Iltapala Ellin polulla

DSC_0675Blogissa on ollut jälleen hieman hiljaista, kun olimme etelämmässä sukuloimassa. Halusin heti kotiin päästyämme lähteä retkelle mutta autossa istuminen ja vauvan kanniskelu saivat selkäni sen verran kipeäksi, että olen lähinnä yrittänyt jumpata sitä kuminauhalla, rullalla ja tenssillä kuntoon. Tänään viikonloppua vasten hain terveyskeskukselta apua vaivaa ja toivon, että jo ensi viikonloppuna pääsisin retkeilemään kunnolla. Olen kuitenkin tyytyväinen ettei rinkan kantaminen ja teltassa yöpyminen ole saaneet selkääni huonoon kuntoon.

J lähti kaverinsa kanssa kalastamaan yön yli Kaldoaivin erämaahan ja jäin lasten kanssa kolmistaan kotiin. Olin jo ehtinyt luvata Pikku-J:lle että veisin hänet ja pikkusiskon syömään iltapalaa luontoon, pohdin kauan kehtaisinko kipeyttää hartijoitani entisestään vauvaa kantamalla. Työkaverini vinkkasi minulle kerran menneensä Ellin polun rattaiden kanssa läpi joten päätin itsekin kokeilla samaa.

DSC_0677 DSC_0680
DSC_0692
Alunperin meillä oli käytössä Oran ikivanhat mummolarattaat, jotka vetelivät etelän reissulla viimeisiään. Löysimme kirpputorilta hyväkuntoiset Emmaljungat ja pistimme vanhat kiertoon.

Emmaljungilla Ellin polun näköalapaikalle kulkeminen oli helppoa. Ylämäissä oli mukavaa vastusta, juurien ja kantojen takia jouduin vain kerran kiertämään polulla. Olin kerännyt kotoa pieniä halkoja mukaani jotta saisimme paistettua makkarat Grumpy stovella. Utsjoella ei ole tällä hetkellä metsäpalovaroitusta, joten uskalsin pistää nuotion pystyyn hiekkapohjalle.

Grumpy stove on muuten hyvä vekotin, mutta siihen saa olla koko ajan syöttämässä pientä tikkua jottei tuli hiipuisi. Saimme kuitenkin paistettua parit makkarat, omani pyöri liekkien seassa stoven uumenissa makkaratikun katkettua joten ainakaan raa’asta makkarasta ei ollut huolta. Poitsu leikki hieman kauempana keppiensä kanssa ja vauva osoitti mieltään rattaissa. Hänkin rauhottui saatuaan tutin suuhunsa.

Ravitsevaksi iltapalaksi nautimme makkaroiden lisäksi vaahtokarkkia ja Domino-keksejä. Pillimehua ryystävä lapsi vaikutti oikein tyytyväiseltä.

DSC_0699 DSC_0694
DSC_0702
Odottelimme stoven jäähtymistä ja siistin jälkemme. Peitin tuhkat ja katsoin, ettei näköalapaikalle jää jälkiä vierailustamme. Lähdimme kävelemään kohti parkkipaikkaa hämärässä metsässä. Kuuntelin pojan tarinointia metsän asukeista ja pohdintaa kauempaa kuuluvista äänistä, vauva on hoksannut äänensä tärisevän hauskasti liikkeessä ja mumisi vaunuissa omiaan.

Ainakin näköalapaikalle pääsee hyvin suurirenkaisten vaunujen kanssa. Ohutrenkaisilla tai kääntyvillä eturattailla en lähtisi.

Kaikkea pitäisi tehdä enemmän, etenkin näitä iltapaloja luonnossa. Eipä se vaatisi muuta kuin viitsimistä.

Tekstini Ellin polusta löydät täältä.

Kevon luonnonpuiston Silkeája

DSC_0293 DSC_0284
DSC_0288 DSC_0291
Silkeajan nuotiopaikalla istuskellessamme juttu lensi ja katse harhaili ympäröivässä metsässä. Synkät pilvet pudottelivat muutamia sadepisaroita ja tuuli ravisteli koivujen oksia. Oli hiljaista.

Olimme juuri kulkeneet lyhyen kahden ja puolen kilometrin matkan tuntiin. Ilta kuudelta lähdimme ajelemaan Utsjoelta kohti etelää, enkä vilkaissut kelloa kertaakaan sen jälkeen.

