Lämmin ilta Ailikkaalla

DSC_1035 DSC_1045
DSC_1040
Noin viikko sitten sää pääsi yllättämään lämmöllään. Sateisten kelien keskelle sattunut aurinkoinen päivä houkutteli illasta  lähtemään Ailigas-tunturille juuri ennen auringonlaskua. Pelkkä hupparikin päällä hiki virtasi!

Kävelin pitkin näköalapaikkaa ja tutkin lähes jokaisen kivenkolon mikä silmiin osui. Käytin reilusti aikaa pelkkään haaveiluun ja säästä nauttimiseen. Kivillä istuskellessani harmitti etten ollut ottanut teetä mukaan – hetki olisi ollut sille otollinen.

Alunperin tarkoitukseni oli pysäköidä auto lähemmäs poroaidan porttia ja käväistä syrjäisemmällä näköalapaikalla, en raaskinut ajaa autoa hankalan näköiselle levikkeelle joten ajattelin pystyväni tyytymään myös tutuiksi käyneisiin maisemiin. Jo pelkän portin aukaisussa oli haastetta, joku on ilmeisesti ajanut sitä päin jonka takia se on päässyt vääntymään ja on nyt hyvin raskas vetää auki.

DSC_1056 DSC_1048
DSC_1052
Vaikka Ailikkaan maisemat ovat tutut, löysin tälläkin kertaa jotain uutta. Lähdin kulkemaan pohjoiseen pienen suon yli kalliolle, jolla vietin tovin istuskellen ja ihaillen alempana virtaavaa Tenojokea. Edelleen puuttui vain tee.

Tutkimalla tutuiksi käyneitä paikkoja olen lähes joka kerta löytänyt jotain mielenkiintoista. Kalkujoen kodan alue on vuosien aikana koluttu läpikotaisin, silti jatkuvasti löydän sieltä uusia, mielenkiintoisia kiviröykkiöitä. Jopa takapihan lähimetsästä olen löytänyt aarteita – komea kallio näköaloineen ja kaunis mustikkamätäs keskellä vaikeakulkuista risukkoa kannustavat tutkimaan epämieluisiakin paikkoja aina uudelleen ja uudelleen.

DSC_1059 DSC_1060
Pitäisi rohkaistua ja lähteä kartasta löydettyihin mielenkiintoisen oloisiin kohteisiin rohkeammin. Viime kesänä kuljin metsissä etsien kiviä lohkarekirjaprojektia varten ja yllätyin monesti – paikoista joista en olettanut löytäväni mitään löysin monia mielenkiintoisia ja jänniä luontokohteita.

Ailigas on lähellä ja helposti saavutettavissa, sinne palaa maisemien takia uudelleen ja uudelleen. Olkoot tuttu ja turvallinen, kohde jaksaa yllättää joka kerta uudelleen.

Postaukseni Utsjoen Ailigas-tunturista

#NukuYöUlkona Kiilopään Metsähotellissa

DSC_1089 DSC_1084
DSC_1100
Lauantaina ajelimme Pikku-J:n kanssa Utsjoelta Kiilopäälle Suomen ladun järjestämälle Nuku yö ulkona – tapahtumaan. Suomen luonnon päivänä järjestettävä Metsähotelli oli tänä syksynä Kiilopään lisäksi myös Oittaalla.

Jo neljättä kertaa järjestettävä Nuku yö ulkona- tapahtuma kannustaa yöpymään luonnossa retkeilymajoitteessa taikka suoraan paljaan taivaan alla. Metsähotellissa yöpyminen joko omassa majoitteessa tai ilmottautuessa  varatussa majoitteessa oli täysin ilmaista.

Kiilopäälle saapuessamme meidät ohjattiin auton kanssa Metsähotellin asiakkaiden parkkipaikalle. Jännittävyyttä ajomatkaan lisäsi pienen joen ylitys autolla, viereisen sillan rakenteet eivät kestäneet autojen painoa. Suuntasimme pojan kanssa suoraan parkkipaikalta teltta-alueelle ja aloimme etsiä majoitteellemme paikkaa.

Ilmottautuminen jäi meillä välistä, kun en ollut ymmärtänyt parkkipaikalle ohjanneen henkilön ohjeita oikein, hieman ihmettelin että näinkö sitä vaan astellaan alueelle…

Metsähotellissa oli suuremman juhlan tuntua. Telttoja oli useita uusista Fjällrävenin Domeista vanhempiin tunnelitelttoihin. Oman telttapaikkamme vieressä oli myös useampi riippumatto ja syvemmältä metsästä löysimme jopa tentsilen!

