Tätä yöretkeä siirsin ja siirsin. Kaldoaivia riivasivat hirvittävät tuulet joiden armoille en missään nimessä tahtonut joutuvani. Teltan pystytystä tuulella olisi mukava päästä treenaamaan, mutta rajansa kaikella.
Valitsin lopulta yöksi ajankohdan jolloin minulla oli muutenkin menoa Nuorgamiin. Pitkästä aikaa pimeään suuntaaminen jännitti vietävästi! Mietin, miten pärjään jos jotain sattuisi (kuten esim. jokin mörkö hyökkäisi), Pulmankijärventiellä ei ole paljoa liikennettä. Hiihdin kelkanjälkeä seuraillen syvemmälle pimeyteen ja katselin porojen tekemiä jälkiä tuoreeseen hankeen. Tuulta ei onneksi ollut nimeksikään.
Tähtitaivas loi turvaa. Kaukana otsalampun valossa näkyvät lumeen peittyneet puunrungot näyttivät joiltain yliluonnollisilta asioilta, en antanut pelon ottaa valtaa vaan jatkoin matkaani.
Ahkio kulki perässä kuin unelma. Olen vaihtanut aisat naruvetoon, tämä tapa miellytti itseäni enemmän. Uudet Madshussin panorama m68- sukset kaipasivat selvästi nousukarvoja ahkiota vetäessä. Mäissä sai nähdä vaivaa kovaa uraa pitkin hiihdellessä, sukset lipsuivat ahkion painosta.
Päästessäni mökin läheisyyteen upeat revontulet rävähtivät taivaalle. Tuli kiire alkaa pystyttää telttaa! Tahdoin ehdottomasti kokeilla revontulikuvausta teltta rekvisiittana. Mukanani oli apelta lainattu vanhempi teltta jonka kaarien kuminauhat olivat jo niin venyneet etteivät kaaret pysyneet kasassa telttaa pystyttäessä. Yllätyksenä tuli myös se, ettei sisäteltta ollut kiinni ulkoteltassa.
Teltan pystytys kovalle hangelle kävi helposti eikä mennyt kauaakaan kun pääsin kuvaamaan revontulia. Olo oli uskomaton, oli hienoa päästä kokemaan kaunis talviyö erämaan läheisyydessä. Revontulet tanssahtelivat taivaalla, vain viereisen lammen jään paukahdus sai keskittymiseni häiriintymään.
Kuvaamisen lomassa varpaani alkoivat jäätyä tunnottomiksi. Revontulien hiipuessa syöksyin telttaan makuupussiin ja aloin lämmittämään koviksi kohmettuneita varpaitani. Pieni hätä hiipi mieleen lisätessäni vielä tunturiviitan pussini päälle, miten ihmeessä pärjäisin pidemmällä reissulla jos jalkani kohmettuvat näin helposti.
Mukanani oli tosin kengät jotka tiedostin olevan viileämmät kuin järeämmät sorelini. Kun tunto alkoi viimein palata varpaisiini aloin tekemään pientä iltapalaa pussien suojissa.
Loppuilta menikin pussissa makoillessa. Oli liian kylmä kirjan lukemiselle eikä minulla oikein ollut muutakaan puuhaa. Kaasukeittimellä en edes yrittänyt alkaa tekemään lämmintä juotavaa. Termospullossa ollut vesi riitti pariin teekuksalliseen.
Yöllä heräilin siihen kun makuualusta oli luisunut paikoiltaan uudelleen ja uudelleen, kylmä ilma hohkasi ikävästi läpi lantion ja lapaluun kohdilta. Olin tunkenut pussiin aamulla tarvitsemiani vaatteita, untuvatakki antoi lisäeristettä yläkropalleni. Kuuntelin tuulen yltyvän ja muistin suksisauvoihin törröttämään jättämäni rukkaset. Hitsi vie, varmaa oli että ne olisivat aamulla umpijäässä.
Aamulla herätyksen soidessa lunta tipahteli kasvoilleni makuupussin pienestä hengitysaukosta. Nukuin telttakangasta vasten enkä ollut jaksanut illalla avata kaikkia tuuletusaukkoja jonka takia teltta oli täyttynyt riitteestä. Puin pussissa mahdollisimman paljon vaatetta ylleni ennen kylmään ulkoilmaan astumista. Absidissa olleet kengät eivät olleet kovinkaan jäässä.
Viileään veteen tehty puuro oli ikävä syödä, onneksi olin laittanut sekaan hieman pähkinöitä tuomaan tekstuuria. Teepussi oli jäätynyt kuksaan kiinni eikä haaleasta vedestä ollut paljoa iloa.
Aamupalasta selvittyäni kömmin läheiselle mökille aamukahvin keittoon ja työpäivän aloitteluun. Kätevää!
Tammikuinen yö Kaldoaivin erämaan laidalla oli onnistunut, ainoastaan vaihtaisin kengät lämpimämpiin ja otan seuraavalle kerralle nestekäyttöisen trangian. Talvimakuualustaa en omista, mutta sellainen olisi plussaa porontaljalla ja ridgerestin kanssa taisteltuani jo jonkin aikaa.