapaikan. Varaustuvassa saimme olla keskenään, illan tullen pihalle ja autiotuvalle saapui useampi retkeilijä.

Kolmeen kilometriin meillä kului viitisen tuntia aikaa. Lounaaksi söimme pinaattilätyt ja päivälliseksi tomaattipastaa. Pastat eivät oikein kelvanneet lapsille, vaahtokarkit ulkotulipaikalla paistettuna ja letut korvasivat kalorivajetta.

Illalla pelailimme unoa ja kävimme kokeilemassa joen ylittämistä. Suomujoen ylitys Suomunruoktun kohdilla on ollut jokaisella reissullani iisi, joku on kasannut alavirtaan kiviä joita pitkin on matalalla vedellä helppo kipittää yli. Vinkkinä, kansallispuiston alueella ei saa kasailla kiviä tai liikutella niitä vaikka kuinka saisi kengät pidettyä kuivina.

Tytärtähän ei meinannut saada joesta ylös – sen verran mukavaa kahlailu oli. Vesi oli jäätävää, mutta lastahan ei voi jättä yksin joelle joten perässä kahlailtiin. Vaeltaminen on täynnä elämyksiä…

Yö oli täynnä hyttysiä ja tuvassa oli ilman kamiinankin käyttöä tukalan kuuma. Monta kertaa mietin yöllä että olisi vain pitänyt nostaa teltta pystyyn pihalle. Nostin alasänkyyn ylimääräiset patjat pystyyn estääkseni edes hieman hyttysten pääsyä kimppuumme ja onnistuinkin – vain muutama hyttynen riivasi yöllä. En kuitenkaan saanut unta ja nukuin vaivaiset pari tuntia miettien, miten lapset jaksaisivat seuraavan päivän jos nukkuvat yhtä huonosti.

Päivä 4. Suomunruoktu – Kiilopää 13 km

Herätys koitti aivan liian aikaisin. Aamiaiseksi paistoin kananmunat leiville ja keitin puuron, edessämme olisi vaelluksemme pisin päivä.

Varauduimme päivän pitkään patikkaan keräämällä loput välipaloistamme yhteen, lounastaisimme Niilanpään porokämpällä. Olin varannut meille savusaunasta vuoron puoli viideksi joten täytyi pitää kiirettä.

Päivä oli kauniin aurinkoinen ja lämmin, intoa puhkuen suuntasimme joelle, ylitimme sen ja kengät jalkaan puettuamme lompsimme mönkijäuraa myöten kohti Suomunlatvan laavua.

Tahtimme oli hyvä ja vaelsimme 1,5 tunnissa viiden kilometrin pätkän laavulle jossa pidimme ensimmäisen evästauon. Lapsille maistui Pirkan suklaavälipalapatukat, itse kuivaamamme hedelmät (mansikka, päärynä, omena ja banaani) sekä loput Pågenit. Tauoilla tärkeintä oli levätä ilman rinkan painoa selässä, juoda riittävästi ja pitää hauskaa.

Pienintä alkoi väsyttää pitkässä loivassa ylämäessä noustessamme kohti Niilanpäätä. Edeltävien päivien viileys oli tipotiessään, aurinko paahtoi niskaamme hikoillessamme kivistä rinnettä ylös. Mutkassa vastaamme vaelsi iäkkäämpi pariskunta joka pysähtyi hetkeksi juttelemaan. He kertoivat olevansa mahdollisesti viimeisellä vaelluksellaan iän tuoman vaikeuksien vuoksi, itseäni herkisti ajatus kuinka mahdollisesti alueen nuorin vaeltaja ensimmäisellä vaelluksellaan kohtasi vaellusuransa loppupuolella olevat henkilöt. Pystyisipä sitä itsekin 80-vuotiaana vielä vaeltaa!

Kiire loppui lyhyeen soittaessani Kiilopäälle varmistaakseni savusaunavuoromme. Olin varannut väärän päivän, torstaisin ei edes lämmitettäisi saunaa. Onneksi lapset ottivat tiedon hyvin vastaan, päästäisipähän kotimatkalle nopeammin.

Niilanpäällä oli tarkoitus keittää nuudeliateria, vesipaikkaa ei meinannut löytyä enkä lähtenyt enää kilometrin päähän hakemaan valmiiksi väsyneen lapsen kanssa vettä. Päädyimme syömään loput kuivatut hedelmät.

Loput viisi kilometriä olivat raskaat niin jaksamisen, helteen kuin tyhjästä ilmestyneiden paarmojenkin vuoksi. Paarmat ovat pohjoisen vitsaus! Ympärillämme pyöri verenhimoisia paksuja kavereita ja hävittäjän näköisiä pienempiä vitsauksia.

Kiilopään lähtöportin tullessa esiin lasten vauhti kiihtyi jälleen ja riemusta hihkuen he astelivat ulos Urho Kekkosen kansallispuistosta. He olivat helpottuneita, mutta tyytyväisiä vaellukseen! Pienempi ilmoitti, ettei enää tänä kesänä vaella mutta ensi kesänä lähtee mielellään mukaan uusiin seikkailuihin.

Portilla punnitsimme rinkkamme – minun monsteririnkaksi ristitty painoi 20 kg, pojan 8 kg (tästä hän oli pöyristynyt, niin vähän!) ja tyttären 3 kg. Painoa heillä oli vaelluksen aikana enemmän rinkoissaan, olin aamulla pakannut painavimmat itselleni helpottaakseni pitkää päivämatkaa.

Nopeat vinkit lapsen kanssa tehtävälle vaellukselle;

• vaelluksen toteutumiseta helpottaa, että aikuinen itse on vaeltanut
• teltan ja leirirutiinien on hyvä olla tuttuja lapselle
• kartan lukeminen yhdessä – lapsi oppii kartan käytön ja hahmottaa mitä vastaan tulee
• Inreach- tai muu hätälähetin tuo turvaa vaellukselle, tee myös reitistä riskikartoitus. Mitä mahdollisia haavereita vaelluksella voi käydä?
• jos vaelluksella on jokien ylityksiä, suosittelen että lapsi itse ylittää joet mikäli vesi on alle polvien. Reppuselässä kantaminen on riskialtista
• jos sinunkin lapsesi elää pelkällä perunamuusilla, valmiita lettujauhoja kannattaa kokeilla. Meillä pinaattilettujauhe oli hitti! Ensimmäiselle päivälle tai illalle voi varata makkaraa mukaan
• pakkaa mukaan kattava ea-pakkaus, paljon erikokoisia laastareita (minulla on erilaisia meporen haavataitoksia ja laastareita) ja lapsille sopivat särkylääkkeet
• pelikortit pelastavat illat
• vaikka lapsi ei kantaisikaan reppua tai rinkkaa – pienikin oma kantamus tuo intoa vaellukseen. Huomioi, että tarvittaessa jaksat itse kantaa kaikkien varusteet
• varaus- ja vuokratuvat helpottavat leirielämää

Tuliko mieleen muuta ? Vastaan mielelläni kysymyksiin vaeltamisesta lasten kanssa!