Heti reitin alussa noustavat portaat tuntuivat yllättävän raskailta. Onneksi portaita ei tuossa päässä Kevon reittiä ole kuin alussa ja kauempana Guoikgáhoitájan jälkeen. Pidemmät portaat ovat vasta reitin puolivälin tienoilla.
Kuljimme peräkanaa polkua pitkin ja pysähtelimme ihastelemaan kelottuneita mäntyjä. Kiiski kulki edellämme verkkaisesti.

DSC_0324 DSC_0318
DSC_0300
Siitä on tosissaan kaksi vuotta aikaa kun viimeksi vierailin Silkeájalla. Paikalla tulee käytyä harvoin, lasten kanssa emme ole vierailleet siellä kertaakaan. Jos ei lasketa mukaan kertaa, kun Pikku-J oli noin puolen vuoden ikäinen.Luonnollisestikaan hänellä ei ole muistikuvia retkestä.
Ruskan aikaan Silkeájan jälkeinen reitti Guoikgáhoitájalle päin on upea.

Kuivan mäntymetsän läpi  kulkiessamme seurasimme lukuisia hirvien jättämiä jälkiä. Katkotut nuoret männyt ja papanakasat vihjailivat niiden käyttävän samoja polkuja kuin ihmistenkin. Pidimme sen verran kovaa meteliä juor…keskustellessamme, ettei ihmekkään kun yksikään eläin ei osunut kohdallemme.

DSC_0306
DSC_0310
DSC_0322
Paikalle saavuttuamme varasin oitis halkojen hakkuuvuoron. Erätoveri E olikin saanut aikaan jo komeat liekit palatessani nuotiopaikalle halkojeni kanssa, pitäisi itsekin treenata nuotion sytyttämistä.

Meillä on aikalailla samanlaiset pelot koskien teltassa yöpymistä, oli mukavaa kuulla että joku muukin pelkää eläimiä ja tietynlaisia alueita. Pitäisi yhdessä kohdata nämä paikat, jotta uskaltaisimme yöpyä rohkeammin yksin. Tiirailin vähänväliä ympärillemme, olin jälleen varma ettemme ole yksin.

Sveitsiläinen pariskunta poikkesi nuotiopaikalla juttelemassa, erotin heidän tulonsa jo kauempaa. Silti säikähdin useamman kerran suurehkon oksan heilumista tuulessa, rupesi jopa huvittamaan oma säikkyminen.

DSC_0326 DSC_0292
Juotuamme parit teemukilliset kylmyys alkoi hiipiä ympärillemme. Päätimme jatkaa matkaa takaisin autolle. Kuljimme jälleen hyvin hitaasti, pysähdellen jokaisen mielenkiintoisen kaatuneen puun ja kiven kohdilla.

Lähellä parkkipaikkaa jäimme katselemaan maisemia kauemmas Kenesjärveä päin. Tuntui, kuin olisimme paljon kauempana kotoa kuin mitä olimmekaan. Mahtavaa, että näinkin lähellä kotia on niin upea kohde mitä Kevon luonnonpuisto on.

Autolla J soitteli Erätoverille ja kyseli olinpaikkaamme. Olin unohtanut ilmoittaa, että meillä menisi myöhään. Ei haitannut ollenkaan kun palasin myöhään alkuyöstä kotiin. Välillä täytyy vain kulkea hitaasti ja nauttia olosta.

Kevon reitin loppupäänä pidettävä reitin pätkä löytyy Kenestupien kohdalta noin 30 kilometrin päässä Utsjoen kirkonkylältä. Silkeajalle tieltä matkaa kertyy 2,5 kilometriä suuntaansa. Parkkipaikka on tilava ja hieman syrjemmällä tiestä on ulkokäymälä. Polku on kivinen ja juurakkoinen, muuten helppo kävellä.

Vanhempi postaukseni Silkeájasta

Sumussa talvea kohti / Kalkujoki

DSC_6716 DSC_6724
DSC_6728 DSC_6736
Elokuussa alkaneet sumuiset aamut ovat jatkuneet lokakuuhun saakka. Aurinkoiset aamut ovat olleet harvassa, pojan lenkkaritkin olen laittanut syrjään vuorattujen kumisaappaiden osottauduttua paremmiksi jalkineiksi loppusyksylle.

