Skáidejávri – Erämaan vaeltajatar

Hiihtäminen, Nuorgam, Skaidijärvi, Skáidejávri

Aurinkokylpyä Skáidejávrilla – retki taaperon kanssa

7.2.2021julkaissut adventurelandlaplandJätä kommentti

Viikonloppuvapaat täytyy viettää mahdollisimman hyvin ja mitäpä muutakaan sitä tekisi kuin ulkoilisi?

Ei kun oikeasti, mitä muutakaan? Ulkoilu piristää, rentouttaa mieltä ja kehoa sekä auttaa työelämässä jaksamisessa. Myös lapset hyötyvät ulkoilusta, liikuttua tulee huomaamatta, päivä- ja yöunet maistuvat paremmin, keskittymiskyky paranee ja vastustuskyky kasvaa.

Muiden lähdettyä pilkille lähijärvellemme jäin pienimmän kanssa kahdestaan kotiin. Vähälumisen alkutalven takia kotoamme ei pääse reen kanssa tunturiin joten joudumme odottelemaan pilkille pääsyä vielä jonkin aikaa.

Kahdenkeskeinen aika on arvokasta ja on ihanaa päästä retkeilemään kahdestaan taaperomme kanssa. Upeaa päästä uudelleen opettamaan lapselle retkeilyn salat, kun esikoinen alkaa olemaan kokeneempi retkeilijä.

Olen viikon kärsinyt rasittavista päänsäryistä niska-hartiaseudun jumin takia joten kantorinkan käyttö ei tullut kuuloonkaan. Viritin pienen pilkkiahkiomme ahkiovyöhöni kiinni ja laitoin sen pohjalle pieneksi käyneen Ticketin makuupussin.

Isonkivenvaaralla tuuli voimakkaasti, autosta ulos astuessani teki mieli perääntyä ja skipata koko retki. Sisulla kuitenkin kaivoin sukset esiin ja suojasin taaperon ahkioon tuulelta piiloon. Valmistellessani lähtöä aurinko pyrki esiin pilvien takaa.

Vaaralta laskeutuessa pääsee nopeasti tuulelta suojaan. Ahkio kulki perässäni tahmeasti, rinteessä tuli ongelmia laskeutumisen suhteen. Suoraan alas laskiessa ahkio tulisi jalkoihini eikä sen vetonaru riittäisi vierellä laskuun. Irrotin ahkion vyöstä ja yritin laskea sen pulkkana alas tuloksetta. Lunta oli liikaa eikä ahkio liikahtanut mihinkään.

Taapero pääsi lopulta mäen alas työntämällä. Vielä olisi kehiteltävää pilkkiahkion käytössä.

Ylängöllä hiihtely oli hidasta. Nautiskelimme auringosta ja hiljaisuudesta. Talvi on viimeinkin päässyt loistoonsa! Päänsärkykin katosi raikkaassa ilmassa, aurinkokaan ei paistanut suoraan silmiin.

Kodalle päästessämme olin helpottunut, en uskaltanut ajatellakaan kuinka raskas paluumatka tulisi olemaan. Olin lähtenyt matkaan untuvatakki päällä, hiki virtasi ja aloin heti palella pysähtyessämme.

Yhtäkkiä laavun takaa juoksi lauma poroja kohti järveä. Kiireellä hihkuin taaperon huomion niihin ja huomasin kahden moottorikelkan ilmestyneen lähistölle. Laavun tienoo oli tosissaan herännyt henkiin, latua huoltava lanalla varustettu moottorikelkkailijakin huristeli ohitse. Paluumatkan huolet katosivat, nyt olisi kunnon ura jota pitkin hiihdellä.

Eväänä meillä ei ollut kuin ”kakkaraa”, kuivaa lihaa ja välipalapatukkaa. Olen mieleltäni köyhä kun tullaan eväiden suunnitteluun… Eväät eivät kuitenkaan maistuneet retkiseuralleni, laavun aarteet kiinnostivat enemmän.

Taaperolle olin pukenut merinovillaisten lapasten lisäksi reilun kokoiset rukkaset ja kahdet villasukat pari kokoa isompiin Sorelin kenkiin. Kenkiin jää vielä ilmavaraakin sukkien jälkeen eivätkä pienet varpaat palelleet retkemme aikana. Tekokarvareunallisen hupun alla oli vain merinovillainen kypärälakki.

