Kuvina: Sininen hetki

DSC_7269 DSC_7277
DSC_7264 DSC_7262

Sininen peitto peittää maisemat juuri auringon laskiessa, ennen pimeyden laskeutumista mailleen. Sen näkee parhaiten pilvettömällä säällä. Toisessa suunnassa taivas voi olla peittynyt auringon viimeisten säteiden kirjoon.

Tämä ilmiö on jälleen yksi kaamoksen hyvistä puolista. Hetki kestää vain lyhyen ajan, joten sen näkemiseksi kannattaa olla hyvissä ajoin oletetun auringonlaskun aikaan liikenteessä. Sinistä hetkeä käytetään paljon taiteessa ja kirjallisuudessa – enkä yhtään ihmettele!

Kuvina- sarjassa julkaisen maisemakuvia vailla tarinaa.

Loppuaan lähestyvä kaamos

DSC_7254 DSC_7260
DSC_7253 DSC_7247
Kauhea, miten pitkä tauko tänne blogin puolelle onkaan taas eksynyt!

Mitään sen kummenpaa en ole ehtinytkään tekemään, kun joulureissun jälkeen tein pidemmän työputken ja tämän vapaan retkisuunnitelmat menivätkin uusiksi ikävän sattumuksen vuoksi. Koska luonnossa oleminen nostattaa mielialaa, mun oli päästävä haukkaamaan happea vaikkei jaksaminen riittänytkään fyysiseen ponnisteluun.

Vähän jännittynein fiiliksin käynnistin Lynxin (koska en edelleenkään osaa ajaa sillä) ja ajelin ylös tunturiin. Kaukaa etelästä kajasti laskevan auringon valo ja hiljalleen tuuli puhalsi irtolunta ilmaan. Ajelin Johtálanvárrin yli, ohitin Vuolleseavttetvárrin ajaessani Seitikkoniittyä kohti. Badjeseavttet-joen lähestyessä pysähdyin katselemaan kaukana laskevaa aurinkoa. Mieliala nousi kohisten kun eläydyin kuvaamaan upeaa maisemaa, yltyneen tuulen takia lyhyt hetki tuntui haasteelliseksi sormien kohmettuessa kuvatessani ilman hanskoja.

Lunta oli yllättävän vähän. Kelkan jälkiä pitkin ajellessani löysin moniakin kohteita joihin suksikin luistaisi vaivatta, jängät olivat vielä vailla kovettunutta pohjaa.

Kotimatkalla mietin mieltä painavia asioita sinisen hetken laskeutuessa tunturiin. Onneksi meillä on mahdollisuus rentoutua ja mietiskellä asioita näin kauniissa maisemissa. Yksin, keskellä sitä koskemattominta luontoa.

Koen, että itselleni luonto on parasta lääkettä henkiselle hyvinvoinnilleni. Pienikin hetki raikkaassa ulkoilmassa helpottaa. Vaikka tunnen syyllisyyttä siitä, että vapaalla olen ulkoillut mutta joutunut silti anomaan saikkua sen jälkeen, tämä on ollut yksi parantava tekiä käsittelemään aihetta mielessäni.

PS! Kaamosta on jäljellä 12 päivää. Tämä kaamos on tuntunut valoisammalta ja lyhyemmätä kuin edeltävänsä.

 

 

 

Lapsi mukaan tunturiin

DSC_4244 fisut
DSC_4455
Kun lapsi on niin pieni, ettei osaa vielä itse kertoa milloin on kylmä tai tehdä mitään sen eteen että pysyisi lämpimänä, täytyy aikuisen olla skarppina ja perillä lapsen voinnista.