Kotisohva ja keskeneräinen Kalevala Cal – virkkaustyö ovat kieltämättä houkutelleet jäämään kotiin lenkkeilyn sijasta, mutta maanantai- aamuna otin itseäni jälleen niskasta kiinni ja lähdin Pekun kanssa nousemaan Geologista polkua pitkin ylös tunturiin. Sankka sumu peitti maisemat alleen rinteen puolessa välissä, tuntui kuin koko metsä olisi hiljentynyt sumun tuoman synkkyyden alla. Onneksi otin Pekun mukaani, olisin nimittäin saattanut jopa pelästyä jokaista kauempaa kuulunutta rasahdusta, Pekun jatkaessa nuuskimistaan ääniin reagoimatta sain nauttia patikoinnista huoletta.

DSC_6738 DSC_6743
DSC_6748 DSC_6753
Ylempänä puurajalla sumu oli laskeutunut tunturin syvänteisiin ja seisoi jähmettyneenä paikoillaan. Kävelin juuri ja juuri maasta erottuvaa polkua pitkin kohti Kalkujoen lampea jättäen merkatun reitin taakseni.

Jossain kaukana korppi naksutti yksinäisyyttään. Peku nuuski ilmaa tarkkaan ja lähti vetämään päinvastaiseen suuntaan. Hajun lähteenä taisi olla lammen rannassa uiskennelleet linnut, kun koira lähti samaan suuntaan kanssani ilman suurempaa vastahakoisuutta.

Kiersimme lammen rantaa ja lähdimme laskeutumaan Geologista polkua pitkin alas kylälle. Polku Kalkujoen kodalta koulun lähistölle on kuivallakin kelillä hankala, nyt sateiden kastelemana se oli entistä liukkaampi ja laskeutumiseen sai käyttää tosissaan aikaa, etenkin kun mukana oli koirakin. Onneksi Peku on tottelevainen ja jäi pitkän flexin perässä odottelemaan minua rinteeseen vetämisen sijasta.

Saa nähdä milloin Utsjoelle sataa ensilumet! Tiistai-iltana iltavuorosta kotiin kävellessäni maa oli jo kohmeessa ja pienimmät rapakot olivat osittain jäässä. Toivottavasti pian, nimittäin tuo vesisade olisi kiinteämmässä muodossa paljon siedettävämpää!

Adventureland Lapland löytyy myös Instagramista nimimerkillä Adventurelandlapland 

Silkeája – Kevon luonnonpuisto

DSC_6295 DSC_6300
DSC_6310

Kesäloma on nyt onnellisesti lusittu ja töihin paluu tapahtui yllättävänkin helposti. Näin alkuun mulla ei ole ehtinyt olla kuin yksi tuplavapaa, joka tuli vietettyä Kuoppilaksella (lisää siitä myöhemmin!). Maanantaina mulla oli vain yksi päivä vapaata ja päätin käyttää sen yllättäen ulkoiluun.

Lähdin Kiiskin kanssa Kevon Silkeájalle, joka on Kevon luonnonpuiston pohjoispään maantieltä lähin nuotio- ja leiriintymispaikka. Matkaa tieltä nuotiopaikalle on 2,5 kilometriä. Reitti kulkee koivu-mäntymetsän halki Bálddotjávrien läheisyyteen ja ylittää muutaman kosteikon joissa lenkkarit saattavat kastua. Pahimmissa kohdissa on pitkospuut. Itse luulin pärjääväni lenkkareilla hyvinkin, mutta nilkkani pyörivät kivikoissa siihen malliin että suosittelen laittamaan jalkaan pidempivartiset kengät, mieluiten vaelluskengät. Päiväreissulle riittää pelkkä reppu eväineen ja lämpimine varavaatteineen mukaan, mutta Kevon kanjoniin aikovan on ehdottomasti otettava vaellusvarusteet mukaansa.

DSC_6313
DSC_6321 DSC_6323
DSC_6332
Reitti on hyvin merkattu, mutta alussa on oltava tarkka ettei vahingossa poikkea kesän aikana maastoon kuluneelle ”uudelle” polulle. Polku ei johtanut mihinkään, ajatuksissani seurasimme sitä sen katoamiseen saakka keskelle risukkoa. Aika hurjaa, että polku on tosissaan muodostunut tämän kesän aikana! Hyvä esimerkki siitä, miksi Kevon luonnonpuiston sisällä ei saa poiketa reitiltä. Pitkä sateinen jakso oli onnekseni juuri vapaapäivänäni tauolla ja saimme nauttia auringonsäteistä useamman vaeltajan ohitettua meidät matkallaan bussipysäkille.

