Silkeája – Kevon luonnonpuisto

DSC_6295 DSC_6300
DSC_6310

Kesäloma on nyt onnellisesti lusittu ja töihin paluu tapahtui yllättävänkin helposti. Näin alkuun mulla ei ole ehtinyt olla kuin yksi tuplavapaa, joka tuli vietettyä Kuoppilaksella (lisää siitä myöhemmin!). Maanantaina mulla oli vain yksi päivä vapaata ja päätin käyttää sen yllättäen ulkoiluun.

Lähdin Kiiskin kanssa Kevon Silkeájalle, joka on Kevon luonnonpuiston pohjoispään maantieltä lähin nuotio- ja leiriintymispaikka. Matkaa tieltä nuotiopaikalle on 2,5 kilometriä. Reitti kulkee koivu-mäntymetsän halki Bálddotjávrien läheisyyteen ja ylittää muutaman kosteikon joissa lenkkarit saattavat kastua. Pahimmissa kohdissa on pitkospuut. Itse luulin pärjääväni lenkkareilla hyvinkin, mutta nilkkani pyörivät kivikoissa siihen malliin että suosittelen laittamaan jalkaan pidempivartiset kengät, mieluiten vaelluskengät. Päiväreissulle riittää pelkkä reppu eväineen ja lämpimine varavaatteineen mukaan, mutta Kevon kanjoniin aikovan on ehdottomasti otettava vaellusvarusteet mukaansa.

DSC_6313
DSC_6321 DSC_6323
DSC_6332
Reitti on hyvin merkattu, mutta alussa on oltava tarkka ettei vahingossa poikkea kesän aikana maastoon kuluneelle ”uudelle” polulle. Polku ei johtanut mihinkään, ajatuksissani seurasimme sitä sen katoamiseen saakka keskelle risukkoa. Aika hurjaa, että polku on tosissaan muodostunut tämän kesän aikana! Hyvä esimerkki siitä, miksi Kevon luonnonpuiston sisällä ei saa poiketa reitiltä. Pitkä sateinen jakso oli onnekseni juuri vapaapäivänäni tauolla ja saimme nauttia auringonsäteistä useamman vaeltajan ohitettua meidät matkallaan bussipysäkille.

Pakko myöntää, olin hieman kateellinen huomatessani lähes jokaisen hymyillessä – olivathan he pitkän vaelluksensa loppusuoralla! Saavuimme Silkeájan leiripaikalle ja yllätimme kaksi päiväreissaajaa pöydän ääreltä lepäämästä, he pakkasivat tavaransa ja poistuivat paikalta vähin äänin. Harmi, eipä me Kiiskin kanssa pöytää tarvitukaan kun jäimme nuotiopaikalle. Kokosin pienen nuotion ja nautin termarissa tuomani chaiteet Kiiskin napostellessa puolet kanamakkaroistani taustalla. Istuskelimme kaikessa rauhassa, oli mukavaa kun kerrankin mulla oli sellainen fiilis ettei mihinkään ollut kiire.

Ilmeisesti bussi oli ajanut Kenesjärven ohi, kun uusia etelään päin vaeltavia alkoi virrata leiripaikan ohitse. Osa ei tervehtinyt, osa vaihtoi nopeat kuulumiset. Kiiski ilmoitti jokaisesta ohikulkijasta hiljaa haukahtaen, uskon sen hieman protestoineen syrjäistä makuupaikkaansa ja kanamakkaroiden loppumista.

DSC_6324
DSC_6350
DSC_6353
Silkeájan leiripaikalla on nuotiopaikan ja pöytäryhmän lisäksi puuvaja sekä ulkokäymälä. Leiripaikalla tulet saa tehdä vain sille osoitetulla paikalla. Kevon luonnonpuiston sisällä leiriintyminen on kaikkialla muualla kielletty paitsi nimenomaan sille merkityillä alueilla.

Silkeájalta on Guoikgáhoitájan nuotiopaikalle 3,5 kilometriä. Sen jälkeen reitti jatkuu mäntymetsän halki ensimmäiselle näköalapaikalle josta näkymät avautuvat hiljalleen jylhenevään Kevon jokilaaksoon.

Ajattelin Silkeájan olevan yksi niistä kohteista jonne Pikku-J:n kanssa voisin patikoida hänen kasvettuaan vielä muutaman vuoden. Reitin osittaisesta kivikkoisuudesta huolimatta pienimmätkin retkeilijät pystyvät kävelemään ainakin osan polusta ilman suurempia ongelmia ja Silkeájan leiripaikka tarjoaa hyvät puitteet ensimmäiselle patikkayölle. Itse Kevon reitti on taas kokeneemman vaeltajan kohde.