Me ulkoillaan paljon koko perheen voimin ja vuosien aikana parhaimmat pukeutumisniksit ja keinot pitää lapsi tyytyväisenä hyisen rekikyydin aikana ovat selvinneet useiden reissujen jälkeen.
Reissun onnistumisen valmistelu alkaa heti kotoa. Pieni lapsi voi käyttää vielä vaippoja, joten juominen ja syöminen on ajoitettava sopivasti ennen lähtöä. Vaippa jalkaan, päälle kerraston asu, kelistä riippuen joko villahaalari tai fleecet (tai jopa säästä riippuen molemmat!) puetaan ylle, kaula vuorataan kaulurilla ja kypärämyssyllä, käsiin lapaset ja tumput…  Jalkaan villasukat, kengiksi pari kokoa isommat kengät jotta villasukkienkin jälkeen niihin jää ilmavaraa ja tilaa liikutella varpaita… Haalarin päälle vielä huivi suojaamaan kasvoja rekikyydin ajaksi, kypärä päähän ja lasit suojaamaan silmiä.

DSC_1523
DSC_1646 Joskus tilanteet voivat yllättää…

Kuulostaa paljolta! Tärkeintä on, että vaatteiden alla on tilaa liikkua ja liian täyteen ahdattu haalari päästää kylmän lävitseen. Vähän niinkuin aikuisellakin.
Reessä istuessa kylmä viima puhaltaa säästä riippumatta. Rauhallisessa tärinässä usein uni alkaa maittaa, ja pieni lapsi valahtaa alemmas visiirin suojiin nukkumaan päiväunia. Makuupussi on oiva väline suojaamaan kasvoja ja liikkumatonta kehoa. Takapuolen alla lämmittää poron- tai lampaantalja.

Usein lyhyeksi jääneet unet voivat änkyröittää, joten eväät ja mieleinen puuha ilostuttavat tunturissakin. Kuinka jännää onkaan syödä nuotiomakkaraa, tai maistella vuoltua kuivalihaa? Vähäsuolaisena vaihtoehtona toimii eväsleivät, piltin juotavat kiisselit ja pähkinät. Ruokatermoksiin saa valmiit ateriat, ei tarvitse kuin avata purkki, kaataa vaikkapa makkarakeitot astioihin ja syödä. Juominen on myös kylmällä säällä tärkeää.

Autiotuvan tai kodan läheisyys takaa lämpimät tauot kesken pilkkimisen. Kun suuntaamme lasten kanssa tunturiin, kohteemme läheisyydessä sijaitsee usein paikka jonne voi tarvittaessa hakeutua lämmittelemään ja tarvittaessa vaihtamaan kuivaa tai lämmintä ylle.

Lapsen ja mikseipä myös toisten aikuisten paljaiden poskien seuranta kannattaa. Paleltumat ilmestyvät kasvoille ensin punertavina ja muuttuvat myöhemmin vaaleiksi tunnottomiksi laikuiksi. Alkavia paleltumia voi ensihädässä lämmittää painamalla kasvot kämmenten suojiin, kotimatkalle ne on suojattava hyvin jotta ne eivät pääsisi pahentumaan ja tummumaan. Paleltunutta kohtaa voi myös hieroa hellästi jollain pehmeällä materialla.

Lisää paleltumien hoidosta Terveyskirjastosta.

Taaperomme posket ovat kuin omani- ne punehtuvat oitis pakkasessa. Valkoisia laikkuja emme ole niistä koskaan löytäneet, mutta yhden tuulisen pilkkikerran jälkeen hänen poskeensa ilmestyi A:n muotoinen punainen jälki, joka oli mahdollisesti syntynyt jonkun vaatekappaleen jäädyttyä ja painaneen hänen kasvojaan. Tässä on oltava siis todella tarkka! Kovalla tuulella emme edes lähde tunturiin, vaikka kylän pinnassa se tuntuisikin siedettävältä tunturissa se on paljon kovempi ja jäätävämpi.