Pakko myöntää, olin hieman kateellinen huomatessani lähes jokaisen hymyillessä – olivathan he pitkän vaelluksensa loppusuoralla! Saavuimme Silkeájan leiripaikalle ja yllätimme kaksi päiväreissaajaa pöydän ääreltä lepäämästä, he pakkasivat tavaransa ja poistuivat paikalta vähin äänin. Harmi, eipä me Kiiskin kanssa pöytää tarvitukaan kun jäimme nuotiopaikalle. Kokosin pienen nuotion ja nautin termarissa tuomani chaiteet Kiiskin napostellessa puolet kanamakkaroistani taustalla. Istuskelimme kaikessa rauhassa, oli mukavaa kun kerrankin mulla oli sellainen fiilis ettei mihinkään ollut kiire.

Ilmeisesti bussi oli ajanut Kenesjärven ohi, kun uusia etelään päin vaeltavia alkoi virrata leiripaikan ohitse. Osa ei tervehtinyt, osa vaihtoi nopeat kuulumiset. Kiiski ilmoitti jokaisesta ohikulkijasta hiljaa haukahtaen, uskon sen hieman protestoineen syrjäistä makuupaikkaansa ja kanamakkaroiden loppumista.

DSC_6324
DSC_6350
DSC_6353
Silkeájan leiripaikalla on nuotiopaikan ja pöytäryhmän lisäksi puuvaja sekä ulkokäymälä. Leiripaikalla tulet saa tehdä vain sille osoitetulla paikalla. Kevon luonnonpuiston sisällä leiriintyminen on kaikkialla muualla kielletty paitsi nimenomaan sille merkityillä alueilla.

Silkeájalta on Guoikgáhoitájan nuotiopaikalle 3,5 kilometriä. Sen jälkeen reitti jatkuu mäntymetsän halki ensimmäiselle näköalapaikalle josta näkymät avautuvat hiljalleen jylhenevään Kevon jokilaaksoon.

Ajattelin Silkeájan olevan yksi niistä kohteista jonne Pikku-J:n kanssa voisin patikoida hänen kasvettuaan vielä muutaman vuoden. Reitin osittaisesta kivikkoisuudesta huolimatta pienimmätkin retkeilijät pystyvät kävelemään ainakin osan polusta ilman suurempia ongelmia ja Silkeájan leiripaikka tarjoaa hyvät puitteet ensimmäiselle patikkayölle. Itse Kevon reitti on taas kokeneemman vaeltajan kohde.

Lisää juttua Kevon yöreissusta täältä ja tästä

Kalkujoen kota

DSC_4746 DSC_4756
DSC_4745
Usein postauksissani viittaan Kalkujoen kotaan, joka löytyy ihan tästä kylän pinnan läheisyydestä. Koulun takaa lähtevältä merkatulta polulta kodalle kertyy matkaa 800m ja kuuluisilta ”risueläimiltä” matkaa kertyy geologista polkua pitkin 1,5 kilometriä. Koulun takaa lähtevä polku on jyrkkää ylämäkeä, geologinen polku on loivempi ja sen korkeimmalta kohdalta näkee kauas Tenojokilaaksoon. Kodalle onkin kätevä kulkea rengasreittimäisesti nousemalla risueläimiltä ja laskeutumalla takaisin kylälle kodan takaa koulun taakse.

DSC_4750 DSC_4751
DSC_4761 DSC_4764
Kalkujoen kodalta löytyy halkovaja ja (en älynnyt tarkistaa, en sano varmaksi!) jätteenkeräyspiste. Se sijaitsee Kalkujoenlammen rannalla, jossa en koskaan ole nähnyt muuta kuin pienen pientä kalaa. Olen kyllä kuullut jonkun saaneen siitä isoakin fisua, mutta eipä tuossa koskaan ole ollut pilkkireiän reikää vieraillessani paikalla.

Kodalla on kamiina ja makkaratikut. Kota on vetoisa, mutta lämpenee nopeasti.

Lähdimme tänään töiden jälkeen kelkalla ja reellä lasten kanssa kodalle grillaamaan makkaraa. Poikamme kulki isosiskonsa perässä kuin hai seuraa laivaa, ja yhdessä he viihtyivätkin kodan ympäristössä ilman aikuisten apua. Totta kai kelkka vei molempien huomion ja yhdessä he leikkivät ajelevansa pitkin tunturia (otamme kelkoista avaimet irti ollessamme lasten kanssa tunturissa, ettei vahinkoja sattuisi!) kovien rälläysäänten saattelemana.

