Kesäloma on nyt onnellisesti lusittu ja töihin paluu tapahtui yllättävänkin helposti. Näin alkuun mulla ei ole ehtinyt olla kuin yksi tuplavapaa, joka tuli vietettyä Kuoppilaksella (lisää siitä myöhemmin!). Maanantaina mulla oli vain yksi päivä vapaata ja päätin käyttää sen yllättäen ulkoiluun.
Lähdin Kiiskin kanssa Kevon Silkeájalle, joka on Kevon luonnonpuiston pohjoispään maantieltä lähin nuotio- ja leiriintymispaikka. Matkaa tieltä nuotiopaikalle on 2,5 kilometriä. Reitti kulkee koivu-mäntymetsän halki Bálddotjávrien läheisyyteen ja ylittää muutaman kosteikon joissa lenkkarit saattavat kastua. Pahimmissa kohdissa on pitkospuut. Itse luulin pärjääväni lenkkareilla hyvinkin, mutta nilkkani pyörivät kivikoissa siihen malliin että suosittelen laittamaan jalkaan pidempivartiset kengät, mieluiten vaelluskengät. Päiväreissulle riittää pelkkä reppu eväineen ja lämpimine varavaatteineen mukaan, mutta Kevon kanjoniin aikovan on ehdottomasti otettava vaellusvarusteet mukaansa.
Reitti on hyvin merkattu, mutta alussa on oltava tarkka ettei vahingossa poikkea kesän aikana maastoon kuluneelle ”uudelle” polulle. Polku ei johtanut mihinkään, ajatuksissani seurasimme sitä sen katoamiseen saakka keskelle risukkoa. Aika hurjaa, että polku on tosissaan muodostunut tämän kesän aikana! Hyvä esimerkki siitä, miksi Kevon luonnonpuiston sisällä ei saa poiketa reitiltä. Pitkä sateinen jakso oli onnekseni juuri vapaapäivänäni tauolla ja saimme nauttia auringonsäteistä useamman vaeltajan ohitettua meidät matkallaan bussipysäkille.
Pakko myöntää, olin hieman kateellinen huomatessani lähes jokaisen hymyillessä – olivathan he pitkän vaelluksensa loppusuoralla! Saavuimme Silkeájan leiripaikalle ja yllätimme kaksi päiväreissaajaa pöydän ääreltä lepäämästä, he pakkasivat tavaransa ja poistuivat paikalta vähin äänin. Harmi, eipä me Kiiskin kanssa pöytää tarvitukaan kun jäimme nuotiopaikalle. Kokosin pienen nuotion ja nautin termarissa tuomani chaiteet Kiiskin napostellessa puolet kanamakkaroistani taustalla. Istuskelimme kaikessa rauhassa, oli mukavaa kun kerrankin mulla oli sellainen fiilis ettei mihinkään ollut kiire.
Ilmeisesti bussi oli ajanut Kenesjärven ohi, kun uusia etelään päin vaeltavia alkoi virrata leiripaikan ohitse. Osa ei tervehtinyt, osa vaihtoi nopeat kuulumiset. Kiiski ilmoitti jokaisesta ohikulkijasta hiljaa haukahtaen, uskon sen hieman protestoineen syrjäistä makuupaikkaansa ja kanamakkaroiden loppumista.
Silkeájan leiripaikalla on nuotiopaikan ja pöytäryhmän lisäksi puuvaja sekä ulkokäymälä. Leiripaikalla tulet saa tehdä vain sille osoitetulla paikalla. Kevon luonnonpuiston sisällä leiriintyminen on kaikkialla muualla kielletty paitsi nimenomaan sille merkityillä alueilla.
Silkeájalta on Guoikgáhoitájan nuotiopaikalle 3,5 kilometriä. Sen jälkeen reitti jatkuu mäntymetsän halki ensimmäiselle näköalapaikalle josta näkymät avautuvat hiljalleen jylhenevään Kevon jokilaaksoon.
Ajattelin Silkeájan olevan yksi niistä kohteista jonne Pikku-J:n kanssa voisin patikoida hänen kasvettuaan vielä muutaman vuoden. Reitin osittaisesta kivikkoisuudesta huolimatta pienimmätkin retkeilijät pystyvät kävelemään ainakin osan polusta ilman suurempia ongelmia ja Silkeájan leiripaikka tarjoaa hyvät puitteet ensimmäiselle patikkayölle. Itse Kevon reitti on taas kokeneemman vaeltajan kohde.
4
Erämaan vaeltajatar 