Ensimakua keväästä Kaldoaivin erämaan pohjoisosassa

DSC_5004

Lämpömittarin näyttäessä viittä lämpöastetta oli hieraistava silmiään! Näkihän se jo ikkunastakin, lumet humpsahtelivat alas katoilta auringonvalon kirkastaman veden valuessa ohuina noroina maahan. Päästessäni töistä mielessäni oli selkeä suunnitelma syödä ja lähteä tunturiin hiihtämään.

Suunnitelmahan oli selvä. Kiinnittäisin sukset kelkkaan ja hurauttaisin kotoa ylös tasanteelle josta hiihtelisin lähijärvelle. Lumi oli märkää ja liukasta, meinasin luovuttaa suunnitelmani kanssa jo kotipihassa tuskastellessani kelkan kääntämisen kanssa suollamme. Lapset olivat juuri palanneet pilkkireissulta tunturista, sain miehiltä kannustusta ja neuvoja lähtöön. Onneksi Juhis saapui kotiin, hän saisi käydä nostamassa kelkan rinteestä mikäli möhlisin.

DSC_5001
DSC_5003

Stressasin ajoa turhaan, pian nostelinkin poroaidan paaluja ylös päästäkseni läpi ja saavuin tasanteelle. Tuuli on puhaltanut avoimilta paikoilta lumet vähiin ja aurinko uhkasi sulattaa loputkin. Kivet kolisivat suksia vasten madellessani lähemmäs lähtöpaikkaani.

Parkkeerasin kelkan, riisuin kypäräni ja kävelin lähemmäs tasanteen reunaa. Maisemat Tenojoelle ovat upeat, pidän Norjan selvärajaisista tuntureista ja joen mutkittelevasta muodosta.

Kuntta tuoksui vahvasti tuoden mieleen loppukevään. Mieleeni tulvi kesämuistoja tutkiessani sulaa maata katseellani.

DSC_5006-2
DSC_5016

Suksien pohjia kävi sääliksi hiihtäessäni kelkanjälkeä pitkin. Ohitin veden valtaaman jääalueen, uskomatonta miten tuuli on saanut puhallettua alueen niin vähälumiseksi. Tässä talvivaelluksen suunnittelupostauksessa olen käyttänyt kuvia samalta paikalta helmi- maaliskuun vaihteelta. Tuolloin hanki ei kantanut lainkaan.

Ajatukseni pyörivät rennoissa, rauhoittavissa ajatuksissa. Muistelin molempia hiihtovaelluksia hyvillä mielin ja koin seikkailufiilistä suunnitellessani kesän reissuja. Paikoittain lumi oli värjäytynyt punertavaksi edeltävän syksyn marjojen litistyttyä kelkan maton alle.

IMG_20210328_170204

Riisuin kuoritakkini, lettlopista neulomani Jousi- neule oli tarpeeksi lämmin tunturin tuulille.

Karvapohjat pitivät uskomattoman hyvin nuoskahangella, vain jyrkimmillä kohdilla jouduin turvautumaan teräskantteihin. Hiihdin kurun vierttä hiljaiselle Skoarrajávrille, jonka lumesta paljaat kohdat näyttivät sulilta aukoilta. Järven päässä seisova tunturinhuippu tuo aina mieleeni pyramidin.

DSC_5020
DSC_5023

Skoarrajávri on yksi lempikohteistani. Yövyin siellä ensimmäisen yöni teltassa Utsjoella, joka oli samalla minun ja Juhiksen ensimmäinen yhteinen retkemmekin. Ensimmäisen yksinäisen yön vietin saman järven rannalla, kuten talviyönkin. Järven seutu on jostain syystä jännittävä, kesäaikaan koen oloni hieman levottomaksi siellä, silti se on valikoitunut monet kerrat yöpaikakseni.

Paluumatka oli hankala. Alamäki nuoskalumella oli liukas, pelkäsin polvieni puolesta laskiessani alas auraamalla kiviä väistellen. Jyrkimmässä kohdassa oli pakko riisua sukset pois ja kävellä jonkin matkaa.

Kelkan luona toivoin haikein mielin takatalven iskevän ja peittävän sulat kohdat lumella, en ole valmis luopumaan hiihtokeleistä!

Hiihtoretki Kalkujoen lammen laavulle

DSC_9791 DSC_9790
DSC_9782
Lauantaina kaunis aurinkoinen sää kannusti lähtemään hiihtoretkelle ylös Geologiselle polulle. Lämpöä riitti kolmen asteen verran joten pyrin pukeutumaan kevyesti, mutta suojaavasti.

