vaeltaminen – Sivu 9 – Erämaan vaeltajatar

Toinen yksinvaellukseni

1.8.20177.6.2018julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Sain todella hyviä vinkkejä Facebookin ”Retkeily- sekä vaellustarinat sekä autiotuvat”- ryhmästä, joiden avulla sain suunniteltua itselleni hyvältä vaikuttavan reittisuunnitelman Urho Kekkosen kansallispuistoon. Toiveenani oli, että reittini kulkisi vesistöjen lähellä, mahdollisimman paljon avotunturissa ja jokaiselle yölle olisi mukava päästä autiotuvan läheisyyteen mahdollisten vesisateiden takia.

Avotuntureista en osaa sanoa, mutta muuten reittivalintani vaikuttaa lupaavalta! Aloitan reissuni Kiilopäältä. Ensimmäisenä päivänä kilometrejä kertyy vain n. 12 (etäisyydet olen mitannut vain pikaisesti kartasta ja karttapaikasta joten niissä voi olla heittoja). Kiilopäältä vaellan Suomunruoktulle ensimmäiseksi yöksi.

Seuraavana päivänä matka jatkuu Aitaojan kautta Tuiskukuruun ja Luirojärvelle, jossa olisi mukava päästä saunomaan! Luirojärveä suositeltiin Facebookissa paljon. Reitillä näyttäisi olevan kahlaamo juuri ennen Luiroa, kilometrejä tulee 16.

Kolmas päivä vie minut Padagovan kautta Lankojärvelle (17km), jolta vaellan seuraavana päivänä Kiilopäälle Rautulammen kautta, 15 km.

Päivien kilometrit ovat aikalailla samaa luokkaa kuin Hetta-Pallaksella. Ukk:lla on se hyvä puoli, että reittejä parveilee lähes joka puolella joten suunnitelmien muuttaminen kesken vaelluksen on täysin mahdollista. Täytyy vain olla tarkkana että lähden kulkemaan oikeita polkuja pitkin, mahtava päästä käyttämään (testaamaan) kartanlukutaitojakin!

Lista mukaan otettavista kamppeista on aikalailla samanlainen kuin viimeksi. Tosin mukaan lähtee luettavaa ja kannan myös Kiiskinkin ruuat, en ole saanut aikaiseksi tilattua koiralle uutta reppua, enkä usko että se enää ehtisi tulemaan Utsjoelle asti alle viikon sisään. Harmi.

Tekaisin Kiiskille myös pienen viltin kylmempien öiden varalta (alustaksi, tuo karvakasa tuskin helpolla palelee…) ja taidan ottaa kaiken varulta otsalampunkin mukaan, yöt eivät ainakaan Utsjoella ole vielä pimeitä mutta hämäräähän tuolla on öisin, etenkin jos taivas on pilvessä. Katselin jo Saariselän ja Postojoen kelikameroista kuinka hämärää öisin on ollut viime aikoina, ei vaikuta siltä että pimeänpelko pääsisi valloilleen… 😀

*Kuvat on poimittu vanhemmista postauksista*

kaldoaivi, kesä, Utsjoki, vaeltaminen, yöpyminen, Yleinen

Kaunis Kaldoaivi

27.7.20177.6.2018julkaissut Erämaan vaeltajatar4 kommenttia

Mitähän sitä osaisi kertoa meidän Kaldoaivin reissusta?

Aurinko paistoi ja sää oli mitä mahtavin, jälleen kerran. Helle näännytti erämaan kulkijat, aamu neljän aurinko oli upea, muitakin vaeltajia tuli vastaan ja mönkijäkyyti mönkijäuran päähän sujui melkein ongelmitta…

Mutta ne hyttyset. Ja paarmat sekä mäkäräiset. Aamulla niitä oli ihan siedetävä määrä, auringon alkaessa paahtaa ne lisääntyivät ja määrä vain huipentui illan muuttuessa viileämmäksi! Hyttysmyrkkypullot suhisivat, kädet huitoivat paarmoja pois kimpustamme ja monet kerrat jouduimme siirtymään kosteikkojen läheltä korkeammalle verenimijöitä karkuun.

