Mitä jäi käteen UKK:lta?

DSC_6152 DSC_6164
DSC_6146
Kamala rakko (haha) ainakin. Vaikka reissun alku olikin kankea ja jouduin muuttamaan reittisuunnitelmaani pääsin kokeilemaan osaamistani oikein kunnolla. Päätös kuljettavan matkan lyhentämisestä, kartan luku ja itsensä kuunteleminen olivat asioita joissa sain reissulleni hieman haastetta.

Näin jälkikäteen tiedän, että toisen päivän väsyminen johtui luultavasti ensimmäisen päivän nopeasti kuljetusta matkasta. Kuljin 15 kilometriä 4km/h vauhdilla, eli samalla kuin Hetta- Vuontisjärvi vaelluksellanikin. Vaikka kuinka pysähtelen ja pyrin hidastamaan askel kulkee tahtomattaankin liian ripeästi. Edelleen on opeteltava hidastamaan  – eihän mulla ole minnekään kiire vaelluksella! On katsottava reitit niin, että niille osuu hyviä taukopaikkoja jotka houkuttelevat lepäämään.

Tosin pelkäsin Tuiskukurussa, että mitä jos en jaksakaan kulkea takaisin? Joutuisin viettämään ylimääräisen päivän reissullani, saanko kotiin viestiä ettei minusta turhaan huolestuta? Oma kohtalo ei niinkään huolestuttanut, vaan se mahdollinen vaiva mitä muut joutuisivat näkemään sen eteen olenko kunnossa… Ihanaa, että reissuillani läheiset ovat kiinnostuneet voinnistani ja kuulumisistani, mutta harmittaisihan se jos vaikka etsintäpartio lähtisi perääni turhaan ja veisi joltain toiselta oikeasti apua tarvitsevalta avun pois.

DSC_6145
DSC_6182 DSC_6174
Siispä ensi kerralla mukaani lähtee turvaranneke, joka toimii katvealueillakin. Sillä saan laitettua kotiin viestiä että kaikki ok, kalusto hajalla (ongelmia) tai hälytettyä suoraan satelliitin kautta apua olinpaikkaani. Ostimme rannekkeen J:n isälle joululahjaksi, se maksoi muistaakseni 100e ja siinä on 100 euron vuosilisenssi. Halpa hinta hengestä.

Kiiskillä killui kaulassaan B-Barkin tutkapanta. Pannan vihreänä vilkkuvana valo tuntui turvalliselta, ainakin J tiesi missä olen ja tarvittaessa pystyisi paikantamaan Kiiskin, mikäli se olisi päässyt karkuun ja lähtenyt vaikka poron perään. Panta ei vaan toimi katvealueilla.

Tutkapannan läsnäolo hieman huvitti reitin ruuhkaisuuden takia. Tunsin oloni välillä hieman hermoheikkoiseksi, mutta parempihan se on varmistaa oma selviytyminen pieninkin keinoin.

Muut varusteeni toimivat moitteettomasti. Kaulassa killunut kamera edesauttoi niskani kipeytymistä, sen kuljettamiseen täytyy keksiä jokin muu tapa. Teltta toimi edelleen hyvin, Kiiski vaan sai tehtyä sen sisäteltan oviaukkoon reiän kynnellään. Ruoka oli turhan yksipuolista pastoineen, mukana ollut kuivattu mango jäi syömättä.

Pallaksen reissulla Kiiski hyytyi viimeisenä päivänä. Ukk reissulla se paineli menemään tarmokkaammin eikä kertaakaan kesken kävelyn osoittanut väsymisen merkkejä. Nyt sillä ei kyllä ollut mukana reppua joka olisi tuonut kulkuun lisää haastetta.

Tälle syksylle on tiedossa ainakin kaksi pientä telttailureissua, toivottavasti vielä yksi vaelluskin. Nämä kaksi ensimmäistä yksinvaellusta toivat paljon uusia näkökulmia vaeltamiseen ja rohkaistuin yksin yöpymisestä huimasti. Ennen kaikkea olen tyytyväinen siitä, että peloistani huolimatta lähdin reissuun ja tulin voittajana kotiin!