Kuljen oikoreittiä pitkin Geologiselle polulle kun en laiskuuttani jaksa kävellä kävelytietä pitkin reitin alkuun risueläimille. Oikoreittini varrella on lyhyt, mutta kovin jyrkkä ylämäki jonka ylös kiipeämistä sukset jalassa jännitin etukäteen. En suinkaan stressannut sukset jalassa kiipeämistä, lähinnä hengästymistä…

Yllätyksekseni mäen kiipeäminen OACin liukulumisuksilla kävi kuin leikiten! Nuoskalumi loi suksien karvapohjiin hyvän pidon, jonka avulla tepsuttelin rinteen ylös hetkessä. Enkä onnekseni hengästynyt kovinkaan paljoa. Päästyäni merkitylle reitille yritin irrottaa suksien pohjiin kiinnittynyttä lunta tuloksetta.

DSC_9797 DSC_9795
DSC_9806
Olisin voinut riisua sukset ja rapsutella lumet irti, mutta seikkailifiilis kutsui ja malttamattomana lähdin jatkamaan nousua ylös kohti määränpäätä. Lukuisat riekkojen jäljet parveilivat koivikoissa ja kelkanjälki kantoi hyvin.

Haaveilin jälleen hiihtovaelluksesta ja harmittelin, etten tänä vuonna pääse mukaan järjestettävälle reissulle. Ehkä ensi vuonna sitten! Ylös kiivetessä oli tullut kuuma, mutta heti poroaidan portille päästyäni täytyi nostaa huppu pään suojaksi. Ylhäällä ei olisi uskonut lämpötilan olleen niin korkea mitä se kotoa lähtiessä oli.

Hiihtelin kovassa tuulessa kohti Kalkujoen, tuttavallisemmin koulun laavua kohti. Oikea suksi jätätti perässä pohjaan tarttuneen lumen takia, en antanut sen haitata kulkua. Pian laavu häämöttikin edessä.

DSC_9829 DSC_9862
DSC_9836
Laavun sisään päästessäni harmistuin. Vastassa oli puruinen lattia ja kasa ties mitä roinaa. Pyyhe roikkui katosta ja penkillä oli jonkun jättämät retkeilytarvikkeet ja vesipullo. Vesi ei ollut jäätynyt pullossa, joten ehkä tavaroiden omistaja oli keventänyt kantamuksiaan ja hakisi kamppeensa pian takaisin…? En tiedä, mutta nurkasta löytämäni teltta jopa ärsytti. Joo, Metsähallitus siistii kotia sekä autiotupia ja vie niiltä roskia pois, mutta niiden tarkoituksena on toimia suojana retkeilijöille – ei tavaroiden lopullisena jättöpaikkana. Olen oppinut, että taukopaikat on jätettävä siihen kuntoon kuin missä ne saapuessa olivat. Toivottavasti muutkin retkeilijät noudattavat tätä sääntöä yhteisen hyvän vuoksi.

Voihan se olla, että teltan sinne jättänyt aikoo hakea sen takaisin lähipäivinä. Toivon ainakin niin. Siistin hieman paikkoja ja jätin muiden omaisuudet paikoilleen. Keittelin teet kaasunjämillä ja vietin laavulla useamman tovin nauttien hiljaisuudesta.

DSC_9811 DSC_9867
Hyvästelin laavun ja rapsuttelin pihassa enimmät jäät irti suksien pohjista. Lähdin jatkamaan matkaa laavun takaa kulkevaa Geologista polkua pitkin. Polku oli lähes hiihdettävissä, paremmin sillä olisi päässyt kulkemaan lumikengillä hyvin tallotulla uralla.

Polku kulkee jyrkän kurumaisen syvänteen kautta koululle. Muistelin, että olen aikaisemminkin laskenut mäet suksilla joten tälläkin kertaa uskallauduin kokeilemaan. Pääsin jyrkimpään kohtaan saakka, kunnes oli riisuttava sukset pois jaloista ja jatkettava kävellen. En kaatunut kertaakaan (kerran otin tukea hangesta), vaikka lähellä oli. Onneksi vastaan ei tullut muita kulkijoita, jälkeen jättämäni jäljet tosin saattavat aiheuttaa kummaksuntaa… Enkä kyllä suosittele mäen laskemista kenellekään, viimeistään alhaalla kasvavat puut pysäyttävät laskijan.

Retkestä jäi käteen kauhea vaelluskuume ja tunturikaipuu. Vielä toistaiseksi riittää hyviä hiihtokelejä, kunnes lumi alkaa sulaa eikä tunturiin pääse hetkeen jalan. Pian koittaakin kesä ja vaelluskausi – sitä odotellessa!