Suunnittelimme, että nukkuisimme ensimmäisen yön Njuohkarjärven rannalla ja siitä vaeltaisimme Beaivv Ándaras jávrille kalaisimmille vesille. Ensimmäinen päivä sujui mutkitta pitkin poikin lompoloita kalastellen, mutta seuraavana päivänä hyttysmäärä oli lisääntynyt huomattavasti ja kolmisen kilometriä käveltyäemme päätimme palata takaisin alkuperäiselle telttapaikallemme.

Kuumuus ja hullu hyttysmäärä sai kovimmankin erämiehen hermostumaan. Niitä pörräsi joka ikisessä paikassa mitä kuvitella saattaa – ja viimeisenä iltana tuntui, että ne olivat aggressiivisempia kuin ensimmäisenä yönä!

Kokosimme teltan vauhdilla ja syöksyimme sisälle tavarat mukanamme. Pikku-J suhtautui hyttysiin ihmeellisen rennosti, vaikkemme hänen iholleen myrkkyä laittaneetkaan eivätkä hyttyset näyttäneet hänestä kiinnostuvan – pelkkä vaatteiden suihkutus siis riitti. Toisena yönä pikkuinen oli kovin levoton ja monta kertaa J:n kanssa saatiin itseään raapiva poika rauhoitella nukkumaan. Aamuyöstä hoksattiin, että ne perskeleen itikat söivät pojan telttakankaaseen nojannutta päätä kankaan läpi!

No niinhän ne itikat muutenkin tekee, syövät kankaan läpi. Niitä on kuulemma vähemmän kuin aikaisimpina kesinä, kehtaan kyseenalaistaa uutistenlukijan väitteen…

Kalaa ei tullut kuin parin hauen verran, jotka jätimme ketuille syötäviksi. Hilla oli sen verran raakaa, että vielä parin viikon verran saadaan odotella hillasoille hyökkäämistä. Mustikkallakaan ei näyttänyt olevan kiire kasvun suhteen.

Päätettiin, ettei ainakaan lasten kanssa olla menossa tunturiin yöksi heinäkuussa mikäli hyttysmäärä vaikuttaa samalta kuin nyt.

Ai niin, olihan siellä myös miljoonittain hämähäkkien verkkoja joista suurin osa oli asutettu. Ääh, inhottaa ajatellakin kuinka moni hämppy pääsi salamatkustajaksi kun kuljettiin koivumetsän läpi.

Pelkkä ötököiden ajattelukin sai pään kutiamaan…

3. Kuvassa näkyvän Njuohkarin Seitakivestä juttu Retkipaikassa

kesä, Pallastunturin kansallispuisto, vaeltaminen, Yleinen

Kesäkuulumisia & vaellussuunnitelmia

21.7.201721.7.2017julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Pian kesälomani ensimmäinen viikko lähestyy loppuaan. On ollut ihanaa viettää aikaa perheeni kanssa Etelä-Suomessa Villähteellä ulkoillen ja vieden poikaamme mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Pikku-J on ollut aivan haltioissaan suurista ostoskeskuksista, junista, lentokoneista ja hevosista, joita ei kotona Utsjoella ole päässyt vielä näkemään. Hassua, että itselle niin päivänselvät asiat voivat toiselle olla jotain niin uutta ja upeaa! Onhan hän aikaisemminkin päässyt näkemään samat asiat, mutta on vielä niin pieni että tuskin paljoa muistaa aikaisemmista reissuistamme tänne.

Ensi viikolla lähdemme Kaldoaiville telttailemaan. J:n kesäloma loppuu heinäkuuhun ja elokuun alussa aion lähteä Urho Kekkosen kansallispuistoon muutamaksi päiväksi vaeltamaan. Vielä en tarkkaa reittiäni tiedä, olen Facebookin Retkeily- ja vaellustarinat sekä autiotuvat- ryhmässä kysellyt vinkkejä alueen must see nähtävyyksistä ja sain niin paljon hyviä ehdotuksia että täytyy kotia päästyä tutkia ne ihan ajan kanssa.

Urho Kekkosen kansallispuistossa tahtoisin nimenomaan käydä suosituimmilla vaelluskohteilla ja täten tutustua alueeseen. Alueen tutkailua rajoittaa oman auton käyttö ja aika- aion taas olla reissussa vain kolmisen yötä.

Uskon, että saamieni vinkkien ansiosta reissusta tulee vähintään yhtä mahtava kuin alkukesän vaelluksesta!