Mieleeni laskeutui rauha kun kuulin äänen, josta pidän erityisen paljon – tuulen huminan harjuilla. Ruskan värittämä metsä oli kaunis tummista pilvistä huolimatta. Koska menimme Metsähotelliin suoraan parkkipaikalta, emme kävelleet alueen läpi ja pystytin telttamme rinteeseen kun luulin majoitusalueen päättyvän siihen. Ylempää olisi varmasti löytänyt paljon parempia paikkoja nukkua. Nälkä alkoi kurnia pitkän ajomatkan jälkeen, joten heti saatuamme majoitteemme pystyyn suuntasimme nuotiokioskille.

DSC_1082
DSC_1080 DSC_1088
DSC_1095
Vaikka paikalla oli yöpyjiä ja päiväkävijöitä runsaasti emme missään vaiheessa kohdanneet ruuhkaa. Nuotiokioski oli järjestetty hyvin, makkarat, tikkupullat ja mustikkapiirakat sai itse valmistaa nuotion ääressä, mikä oli oikein mukavaa! Valmiina ruokina oli pyttipannua ja makeita lettuja. Omaa mukia käyttäessä sai alennusta kahviin.

Pikku-J oli innoissaan Nuotiokioskin viereisestä muumipolusta ja söi makkaransa raakana, onneksi hän malttoi odotella alueella oman makkarani kypsymistä nuotiolla.

Nuku yö ulkona- tapahtuma oli hyvin lapsiystävällinen. Sekä henkilökunta, että vieraat kohtelivat lapsia hyvin ja juttelivat takaisin puheliaalle pojalleni hänen kertoessaan tohkeissaan tekemistään rasteista.

Muumipolulla pohdittiin retkeilyä ja sen valmistelua, Geokätköily oli mitoitettu pienellekin lapselle sopivaksi ja läskipyöräpisteeltäkin löytyi noin viiden vuoden ikäiselle lapselle sopiva minipyörä, jota Pikku-J ylsi juuri ja juuri ajamaan. Paljasjalkapolku oli ehkä jännittävin rasti minkä teimme. Frisbeegolfiin poitsu innostui juuri ennen rastien sulkeutumista kuuden aikaan illalla.

Vaativimmille rasteille emme osallistuneet. Mikäli olisin ollut yksin liikenteessä olisin joogannut tunturissa, patikoinut, suunnistanut ja maastopyöräillyt. Illalla oli mahdollisuus myös saunoa.

Metsähotellin ohjelma Suomen ladun sivuilla

Päivällisen söimme Kiilopään ravintolassa ja menimme telttaamme lepäilemään hetkeksi ennen illan odotetuinta aktiviteettia – Kiilopään huiputusta. (Kiilopään huiputuksesta kirjoitan erikseen postauksen)

DSC_1122
DSC_1149 DSC_1162
DSC_1168 DSC_1170
Hieman jännitti, jaksaisiko Pikku-J vielä illasta nousta korkean tunturin päälle. Lähdimme matkaan puoli kahdeksan aikaan illalla ja saavuimme takaisin yhdeksän jälkeen. Kiilopään rinteessä pääsimme todistamaan upeaa auringonlaskua, olimme juuri oikeaan aikaan liikenteessä. Huipun taukopaikalla evästimme hieman ennen patikointia takaisin Metsähotellille.

Iltapalaksi söimme Nuotiokioskin pihalla omia eväitämme, letun ja makkaraa. Hämärässä pihan nuotiot loivat leirimäistä tunnelmaa ja oli ilo huomata, kuinka moni oli saapunut istuskelemaan nuotiolle.

Iltapalan jälkeen pesimme hampaat, kävimme ulkokäymälässä ja täytimme vesipullomme paikan ainoasta vesipisteestä. Edelleenkään emme kohdanneet ruuhkaa, vaikka käymälöitäkin oli vain kolme. Poluille tuodut lyhdyt loivat pimeään kaunista tunnelmaa.

DSC_1182 DSC_1183
Kymmenen jälkeen leiripaikkamme lähellä oli meteliä, hiljaisuutta ei oltu määritelty missään. Onneksi viereisissä teltoissa hiljennyttiin pian ja poikakin nukahti pitkän, raskaan päivän jälkeen nopeasti. Itse en taaskaan saanut heti unta, katselin pimeässä taskulamppujen luomia oksien kuvioita telttakankaassa. Kauhukseni vasta tuossa vaiheessa hoksasin, ettemme olleet tosissaan ilmottautuneet missään paikallaolijoiksi! Käväisin sähköpostissa ja löysin roskapostin puolelta Nuku yö ulkona- tapahtuman osallistujakirjeen jossa neuvottiin ilmottautumaan paikalle saapuessa. Hups.

Yö meni heräillessä, hikoilin pakkaspussissani. En osannut arvatakkaan pakatessani että yöllä voisi olla jopa lämmin!