Nautimme makkarat kodan sisällä ja seurasimme lasten puuhia ulkosalla. Isompi ei malttanut odotella taas liikkeelle pääsyä ja ajoimmekin Johtalanvárrin huipulle maisemia ihailemaan. Poika onnistui irrottamaan kenkänsä kodan pihalla ja kastelemaan sukkansa lumihangessa, joten palasimme kotiin suoraan tunturilta alas laskeuduttuamme.

Kalkujoen kota on Kuoppilaksen merkatun retkeilyreitin varrella. Kota soveltuu hyvin pikaisen lenkin, päiväretken sekä rauhaa kaipaavan kohteeksi. Kalkujoenlammen rantaa myöten kulkiessa pääsee Johtalanvárrille.

Kesäisin tosiaan käyn lähes päivittäin ton risueläimiltä ylös ja koululle alas- reitin, siinä saa kunnon treenin aikaiseksi! Kalkujoenlampi on hiljainen ja rauhallinen paikka mietiskelylle ja rauhoittumiselle.

Utsjoen lähitunturit: Johtalanvárri

DSC_4717 DSC_4697
DSC_4701 Kahden kahvikupin jälkeen lähdin aamutuimaan tuulettamaan aivojani yhdelle lempparipaikoistani kylän pinnassa- Johtalanvárrille. Hieman lintsasin urheilusta ja ajoin kelkalla pahimman nousun ja aloitin lumikenkäilyn kätevästi suon reunalta. Olin varmasti aikamoinen näky retkeilykamppeissani, lumikengät repusta roikkuen ja suksisauvat pönkättynä astinlaudan väliin.

Kun avaimet olivat varmassa piilossa taskussani ja lumikengät jalassa lähdin kelkanjälkeä myöten kävelemään kohti tunturia. Johtalanvárrille on kätevä kävellä talvella kovaa kelkanjälkeä pitkin, ja vaikkei sitä olisikaan lumikengillä ja suksilla matka taittuu leikiten kovettuneiden soiden ja tuulen puhaltaman paljaan rinteen kautta.
DSC_4731
DSC_4704
Aurinko paistoi vähän väliä pilvien lomasta ja kylmä viima puhalsi rauhallisena. Kuljin Kalkujoenlammen ylitse jokia pitkin tunturin rinteeseen ja tarkkailin vaivaiskoivikossa kykkiviä kiirunoita tai riekkoja jotka koettivat sulattautua valkoiseen maisemaan parhaansa mukaan.

Johtalanvárri soveltuu hyvin päiväreissukohteeksi, sen pohjoisrinteen alapuolella on pieni tulistelupaikka jonka ohitse kulkee yksi tunturille johtavista merkatuista reiteistä. Tunturin itärinteen alapuolella on Kalkujoen kota jonka erottaa kesälläkin maaston seasta tunturin laelta. Tunturin lähimaasto on lähinnä kosteikkoja ja vaikeakulkuista koivikkoa, mutta reitit ovat helppokulkuisia.

Tunturin rinnettä ylös kiivetessäni huomasin kauempana yksinäisen hiihtäjän. Häntä katsellessani mietin, kuinka harvoin tuolla törmäänkään muihin retkeilijöihin vaikka paikka sijaitseekin lähellä kyläkeskusta. Kuivaan aikaan käyn lähes päivittäin iltalenkeillä alueella ja 1/7 kerrasta joku tulee vastaan, jos sitäkään. Kalkujoen kodan vieraskirjan mukaan kodalla on kuitenkin jonkin verran käyttöä vuodenajasta riippumatta.
DSC_4724 DSC_4719
DSC_4716 DSC_4714Tunturin laella istahdin huippumerkin viereen tuulensuojaan ja pidin pienen juomatauon. Tuuli oli puhaltanut laen paikoitellen lähes lumettomaksi ja pienet varvut puskivat esiin lumihangesta. Paksut pilvet peittivät näkyvyyden syvemmälle Paistunturin erämaahan. Kuvasin aikani maisemia ja käytin huippumerkkiä hyväkseni kameranjalustana, jonka jälkeen lähdin seuraamaan jälkiäni takaisin kelkalle.

