Elokuussa juuri ennen koulun alkamista suuntasin Kaldoaivin erämaahan maastopyörin poikani kanssa.
Fatbikeeni oli haastavaa löytää taakkatelinettä ja lopulta tulin siihen tulokseen ettei vanhaan pyörääni edes ole mahdollista saada telinettä. Vanhaan tuttuun tapaan köytin pyöräni runkoon varusteitani kiinni ja poitsun pyörään valjastettiin Ortliebin laukut.
Jo lähtiessä oli selvää että laukut olivat liian raskaat poitsun kevyelle pyörälle. Onneksi ongelmaan löytyi ratkaisu.
Loppukesän valo loi leiripaikkoihimme kauniin tunnelman. Ötököitä oli ärsytykseen saakka, mäkäräiset ja polttiaiset ahdistelivat yhteistyössä ampiaisten kanssa.
Pelkkää pyöräilyä retkemme ei ollut, saimme raahata pyöriä varvikoilla ja soilla päästäksemme Njállavaaran mönkijäuralta Vuoknolin Vetsikkoon vievälle uralle. Tulipa pyöriä uitettua myös järvessä!
Utsjoelle on ilmestynyt muutaman vuoden aikana pari uutta merkittyä reittiä, joka on kaivattu asia näin retkeilijän silmin.
Merkityt päiväretkeilykohteet houkuttelevat alueelle matkailijoita ja samalla ohjaavat suuremmat joukot tietyille alueille vähentäen maaston kulutusta.
Ellinpolun merkitty reitti on ollut yksi suosituimmista ja on hyvin harmillista että kauniin, helpohkon ja lyhyen reitin tulevaisuus on mysteeri. Tällä hetkellä reitti ei ole käytettävissä. Siksipä Ailikkaan näköalareitti on mahtava lisä kylän tarjontaan!
Áilegas- reitille pääsee joko jättämällä auton Ailikkaantien juureen parkkipaikalle ja kävelemällä parin kilometrin verran huipulle hiekkatietä pitkin, tai maksamalla viiden euron tienkäyttöluvan ja ajamalla ylös parkkipaikalle. Tie on ainakin tätä kirjoittaessa hyväkuntoinen ja ohjeet tienkäyttöluvan maksamiseen löydät tien alussa olevasta kyltistä.
Parkkialueelle mahtuu 4-6 autoa. Reitti lähtee kolmeen eri suuntaan, voit valita joko suoran piston pelkälle näköalapaikalle tai kiertää jompaan kumpaan suuntaan koko reitti.
Lähdin tyttäreni kanssa kulkemaan kaakkoon kohti tähtitornia. Heti oli selvää että reitti on hyvin merkitty kiviin maalatuin oranssein maalitilkoin. Vierailimme Utsjoen Ursan tähtitornilla ja jatkoimme ajatuksissamme leveää polkua tovin, kunnes hoksasin ettemme olleet hetkeen nähneet reittimerkkejä.
Ennen tähtitornia oli ollut vierekkäin kaksi maalattua kivikasaa polkujen risteymässä – sinnehän meidän olisi pitänyt jatkaa! Kesti tovi kunnes löysimme takaisin oikealle polulle.
Polku kulkee avarassa maastossa ja eksymisen vaaraa ei ole, kunhan pidät kivet mielessä ja radiomaston näkyvillä. Polku on pääsääntöisesti helppokulkuinen, menee tosin vielä tovi että uusi polku muodostuu varvikkoihin. Toisen kerran eksyimme varvikossa polulta, oikea reitti löytyi onneksi heti.
Vaikka polun hahmottaminen oli ajoittain hankalaa, löysimme oikean polun nopeasti. Tärkeää on seurata merkittyä reittiä jottei ylimääräisiä polkuja pääsisi muodostumaan maastoon. Sateiden jälkeen polku on kostea, vaikka kuinka tekisi mieli oikoa kuivemman kautta, ajatellaan herkkää luontoa ja mielummin kastellaan kengät ja kuljetaan alkuperäsiä reittejä pitkin.
Maisemat Ailikkaalla ovat aina kauniit säästä riippunatta. Kulkemallamme reitillä oli kaksi näköalapaikkaa, toinen polun varrella ja toinen pistolla.
Korkealla tunturissa sääolosuhteet voivat muuttua nopeasti, 1,4 kilometrin patikalle kannattaa varata lämmintä ja juotavaa jos kylmä saderintama yllättää. Tähtitornin lisäksi reitillä ei ole suojapaikkaa.