DSC_4746
DSC_4874 DSC_4213
Liike on paras lääke kylmään. Kun varpaat alkavat jäätyä, on aika vauhdikkaammalle leikille. Lumihangessa tarpominen nostattaa sykettä ja lämmittää. Pieni varvasjumppa saa veren virtaamaan kylmiin varpaisiin ja saa aikaan kovaa kipua – sitä voi hoitaa tulehduskipulääkkein tarvittaessa. Toisin kuin ajatellaan – paleltunutta kohtaa ei saa puristaa! Kuinka moni myöntää puristavansa jäätyneitä sormiaan? Hep.

No entäs se vaippa? Jos käy hassusti ja vaippa uhkaa falskata, kätevin tapa vaihtaa se on ottaa mukaan teippivaippoja, jolloin kaikkia vaatteita ei tarvitse riisua. Autiotuvan tai kodan läheisyys on tässäkin asiassa hyvä, muuten voi pikkuiselle tulla kylmät paikat! Jos pahin mahdollinen on tapahtunut ja vaatteet haalarin alla ovat kastuneet, luultavasti itse suojaisin lapsen makuupussilla rekeen ja veisin suorinta tietä kotiin, mikäli suojaisaa paikkaa vaatteiden vaihdolle ei löydy.

Ja turvallisuus ennen kaikkea! Kypärä on oltava myös reessä istujilla. Lapselle turvallisin paikka on edessä visiirin takana, aikuisen vieressä tai sylissä. Kelkalla rekeä vetäessä nopeusrajoitus on 40km/h, lasten ollessa kyydissä on parempi ajaa töyssyisessä maastossa hitaammin. Reessä istuminen kun muutenkin on todella töyssyistä puuhaa.

Näin me menettelemme kun lähdemme lasten kanssa tunturiin. Minkälaisia toimintatapoja teillä on?

Postaus vanhan blogin puolella taaperon pukeutumisesta

Pakko mainita loppuun, meillä on tänäkin vuonna (käytetyt) Ticket Outdoorin ja Didricksonin haalarit. Suosittelen ehdottomasti! Ticketeissä on paljon tilaa, viime vuoden haalarissa oli jopa irroitettava fleecevuori ja Didricksonin haalareissa on paljon heijastimia. Jopa käytettynä ne toimivat loistavasti.

Hiihtoreissu Härkävaaraan

DSC_7137 DSC_7135
DSC_7143 DSC_7149
Ensiksi suuri kiitos kaikille blogiani Addnaturen Nordic Outdoor Blogger Award 2017- kisassa äänestäneille ja onnea voittajakolmikolle!

Ja myöhästyneet onnentoivotukset 100- vuotiaalle Suomelle! Koska itsenäisyyspäivää vietin iltavuorossa työpaikallani, olin päättänyt juhlistaa päivää etukäteen. Finlandiahymni päässä soiden hiihtelin tiistaina, päivää ennen itse juhlapäivää, Paistunturin erämaan puolelle Härkävaaran nuotiopaikalle.

Juhlallisuuksiini ei kuulunut nuotiopaikalla shampanjan korkkaaminen tai mikään muukaan mustikkamehua kummempi juhlahumu. Hiihtäminen pakkashangen naristessa suksien alla kaamostaivaan värien saattelemana oli itselleni ehkä paras tapa juhlistaa itsenäistä maatamme.

Pakkasta oli 24 astetta. Olin varautunut palelemiseen karvalakilla, nahkahanskoilla, villapaidalla ja untuvatakilla. Alun mäkien jälkeen karvalakki vaihtui pipoon ja nahkahanskojen alla olleet lapaset saivat siirtyä reppuun pois hikoiluttamasta.

DSC_7155 DSC_7164
DSC_7168
Hiihtelin kelkanjälkeä pitkin jotka seurasivat kuivalla kelillä näkyvää mönkijäuraa. Tiirailin ympärilleni hirvenjälkien ilmestyessä reitilleni ja läsnäoloni säikäytti seitsenhenkisen riekkoparven.

Mielikuvitus alkoi jälleen laukata ja tosissaan aloin haaveilemaan talven hiihtovaelluksista. Tein jo päässäni listaa puuttuvista tarvikkeista, kunnes varpaiden alkaessa jäätyä aloin pikkuhiljaa luopumaan ajatuksesta tälle talvelle. Ehkä joskus myöhemmin!