Lämmittelin kamiinan edessä tovin ennen kuin uskallauduin jatkamaan matkaa. Onneksi ei mennyt kauaa kun vilu väistyi.

Hiihtelimme ladun reunaa myöten varoen pilaamasta uria. Hiihtäminen oli paljon kevyempää kuin uppohangella, jopa mäen nousu sujui hyvin poiketessamme hiihtouralta moottorikelkan jäljelle.

Talvella valoisaan aikaan retkeily osuu ikävästi päiväunille ja väsymystä oli reippaasti ilmassa. Onneksi olimme jo lähellä autoa kun pienelle riitti ahkiossa istuskelu ja retkeily ylipäänsä.

Talviretkeily taaperon kanssa on helppoa, kunhan vain muistaa perusasiat – lämpö, ravinto ja suunnitelmallisuus! Liian kauas lämpimästä ei kannata lähteä vaikka mukana olisikin varavaatetta, masu täynnä on mukavampi retkeillä ja suunnittelemalla sekä varautumalla sään mahdolliseen muuttumiseen kaikilla on mukavaa. Taaperoikäinen on vielä pieni eikä jaksa kävellä pitkiä matkoja joten kantoväline tai muu kuljettamiseen tarkoitettu aparaatti kannattaa ottaa mukaan.

Skaidijärvelle matkaa parkkipaikalta patikoimalla kertyy suuntaansa 1,5 kilometriä. Talvella polku on lumen peitossa eikä reittimerkkejä välttämättä näy.

Kaamos, Nuorgam

Kaamoksen loppupuolta

5.1.20215.1.2021julkaissut adventurelandlaplandJätä kommentti

Ette varmaan usko, mutta uskokaa pois! Minulla on pieni kaamoskaipuu jo nyt, vaikka aurinko nouseekin seuraavan kerran vasta 16. päivänä tammikuuta. Vuosi vuodelta kaamos sujahtaa nopeammin ohitse.

Hämärä, eli aika jolloin ulkona näkeekin jotain, on jo nyt pidentynyt. Moisio.net:n mukaan hämärä kesti 5.1 neljän tunnin ja 52 minuutin verran. 25.12 hämärää kesti neljän tunnin ja 16 minuutin verran. Pieni, mutta lopulta suuri ero!

Pilvetön kaamospäivä on kaunis. On onni kun vapaapäivä osuu kohdilleen ja päiväuniajan retkihetkellä pääsee nauttimaan talven ainutlaatuisista väreistä.

Haaveilin Utsjoen Geologisen polun kulkemisesta suksin, mutta Oacin suksieni karvat ovat sen verran kuluneet etten päässyt rinnettä ylös enkä ylipukeutuneena jaksanut lähteä kävelemään polkua pitkin ylös. Sukset lähtivät tehtaalle huoltoon ja meikälikka Nuorgamin Skaidijärvelle.

En ollut ainoa joka ajoitti retkensä oikein. Pakkasta oli 15 asteen verran, silti porukkaa oli liikkeellä enemmän kuin kesäaikaan. Kasvoja kipristeli, sormia palelsi jatkuva kännykällä kuvaaminen. Untuvatakki hikoilutti, miksen koskaan muista että sen ja toppahousujen yhistelmä ei ole hyvä?

Kodalle kulki hyvin tampattu polku. Jäljistä päätellen vierailijoita oli riittänyt. Kuljin hieman hangenkin puolella, lunta riitti juuri ja juuri lyhytvartisten kenkieni suulle. Lumikenkäily noin vähällä lumella olisi ollut mälsää, hyvä vain etten hakenut niitä lainaan. Suksillekaan lumitilanne ei olisi ollut otollinen hangen alta pilkistelevien kivien vuoksi.

Kota oli lämmin, kamiinassa hohkasi kunnon hiillos. Vieraskirja oli täysi kantta myöten, en saanut jätettyä terveisiä seuraaville tulijoille. Join vuoden ensimmäiset termariteet rauhassa hiljaisuudesta nauttien.