Lisää juttua Kevon yöreissusta täältä ja tästä

Lauantaina juhlitaan!

SLP-logo-RGB+pvm2017

26.8 Liputetaan ensimmäistä kertaa Suomen luontoa. Ajatelkaa, Suomi on ensimmäinen maa joka virallisesti liputtaa luonnolleen! Sata päivää ennen satavuotiaan Suomen itsenäisyyttä kajahtaa kansallispuistoissa kansallispuistojen laulu ja rannikoilla syttyvät tulet. Iltahämärissä nautitaan illallista luonnon helmassa ja hiljennytään nuotiolaulun myötä.

Kuinka voin osallistua juhlistamaan luontoamme?

www.luonnonpaivat.fi sivulta löytyy kartta johon on merkattu lukuisia päivän aikana järjestettäviä tapahtumia. Voit järjestää puuhaa perheellesi, rakkaalle ystävällesi, suuremmalle yleisölle tai vain itsellesi.

Luonnon päivien sivuilla on ennakkokurkistus päivän tapahtumiin. Jakamalla vinkin tavastasi liputtaa tai liputuspäivän arvoisesta kuvasta #liputanluonnolle ja #luonnonpaivat osallistut somekisaan. (Lisätietoa kisasta)

Lauantaina olen itse töissä, mutta osallistun viikon aikana vietettävään puunhalausviikkoon. Halaamalla puuta osoitamme arvostavamme omaa lähiympäristöämme. Jaa halauskuvasi tunnisteella #puunhalausviikko! Illemmalla töistä päästyäni vietämme aikaa luonnossa perheen kesken.

Utsjoella luonnon päivää juhlitaan Lapin tutkimuslaitos Kevolla. Tapahtuma alkaa kello 11:00 ja päättyy 16:00. Maljat nostetaan Suomen luonnolle kello 12 ja juhlakahvit juodaan vanhan päärakennuksen pihamaalla. Luonnon helmaan pääsee koko perheen luontopolulla. Samaan aikaan asemalla vietetään avoimien ovien päivää.

Viettäkää oikein ihana luonnon päivä!

*logo http://www.luonnonpaivat.fi sivuilta*

10/10

DSC_6049
10 yötä takana mitä upeimmissa paikoissa, yksin sekä seurassa. Mulla oli tavoitteena tälle kesälle nukkua ulkona enemmän kuin viime kesänä (2 telttayötä, 1 tuvassa…) ja tyytyväisenä voin kertoa yöpyneeni yhteensä 10 yötä luonnon keskellä, joista 8 tuli vietettyä teltassa ja 2 autiotuvissa.

Keväällä mua vielä hirvitti nukkua yksin- jatkuvasti yöllä heräilin kuuntelemaan luonnon ääniä ja tarkistelemaan koiran reagointia niihin. Kotona iltaisin mietin mitä kaikkea kamalaa reissuilla voisi tapahtua ja menetin yöuniakin jännittämisen takia. Vasta viimeisenä yönä nukuin yöni rennosti ja pelkäämättä – olisko nyt se aika, kun pystyn viimein sanomaan voittaneeni kaikki valoisaan aikaan yksin ulkona yöpymisen pelkoni?

Tuskin. Nukun yöni korvatulpat korvissa ja unimaski silmillä. Olen kotonakin herkkä heräämään ääniin ja muihin häiriötekijöihin joten tulen varmasti jatkossakin yöllä heräilemään astetta suurempiin kolahduksiin ja koiran liikahduksiin. Mutta haittaako se? Ei, kesän aikana haluni yöpyä luonnossa kasvoi uusiin sfääreihin! Kaverin kanssa tai ilman, ulkona yöpymisestä on tullut uusi tapa rentoutua.

Missä mä sitten vietinkään yöni?

IMG_20170512_065156 1. Skoarrajávrilla toukokuisessa lumisateessa

Linkistä pääsee lukaisemaan telttailukauden avajaisista Skoarrajávrilla Kaldoaivin erämaan pohjoispuolella. ”Päätin, että jos mun kohtalo on kuolla kupsahtaa tunturiin, sitten on.”

DSC_53642. Yö Tenojoen rannalla

Anoppilassa on ihan mahtava paikka teltalle! Vaikka talo onkin aivan kodan läheisyydessä, saatiin J:n kanssa nauttia kesäyöstä virtaavan joen läheisyydessä. Vaikka yöllä jokin lintu kävi vääntämässä kunnon rääkymiset teltan yläpuolella ja molemmat herättiin sen mekkalointiin…

DSC_5525 3. Kiiskin kanssa Sioskurun autiotuvan pihalla

Vaellukseni ensimmäisenä yönä koin jänniä hetkiä ulkoa kantautuvien äänien takia. Pelot saavat mielen vainoharhaiseksi.

