Ruskaretket tunturiin

DSC_6354 DSC_6357
DSC_6359-2 DSC_6363
DSC_6394
Tämän lukukauden ensimmäinen kouluviikko tuli lusittua lyhyemmällä aikataululla ja hyvä niin – ruska on jo alkanut putoamaan puusta. Sää on ollut synkkä ja pilvinen, mutta mielestäni tumma taivas tuo vain entistä enemmän syksyn väriloistoa esiin.

Kouluviikkoni päätteeksi pakattiin mun rinkkaan meidän kolmen yöpymisvarusteet ja lähdettiin Skoarrajärvelle yöksi. Jyrkkä nousu noustiin nopeasti mun jupinan saattelemana, en ollut yhtään rämpimisfiiliksissä. Ylhäällä hengähdettiin ja kauhistuttiin kovaa tuulta, mietittiin kuumeisesti uskalletaanko jatkaa syvemmälle tunturiin, saataisko me tulia aikaiseksi ja pärjäisikö Pikku-J teltan ulkopuolella, kun jo nyt valitteli kylmiä käsiä.

Lapaset meiltä löytyi lämmittämään pieniä sormia, mutta tultiin siihen tulokseen että yritetään keksiä alempaa kylältä joku suojaisempi paikka. Laskeuduttiin takaisin anoppilaan ja lopulta pettyneinä todettiin, että oltiin liikkeellä liian myöhään ja tyydyttiin viettämään iltaa kodassa makkaraa paistellen. Pikku-J ainakin oli tyytyväinen kun pääsi mummin kanssa puuhaamaan.

DSC_6414 DSC_6417
DSC_6418-2 DSC_6422-2
DSC_6428
Sunnuntaina käytiin ajelulla, vierailtiin kirkkotuvilla ja päädyttiin Vetsijoelle samoilemaan. Nää extempore pienetkin perheen kanssa tehdyt retket ovat ehkä niitä parhaimpia, ilman sen suurempaa suunnitelua suunnataan äkkiseltään keksittyyn kohteeseen ilman hajuakaan siitä oliko päämäärässä mitään näkemisen arvoista – pääasia että jokainen palaa kotiin hyvillä mielin.

Kuljettiin kauniin rehevän metsän halki joen rantaan, jossa Pikku-J joi repussaan kantamansa pillimehun. Poika jaksoi kävellä lähes koko matkan, mutta lopussa isin syli osottautui paremmaksi vaihtoehdoksi. Uskon, että etenkin pienille lapsille riittää tälläiset lyhyetkin retket metsään, eväiden syönti ulkona on varmasti tosi jännää puuhaa.

Oon vähän ristiriitaisissa tunnelmissa syksyä ja alkavaa talvea kohtaan. Olen varmaan viimekin vuonna kirjoittanut samalla tavalla, mutta mun täytyy keksiä joitain uutta tulevalle talvelle. Koulu jatkuu ja huipentuu osaamisalaan tammikuusta lähtien, jolloin vapaa-aika on vielä enemmän kortilla, mutta enköhän mä selviä loistavien työkavereiden avulla tulevistakin jaksoista.

Hyvää syksyä teille kaikille!

Vetsikkojoen kuohut

DSC_4845 DSC_4766
DSC_4770 DSC_4772
Vetsikkojoki on tullut tutuksi kesäaikaan, kun olemme J:n kanssa patikoineet sen läheisyydessä kulkevilla poluilla ja mönkijäurilla. Talviaikaan olen päässyt ihailemaan jokea reen kyydistä kun olemme appivanhempien kanssa menneet Jeagelveaijávrille pilkille Tenon ja Vetsikkojoen kautta.

Jo viime talvena haaveilin lumikenkäreissusta alueelle, mutta jostain syystä koko reissu jäi väliin. Tiistaina keräsimme kamppeet kasaan ja ajoimme E:n kanssa kyliltä Vetsikkoon. Auton jätimme polkujen läheisyydessä sijaitsevalle parkkipaikalle, laitoimme lumikengät jalkaamme ja lähdimme kulkemaan moottorikelkkauraa pitkin joelle päin.