Paluumatkalla värit vaihtuivat kirkkaista pastellisen vaaleanpunaiseksi ja lilaksi. Kaunis kaamospäivä läheni loppuaan.

Tämä kaamos jää mieleen väreistään ja siitä, ettei ollut muka aikaa nauttia niistä tarpeeksi usein. Lyhyt ajanjakso on osa luontoa ja sopiva päätös kuluneelle vuodelle. Pohjoisen Lapin vuosi alkaa pikkuhiljaa valaistuvilla päivillä heräten täyteen hehkuun helmikuun puolivälissä.

Kaamos on mörkö josta olen oppinut nauttimaan.

Muita Kaamospostauksia blogistani

kesä, Lasten kanssa ulkoilu, Skáidejávri, yöpyminen, Yleinen

Yöpymishaasteen 12. yö – Skaidijärvi

10.7.202010.7.2020julkaissut adventurelandlaplandJätä kommentti

Nuku vähintään yksi yö ulkona joka kuukausi – haasteen tavoitteeni tuli saavutettua nopeammin kuin uskoinkaan. Alunperin tarkoituksenani oli nukkua joka kuukausi ulkona vähintään kerran, eli 12 yön verran vuoden aikana. Nyt vuodesta on meneillään 7. kuukausi ja viime viikonlopun Skaidejávrin telttareissu oli haasteen 12. ulkona luonnossa nukuttu yö.

Öitä on nyt kertynyt 8 teltassa, 3 autiotuvassa ja 1 kodassa. Toivon että öitä kertyisi jäljellä olevien kuukausien aikana useampi kuin yksi kuukaudelle.

Skaidijärven telttaretki oli esikoiseni ehdotus. Koska Ellin polun yöretkemme keskeytyi, hän ehdottomasti tahtoi Nuorgamiin yöksi. Skaidijärvellä yövyimme viimekin syksynä.

Polku päivälaavulle oli kostea, enkä ollut ajatellut asiaa ollenkaan pakatessamme rinkkojamme. Jouduimme hieman kiertämään polulta, mutta aivan laavun nurkilla vettä oli suolla niin paljon että poitsun kengät kastuivat.

Märät kengät eivät haitanneet illan ohjelmaa. Tiedossa oli makkaran paistoa muun iltapalan nauttimisen ohella ja päänumerona päästiin kokoamaan teltta yhdessä. Skaidijärven ranta on tuulinen paikka ja tällä kertaa pystytin teltan tarkemmin tarkasteltuani tuulen suuntaa. Illan kuluessa suunta vaihtui, muttei ottanut seiniin yhtä inhottavasti kiinni kuin viime syksynä.

Laavulta poistui kaksi retkeilijää ennen meitä ja saimme paistella eväämme kunnon hiiloksilla. Laavu oli lämmin ja kotoisa, teki niin kovasti mieli jäädä sinne yöksi. Koska paikka on suosittu, päätin viettävämme yön suosiolla teltassa.

Luvattoman sokerisen iltapalan jälkeen oli aika ryhtyä iltatoimiin. Hampaiden pesu luonnossa on paljon jännittävämpää kuin kotikylppärissä ja sain vaelluksestani lähtien kaipaamaani fiilistä takaisin. Aurinko oli alkanut mennä pilveen ja ranta väreili kauniisti sen viimeisissä esiin pilkahtelevissa valonsäteissä.

Teltassa oli kotoisaa. Lueskelin kirjaa ja kuuntelin hyttyskuoron laulua ulkopuolella. Poitsu pisti nukkumaan kerrastossa ja villasukissa, puin itselleni kerraston lisäksi fleecen.

Yö oli levoton. En taaskaan meinannut saada unta, tarvitsen selvästi melatonia telttaöihin nukahtamisen avuksi. Retkikaverini valui patjaltaan viereeni ja jouduin useamman kerran yössä siirtämään hänet paikoilleen.

Yöllä alkoi sataa rankasti. Kuuntelin hetken sadetta ja ihailin telttamme vedenkestävyyttä. Kerrankin sai nukkua pelkäämättä että aamulla kaikki olisi märkänä.