*Kuvat ovat Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta Pyhäkero-Montellinmaja väliltä kesäkuun lopulta*

kaldoaivi, kesä, läskipyöräily, Skalluvaara, Utsjoen lähitunturit, Utsjoen reitit, Utsjoki, vaeltaminen, Yleinen

Skalluvaara- Ailigas maastopyöräreitti 12km

14.7.20177.6.2018julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Aurinko paistoi ja keli oli lämmin – juuri ihanteellinen hetki lähteä Skalluvaaraan läskipyöräilemään. Pummin J:ltä kyydin 23 kilometrin päähän kyliltä ja haukan lailla kytättiin mönkijäuran lähtökohtaa, joka on hankalasti hoksattavissa tieltä lehden ollessa puussa.

Jäin yksikseni hiekkatielle pyöräni kanssa ja valmistelin reppuni lähtövalmiiksi. Mukana oli kaikkea muuta paitsi hyttysmyrkkyä, eihän sitä tarvitse tunturissa pienessä tuulenvireessä… (just) Kipusin mönkijäuralle liian raskaallaa vaihteella ja lopulta raahasin pyöräni tasaisele alustalle. Aluksi ura kulki koivumetsän halki ja jatkui kivikkoisena avotunturiin. Kuljetin pyöräni kivikkoisimman kohdan yli, ihastelin kauempana uinuvaa Skalluvaaran poroerotusaluetta ja lähdin polkemaan korkeammalle kohti Palopäätä.

Reitti on helppokulkuinen ja soveltuu myös patikointiin. Reitillä ei ole haastavia nousuja ja kulkija pääsee näkemään aurinkoisella säällä Norjan puolella kohoavat tunturit, jotka olivat vielä 9. päivä osaksi lumihankien peittämiä. Kuuntelin jonkun matkaa musiikkia ja haaveilin lähestyvästä kesälomasta sekä sen aikana tehtävistä retkistä.

Ennen Palopäätä reitti oli vain yhdestä kohtaa märkä ja sen sai helposti ohitettua vaivaiskoivikon kautta. Mukava tuulenvire viilensi kulkua Palopäätä kiertäessä, mutta laskeutuessani tunturin juurelle suuri mäkäräis- ja hyttysparvi iski yllättäen.

Mulla oli tarkoituksena laittaa hyttysmyrkkyä lähtiessä, mutta yllättäen unohdin ja loput kilometrit kuluivatkin tuskaillessa ötököiden ateroidessa koipieni kimpussa. Asiaa ei auttanut ollenkaan se, että mitä lähemmäs Ailigasta pääsin, sitä kosteammaksi reitti muuttui ja ai että kun urheilutrikoot kastuivat ja hyttysten- sekä mäkäräisten puremat alkoivat toden teolla kirveltää…

Henkinen tuska iski tajuntaan kerta heitolla hermojen kiristyessä lukuisten kosteikkojen ylityksistä ötökkäparven seuratessa kulkuani verenkiilto silmissään. Koettelemusta jatkui aina Ailikkaalle saakka, jossa alamäkeen ajaessani öttömönkiäiset viimein luovuttivat ja antoivat hermojeni levätä.

Skalluvaarasta Ailikkaalle on matkaa n. 12 kilometriä. Laskeuduin Ailikkaalta maantielle ja pyöräilin kylän keskustaan 2,5 kilometrin verran. Kotona laskin jaloistani yli 20 hyttysenpuremaa ja aloin tosissaan miettimään lokasuojien ostoa pyörään- kaikki vaatteeni päätyivät pesuun kuralla kuorutettuina.

Reitti oli tälläiselle aloittelijalle juuri sopiva- se tarjosi hieman haastetta osin kivikkoisilla kohdillaan ja tarjosi jännitystä Ailigaksen alamäessä. Kerran meinasin kaatua minulle liian haastavassa kivikossa. Reittillä ei ole opasteita eikä sitä ole merkitty. Kartta on hyvä olla matkassa, alueella on useampiakin mönkijäuria jotka kulkevat kyseisen reitin lähistöllä.

Ja kannattaa tosiaan ottaa hyttys- sekä mäkärämyrkyt mukaan tunturiin! Niitä on paljon kuten Lapissa ruukaa olla ja ne ovat hyvin nälkäisiä.