Áilegas on vanha tuttu retkeilykohde. Se sopii parhaiten lumettoman ajan retkeilyyn, talvisin tiellä ei ole huoltoa.
Kävellessämme takaisin autolle olimme hämmentyneitä – mikäs merkitty reitti tuolla menee? Reitti olisi jatkunut kallioilla muodostaen rengasreitin. Reitin läpi kulkeva merkitty polku voi siis harhauttaa ja kuljet vahingossa lyhyemmän pätkän kuin piti. Olisimme voineet poiketa parkkipaikalta reitille, mutta päätimme päättää lyhyen retkemme.
Reitistä löytyy lyhyt kuvaus ja pelkistetty karttakuva luontoon.fi palvelusta. Reitti kaipaa lähtöpaikalle kylttiä selventämään reitin kulkusuuntaa ja profiilia – alueen lukuisat merkitsemättömät polut ja merkityn polun poikkeamat tähtitornille ja näköalapaikalle voivat sekoittaa kulkijan. Kannattaa siis pitää mielessä kaikki merkityt kivet mitä näet – polku ei välttämättä jatku eteenpäin poikkeamalta. Näköalapaikalla kivessä on kääntöpaikkaa selventävä nuoli.
Siitä ei ole huolta etteikö löytäisi seuraavaa reittimerkkiä, polku on hyvin merkitty ja sen jatkumon näkee pitkälle.
Postauksen tarkoitus ei ole luoda negatiivista kuvaa reitistä, reitti on hyvä, kauniilla alueella ja todellakin kaivattu lisä! Se kuitenkin tarvitsisi edellämainittujen seikkojen vuoksi selvennystä. Lähtiessä tarkistin maastokartat-sovelluksesta reitin, ainakaan sinne sitä ei ole vielä merkitty. Olen opiskellut retkeilyrakenteiden rakentamista ja kunnostamista, siksi nämä asiat pistävät herkemmin silmään. Kulkija voisi kävellä ristiin rastiin huipulla, se taas lisäisi edellämainittua maaston kulumista. Siksi on tärkeää seurata valmiita polkuja.
Ehkä nämä kaivatut lisät ovat vasta tulossa Áilegakselle. En kuitenkaan jättäisi polulla vierailua väliin, pitämällä kivet mielessä reitin kulkeminen onnistuu vaivatta.
Lumet tuntuvat sulavan tuskastuttavan hitaasti. Utsjoella on alueita joille pääsee mukavasti kävelemään kumisaappaat jalassa matalia lumilänttejä ylitellen, tunturialueella lumi tuntuu olevan tiukassa.
Minulla on ollut tapana keväisin mennä Nuorgamin Pulmankijärventien varrelle yöksi pälvelle, lumettomalle palstalle nauttimaan lähes koko yön paistavasta auringosta. Valitettavasti vain kahdesti olen päässyt nauttimaan illan kimalluksesta ja aamun kantohangesta, viime vappuna ja viime viikon torstaina pilvet peittivät taivaan ja saimme kahlata hangessa. Tällä kertaa sentään aurinko laski viimeistä kertaa tälle kesää ja sain juhlistaa yöttömän yön alkua tyttäreni kanssa.
Öisin lämpötila laskee vielä pakkaselle ja käytössä on paksummat makuupussit. Isompi rinkkanikin on rajoitteinen eikä sinne sen suuresta koosta huolimatta mahdu useampaa alustaa tai makuupussia. Osa varusteista kannettiin paikalle tyylikkäästi kauppakassissa. Matkaa leiripaikallemme ei ollut edes kilometriä.
Valitsin leiripaikaksemme tasaisen, tieltä suojassa olevan kohdan. Muutama poro viihtyi leiripaikkamme lähellä tyttären kerätessä viime vuoden puolukoita ja variksen marjoja maisteltavaksi. Sotkevat muuten yllättävän paljon näin talven jäljiltä.
Keventääkseni kantotaakkaa otin teltaksi MSRn kevyemmän kupoliteltan. Kiilat eivät uponneet routaiseen maahan vaan jäivät kätevästi kunttaan kiinni. Tytär nukkui Deuterin star kid pro:lla jolla oli tullut yöllä kuumakin. Iltapalaksi nautittiin eväsleivät, kaupan valmista vohvelia kermavaahdolla ja kaakaota. Itse erehdyin juomaan teetä, en siedä iltaisin ollenkaan kofeiinia.