Kirjoitukset Pallas-Yllästunturin kansallispuiston vaelluksestani 
&
Urho Kekkosen kansallispuiston tekstit

*Kuvat Ellinpolulta 19.8.2017

Auringonlasku

DSC_5960
DSC_5925
6. yö ulkona nukuttu!

Ja hyvin nukuinkin. Erätoveri E:n kanssa pystytettiin teltta Skalluvaarasta (linkki karttapaikkaan) lähtevän mönkijäuran varrelle ja odoteltiin kesän toista auringonlaskua innoissamme. Kävelyä paikalle meillä ei kertynyt kuin vaivaiset pari kilometriä, ukkonen jyrisi kauempana ja hyttyslauma kulki uskollisena perässä.

Etsittiin teltalle mahdollisimman hyvä paikka, josta näkymät avautuivat Paistunturin erämaata ja Norjan Rástegáisoja päin. Keräsimme irto-oksia risukeittimeen ja keittelimme teet illan edetessä kohti yötä.

DSC_5948 DSC_5945 DSC_5977 Risukeittimen äärellä istuskellessamme jostain kauempaa kuului ketun surkeahko rääkäisy. Muuten saimme oleskella paikallamme kahdestaan.

Aurinkohan laski ensimmäisen kerran tälle kesää Utsjoella 26. päivä, joten oli siistiä päästä näkemään edes tuo kesän toinen auringonlasku! Harmittaa, etten tänäkään kesänä ehtinyt/ jaksanut käydä yöttömässä yössä vaeltamassa. Vaikka useamman kerran tuli valvottua myöhään ulkona.

Hiljalleen keskiyön paikkeilla aurinko alkoi hiljalleen laskeutua. Sen lasku oli aluksi hidasta, mutta pikkuhiljaa sen muuttuessa pienemmäksi ja pienemmäksi valopalloksi vauhti vain kiihtyi ja lopulta se katosi kultareunuksisten pilvien taakse.

DSC_5992
Aamulla herättiin lämpimästä teltasta. Ulkona oli kirkasta ja viileähköä, aamupalalla pärjäsi hyvin takit päällä. Kasattiin teltta sekä kamppeet rinkkoihin ja lähdettiin kulkemaan kohti autoa.

Paluumatkalla tuli kuuma, mutta takkeja ei tohdittu riisua pois itikoiden ja mäkäräisten takia. Hikisinä ryömittiin poroaidan portin raosta hiekkatielle ja vasta auton luona uskallettiin luopua takeista.

Onpa mukava, että sain seuraa tälläiselle pikaiselle yöreissulle! Onneksi yöpymisten ei aina tarvitse olla pitkään suunniteltuja ja vaivalla kuljettuja.
Ukk- reissua olen viimein päässyt suunnittelemaan, tällä kertaa päivämatkat ovat hieman pidempiä ettei illasta jää pahasti luppoaikaa leiripaikoille.

Eli seuraavaksi olisikin tulossa juttua kesän toisesta vaelluksesta 🙂

 

Skalluvaara- Ailigas maastopyöräreitti 12km

DSC_5712 DSC_5711
DSC_5715
Aurinko paistoi ja keli oli lämmin – juuri ihanteellinen hetki lähteä Skalluvaaraan läskipyöräilemään. Pummin J:ltä kyydin 23 kilometrin päähän kyliltä ja haukan lailla kytättiin mönkijäuran lähtökohtaa, joka on hankalasti hoksattavissa tieltä lehden ollessa puussa.

Jäin yksikseni hiekkatielle pyöräni kanssa ja valmistelin reppuni lähtövalmiiksi. Mukana oli kaikkea muuta paitsi hyttysmyrkkyä, eihän sitä tarvitse tunturissa pienessä tuulenvireessä… (just) Kipusin mönkijäuralle liian raskaallaa vaihteella ja lopulta raahasin pyöräni tasaisele alustalle. Aluksi ura kulki koivumetsän halki ja jatkui kivikkoisena avotunturiin. Kuljetin pyöräni kivikkoisimman kohdan yli, ihastelin kauempana uinuvaa Skalluvaaran poroerotusaluetta ja lähdin polkemaan korkeammalle kohti Palopäätä.