DSC_1188-2
Heräilimme seitsemän aikaan. Pikku-J kurkisteli pussistaan ja kertoi nukkuneensa hyvin. Koska teltta oli rinteessä, olimme molemmat valuneet teltan toiseen kylkeen yön aikana. Poika katseli piiretyitä samalla kun kasailin kamppeitamme aamupalaa varten kasaan.

Heti ensimmäiseksi kävimme ilmottautumassa osallistujiksi tapahtumaan. Onneksi myöhäinen ilmottautuminen ei haitannut! Haimme Nuotiokioskista makoisaa aamupalaa ja söimme toisen lapsiperheen seurassa nuotion vieressä hyvin haudutettua puuroa mustikoilla, sämpylää ja kananmunaa. Kahvi maistui mahtavalta.

Haikeana katselin aluetta. Pidän kovasti Urho Kekkosen kansallispuistosta ja tiesin jääväni kaipaamaan sen luontoa. Kävelimme metsän halki teltallemme ja aloin pakkailemaan kamppeitamme.

Ensimmäinen yömme Metsähotellissa oli onnistunut, kiitos tapahtuman järjestäjien! Tunsin olomme tervetulleeksi ja muiden osallistujien hymyt kertoivat että myös moni muu piti tapahtumasta.

Kun kirjauduimme ulos hotellista vannoin palaavani takaisin myös ensi kesänä. Pikku-J:kin on innoissaan lähdössä mukaan, Kiilopäälle tosin hän ei enää aijo kiivetä.

Tapahtuma sopii oikein hyvin perheille, aikuisille ja yksin yöpyjille. Tekemistä riittää jokaiselle ikäryhmälle. Ilmottautuessa tapahtumaan pystyy määrittelemään ryhmän osallistujamäärän, jonka mukaan majoite järjestetään mikäli ei omista omaa majoitetta. Muut yöpymisvälineet on oltava omasta takaa.

Lähde: www.suomenlatu.fi 

Sateinen retki Viđđásnjárgaan

DSC_1026 DSC_1023
Onneksi olin pukenut itselleni ja Pikku-J:lle sadevaatetta päälle lähtiessämme syrjäiselle Viđđásnjárgan laavulle. Vettä satoi ja tiheytynyt metsä kastelivat kaiken kulkiessamme pientä polkua pitkin Tenojoen rantaa myöten.

Edeltävästä retkestä Viđđásnjárgaan on kulunut jo muutama vuosi. Tuolloin taisi olla ensimmäisiä aamuja kun maa oli kuurassa.

Poimurit viuhuivat varvikossa vähänväliä, mustikat olivat pieniä ja kirpeitä mutta menisivät hyvin mustikkapiirakassa. Välillä pysähtelin kuuntelemaan outoja ääniä, Pikku-J ja Erätoveri E taisivat aiheuttaa suurimman osan niistä.

DSC_1032 DSC_1031
DSC_1030
Metsä oli kaunis sateellakin, pisarat tipahtelivat koivujen lehdiltä sammaleelle. Ainoastaan Norjan puolella jyrisevät rekat pilasivat tunnelmaa.

Matka laavulle tuntui kestävän edeltävää kertaa kauemmin. Varvikot tyhjenivät vähäisistä marjoista vauhdilla ja pojan kanssa ihmettelimme pienen sammakon puuhia mättäällä. Polulla oli paljon hirven papanoita ja katkenneita nuoria mäntyjä. Pikku-J:n metelöinti oli varmasti karkoittanut läheltämme kaiken elävän joten tälläkään kertaa emme tulisi törmäämään metsän eläimiin.

Erätoverin punainen takki vilahteli metsästä kulkiessamme edeltä. Pojalla oli kiire laavulle juomaan mehua.

Pian metsästä alkoi pilkahdella jotain tummaa. Jännittyneenä pohdin joko viimein oltaisi perillä ja kyllä- yhtäkkiä polku kaarsi kiven taakse ja eteemme paljastui avoin laavun piha. Viđđásnjárgan laavu ja nuotiorinki ovat siistit ja viihityisät syrjäisestä sijainnistaan huolimatta.

Kodalla joimme mukilliset teetä ja lueskelin vieraskirjaa. Laavulla on kävijöitä, etenkin lohestusaikaan kesällä. Edeltävä vierailija kertoi yöpyneensä paikalla, ainakaan talvella laavu ei toimi lämpimänä suojana oven viiden sentin raon takia.

Paluumatkalla kastuimme sään huononnuttua entisestään. Oikeastaan sade ei tee kelistä huonoa jos on pukeutunut asiallisesti, meiltä puuttui sateen kestävät housut. Poimureista löytyi mukava määrä mustikkaa, pojan poimuriin oli eksynyt ”käpyläkin”.