Härkävaara alkoi hahmottua päästyäni koivumetsästä suolle. Alunperin halusin jatkaa hiihtoa Härkävaarasta Johtalanvárrille ja sieltä kotiin, mutta koska olin kuluttanut yhteen suuntaan jo tunnin, laskeskelin etten ehtisi kotiin ennen pimeää. Pitäessäni pienen evästauon nuotiopaikalla varpaat alkoivat olemaan jo sen verran jäässä, että jouduin kiireellä laittamaan sukset takaisin jalkaan jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti jatkamaan matkaa ennen kuin hommasta tulisi tuskaisempaa.

DSC_7166 DSC_7172
DSC_7176 DSC_7183
Sormet jäässä, varpaat kohmeisina kyhäsin sukset takaisin kenkiin kiinni ja lähdin hiihtelemään alaspäin kohti maantietä. En ehtinyt kauaakaan harmitella paleltumista, kun ajattelin jäätymisen olevan vain pieni haaste arjen muiden oikkujen seassa.

Pääsin alle puoleen tuntiin takaisin lähtöpaikalle josta J noukki minut kyytiinsä. Kotona sainkin kärvistellä kipeiden varpaiden kanssa, mutta halu lähtä pidemmälle hiihtoreissulle vain kasvoi.

Härkävaaraan pääsee kirkon parkkipaikalta lähtevältä parkkipaikalta merkattua retkeilyreittiä pitkin, Utsjoentien varrelta mönkijäuraa pitkin ja Utsjoen retkeilyreitin Geologiselta polulta haarautuvaa merkattua reittiä pitkin.

Pst, mulla on tarkoituksena merkitä kaikki esitellyt kohteet etusivun oikeasta painikkeesta löytyvään ”kategoriapilveen” josta ne löytyvät helpommin. 

Lähiseikkailua Kalkujoenlammella

DSC_7087 DSC_7083
DSC_7093
Tunturialueen vaikutus mielialaan on tsemppaava ja innostava, sen sain kokea jälleen tiisaina kun lähdin kokeilemaan metsäsuksia Kalkujoenlammelle.

Vaikka jossain kaukana nouseva aurinko värjäsikin taivaan upeilla väreillä, mulla oli ärsyyntynyt fiilis jo ennen lähtöä. Suksien kanssa oli ongelmia, viskasin ne kerran hankeen odottelemaan että sain kotoa haettua toiset kengät jalkaani, kaiken tohinan keskellä onnistuin potkaisemaan rukkaseni sisään lunta… Nousu tunturialueelle oli yhtä tuskaa liiallisen vaatetuksen ja poluttomassa hangessa  tarpomisen jäljiltä… Motivaatio oli hieman hukassa.

Mäessä hengästymistä tasaillessani mietin, etten voisi luovuttaa – yleensä kaikki on kääntynyt parhain päin ja harvemmin olen tullut kotiin tunturista ärsyyntyneenä.

 

DSC_7096 DSC_7115
DSC_7105 DSC_7119
Ja kuin kaikissa parhaimmissa retkitarinoissa käy, mielialani kohosi heti kun saavuin viimein poroaidalle jonka kohdilla oli hyvä laittaa sukset jalkaan ja alkaa hiihtelemään kohti puurajaa. Seikkailufiilis valtasi mielen, yhtäkkiä olin keskellä lumista satumaata.

Oli hämärää, hiihtelin suon halki kohti Johtalanvárria. Lukuisat riekkojen jäljet parveilivat ympäriinsä koivikoissa, muutamat ketunjäljet kulkivat niiden lähellä. Pääsin Kalkujoenlammelle ja samoihin aikoihin tunsin kuinka pakkanen alkoi kiristyä taivaan värien hiipuessa vähitellen horisontin alle.