Matkaa minulle kertyi nelisen kilometriä. Matkaa risuporojen kohdalta lähtevältä merkatulta reitiltä kertyy yhteensä noin seitsemän kilometriä. Entisen, palaneen luontotuvan luota matkaa kertyy yhteensä 8 kilometriä. Johtalanvárri on Kuoppilakselle kulkevan reitin (32km) ja kirkon parkkipaikalta lähtevän Heargevárrin reitin (10km) varrella.

Johtalanvárri:
Korkeus: 280m
Etäisyys kylältä: 3,5km risueläimiltä, koulun takaa lähtevältä reitiltä 2,8km ja entisen luontotuvan kohdilta 4km
Vaativuus: Maasto on helppokulkuista, tunturiin ylösnousu on raskas.
Muuta: Johtalanvárrin pohjoisrinteen läheisyydessä on nuotiopaikka ja tunturin itäpuolella on kota.

Juttu Johtalanvárrista myös Retkipaikassa!

Utsjoen lähitunturit -Roavvoaivi

DSC_4330Edeltävässä postauksessa kerroin jo hieman Roavvoaivin kelkkareissusta. Viime perjantaina otin kelkan alleni ja ajelin kyliltä Mantojärveltä lähtevältä kelkkareitiltä (oikoo kivasti Kirkon parkkipaikalta lähtevää opastettua reittiä kesäisin…)Paistunturin erämaahan.
DSC_4304
DSC_4315 DSC_4317Ihastelin jo kyliltä päin ajaessani korkealta paistavaa aurinkoa ja toivoin hartaasti saavani miellyttäviä kuvia tunturista.

Härkävaaran nuotiopaikalla  kaivoin kamerani esiin ja pidin pienen sormien sulatustauon. Jatkoin matkaani suoraan länteen, kohti Goahppelašjávria jossa ajattelin käydä kuvaamassa järven autiotupaa.

Maisemat olivat kuitenkin sen verran komeat, että eksyin suunnitelmaltani reitiltä Oađasanjohkalle. Aurinko paistoi kirkkaasti etelästä ja haaveilin keväisistä lumikenkä – ja läskipyöräreissuista alueelle.

DSC_4311 DSC_4327Otin suunnan jälleen kohti Kuoppilasta ja pian huomasinkin ajavani jonkin suuren tunturin rinnettä yhä ylemmäs ja ylemmäs. Päätäkin meinasi jo huimata kun seurasin ohi vilisevää valkoista hankea ja ihastelin koko ajan komistuvaa maisemaa.

Yllätyksekseni huipulla huomasin olevani Roavvoaivilla, Kuoppilaksen vaellusreitin vieressä olevalla tunturilla. Tunturille pääsee helpoiten seuraamalla 15 kilometriä suuntaansa kulkevaa Utsjoen merkattua retkeilyreittiä. Maisemat olivat UPEAT ja hetken ennen valokuvausta istuin vain kelkan kyydissä ja ihastelin maisemia. Kaukaa erotin Kuoppilasjärven reunamat ja pohjoisessa kyyhöttivät Rástegáisát. Vaikka Rástegáisán vierailusta onkin jo kuukausia aikaa, edelleen tunnen suurta iloa sen (matalamman huipun…) valloittamisesta.

DSC_4324 DSC_4332
DSC_4325Aikani maisemia kuvattuani laskeuduin tunturilta alas ja suuntasin kohti Kuoppilasjärveä. Minun piti muutaman kerran kääntyä takaisin ja etsiä vanhempia kelkan jälkiä jotta osuisin järvelle oikeasta kulmasta sen jyrkkien reunamien takia. Suunnitelmani mennä kuvaamaan tupaa kaatuivat osuttuani suuren porotokan lähettyville jota jäin innostuneena kuvaamaan.

En tohtinut häiritä poroja ajamalla niiden ohitse, vaan käännyin ja huristelin tyytyväisenä kotiin.

Perjantain vapaapäivän kuvausreissu oli onnistunut.

Roavvoaivi
Korkeus: ?
Etäisyys kylältä: n. 13 kilometriä Risueläimiltä, Utsjoen retkeilyreitin alkupäästä
Vaativuus: pitkiä nousuja, maasto helppokulkuista polkua kuljettaessa
Muuta: Goahppelašjávrille 2km, järvellä on autiotupa ja kammi.