Ennen unten maille vaeltelua kävimme kiikaroimassa lähivarvikkoa. Kapustarinta oli ainoa lintu joka enää viihtyi leirimme läheisyydessä, välillä epäilen niiden tarkkailevan. En ole ainoa joka on vaellellessaan saanut kapustarinnan seuraksi pidemmäksikin aikaa.
Oma yöni meni valvoessa. Olin odottanut telttayötä malttamattomana, pidän makuupussin uumenissa nukkumisesta ja ulkoilman raikkaudesta. Harmikseni iltateen juominen kostautui vireytenä.
Tulitikut jäi kotia. Ajatus putkahti mieleeni kuin tyhjästä. Toivottavasti vesi pysyy termarissa aamuun saakka kuumana.
Kahdeksalta oli pakko nousta laittamaan aamiaista. Onneksi vohvelit ja leipä kelpasivat, vesi oli tarpeeksi lämmintä lähinnä pikakahville.
MSRn teltan pohja ei kestä kovinkaan paljoa kosteutta ja makuualustat olivat keränneet yön aikana kosteutta. Olen hieman epäileväinen muutenkin teltan vedenkestävyydestä, muuten olen ollut tyytyväinen siihen.
Patikoimme takaisin parkkipaikalle ja suuntasimme autolla hieman etelämmäs soille. Kahlasimme matalassa hangessa lähemmäs soita ja sulamisvesistä muodostuneita jokia. Kapustarinnat viheltelivät lähistöllä ja pikkukuovin tuttu luikerrus opasti meidät oikeille kiikarointimestoille. Edellämainittujen lisäksi bongasimme punakuirin. Enemmänkin olisimme varmasti bonganneet mikäli olisimme päässeet kauemmille soille.
Toukokuu on lintubongarille upeaa aikaa Utsjoella ja Nuorgamissa. Pulmankijärventiellä ja sen läheisyydessä on tullut bongattua edellämainittujen lisäksi myös metsähanhia, kurkia, kivitasku ja muita suolintuja sekä hieman kauempana suokukko. Kumisaappaat ja kiikarit ovat ehdoton varuste, täytyy myös muistaa antaa linnuille niiden ansaitsema rauha ja malttaa kiikaroida kauempaa.
Aloitin vaellukseni Utsjoen Baddasta ja hiihtelin ensimmäiseksi yöksi Rohtojärvelle. Kerrankin säät tuntuivat olevan puolellani! Tuuli yltyi tasaiseen tahtiin päivien aikana hurjistuen myräkäksi kahden vuorokauden ajaksi. Toisen yön yövyin Erttetvárrin alapuolella josta hiihtelin Gáimmoaivin juurelle kolmanneksi yöksi. Vierailin Guivin huipun alapuolella, harmikseni sää oli sen verran haastava etten nähnyt eteeni mitään, osa päivän matkasta hiihdettiin pelkän gepsin avulla!
Vaellus oli sekä mukavan rento, että haastava. Sain laittaa kaikki talvivaellustaitoni koetukselle ja ilokseni sain huomata vuosien harjoittelun riittävän pidemmille ja raskaammille yksinvaelluksille lumiseen aikaan. Kohtasin matkallani erilaisia suunnistushaasteita, hiostavaa ja kylmää säätä, kovia tuulia ja varjokatoa. Sain huoltaa retkikeittimeni ja todeta viimeisenä aamuna jättäneeni yhden venttiilin löysälle josta osa bensasta oli päässyt yön hiljaisuudessa vuotamaan.
Hiihdin neljänneksi yöksi Akukammille turvaan myräkältä ja viivyin lopulta suojassa vuorokauden ennen kuin rohkenin lähtä kohtaamaan tuulen. Löysin hyvän tuulensuojaisan paikan Akujärven lähistöltä ja ihastuin maisemiin, kolmannen päivän pitkät tasaiset suomaisemat olivat alkaneet jo lähes kyllästyttää mutta mitä idemmäs erämaassa pääsin, sen komeammaksi maisemat kävivät.
Tällä kertaa päätin, etten kirjoita erillistä reissukertomusta vaelluksestani vaan annan kaiken kunnian kuvaamalleni videolle jolla vaellukset tunnelmat pääsevät kaikkiin oikeuksiinsa.
Siitä tietää että reissu on ollut loistava, kun vielä kuukausi vaelluksen jälkeen haikailee takaisin.
Erämaan vaeltajatar 