Luonto teki jälleen tehtävänsä – palasin kotiin väsyneenä, mutta hyväntuulisena ja voimaantuneenpana. Suksetkin toimivat hyvin, tuskin maltan odottaa seuraavaa hiihtoreissua! Saa nähdä minne päädyn seuraavilla vapaillani.

Juttu Johtalanvárrista
Kalkujoenlampi kesäkuussa

Vielä on muutama päivä aikaa äänestää Nordic Outdoor Blogger Award 2017 – kisan suosikkia! Lisää kisasta täältä.

Ilo irti kaamoksesta

DSC_7071-2 DSC_7067-2
Kieltämättä sanaa ”kaamos” suussa mutustellessa tulee mieleen vain pimeä, väsymys ja kaamosmasennus, mutta kun olen alkanut korjaamaan ”pessimisti ei pety” ajattelutapaani, päätin listata kaamosajan lystikkäimpiä puolia! Ja hei, kaamos kestää Utsjoella vain hieman yli 50 päivää! Eihän se ole aika eikä mikään…

1. Revontulet ilmestyvät taivaalle aikaisemmin
Ei tarvitse odotella myöhäisiltaan, että olisi tarpeeksi pimeää niiden kuvaamiselle. Ja pienet lapsetkin ehtivät näkemään ne ennen nukkumaanmenoa.

2. Sininen hetki
Päivän ”valoisimman” hetken jälkeen koittava maaginen aika, kun aurinko laskee kauempana kaamosalueen ulkopuolella. Pilvettömällä säällä valoilmiö on parhaimmillaan.

3. Muut taivaan värit, jotka pakkanen saa aikaan
Punaisen eri sävyt valtaavat taivaan. Aamulla on tiedossa auton ikkunoiden raappausta mutta illalla päivällä silmä lepää. Ja silloin vasta onkin upeaa kun kaamos lähestyy loppuaan!

4. Jos vapaapäivänä aikoo ehtiä ulkoilemaan hämärän aikaan (eli kun ulkona näkee vielä jotain) täytyy lähteä heti – lähtöä ei voi viivytellä kovinkaan pitkään kun kuitenkin on kohta pimeää…

DSC_7066-2 DSC_7072-2
5. Auringon puuttuminen taivaalta
Kun ensimmäinen kaamokseni viitisen vuotta sitten oli ohi, oli mieletöntä ilahtua auringon näkemisestä! Sitä ei kaamoksen aikana hoksannutkaan, että koko palloa ei taivaalla näkynyt kertaakaan koko +50 vuorokauden aikana. Kaamoksen päättymisen jälkeenkin saa odotella vielä päiviä ennen kuin aurinko alkaa näkymään tunturien takaa.

6. Jouluvalot
Hyvä syy koristella kotpiha ties millä valoilla, jotta eteensä näkisi klo 15 aikaan lasten kanssa ulkoillessa. Tähän voi laskea myös mukaan kynttilät.

7. Sisäliikuntatunneille osallistuminen ja hiihtäminen
Itselläni ei ainakaan kauheasti nappaa lähteä pimeään metsään samoilemaan ja kylänraitin jatkuva ympärikävely alkaa puuduttamaan, ryhdyn kuluttamaan latua. Hiihtäminen on kaamosajan parasta antia – raitis ulkoilma piristää! Aiempina vuosina olen myös osallistunut joogaan, kuntosalillakin tuli käytyä… Olisikohan aika kaivaa avain esiin?

8. Lenkkeilystä tulee astetta jännempää
Etenkään jos niitä katulamppuja ei ole. Kätevä tapa lievittää pimeän pelkoa, kun et tiedä kuulokkeet korvissa koirasi reagoinnista, mikä ihme sieltä pimeästä on tulossa vastaan…

9. Ei harmita olla aamu- tai iltavuorossa
Kun kuitenkin on pimeä kun pääset töistä!

10. + 50 vuorokauden jälkeen, kun kaamos on viimein ohi
Tajuat jälleen selvinneesi pimeästä aikakaudesta ja tiedät auringon alkavan taas pian paistaa – tunturiin pääsee arkisinkin valoisaan aikaan, kevät lähestyy…

Kaamos on Lapin ainutlaatuinen ajanjakso joka vaikuttaa mieleen ja kehoon erilailla henkilöstä riippuen. Vitamiinit ja kirkasvalolamput auttavat siitä selviytymisessä – mutta aina sekään ei riitä. Kaamoksen aikana luonto lepää – kaipa mekin sitten.