Aamu kuudelta havahduin poitsun heräämiseen. Sain armoa heräämiselle vielä hetkisen antamalla hänen katsoa piiretyitä puhelimestani, oli pakko saada nukutuksi vielä hetki jotta olisin skarppina myöhemmin päivällä jäädessäni kolmen lapsen kanssa keskenään kotiin.

Vapaiden telttaöissä on riski väsymisestä, työssä käyvänä vapailla on tarkoitus rentoutua ja vaikka kuinka luonto rentouttaa, yöunet ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Retkeilyharrastuksen huono puoli onkin se, ettei voi kerralla ahmia liikaa…

Puimme sadevaatteet yllemme matalassa teltassa. Poitsua huvitti konttaamiseni, suht pitkänä tyyppinä pukeutuminen teltassa ei ole mikään helpoin nakki.

Aamupalaksi päätimme nauttia puuron sijasta makkaraa ja pullaa. Keittelin jetboililla kahvivedet ja aloin sytytellä kamiinaan tulia. Yleensä käytän pientä leukuani halkojen halkomiseen, tällä kertaa mukana ei ollut kuin pieni puukkoni. Ei mennyt montakaan iskua kun puukkoni terä jäi törröttämään halkoon ja kahva putosi lattialle.

Katsoin puukkoani hieman typertyneenä. Harmitti, puolisoni isän tekemä puukko oli paras mitä koskaan olen käyttänyt. Yritin turhaan korjailla juuresta katkennutta terää ja lopulta tungin sen karvaiseen hirven nahkatuppeensa. Ei auttanut kuin lähtä halkovajalle heilumaan kirveen kanssa.

Poitsu katseli kiinnostuneena kun pätkin halkoja pienemmäksi ja keräsin niistä tuohta. Saimme kamiinan syttymään ilman puukkoakin ja aamupala nautittiin rauhassa.

Sade piti pieniä taukoja. Yhden aikana aloitimme teltan purkamisen ja sain sisäteltan pussiinsa ilman että se kastui. Läpimärän ulkoteltan tungin teltan säilytyspussin ulompaan taskuun.

Kävellessämme kohti autoa sade lakkasi, pilvet väistyivät ja aurinko alkoi lämmittää. Loistava loppu retkellemme! Kukkivat hillat ja suopursut reunustivat kosteaa polkua kävellessämme kohti parkkipaikkaa. Istumakivellä kävimme katsomassa kivistä pöytäryhmää ja ihmettelimme sinne jätettyä yksinäistä kenkää.

Kotona nostin teltan kuivumaan ulos aurinkoon. Myös sisäteltan kosteuden poistamiseksi. Lepäillessäni makuuhuoneessamme kuulin rankkasateen rummuttavan ikkunalautaa… Ulkona kuivunut teltta muistui heti mieleeni. Olisi vain pitänyt nostaa se suoraan autotalliin kuivumaan! Onneksi makuupussit roikkuivat pitkin asuntoa.

Puukollani on mahdollisuudet pelastua. Sen terässä saattoi olla valmistusvirhe metallin erisävyisen sisustan perusteella.

Postauksen Skaidejávrin rengasreitistä löydät täältä .

kevät, koira, lumikenkäily, Skáidejávri, Utsjoki, yöpyminen, Yleinen

Tunturiterapiaa Skáidejávrilla – toukokuun yö

23.5.2020julkaissut adventurelandlaplandJätä kommentti

Pitkän talven huipennus oli ehdottomasti yöreissu Nuorgamiin Skaidejávrille. Lähdin ajelemaan kotoa lasten nukkumaan menon jälkeen ja saavuin Pulmanjärventien levikkeelle puoli yhdeksän aikaan.

Levikkeeltä lähti samaan aikaan toinen retkeilijä koiriensa kanssa kohti laavua, pidin heihin hieman etäisyyttä jotta saisin lumikenkäillä Kiiskin ja ahkion kanssa rauhassa. Lenkkeilemässä ollut mies pysähtyi jutustelemaan ja ahkion kantaminen tieltä hangelle kävi joutuisasti jutun luistaessa.

