Siitä on alle viikko kun palasin kotiin hiihtovaellukseltani (siitä lisää pian!) mutta en malttanut olla lähtemättä erämaan puolelle kauniina aurinkoisena päivänä.
Kotoa tunturiin lähtiessä saa nousta jyrkähkön mäen, päätin helpottaa hiihtoretkeäni ajamalla viitisen kilometriä moottorikelkalla syvemmälle erämaahan.
Jätin kelkan vaaran laelle josta suuntasin alas tunturikoivikkoon. Pystyyn kuolleet hallamittarin tuhoamat puut ovat aina hieman aavemaiset, kirkkaasta auringonvalosta huolimatta.
Vaarat ja tunturit toivat hiihtelylleni särmää. Olo oli kuin olisin kauempana kotoa, pitkällä vaelluksella! Nautin kantohangesta ja hiljaisuudesta.
Päädyin hiihtämään pienten harjujen taakse suoalueelle. Lukuisat riekkojen, kettujen, jänisten ja kärppien jäljet johdattivat toistaan kauniimmille aluelle.
Laajat erämaa-alueet mahdollistavat lähes täysin vapaan luonnossa liikkumisen. Tyyni aurinkoinen päivä voi olla petollinen jos hiihtäjä ei tarkkaile jaksamistaan ja sään mahdollista muuttumista.
Nyt keväällä on hyvä muistaa antaa poroille rauha vasomisajan lähestyessä.
Alkoi olla aika siirtyä lähemmäs kelkkaa. Lähdin nousemaan rinnettä ylös kiertäen muutaman kurun kautta ja yllätyksekseni löysin matkan varrelta kärpänpesän. Aikani pesää etäämmältä katseltuani jäin hetkeksi katselemaan Tenojoelle avautuvaa maisemaa.
Kaipuu vaeltamaan on käsittämättömän suuri! Onneksi minulla on vielä edessä yksi vaellus Kaldoaiville, hiihdän asiakkaideni kanssa viime kevään vaelluksen reitin. Odotan vaellusta innolla!
Kesän ja syksyn opastamani vaellukseni löytyvät kotisivuiltani www.northerntrails.fi. Järjestän aloittelevien vaeltajien vaelluksen ja ruskavaelluksen sekä vaellan Kevon reitin yksityisen ryhmän kanssa.
Ruskan ajasta on vasta kuukausi! Tuntuu, että syksy oli ikuisuus sitten kun katselee alkutalven tuomaa kevyen lumipeitteen alla uinuvaa maata.
Syksy oli aktiivista aikaa kaikkine retkineen. On ollut mukavaa levätä ja valmistautua pitkään talveen. Blogi on ollut hiljaa vaikka paljon on tapahtunut. Olen ollut etsijäkoulutuksessa, yöpynyt kotipihassa ja työpaikan laavulla sekä käynyt pitkällä kävelyllä tuntureilla Kiiskin kanssa. Kamera tarttuu harvemmin mukaan sen painon takia. Pitäisi hankkia kevyempi linssi laajiksen tilalle.
Oli kenties viimeinen päivä kun ruskaa pystyi vielä ihastelemaan sen täydessä loistossa kun suuntasin ystävän kanssa yöretkelle Vetsijoelle yhdelle sen komeimmista maisemapaikoista. Vetsijoen vartta pystyy kulkemaan polkua pitkin lähes seitsemän kilometrin verran ennen kuin polku katoaa pajukkoon. Polku on paikoitellen vaikeakulkuinen sen hiljalleen painuessa suon ja runsaan pajukon syövereihin vähäisen kulun ansiosta.
Bongasin nuotiopaikan vaelluksellani ja palo palata komeiden maisemien luokse oli suuri. Patikoimme parin kilometrin matkan jokea reunustavaa polkua pitkin, kauniit keltaiset ruskan sävyt värjäsivät maisemat miltei maalauksen kaltaiseksi.
Vetsijoen varrella on paljon yksityistä maata. Leiripaikkamme sijaitsi valtion mailla joten teimme nuotion vanhalle kiviringille. Kostean syksyn vuoksi kaikki maastosta löytyvä irtopuu oli läpimärkää, otin kotoa kassillisen puuta mukaamme jotta saisimme hieman valoa pimenevään iltaan.
Pystytimme telttamme nuotiopaikan läheisyyteen ja kävimme ihailemassa leiripaikan viereistä koskea. Kun etsii tarkasti, koskelle löytää hyvän polun kävellä. Rannan kalliolla ei voinut kuin vain katsella voimalla virtaavan veden kiemuroita ja ihmetellä luonnon voimaa ja korvia huumaavaa kohinaa.
Nuotion äärellä paistelimme eväsleivät halsterilla, ruisleivästä tulee herkullisen rapeaa pienellä vaivalla. Jälkiruoaksi nautimme mokkapalat. Ystäväni oli jaksanut tuoda mukanaan kaksi porontaljaa jolla oli mukava makoilla ja katsella kuinka tähdet hiljalleen tulivat esiin yötaivaalle. Tunnelma oli upea, pimeyteen valoa tuova nuotio ja taivalle hiljalleen ilmestyvät revontulet kruunasivat illan.
Pieni pakkanen kipristeli poskia ja täytyi pukea lisää ylle. Syksyn ensimmäinen pakkasyö alkoi lempeästi vatsat täynnä.
Ennen nukkumaan menoa lueskelin hetken teltassani. Kiristyvä pakkanen sai kuitenkin nopeasti vetäytymään pussin suojiin. Juuri kun olin nukahtamaisillani kuulin naisen puhetta. Mitä ihmettä ystäväni höpöttää yksinään teltassaan?
Aamulla herätessäni haistoin pakkasen. Ulos kömpiessäni vastassa oli auringossa kimmeltelevä vaalea maisema, kaikki ympärillämme oli jäätynyt yön aikana kuuraan.
Pieni talven lähestymisen aiheuttama ahdistus sai väistyä kun kuljin leirimme lähettyvillä ihastelemassa jäätyneitä sieniä ja marjoja. Ystävänikin ilmestyi pihalle ja aloitimme aamiaisen valmistamisen.
Kaasuni oli jäätynyt yön aikana joten aamukahvit keiteltiin bensakeittimellä. Enpä olisi uskonut että kauniin aurinkoisen päivän jälkeen lämpötila laskee näinkin alas.
Aamiaisen jälkeen menimme joelle katselemaan sumun etenemistä. Maaginen maisema oli kuin kauneimmista Instagram- julkaisuista, onneksi saimme kokea hetken paikan päällä.
Auringossa sulava kuura sai lehdet hiljalleen putoamaan puista. Oli haikeaa seurata yhden upean vuodenajan vaihtuvan toiseen.
Yöllinen naisen ääni jäi vaivaamaan kun ystäväni kertoi itsekkin kuuleen äänen yössä. Hetken jo olin kauhuissani – kuka oli käynyt pimeässä yössä telttojemme lähistöllä jälkiä jättämättä? Jälkikäteen asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen että äänen täytyi kuulua läheiseltä mökiltä.
Leirin purettuamme patikoimme takaisin autolle samaa polkua pitkin ja lähdimme kotiin. Lyhyt reissu Vetsijoelle oli täyttänyt kaikki toiveemme täydellisestä yöretkestä!
Erämaan vaeltajatar 