Kaamosajan postauksia;
Vanha blogi – aurinkoa etsimässä
Vanha blogi – Kaamos
Vanha blogi – narinaa kaamoksesta
Vanha blogi – hiljaisuus Kaldoaivin erämaassa 

*Revontulikuvat kuvattu Ailikkaalla 22.11.17

Ps. Nordic Outdoor Blogger Award – lukijaäänestys on auki 3.12 saakka. Käy äänestämässä suosikkiasi!

Utsjoen kirkkotuvat – historiaa Mantojärven rannalla

DSC_7023 DSC_7031
DSC_7024
Mantojärven rannalla, rehevällä kentällä seisoo useampi hirsirakenteinen tupa. Pihapiiriin kävellessä historian havina herättää mielenkiinnon ja tupia on hankala jättää tutkimatta.

1800- luvun alussa rakennetut tuvat ovat entisöityjä, mutta entisaikojen tunnelma on käsin kosketeltavissa. Tupia on aikoinaan siirretty muualle, mutta 14 niistä on päässyt takaisin kotiseudulleen kertomaan menneisyydestään – ennen kirkkotupia on käytetty suurten kirkkopyhien aikaan, jolloin kauempaa matkanneet yöpyivät niissä. Tuvat ovat vanhojen saamelaissukujen omistuksessa, tupien ovien pieleen on kiinnitettu kylttejä joista saa selville kunkin tuvan omistajan.

Pienen lapsen kanssa tuvilla vierailu on yksi kesän useammin tehdyistä retkistä. Kun ulkona sataa eikä oikein nappaisi lähtä metsään, menimme tuville tutkimaan avointen tupien sisältöä. Poika eläytyi täysin tupien henkeen ja alkoi välittömästi keittämään kahvia erään tuvan kahvipannulla, joka oltiin jätetty tulisijalle näytille. Halu leikkiä kaikella, mitä esille oltiin laitettu oli kova, joten vierailumme tupien sisällä oli nopeahkoa.

DSC_7042
DSC_7045 DSC_7039
DSC_7047
Pihapiiri on pienellekin helppo kulkea, muksahduksilta ei säästytty kun poika kirmasi kukkivien pientareiden seassa tuvalta tuvalle. Rannan läheisyydessä sijaitsevan rakennuksen uumenista löytynyt puureki vei suurimman huomion.

Kesäisin kirkkotuvilta saa maksutonta opastusta tupien historiaan. Paikalla on myös Šiella – käsityömyymälän kesäkauppa, jossa myydään paikallisten tekemiä nahkaisia, villaisia ja puisia käsitöitä. Kaupasta löytyy myös saamenkielistä kirjallisuutta ja postikortteja. Šiellan ympärivuotinen käsityömyymälä löytyy Kyläkauppa Giisan tiloista. Pakko myös mainita Utsjoen seurakunnan lähetystyökahvilasta, josta ollaan saatu todella hyvää palvelua maistuvien lettukahvien lisäksi. Kahvilassa toimii vain käteismaksu, myymälässä pystyy maksamaan elektronisesti.

Kirkkotuvat ovat lukossa talven ajan, mutta paikalla pystyy silti vierailemaan. Kaamoksen väreissä tuvat antavat upean alustan valokuvaamiselle ja itse vierailen paikalla revontulten kuvaamisen merkeissä. Enkä ole ollut ainoa!