Joki on ollut kuulemani mukaan arvaamaton tänä talvena ja uskalsimme kulkea jäillä vain vastikään ajetuilla moottorikelkkojen jäljillä. Lukuisat sulat kohdat paljastivat joen kuohut useammasta kohtaa ja kevyt tuulenvire teki parhaansa piilottaakseen ne.

DSC_4777 DSC_4784
DSC_4785Kenkäilimme auringonpaisteessa rannalle ja seurasimme uraa metsään. Joessa oli sen verran sulia kohtia, että päätimme kulkea metsässä vielä jonkin aikaa. Nälkä alkoi kurnia molempien vatsoja ja etsimme suojaisan paikan pienelle evästauolle.

Vetsikkojoen seutu on paikoin helppokulkuista, etenkin kuivaan aikaan polkuja pitkin. Sitä ympäröivät maisemat ovat jylhiä ja upeita. Jo parin kilometrin kävelyllä pääsee näkemään lähimaastosta poikkeavia maisemia. Kesäisin joen länsipuolta kulkevan polun varrella on maastoon kuluneita telttapaikkoja. Itäpuolen mönkijäura haarautuu useampaan eri suuntaan Kaldoaivin erämaahan.

Eväät syötyämme ja teet juotuamme matkamme jatkui kelkkauraa seuraten. Välillä kävimme joen rannassa katsomassa hyviä ylityspaikkoja, mutta päätimme seurata jälkeä vielä tovin. Poikkesimme uralta Suovassuolun ja Bajitrohčin välissä ja seurasimme uuden lumen seasta erottuvaa vanhaa jälkeä.

DSC_4805
DSC_4807 DSC_4808
DSC_4811
Ylitimme joen turvallisimmasta kohtaa ja jatkoimme lumikenkäilyä joen itäpuolen rantaa myöten. Juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä ja jatkettiin ensi kesän reissujen haaveilua sekä suunnittelua.

Hiljalleen joki alkoi muuttua railoisammaksi ja sulemmaksi, päätimme nousta ylös rannalle ja jatkaa matkaamme maata myöten niin kauan, että pääsisimme takaisin kelkkauralle. Jouduimme nousemaan ylös Ánot-Biret njárgalle ja lumikengät jalassa kiipeäminen ei tietenkään sujunut ihan niin kuin  aluksi suunniteltiin.

DSC_4827
DSC_4834 DSC_4840
Ylhäällä jäimme hetkeksi katselemaan maisemia ja vilkuteltiin ohi ajaneelle rekiseurueelle. Lumikenkäreissumme tutkimusmatka jatkui jyrkän mäen rinteeseen, jonka laskimme lumikengät jaloissamme taidokkaasti alas. Ylitimme kaatuneen poroaidan ja samoilimme tiheässä metsässä, löysimme lahon vajan ja keskeneräisen huussin (tai hyvin ilmastoidun) sekä suuren linnunpesän koivun latvasta.

Aloimme jälleen lähestyä jokea ja päätimme hakeutua tutulle kelkkauralle pienen saaren kautta. Ylitimme puron suurten kivien kautta ja suuntasimme suoraan joen jäälle.

Palasimme uraa pitkin takaisin parkkipaikalle, puhdistimme kenkämme ja starttasimme auton hetken aikaa hengähdettyämme.

Vetsikkoon on Utsjoen keskustasta 13 kilometriä. Vetsikkojoen länsipuolella kohoaa Veahčatnjunnis– tunturi ja itäpuolella Rihtoalgi. Alueen polut ja mönkijäurat soveltuvat myös maastopyöräilylle.

Kaikki kuvat, paitsi jossa itse esiinnyn ((c)E.T), ovat ottamiani.

Juttu myös Retkipaikassa!