Tammikuinen yö lumikammissa

Mä kammoan ahtaita paikkoja ja ajatuskin lumikammissa yöpymisestä sai ahdistumaan. 30 senttiä lunta ympärillä ja päällä? Ja pitäisi vielä nukkua yö rauhassa?

Viime talvena teimme lasten kanssa lumikammista liian pienen. Jo tuolloin poitsu kaivoi suurimman osan, huolehdin vain että seinämät pysyvät tarpeeksi paksuina. Tänä talvena kasasimme lumet kolauslumien lähelle ja saimmekin aikaan komean nyppylän.

IMG_20220108_105943__01

Kasa sai jähmettyä vuorokauden ajan ennen kuin ryhdyimme kaivamaan. Kaivaukset tehtiin kahtena päivänä ajanpuutteen takia. Tuona ainaka kammi ehti jäätyä tiiviiksi ja turvallisemman tuntuiseksi itselleni. Yleensä pari tuntia riittää lumen tiivistymiseen.

Poitsu teki tosissaan suurimman työn ja vieläpä mielellään! Välillä auttelin kaivamalla tilaa suuremmaksi ja poistamalla lumia sisältä. Lapset olivat kammista innoissaan, he saavat leikkiä siellä valvotusti.

Käytimme kaiveluissa merkkitikkuja hyödyksi. Oviaukosta tuli liian suuri, kun en pienemmästä uskaltanut sisään ja kammista peruuttaen poistuessani onnistuin takapuolellani rikkomaan sitä lisää.

IMG_20220106_170851__01
IMG_20220104_170700__01

Noh. Koitti se kamala yö kun uskallauduin kammiin yöksi. Päivä oli ollut ulkoilun täytteinen ja väsymys painoi, uskoin nukkuvani näin paremmin.

Käytin makuualustana porontaljaa sekä ridgerestin solumuovipatjaa. Otin Järvenin tunturiviitan varuiksi mukaan jos en tarkenisi -18 asteen makuupussillani. Pakkasta oli -11 astetta.

Ensinnäkin en ollut ajatellut ollenkaan miten kammiin kömmitään niin ettei vaatteet kastu lumesta. Ja menin kammiin vieläpä pää edellä vaikka tarkoitus oli yöpyä pää ovelle päin. Hetken konttailun jälkeen olin saanut kengät ja untuvatakin pois sekä laitettua yöpymisvarusteet paikoilleen.

Kammissa tosissaan oli lämpimämpi kuin ulkona! Lattia vietti oviaukolle päin joten valuin patjalta alemmas ulos päin. Laitoin toisen solumuovipatjan oviaukkoon suojaksi (ja tätä kirjoittaessa muistin jättäneeni molemmat patjat kammiin ja ulkona 15 metrin tuuli!!) ja sain katsella paljaaksi jääneestä aukosta kirkasta tähtitaivasta. Hetkeksi ahdistus kammista katosi.

IMG_20220109_233032__01

Laittaessani nukkumaan mielessä pyöri miten tulen vähintään tukehtumaan romahtavan lumen alle.

Heräsin ensimmäisen kerran kolmelta, kuinka ihanaa olikaan tajuta että olin nukahtanut (ja elossa). Viideltä heräsin pakkasen purressa nenänpäästä. Seuraavat kaksi tuntia menivät parempaa asentoa etsiessä, luisuin patjalta vähänväliä lumelle joka hohkasi kylmää pussiin.

Seitsemältä herätyskello soi. Jes! Tammikuun ensimmäinen yö suoritettu ja kaiken lisäksi täysin uudessa ympäristössä. Kammi ei romahtanut eikä selkäkään ollut kipeä. Vain nenä näytti hieman ottaneen kylmää. Työpäivä alkoi oikein mukavasti.

Ja tosiaan, hautasin kammiyön niin hyvin mielestäni että unohdin jättäneeni sinne patjat. Kovasta tuulesta huolimatta ne olivat edelleen paikoillaan.

Antaisin vinkiksi lumikammia kaivavalle tehdä pohjasta tasainen ja tilasta mahdollisimman sopivan omalle pituudelle. Kammi on ollut pihassa nyt yli viikon ja sen päälle on satanut lunta, puhkaisen kammin tekemällä siihen ikkunan jotta lapset saavat leikkiä siellä valvotusti. Luontoon tehdyt lumikammit kannattaa romahduttaa oman yöpymisen jäljiltä ettei kukaan tai mikään jää sinne vahingossakaan loukkuun.