Olen muuten tehnyt Facebookiin blogilleni sivun, jolta voi kätevästi seurata uusia postauksia ja kommentoida, kun tämä wordpressin kommentointi (klikkaamalla postauksen otsikosta saat postauksen aukeamaan omalle sivulleen jonka lopusta kommentointimahdollisuus löytyy…) on hankalaa ja monen mutkan takana, tervetuloa seuraamaan Adventureland Laplandia facebookista, siis!

Lumikenkäreissu Ellinpolulle

DSC_4094 DSC_4095
Tänään lauantaina otin suunnan Ellinpolulle, yhteensä 3,8 kilometrin pituista virkistysreittiä kohti. Utsjoelle on luvattu sunnuntaihin saakka runsasta lumisadetta ja tien viertä kävellessäni vastatuuleen mietin, onkohan reissussa mitään järkeä.

Sää onneksi muuttui hetkessä paremmaksi laitettuani lumikengät jalkaan. Lähdin tarpomaan syvässä hangessa kohti näköalapaikkaa Ellinkuolpunalle jonne parkkipaikalta on matkaa 643 metrin verran.

DSC_4101 DSC_4118
Lähes heti taivaan avauduttua uusi lumipyry iski ja hakeuduin mäntymetsän syvyyksiin suojaan. Poikkesin hieman oikealta polulta, jota oli hankala hahmottaa paksun kinoksen alta ja päädyin näköalapaikan viereen.

Kauaa en viihtynyt aukealla paikalla vaan siirryin takaisin mäntymetsään kuvaamaan. Ellinpolulla kulkee talvisin matkailuyrittäjien ohjelmapalveluryhmiä ja hyvällä tuurilla paikalla on valmis lumikenkä- tai kelkkaura. Viime talvena Ellinpolulla taisi kulkea hiihtourakin.

DSC_4108 DSC_4096
Ellinpolku päättyy Tenon rantaan kodalle. Kodalla on hyvä nuotiopaikka ja sen pihapiiristä löytyy halkovarasto ja ulkokäymälä.

Lähdin kulkemaan omia jälkiäni pitkin takaisin parkkipaikkaa kohti – en viitsinyt laskeutua Kuolpunaan vaihtelevan sään takia. Tarpoessani yritin katsoa merkkejä paikalla viihtyvistä poroista ja hirvistä, tuloksetta.

Huomenna olisi myös tarkoitus käydä jossain joko läskipyöräilemässä tai lumikenkäilemässä, saa nähdä millainen keli on. Kelkalla en viitsi yksin lähteä samoilemaan runsaan lumisateen jälkeen kun tarkoitus olisi harjoitella umpisessa ajoa vasta ensi viikonloppuna.

Ellinpolusta juttua myös entisessä osoitteessa  ja Saamivillage- sivuilla.

Lumikenkäreissu Kalkujoen laavulle

dsc_3987Jo tiistai-aamuna olin käynyt Kalkujoen laavulle vievällä polulla lumikenkäilemässä. Aika tosin loppui kesken ja jouduin jo poroaidalla kääntymään takaisin kotia. Nyt minua odottikin valmiiksi poljettu ura jyrkimmissä kohdissa.

Utsjoen geologinen polku lähtee ”risueläimiltä” kylän tuntumasta ja päättyy pururaalle koulurakennuksen taakse. Itse lähdin polun loppupäästä, kun tarkoituksena oli käydä vain lyhyt reissu kodalle.

dsc_3952dsc_3959dsc_3963Lähdin kotoa 11 aikaan jolloin päivän valoisin hetki alkoi olla käsillä. Lumikenkäilin pururadan viertä (latua tuhoamatta!) polun loppupäähän ja lähdin nousemaan jyrkkää polkua ylöspäin. Onnekseni tiistaina tekemäni polku oli leutojen kelien jälkeen päässyt kovettumaan ja kenkäily kävi kuin leikiten. Tosin olin taas pukenut liikaa päälle ja ensimmäisten metrien jälkeen oli vähennettävä vaatetta.