DSC_55634. Vaelluksen toinen yö Pahakurun autiotuvassa

Rakensin Kiiskille tuvan terassille oman pienen makuupaikan, mutta onneksemme se pääsi sisälle yöksi. Yöllä heräsin ihailemaan tuvan ikkunasta upeaa, sankkaa sumupeitettä. Yö loi uutta intoa seuraavalle päivälle.

DSC_5822 DSC_5820 5&6 Kaldoaivilla J:n ja Pikku-J:n kanssa

Aargh! Hyttyset, paarmat ja mäkärät. Ei tule ikävä! Toivottavasti pikkupoika jatkaa telttailuaan samaan malliin, mamma on niin ylpeä.

DSC_5960 7. Auringonlasku

Viimeinkin mun ja luotto-erätoverin vapaat sattui kohdilleen! Ja päästiin ihailemaan kesän toista auringonlaskua.

DSC_6100

8. Suomunruoktu

Urho Kekkosen kansallispuistossa ensimmäinen yö meni heräillessä ja vähän pilasi seuraavan päivän jaksamisen.

DSC_6078

9. Tuiskukurun helpotus

Mieli ja kroppa helpottui hyvin nukutusta tupayöstä. Vaikka olikin helkkarin lämmin!

DSC_6096

10. Paluu Suomunruoktulle

En tuolloin edes hoksannut että UKK- reissun viimeinen yö oli The kymppi. Yö oli loistava – nukuin varmaan paremmin kuin koskaan aikaisemmin teltassa ja heräsin aamulla virkeänä.

Nämä 10 erilaista yötä osoittivat minulle sen, että musta on yksin yöpyjäksi. Toki koira tulee aina kulkemaan mukana kun lähden yksinäni reissuun. Muiden vaeltajien läsnäolo tuo paljon rohkeutta yöhön ja välillä jopa kaipasin enemmän sitä omaa rauhaa! Tiedostin myös paremmin sen, että tylsistyn nopeasti ja kaipaan tekemistä – mukaan on siis otettava kirja jos toinenkin. Kaverin kanssa yöpyminen on myös mahtavaa- yön jännitys on mukava jakaa jonkun toisenkin kanssa (ja mahdollisesti omat pelot tarttuvat myös telttailuseuraan…)

Nämä koin helpotuksiksi yksin yöpymisen opettelussa;

  1. Valitsin paikaksi jonkin tutun ja turvallisen, mieluiten sellaisen jonka lähistöllä oli muita ihmisiä paikalta poistuminen oli helppoa. Mikäli yöllä olo käy tukalaksi on OK pakata kamppeet ja lähteä kotiin. Mitäpä sitä ryhtyä turhaan itseään kiusaamaan ja mahdollisesti pilaamaan tulevat yöt?
  2. Koira toi paljon turvaa, (mutta mikäli karvakaveria ei ole mahdollista ottaa mukaan, pyydä joku kaveri seuraksi yöpymään kanssasi eri teltassa, niin saat yksin yöpymisen fiilistä) tai nukuin yöni suosittujen vaelluspaikkojen autiotupien läheisyydessä – vaellussesongilla populaa riittää ja muiden läsnäolo loi turvallisuuden tunnetta.
  3. Mikäli sisukkaasti aiot viettää yösi ulkona, oli mikä oli, ota mukaasi tekemistä – yö sujuu paljon nopeammin lukemalla kirjaa tai vaikka kutomalla sukkaa mikäli uni ei meinaa millään tulla.
  4. Otin tyynyä, lämmintä vaatetta, kahta makuupussia, porontaljaa ja muuta ”luxusta” mukaani tunturiin auttamaan hyvien yöunien metsästämisessä.
  5. Kesän lyhyet yöt auttavat pelkojen voittamisessa. Pimeää aikaa ei ole joko ollenkaan tai sitä on vain muutaman tunnin ajan, jolloin möröt ja muut metsien kummajaiset eivät kauhean kauaa ehdi mellastaa mielikuvituksissa.
  6. Jos pelkäät karhuja, on hyvin epätodennäköistä että niihin törmäät reissullasi. Minä pelkäsin niitä, mutta ajan kanssa järkeilemällä sekin pelko katosi. Karhu ei varta vasten hyökkää teltan kimppuun – ihminen ei ole sen luontaista ravintoa.