Kirkkolle pääsee tupien parkkipaikan kautta suojatietä pitkin. Myös tien toisella puolella on kirkon oma parkkialue, jolta lähtee Utsjoen retkeilyreitti Kuoppilasjärvelle ja Härkävaaran kautta kylille.

Lähde: Saamivillage

Rauhoittumista & luonnosta nauttimista

DSC_7007 DSC_7009
DSC_7008
Viime keväänä jätin väliin jokavuotiset listaukset siitä, mitä tulevan kesän/talven aikana tahtoisin saada aikaan. Listaukset ovat olleet siinä mielessä mielenkiintoisia, että jälkikäteen olen päässyt fiilistelemään toteutuneita reissuja ja pohtimaan miksi osa jäi tekemättä.

Tänä talvena tahdon jatkaa paikoillaan oloa, jonka treenaamisen aloitin jo kesällä. Olen sellainen hätähousu, jolla harvemmin tulee oikeasti levättyä kesken retken. Olen alkanut ottamaan mukaani pientä evästä ja suunnitelmissani on hankkia kunnon reppu johon kasaan lyhyiden retkien tarpeellisimmat välineet valmiiksi. Kaapeistamme löytyykin jo jonkin verran säilyvää retkievästä, niiden lisäksi mukaan lähtee termari teevesineen.

Minulla on joulukuun ajan taukoa Rovaniemeltä ja koulun osalta tämä jakso on muutenkin rauhallisempi, joten toiveeni mukaan ehtisin enemmän retkeilemään tunturissa ennen kovia pakkasia. Revontulikuvausta aijon tehdä aiempaa enemmän, samoiten hiihtää erämaa-alueella ja keväämmällä lähtä läskipyöräilemään pidemmälle kelkkauria pitkin.

Aikeissani on myös laajentaa retkeilypaikkojen kartoituksen Nuorgam – Karigasniemi – akselille. Alkaakin jo olla aika uusien kohteiden esittelylle!

DSC_7012 DSC_7018
DSC_7020
Nämä kuvat olen ottanut jo viime isänpäivänä Ellinpolulta. Tarkoitus oli päivittää blogia jo viime viikon aikana, mutta nettiongelmien takia sivut hiljenivät viikoksi. Maanantaina onkin sitten luvassa juttua Utsjoen kirkkotuvista!

Kiitos kaikille kommentoijille erikseen! Vasta nyt kesken tämän postauksen kirjoittamisen satuin sohaisemaan ilmoitukset-nappulaa josta löytyi kaikki blogiini tulleet viestit. Pahoittelen, etten ole niihin aikaisemmin vastannut!

Marraskuun revontulet

DSC_6993-2 DSC_6995-2
DSC_6989-2
Tiistai-iltana olin hiippailemassa kohti pururataa suksineni, kun huomasin taivaalla kiemurtelevat revontulet. Kävin sisällä vaihtamassa lämpimänpää päälle ja suuntasin autolla Mantojärven levikkeelle.

Kuu valaisi taivaan turhankin kirkkaasti, näin pimeää pelkäävänä koin oloni hyvinkin mukavaksi seisoskellessani yksin auton vieressä. Revontulet hädintuskin erottuivat paljaalle silmälle, toivoin saavani kameran asetukset kohdilleen jotta edes osa kuvista onnistuisi.

Eniten säätöä vaati tarkennuksen kohdilleen saanti. Tarkentelin hanskaani ja auton keulaa, pienestä kameran ruudusta en saanut selvää kuinka kohdilleen se kulloinkin osui ja lopulta suurimmassa osassa kuvissa se meni päin kuusta…

Puoleen tuntiin revontulet hiljalleen katosivat taivaalta. Odotin vielä hetken, ennen kuin pakkasin kamppeeni autoon ja ajelin takaisin kotiin.

Yllätyin positiivisesti kuinka hyviä kuvista loppupelissä tuli! Täytyy jatkaa revontulien kuvaamista ja erilaisten asetusten kokeilua, jospa joskus näistä saisi vielä hienompia.