Sateisten päivien jälkeen mekin täällä pohjoisessa ollaan saatu nautia auringosta ja lämmöstä. Tänään kävin Geologisella polulla ja yllätyin ruskan määrästä. Oletin että ruskaa päästäisiin nauttimaan vasta syyskuun puolivälissä mutta tänä syksynä se taitaakin olla aikaisessa.

Vaellusreittivinkki Kaldoaivin erämaahan

DSC_0804 DSC_0815Kaldoaivin erämaa on maastoltaan upea ja ehdottomasti the paikka, jonne jonain kauniina syksynä vaeltaisin – kunhan rohkeutta olisi lisää. Taidan kerätä rohkeutta pidemmälle yksin vaellukselle vielä helpommilla, kävijämääriltään suuremmilla paikoilla ennen kuin uskallan lähteä sooloilemaan kentättömille alueille.

Karttoja selailemalla ja paikan päällä vierailtuani olen kuitenkin muodostanut jo selvän reitin jota vaelluksellani noudattaisin. Urakkani puolivälissä on paikka jonka tahdon esitellä teillekin, ennen kuin itse pääsen sinne seikkailemaan.

Suunnitelmissani vaeltaisin  Njállavárrista lähtevää mönkijäuraa pitkin avotunturissa Várdoaivin ja Geinnodatoaivvien ohitse Njuohkarin mystiselle seitakivelle. Seitakiven viereiset, hiljaa seisovat poromiesten kämpät kertovat alueen olevan edelleen kovassa käytössä. Kämppien jälkeen kulkisin mönkijäuran risteyksestä länteen ja sieltä kuolleen koivumetsän läpi suurjännitelinjoille.

Njuohkarjärven länsipuolella kulkee joki lompoloineen joka jatkuu etelän pienemmistä järvistä Goalmmátjávrille saakka. Kutsun paikkaa kalastusparatiisiksi, kartoissa sillä ei ole nimeä. Joen koko vaihtelee, suurjännitelinjan alla se muuttuu leveäksi virraksi jonka yli pääsee kahlaamaan mönkijäuran kohdilta ja etelässä se on kapea, todella syvä haukien piilopaikka.

DSC_0867 DSC_0870
DSC_0818Lempinimi kalastusparatiisi voi olla hieman harhaanjohtava. Me emme ole paikasta saaneet paljoakaan saalista, purotaimenta ja haukia lähinnä. Silti joka kerta tuolla on käytävä pilkillä ja heittelemässä. Kaipa paikan viehättävyys on syy miksi palaamme sinne kerta toisensa jälkeen.

Joen mutkassa on paljon käytetty nuotiopaikka jonka viereen mahtuu teltta jos toinenkin. Lompolot ovat syviä ja kirkasvetisiä, jos malttaisi seisoskella rannalla kauemmin näkisi varmasti kalojen uiskentelevan ohitse. Suurjännitelinjan läsnäolo on hieman tunnelmaa latistava, mutta mitä pidemmälle pohjoiseen joella jatkaa, sitä vähemmän sitä näkee.

Joen ympäristö on itäpuolelta helppokulkuista heinikkoa ja paljasta tunturipaljakkaa.

Nautittuani kalastusparatiisista jatkaisin matkaani ylittämällä joen ja kulkemalla luoteeseen pounikkoista maastoa myöten Beaivv Ándaras jávrille. Sen hiekkapohjaista rantaa pitkin olisi pakko kahlata varpaisillaan ennen vaelluksen jatkamista.

DSC_0805 DSC_0825
Beaivv Ándarakselta vaeltaisin Vuokŋoliin Goahtejávrin ohitse mönkijäuraa pitkin kohti Báršin pyöreälakista tunturia. Se näkyy kalastusparatiisiin saakka. Báršilta matka jatkuisi Vetsikkoon ja sieltä ihmisten ilmoille kotia. Yöpymispaikat valitsisin jaksamisen ja maisemien mukaan.

Alue on jokaisena vuodenaikana kaunis – talvella lumiset tunturit tuntuvat jatkuvan loputtomiin ja kaamoksen jälkeen auringonlasku värjää Geinnodatoaivvien kyljet upeilla väreillään. Maaruska pääsee alueella oikeuksiinsa kun puissa ei ole paljoa lehtiä tunturimittareiden tuhotöiden takia.

Alueella varmasti vaelletaan paljon, vaikkei muita retkeiliöitä tuolla olekkaan tullut vastaan, roskat ja kengänjäljet kertovat omaa tarinaansa.

Talvella paikalle voi hiihdellä merkittyä moottorikelkkauraa myöten, reitti alkaa Utsjoen keskustasta ja päättyy Nuorgamiin. Alueella ei ole huollettuja autiotupia tai laavuja.