DSC_5722
DSC_5726 DSC_5730
Reitti on helppokulkuinen ja soveltuu myös patikointiin. Reitillä ei ole haastavia nousuja ja kulkija pääsee näkemään aurinkoisella säällä Norjan puolella kohoavat tunturit, jotka olivat vielä 9. päivä osaksi lumihankien peittämiä. Kuuntelin jonkun matkaa musiikkia ja haaveilin lähestyvästä kesälomasta sekä sen aikana tehtävistä retkistä.

Ennen Palopäätä reitti oli vain yhdestä kohtaa märkä ja sen sai helposti ohitettua vaivaiskoivikon kautta. Mukava tuulenvire viilensi kulkua Palopäätä kiertäessä, mutta laskeutuessani tunturin juurelle suuri mäkäräis- ja hyttysparvi iski yllättäen.

Mulla oli tarkoituksena laittaa hyttysmyrkkyä lähtiessä, mutta yllättäen unohdin ja loput kilometrit kuluivatkin tuskaillessa ötököiden ateroidessa koipieni kimpussa. Asiaa ei auttanut ollenkaan se, että mitä lähemmäs Ailigasta pääsin, sitä kosteammaksi reitti muuttui ja ai että kun urheilutrikoot kastuivat ja hyttysten- sekä mäkäräisten puremat alkoivat toden teolla kirveltää…

DSC_5734 DSC_5741
DSC_5748
Henkinen tuska iski tajuntaan kerta heitolla hermojen kiristyessä lukuisten kosteikkojen ylityksistä ötökkäparven seuratessa kulkuani verenkiilto silmissään. Koettelemusta jatkui aina Ailikkaalle saakka, jossa alamäkeen ajaessani öttömönkiäiset viimein luovuttivat ja antoivat hermojeni levätä.

Skalluvaarasta Ailikkaalle on matkaa n. 12 kilometriä. Laskeuduin Ailikkaalta maantielle ja pyöräilin kylän keskustaan 2,5 kilometrin verran. Kotona laskin jaloistani yli 20 hyttysenpuremaa ja aloin tosissaan miettimään lokasuojien ostoa pyörään- kaikki vaatteeni päätyivät pesuun kuralla kuorutettuina.

Reitti oli tälläiselle aloittelijalle juuri sopiva- se tarjosi hieman haastetta osin kivikkoisilla kohdillaan ja tarjosi jännitystä Ailigaksen alamäessä. Kerran meinasin kaatua minulle liian haastavassa kivikossa. Reittillä ei ole opasteita eikä sitä ole merkitty. Kartta on hyvä olla matkassa, alueella on useampiakin mönkijäuria jotka kulkevat kyseisen reitin lähistöllä.

Ja kannattaa tosiaan ottaa hyttys- sekä mäkärämyrkyt mukaan tunturiin! Niitä on paljon kuten Lapissa ruukaa olla ja ne ovat hyvin nälkäisiä.

Mitä vaellukselle mukaan?

DSC_5290 DSC_5283
DSC_5280
Jokaisella retkeilijällä on ne omat suosikkivaatteensa ja kamppeensa vaelluksille. Joku tykkää käyttää iänvanhoja samoja varusteita retkestä toiseen ja toinen varautuu reissuun upouusilla huippuvarusteilla. Mie kallistun enemmän tuohon vanhojen, tuttujen ja turvallisten kamppeiden käyttämiseen- joka kevät kyllä pohdin joko olis tarvetta uusille varusteille, mutta päädyn aina käyttämään vanhoja ainakin vielä yhden kesän. Uusin kamppeita sen mukaan, mitä ne rikkoutuvat, kuluvat tai menettävät käyttötarkoituksensa (esim. vedenkestävän takin kalvo hajoaa ja alkaa päästää vettä läpi, vaelluskengät kuluvat puhki tai eivät enää istu jalkaan…) Tällä hetkellä harmittelen sitä, että rinkkani on edelleen huippukunnossa eikä mulla ole syytä satsata uuteen ja että kivemman väriset vaellushousut ei ole syy ostaa uusia…