Tahtoisin tammikuulle vielä yhden telttayön tunturiolosuhteissa harjoituksen vuoksi. Saa nähdä minne suuntaan!

Nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona- toinen vuosi

DSC_4758
Ruktajärven autiotupa

2020 otin tavoitteekseni yöpyä vuoden jokaisena kuukautena vähintään kerran ulkona, apuna haasteessa on toiminut ”Nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona” Facebook-ryhmä jossa moni muukin jakaa tarinoita ulkona vietetyistä öistään. Parhaimpina innostajina ovat toimineet postaukset öistä joista joku on saanut lisää rohkeutta yöretkiinsä!

Ensimmäisen vuoden koostepostauksen löydät TÄSTÄ.

Toinen vuosi lähti käyntiin upealla hiihtoreissulla Karigasniemen Ruktajärven autiotuvalle kovilla pakkasilla. Kaipasin loppuvuodelle jotain samanlaista, mutta valitettavasti vuosi lopahti kuin tekemäni pannukakku joten pidemmän kaavan yöretket päättyivät lokakuuhun. Loppuvuoden yöpymiset vietin turvallisesti kotipihassa kodassa ja teltassa. Sain sentään testattua makuupussini -25 asteen pakkasilla!

DSC_5106
Huhtikuun yö Skoarrajärvellä

Toisen vuoden aikana yövyin 26 yötä ulkona joko teltassa, kodassa tai autiotuvalla. Pääsääntöisesti nukuin hyvin, ainoastaan nukahtaminen on ollut hankalaa sekä aamuyöstä alkava selkäkipu on liittynyt ilmapatjaöiden kaveriksi.

Ensimmäinen vuosi oli pelkojen kohtaamista ja uuden opettelua talvikuukausina. Toinen vuosi tuntui helpommalta ja päästin itseni suhteellisen helpolla. Ehkä liiankin? Kotipihalle jääminen työviikon päätteeksi tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta. En oikein päässyt eteenpäin haasteellisimmissa olosuhteissa yöpymisessä. Haasteena oli pääasiassa saada autiotuvat lämpiämään ja pystytettyä teltta hiekkapohjaisille yöpaikoille. Opin ainakin käyttämään kamiinojen tulenohjauslevyjä, jos en muuta…

Nyt kolmannen vuoden alkaessa aion jatkaa rennolla otteella, mutta kokeilla mahdollisimman monta erilaista omalla tavallaan haasteellista yöpymistä. Etenkin talvikuukausina! Lähden näillä näkymin helmikuussa vaeltamaan, alunperin haaveilin huhtikuusta mutta työpaikan vaihdoksen vuoksi helmikuu valikoitui ajankohdaksi.

DSC_5375
Kotipihan kota
DSC_5485
Tsuomasjärvi

Helmikuu asettaa omat haasteensa sääolosuhteiden ja valoisan ajan suhteen. En ole varannut yhtäkään yötä varaustuvista mikä hieman huolestuttaa! Minulla on neljä eri kohdetta mielessä minne suuntaan, pääasiallinen majoitteeni on telttani joten säätiedotteiden mukana matkustan johonkin näistä kohteista. Eniten haaveilen Paistuntureista joka kohteena on haasteellisin. Toinen vaihtoehto on Kaldoaivin erämaan itäosa, viimeisinä Raja-Joosepin seutu ja samat kohteet kuin viime talvena Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Toiselta haastevuodelta jäi mieleen yksinäisyys. On uskomatonta miten pystyin kesän Pulmankijärvi-Sevettijärvi vaelluksellani rauhoittumaan jopa kahdeksi yöksi peräkkäin täysin yksin yöpaikoille. Yksinäisyyden kanssa olen muuten sujut, mutta yksikin vaeltaja lisää yöpaikalle tuo paljon turvaa.

DSC_5431
Kuoppilasjärvellä vietin yön poika seuranani

Nyt en tee linkkilistaa kaikista 26 yöstä vaan nostan muutamia lemppariöitä esille. Niitä olivat edellä mainittu yö Ruktajärvellä, hiihtovaelluksella vietetty yksinäinen yö Tuiskukurun autiotuvalla, telttailu keväthangilla huhtikuussa, kesäkuussa Kuoppilasjärven patikka ja tuulinen yö Rautulammella Urho Kekkosen kansallispuistossa. Myös heinäkuussa vietetty yö Njállavaarassa kauniissa yöttömässä yössä jäi mieleen yön värien ja rauhan puolesta, harmi etten siitä kirjoittanut postausta. Tuolloin lähdin ihan vaan yöpymään, syömään karkkia ja lukemaan lehtiä omassa rauhassani.

