Jälleen kerran todistin, miksi Utsjoen geologinen polku on suosikkireittini alueen merkityistä poluista – sen vaihteleva ympäristö ja huumaavan kaunis tunturimaasto tarjoavat rauhan pienellä vaivalla. Laavulle päästäkseen on molemmista suunnista lähestyessä noustava mäki, vanhan lukion takaa aloittaessa polku kulkee rinteen jyrkemmässä sivussa ja on kivinen, risueläimiltä lähtiessä polku kulkee vaaran rinnettä myötäillen ja on helppokulkuinen.
Retkeni päämääränä oli nauttia luonnosta ja lounastaa laavun pihassa. Jätin autoni risueläimille ja lähdin kävelemään polkua seuraten verkkaisesti. Olen pidemmän aikaa kulkenut luonnossa podcastit korvilla, on huomattava ero rentoutumisen kannalta kuunnella pelkkiä luonnon ääniä. Keinotekoinen ääni vie huomion tärkeimmältä ja rauhoittuminen jää vähemmälle. Etenkin jos kuuntelee rikospodcasteja.
Kalkujoella iski haikeus. Asuimme vuosi sitten polun lähistöllä ja lenkkeilin usein joelle seuraamaan kevään etenemistä joen virrasta, lumien sulaessa se kuohusi vauhdilla kivikkoisessa uomassaan ja tulvi ylempänä suolle jolla tuli hiihdettyä ja kahlattua lenkkarit märkinä. Olen löytänyt uuden kotimme lähistöltä muutamia kohteita jolle palaan uudelleen ja uudelleen, onneksi Kalkujoki ei ole katoamassa ihan heti, toivottavasti ei lähivuosinakaan, joten voin palata sinne seuraamaan vuoden kulkua.
Poroaidan portin jälkeen noustaan viimeinen rykäisy polun näköalaosuudelle josta näkee Tenojoelle saakka. Ennen laavulle laskeutumista pysähdyin katselemaan Johtalanvárrin rinnettä, kuten tapanani on jo vuosia ollut. Jäin hengittämään syksyltä tuoksuvaa viileää tuulta, tiedättehän selvän eron kesä- ja syystuulessa? Sen aistii. Syystuuli kertoo lähestyvästä lepoajasta, kaamoksen tulosta jolloin luonto lepää. Samalla se innostuttaa, elo-syyskuu ovat loistavaa aikaa retkeilylle ja vaeltamiselle, viimeiselle puristukselle ennen alkutalven lepoa.
Hätkähdin jonkin liikkuessa rinteessä, ensimmäistä kertaa vainoharhainen zoomailuni tuotti tulosta! Kyseessä ei tietenkään ollut karhu, vaan poro. Tarkemmin katsottuna niitä oli useampi.
Kalkujoen lammen rannalla ihastelin uutta nuotiorinkiä ja pöytäryhmää, jotka taidettiin rakentaa paikalle jo pari vuotta sitten? Uudenkarheus ei haitannut, paikka kaipasikin pientä päivitystä. Lammen ranta näytti erilaiselta, aivan kuin varvikkoa olisi raivattu. Epäilen muistavani väärin tai luonto on tehnyt harvennusta itsestään.
Lammen vastarannalle ilmestyi poroja syömään. Epätoivoisena annoin kameran laulaa, tiesin ettei linssi yllä kuvaamaan niin kauas selvästi.
Tekaisin tulet halkovaraston suojissa kuivina pysyneillä puilla ennätysvauhtia ja lämmitin kaakaovedet jetboililla. Sain hetkeksi seuraa ohikulkijoista, en oikein ollut juttutuulella (harvinaista!) mutta pieni rupattelu oli mielenkiintoinen retkeilijöiden kertoessa Kaldoaivi ultra trailiin osallistumisestaan. Respect!
Lounaaksi söin kaupan kylmähyllyltä lihiksen kahdella nakilla. Piti valmistaa pastaa, mutta jossain ajatuskatkoksessa päädyin harvinaisempaan herkkuun. Olen pikkuhiljaa oppinut viettämään aikaa paikoillaan, suussa naksahtelevia nakkeja mutustaessani seurasin peilityynen lammen hiljaista elämää.
Pikkuhiljaa alkoi olla aika hipsiä takaisin tielle. Voin suositella ulkoilua ennen työvuoroon lähtemistä! Olo oli todella virkeä ja reipas, vielä kun jaksaisi käydä luonnossa ennen aamuvuoroa. Not gonna happen.
Vastaan tuli useampi ihminen. Täytyy hakeutua jatkossa syrjempään, jos mielin saada yksinäistä rauhaa. On päiviä kun kaipaan poluille ihmisiä, joskus tarvitsen yksinäisyyttä hengähtääkseni ja saadakseni ajatukset kasaan.
Utsjoen Geologisesta polusta ja muista retkeilykohteista Luontoon.fi – sivustolla