Kuivaan aikaan vaeltaessa mulla on lähes aina ne samat varusteet mukana. Ja tälläkin kertaa liikkeellä ollaan samoilla kamppeilla kuin edeltävilläkin kerroilla;

Aluskerrasto:
– merinovillainen aluspaita
– kuitualuspaita (varalle)
– kerraston housut
– t-paita
DSC_5360
DSC_5332 DSC_5314
Alimman kerroksen housuja en ota kuin yhdet. Sateen yllättäessä vaihdan ylleni kuorihousut, jotka estävät alla olevien housujen kastumisen. Merinovillainen aluspaita voi olla kesäaikaan liian kuuma, joten otan sen kastumisen ja epämukavuuden varalle kuituversion. T- paita on toive lämpimistä keleistä.

Ylempi kerrasto:
– paksumpi kerraston paita
– ohut neule
– huppari ?
– urheilutrikoot

Hupparia harkitsen vielä. Se ei sovi kunnolla takkini alle ja voi jäädä kokonaan käyttämättä, kun mukana on kuitenkin yhtä paksu ylemmän kerroksen paita. Ohut neule on ostettu kirpputorilta joskus vuonna 2009 ja on alunperin H&M:ltä! Mutta se on kulkenut mukana vuodesta toiseen ja toimii hyvin viileinä päivinä paksumman kerraston paidan alla. Urheilutrikoot otan mukaani iltoja varten.

DSC_5315 DSC_5302
DSC_5338

Ylin vaatekerta:
– Haglöfsin goretex-takki (+ harkitsen kuoritakkia)
– Lundhagsin vaellushousut
– North Icen kuorihousut (vedenkestävät)
– pipo ja putkihuivi x2 kaulaan ja päähän
– sormikkaat, paksummat ja ohuemmat

Muut:
– vaellussukat ja villasukat
– alusvaatteet
– Meindlin vaelluskengät (täysin vedenkestävät)
– taukokengiksi crocsin kaltaiset kumilaivat

Haglöfsin takki päästää kosteutta läpi mitä pidempään sateessa joutuu olemaan. Se kuitenkin kuivuu nopeasti ja toivon, että mahdollisten sateiden takia saisin takkini kuivumaan autiotupaan pahimmillakin ruuhkilla. Mulla on pelkkä kuoritakkikin, harkitsen senkin mukaan ottamista, riippuu sääennusteista. Lundhagsin vaellushousut eivät kestä lainkaan vettä, joten mukaan lähtevät epämukavat ja hiostavat kuorihousut sateiden varalta. Lapin kesä vaatii myös pipon matkaansa, villasukat lämmitävät iltaisin ja öisin.
DSC_5301
DSC_5325 DSC_5284

Kengiksi lähtevät loistaviksi osoittautuneet Meindlin Vacuum- vaelluskengät jotka kestävät täysin vettä. Kumilaivat lähtevät taukokengiksi mukaan, on ihana saada päivän päätteeksi jotain kevyempää jakaan vaikka vaelluskengät ovatkin hyvät jaloissa!

Tässäpä on ne, mitä mukaani aion ottaa. Lista saattaa vielä muuttua ennen lähtöä, mutta päivittelen sitä sen mukaan. Riippuen takista ja päälimmäisistä housuista kannattaa miettiä mukaan otettavia varavaatteita, sekä säätiedotuksia kannattaa katsella ahkeraan ennen vaellukselle lähtöä. Vaikka kesä olisikin kuuma ja aurinkoinen, tunturissa sää vaihtelee laidasta toiseen hetkessä ja mukaan on varattava myös lämmintä! Olen ottanut listassani huomioon myös sen, että saan mahdollisesti tarvittaessa jokaiselle yölle vaatteeni tupiin kuivumaan.

Toivottavasti mukaan valitsemani varusteet ovat sopivat!

Kuvat on otettu Härkävaara– Utsjoki väliltä, Utsjoen retkeilyreitin varrelta 11.6.2017. Lisää juttua reitistä Retkipaikan sivuilta .