Geologisella polulla on upeat maisemat ja pysähtelinkin usein ylösnousun aikana ihailemaan hiljaa alempana uinuvaa kylää. Oli sunnuntai-aamu ja sen tosiaan huomasi. Ei kuulunut edes koiran haukuntaa tai autojen hurinaa.

dsc_3967dsc_3970dsc_3988Kenkäilin poroaidalle saakka taukoa pitämättä. Pidin pienen tauon aidalla ja ilokseni huomasin jonkun toisen jatkaneen siitä eteenpäin! Kevyt kenkäily (haha) jatkui kodalle saakka.
Kodalla ihastelin punertavaa taivaanrantaa ja purin tavarani kodan ulkopuolelle. Olen vanhemmassa blogissa päivitellyt omaa hajamielisyyttäni kameravehkeiden kanssa ja tälläkin kerralla jotain puuttui. Tarkoituksenani oli ottaa kuvia kameranjaloilla, mutta eilen illalla revontulijahdista palattuani olin irroittanut kamerasta jalkoihin liitettävän osan ja täten en saanut niitä ollenkaan käyttöön… Eli taas kerran ulkoilutin kameranjalkoja turhaan.

Otin lumikengät pois jalasta, kurkistin laavun sisään ja kirjoitin nimikirjaimet vierasvihkoon. Itse en viihdy laavujen sisäpuolella ja istahdinkin ulos portaalle. Mukana minulla oli lämmitettyä kaarnikkamehua jota siemailin valokuvaamisen lomassa.

dsc_3993dsc_4002Kalkujoenlampi oli saanut päälleen kantavan jään leudoista keleistä huolimatta ja muutamat kelkan jäljet risteilivät sen päällä. Taivas oli pohjoisesta päin kauniin sinertävä ja Johtalanvárri lepäsi paikoillaan hiljaisena.

Aikani kuvattuani ja kaarnikkamehua juotuani pakkasin tavarani, laitoin lumikengät jalkaan ja lähdin samaa reittiä pitkin laskeutumaan alas pururaalle. Alastulo lumikenkäillessä samaa polkua myöten on yleensäkin paljon helpompaa kuin ylösmeno, riippuen toki lumen kovuudesta ja mäen jyrkkyydestä.

Pieni patikkareissu Kalkujoen laavulle oli yhteensä hieman alle 2 km polun alusta laskettuna ja aikaa minulla meni parisen tuntia. Näin kaamoksen aikaan pimeäkään ei ehtinyt hiipiä ylle ja sain nauttia hyvin pienestä pakkasesta punaisen taivaan rinnalla.

 

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Mikä ihmeen Adventureland Lapland?

dsc_3164dsc_3235

Tervetuloa vuodesta 2012 lähtien kirjoittamani blogin uuteen osoitteeseen!

Väsyin ainaiseen blogspotin kanssa tappeluun ja yksinkertaiseen ulkonäköön, joten pitkän harkinnan jälkeen päätin ottaa harppauksen eteenpäin ja siirtää blogi kokonaan uudelle alustalle. Vanhat tekstit jäävät entiseen osoitteeseen  josta niitä voi edelleen käydä lukemassa.

rastegaisan-vaellus8dsc_3154

Kuten vanhat lukijat jo tietävätkin, kirjoitan blogissa omista seikkailuistani pohjoisimman Lapin mailla, suunnittelen reissuja ja jaan vinkkejä luonto-ohjaajan näkökulmasta varusteisiin ja retkeilykohteisiin. Vaeltaminen on suurin intohimoni, perässä tulevat moottorikelkkailu, hiihto, lumikenkäily ja nyt uutena harrastuksena läskipyöräily.

dsc_3011dsc_3241

Olen 23- vuotias luonto-ohjaajaksi valmistunut etelästä muuttanut kohta 2-vuotiaan pojan äiti, ja vanhemman tytön äitipuoli. Perheeseeni kuuluu myös metsästäjä-kalastaja-retkeilijä-mies ja jämtlanninpystykorva-norjanharmaamix Peku. (Ja Kintas- kisu, joka ei niinkään retkeile kanssamme.)

Luonto-ohjaajan töitä en tällä hetkellä tee, (keikkoja otan mielelläni vastaan) vaan opiskelen oppisopimuksella lähihoitajaksi.

dsc_3233

Vapaa-aikani – kuten monella perheellisellä työssäkäyvällä- on hieman kortilla, mutta pyrin liikkumaan luonnossa erilaisin tavoin ympäri vuoden. Blogini pääideana onkin esitellä eri luontokohteita Utsjoen alueelta ja innostaa kaiken ikäisiä liikkumaan luonnossa.

kaldoaivihillareissu2.JPG

 

Joten – tervetuloa vanhat ja uudet lukijat uuteen osoitteeseen!

Tammikuussa nähdään 🙂