Tälle vuodelle toivoisin saavani kasaan monia erilaisilla tavoilla toteutettuja öitä joissa olen saanut haastaa taitojani. Jännä nähdä vuoden päästä miten kävi! Haaveilen useammasta telttayöstä keväthankien aikaan ja onnistuneesta hiihtovaelluksesta.

Olen vaihtanut työpaikkaa kaikessa hiljaisuudessa, joka näkyy arjessani enemmällä ulkoilulla. Blogia pyrin päivittämään normaaliin tahtiin kuukausittain, uusilla seikkailuilla!

DSC_5947
Jyrkkävaaran autiotupa

Kaamos – lyhyt hiihtoretki

DSC_6266
DSC_6271

Haaveilin viikonlopulle uskaliaasta, pimeää uhmaavasta hiihtoretkestä jonnekin kauemmas. Olin suunnitellut suuntaavani jopa kymmenen kilometrin päähän autiotuvalle tai lumikenkäileväni eräälle kodalle yöksi. Olin kuitenkin niin väsynyt viikosta johon sisältyi yksi uneton yö sekä yö kotipihalla teltassa, että päätin luopua suunnitelmistani.

Yö teltassa oli kuitenkin välttämätön keskelle viikkoa osuneelle vapaapäivälle, tahdoin saada joulukuulle useamman ulkona nukutun yön. Nukuinkin kymmenen tuntia muutamalla herätyksellä! Teltta oli pystytetty huolimattomasti, puutarhatuoli piti sitä pystyssä yhdestä päästä. Pääasia, että se kesti leudon ja tuulettoman yön kotipihassa.

DSC_6276

Tuskastun jos en pääse ulkoilemaan. Koiran lenkitys tien vartta pitkin pimeydessä toimii ensiapuna, talvella hiihtäminen saa oloni rentoutuneeksi. Ei mene kuin hetki kun hyvä olo valtaa mielen.

Kauppareissun yhteydessä päätin käväistä hiihtämässä Pulmankijärventien lähistöllä Skaidijärven alueella. En suunnannut kodalle vaan päätin tutkia lähimaastoa. Oli kaamospäiväksikin synkkää, pilvet olivat peittäneet taivaan lähes täydellisesti. Porot kulkivat kohti pohjoista laskeutuessani niiden kaivamaa rinnettä alas järven jäälle.

Kuu katseli kulkuani pilviverhon takaa. Lunta ei ollut paljoa, porojen kaivamassa rinteessä sai olla tarkkana ettei astu suksella harhaan. Hiihdin järven rannan lähistöllä, vaikka kovat pakkaset ovat varmasti jäädyttäneet tunturijärvet en uskaltanut hiihdellä suoraan järven yli. Jäin kuitenkin jäälle katselemaan pilvien takaa paljastuvaa suurta kuuta.

DSC_6277
DSC_6282

Hiihtelystä hurmioituneena ehdin jo katsoa teltalle paikan seuraavaa yötä varten, innostuin ajatuksesta tulla avotunturiin nukkumaan muutaman puun suojiin. Riisuin sukset tunturikoivun juurelle ja kaivoin pienen kolon jaloilleni. Istuin hangelle syömään pientä evästäni, kaupasta mukaan nappaamaani suklaapatukkaa. Kaamoksen hiljaisuus oli syvää.

Paluumatkalla huomaamattani uskallauduin hiihtämään suoraan järven jään yli. Valitsin reitikseni rinteen jyrkimmän kohdan porojen katsellessa hiihtoani kauempaa, ne olivat hiippaileet takaisin tukikohtaansa. Porojen kaivamassa rinteessä oli hankala edetä, olipahan aikaa tutkia niiden esiin kaivamia kasveja ja naureskella riekon jättämille vauhtiraidoille.

Enpä koskaan päätynyt yöksi sinne avotunturin rauhaan. Loppuvuosi on ollut raskas sairasteluiden ja töiden vuoksi, normaalistikin tulee hidastettua vauhtia kaamokseksi pimeän takia, mutta tälläinen tekemättömyys alkaa jo käydä hermoille! Alkuvuosi näyttää valoisammalta, ehkä silloin ehdin haaveilemalleni yöretkelle.