Aurinko paistoi kirkkaana taivaalta ja heijasti lämpöään hangesta. Pälvet olivat rutikuivia, ahkion pohjaa kävi sääliksi kun mutkittelin kivikossa lumikenkäillessäni kohti määränpäätäni. Kiiski ilakoi hangella, spurttaili ja kieri viilentääkseen itseään. Upottavalla hangella kulku kävi raskaaksi töppöjalalle, fiksuna (laiskana) koirana se hoksasi siirtyä ahkion taakse kulkemaan pitkän fleksin päässä.

Sydäntä lämmitti kuulla kapustarintojen haikeaa viheltelyä. Ne ovat varma merkki tulevasta kesästä, erämaassa kulkiessa ei tunne olevansa yksin kapustarintojen seuratessa ja kyttäillessä kivillä.

Valitsin leiripaikakseni lähimmän pälven kodasta. Pälvi oli juuri sopiva leiriytymiselle, teltalle löytyi mukavan tasainen paikka. Aurinko paistoi matalalta ja värjäsi maaston kellertäväksi – kylläpä minua nyt hemmoteltiin!

En meinannut millään saada teltan kaaria paikkoilleen vaikka kuinka löysäsin kaaripaikkojen remmejä ja varmistin ettei telttakangas kiristä mistään. Meinasi jo usko mennä, onneksi kukaan ei ollut näkemässä. Kiiski huuteli kodan pihassa olleelle koiralle ja hiljentyi saatuaan iltapalaa. Kerrankin se keskittyi syömään eikä hotkinut, kai upeat maisemat saivat senkin rentoutumaan.

Istuskelin porontaljalla ja söin iltapalaa. Hetkeen ei kaivannut mitään muuta. Olin onnellinen että sain aikaiseksi lähteä yöpymään luontoon työputken jäljiltä, vaikka seuraavana päivänä väsyttäisikin pidemmällä tähtäimellä luontoöistä on vain hyötyä.

Yksi asia vaivasi – olisipa poitsu mukana! Hän ei olisi tosin mitenkään päässyt kulkemaan mukanani pälvelle upottavan hangen takia, kesämmällä sitten. Bebbe liittyy telttaretkiini kasvettuaan vielä hieman lisää.

Unille painuin kymmenen jälkeen. Nukuin porontaljan päällä vaikka mukanani oli myös uusi Therm-a-Restin RidgeRest solite – eristepatja. En uskaltanut luottaa sen eristävyyteen vielä ensimmäisenä yönä.

Yö oli raivostuttavan levoton. Vaikka jouduinkin lisäämään alkuyöstä vaatetta, makuupaikkani oli oikein mukava. Uni ei tullut millään ja rekkojen äänet kuuluivat Norjasta saakka leiripaikkaani. Joku taisi ajella mönkijällä Pulmankijärventiellä ja jos oikein kuulin lentokonekkin lensi yli. Kun viimein sain unta, heräsin kuumuuteen. Riisuin vaatetta ja nukuin loppuyön yhdellä pussilla.

Olen pitkään pelännyt sitä yötä kun Kiiski herättää minut ulkopuolelta havaitsemansa häiriötekiän takia. Lähtiessäni yöksi luontoon toivon etten säikähdä jotain niin paljon että se veisi rohkeuteni nukkua yksin. Viideltä aamulla havahduin siihen kun Kiiski tökkäsi minua tassullaan, kaivauduin paniikissa ulos pussista ja huudahdin ”mitä” minua hiljaa tuijottavalle karvakasalle. Otin korvatulpan pois ja kuuntelin – joku ajoi moottorikelkalla ohi!

Hitsi, mä en ainakaan näin aikaisin herää, ajattelin ja käskin Kiiskinkin alkaa nukkumaan ja kaivauduin takaisin pussiini. Seuraavan kerran heräsin vasta puoli kahdeksan aikaan aamulla.

Aamupalan syötyäni kävin mutkan huussilla. Lämpimästä yöstä huolimatta hanki kantoi ja oli mukava kävellä vaivatta paikasta toiseen. Parin tunnin sisään aurinko lämmitti hangen jälleen pehmeäksi ja paluumatkalla oli pakko käyttää lumikenkiä.

Päästyäni autolle fiilis oli jälleen kerran levännyt ja onnellinen. Vaikka yöretkeni oli jälleen kestoltaan lyhyt, sen aikana ehti rentoutua täysin. Ilmainen terapiaistunto!

Muut postaukseni Skáidejávrista