Pimeänpelkoani en ole voittanut. Sitä alan hiljalleen käsittelemään kuluvan kaamoksen aikana.

Mutta, se tärkein – nukunko vielä jatkossakin öitä luonnossa? Kyllä! Ensi kesänä vielä useammin.

Mitä jäi käteen UKK:lta?

DSC_6152 DSC_6164
DSC_6146
Kamala rakko (haha) ainakin. Vaikka reissun alku olikin kankea ja jouduin muuttamaan reittisuunnitelmaani pääsin kokeilemaan osaamistani oikein kunnolla. Päätös kuljettavan matkan lyhentämisestä, kartan luku ja itsensä kuunteleminen olivat asioita joissa sain reissulleni hieman haastetta.

Näin jälkikäteen tiedän, että toisen päivän väsyminen johtui luultavasti ensimmäisen päivän nopeasti kuljetusta matkasta. Kuljin 15 kilometriä 4km/h vauhdilla, eli samalla kuin Hetta- Vuontisjärvi vaelluksellanikin. Vaikka kuinka pysähtelen ja pyrin hidastamaan askel kulkee tahtomattaankin liian ripeästi. Edelleen on opeteltava hidastamaan  – eihän mulla ole minnekään kiire vaelluksella! On katsottava reitit niin, että niille osuu hyviä taukopaikkoja jotka houkuttelevat lepäämään.

Tosin pelkäsin Tuiskukurussa, että mitä jos en jaksakaan kulkea takaisin? Joutuisin viettämään ylimääräisen päivän reissullani, saanko kotiin viestiä ettei minusta turhaan huolestuta? Oma kohtalo ei niinkään huolestuttanut, vaan se mahdollinen vaiva mitä muut joutuisivat näkemään sen eteen olenko kunnossa… Ihanaa, että reissuillani läheiset ovat kiinnostuneet voinnistani ja kuulumisistani, mutta harmittaisihan se jos vaikka etsintäpartio lähtisi perääni turhaan ja veisi joltain toiselta oikeasti apua tarvitsevalta avun pois.

DSC_6145
DSC_6182 DSC_6174
Siispä ensi kerralla mukaani lähtee turvaranneke, joka toimii katvealueillakin. Sillä saan laitettua kotiin viestiä että kaikki ok, kalusto hajalla (ongelmia) tai hälytettyä suoraan satelliitin kautta apua olinpaikkaani. Ostimme rannekkeen J:n isälle joululahjaksi, se maksoi muistaakseni 100e ja siinä on 100 euron vuosilisenssi. Halpa hinta hengestä.

Kiiskillä killui kaulassaan B-Barkin tutkapanta. Pannan vihreänä vilkkuvana valo tuntui turvalliselta, ainakin J tiesi missä olen ja tarvittaessa pystyisi paikantamaan Kiiskin, mikäli se olisi päässyt karkuun ja lähtenyt vaikka poron perään. Panta ei vaan toimi katvealueilla.

Tutkapannan läsnäolo hieman huvitti reitin ruuhkaisuuden takia. Tunsin oloni välillä hieman hermoheikkoiseksi, mutta parempihan se on varmistaa oma selviytyminen pieninkin keinoin.

Muut varusteeni toimivat moitteettomasti. Kaulassa killunut kamera edesauttoi niskani kipeytymistä, sen kuljettamiseen täytyy keksiä jokin muu tapa. Teltta toimi edelleen hyvin, Kiiski vaan sai tehtyä sen sisäteltan oviaukkoon reiän kynnellään. Ruoka oli turhan yksipuolista pastoineen, mukana ollut kuivattu mango jäi syömättä.

Pallaksen reissulla Kiiski hyytyi viimeisenä päivänä. Ukk reissulla se paineli menemään tarmokkaammin eikä kertaakaan kesken kävelyn osoittanut väsymisen merkkejä. Nyt sillä ei kyllä ollut mukana reppua joka olisi tuonut kulkuun lisää haastetta.

Tälle syksylle on tiedossa ainakin kaksi pientä telttailureissua, toivottavasti vielä yksi vaelluskin. Nämä kaksi ensimmäistä yksinvaellusta toivat paljon uusia näkökulmia vaeltamiseen ja rohkaistuin yksin yöpymisestä huimasti. Ennen kaikkea olen tyytyväinen siitä, että peloistani huolimatta lähdin reissuun ja tulin voittajana kotiin!

Kirjoitukset Pallas-Yllästunturin kansallispuiston vaelluksestani 
&
Urho Kekkosen kansallispuiston tekstit

*Kuvat Ellinpolulta 19.8.2017