DSC_6284

Tsekkaa tästä viime joulukuun yöretki Urho Kekkosen kansallispuistoon!

Eväsretki Nisulammen laavulle kiprakassa pakkaskelissä

IMG_20211121_105643__01__01

Havahduin työmatkalla pohtimaan milloin viimeksi olen retkeillyt lasten kanssa eväiden kera, enkä muista kuin syyskuun lukuisat marjastusreissut ja epäonnisen pyöräilyreissun jolloin pojan kanssa olimme matkalla Ruktajärven autiotuvalle mutta päädyimmekin Giellajohkalle yöksi pyörän hajottua. Äkkiä jotain kehiin!

Marraskuun puolessa välissä kaamoksen kynnyksellä oli oltava päiväuniaikaan liikenteessä, mikä on sinänsä riski taaperon kannalta. Haaveilin pidemmästä kävelymatkasta Ellin polulle, mutta oman väsymyksen vuoksi päätin käyttää vapaapäiväni kevyemmin ja viedä lapset Utsjoen kirkonkylällä sijaitsevan Nisulammen uimarannan laavulle.

Jätin autoni Ringille lähelle Nisulammelle vievää uraa. Talvella ura on yleensä kelkalla ajettu ja lammen lähistöllä on hyvät mahdollisuudet hiihdolle. Kesäaikaan metsästä polkujen varrelta löytyy Mantokoski ja frisbeegolfrata.

Pääsin helpolla, poika veti pikkusiskonsa pulkalla laavulle saakka. Heistä on tullut erottamaton kaksikko, ensi kesänä Lyyti on jo 3,5 vuotias ja pääsee mukaan yöretkille – en malta odottaa!

IMG_20211121_110015__01__01
IMG_20211121_111844__01__01

Pakkanen kirveli reisissä, olin valinnut liian ohuet housut jalkaani. Yleensä talvisin käytän Fjällrävenin Skare trouserseja, iso suositus näille. Ostin kevyemmiksi talvikengiksi Sorelin caribou-kenkien kaveriksi saman merkin cumberlandit joille luvattiin muistaakseni joko -25 tai jopa -32 asteella pärjäämistä. No, varpaani olivat tunnottomat jo 15 asteen pakkasella.

Lapset riehuivat lähirinteessä pulkan kimpussa todettuani järven jään kestävän. Rantaa kauemmaksi en kuitenkaan antanut heidän mennä. Ei ollut epäilystäkään heidän tarkenemisestaan, varmasti tuli lämmin mäkeä edestakaisin juostessa.

Nisulammen laavulle tarvitset omat puut. Paikalla ei ole myöskään roskakoria joten omat roskat on otettava mukaan. Harmikseni tälläkin kertaa laavulla oli limupulloa, tölkkiä ja makkaramuovia somisteena. Myös makkaratikut kannattaa ottaa omasta takaa jos ei tahdo käyttää nuotiopaikan ritilää.

Rannan tynnyrisauna on kuntalaisille vuokrattavissa uimahallin kautta.

IMG_20211121_112928__01__01
IMG_20211121_112923__01

Kotoa mukaani ottamani puut olivat kosteita. Makkaroiden paistaminen jäi haaveeksi komeasti roihunneen tulen hiipuessa uudelleen ja uudelleen. Onneksi piparit maistuivat pillimehun kera. Teen harvemmin tulia ulos, yleensä luotan retkikeittimiin ja kamiinoihin. Tuli elementtinä on lasten kanssa retkeillessä rauhoittava.

Aloin olemaan jo näkyvästi jäässä lasten nakerrellessa pipareitaan. Joka talvi kylmyys tulee yllättäen ja on opeteltava pukeutuminen uudelleen. Lasten pukeminen ulos tulee jo takaraivosta. Auringosta ei näkynyt pilkahdustakaan vaikka kaamoksen alkuun oli vielä muutamia päiviä aikaa. Hämäryys toi kuitenkin mieleen yli 50 vuorokautta kestävän polaariyön, eiköhän tästäkin selvitä kunnialla.

Paluumatkalla pienen pää alkoi nuokkua. Lapsille lyhytkin retki on kiva piristys arkeen. Tänä talvena toivon retkiä olevan enemmän kuin mitä viime vuonna.

Nisulampi Karttapaikka.fi – sivustolla