Silkeája – Kevon luonnonpuisto

DSC_6295 DSC_6300
DSC_6310

Kesäloma on nyt onnellisesti lusittu ja töihin paluu tapahtui yllättävänkin helposti. Näin alkuun mulla ei ole ehtinyt olla kuin yksi tuplavapaa, joka tuli vietettyä Kuoppilaksella (lisää siitä myöhemmin!). Maanantaina mulla oli vain yksi päivä vapaata ja päätin käyttää sen yllättäen ulkoiluun.

Lähdin Kiiskin kanssa Kevon Silkeájalle, joka on Kevon luonnonpuiston pohjoispään maantieltä lähin nuotio- ja leiriintymispaikka. Matkaa tieltä nuotiopaikalle on 2,5 kilometriä. Reitti kulkee koivu-mäntymetsän halki Bálddotjávrien läheisyyteen ja ylittää muutaman kosteikon joissa lenkkarit saattavat kastua. Pahimmissa kohdissa on pitkospuut. Itse luulin pärjääväni lenkkareilla hyvinkin, mutta nilkkani pyörivät kivikoissa siihen malliin että suosittelen laittamaan jalkaan pidempivartiset kengät, mieluiten vaelluskengät. Päiväreissulle riittää pelkkä reppu eväineen ja lämpimine varavaatteineen mukaan, mutta Kevon kanjoniin aikovan on ehdottomasti otettava vaellusvarusteet mukaansa.

DSC_6313
DSC_6321 DSC_6323
DSC_6332
Reitti on hyvin merkattu, mutta alussa on oltava tarkka ettei vahingossa poikkea kesän aikana maastoon kuluneelle ”uudelle” polulle. Polku ei johtanut mihinkään, ajatuksissani seurasimme sitä sen katoamiseen saakka keskelle risukkoa. Aika hurjaa, että polku on tosissaan muodostunut tämän kesän aikana! Hyvä esimerkki siitä, miksi Kevon luonnonpuiston sisällä ei saa poiketa reitiltä. Pitkä sateinen jakso oli onnekseni juuri vapaapäivänäni tauolla ja saimme nauttia auringonsäteistä useamman vaeltajan ohitettua meidät matkallaan bussipysäkille.

Pakko myöntää, olin hieman kateellinen huomatessani lähes jokaisen hymyillessä – olivathan he pitkän vaelluksensa loppusuoralla! Saavuimme Silkeájan leiripaikalle ja yllätimme kaksi päiväreissaajaa pöydän ääreltä lepäämästä, he pakkasivat tavaransa ja poistuivat paikalta vähin äänin. Harmi, eipä me Kiiskin kanssa pöytää tarvitukaan kun jäimme nuotiopaikalle. Kokosin pienen nuotion ja nautin termarissa tuomani chaiteet Kiiskin napostellessa puolet kanamakkaroistani taustalla. Istuskelimme kaikessa rauhassa, oli mukavaa kun kerrankin mulla oli sellainen fiilis ettei mihinkään ollut kiire.

Ilmeisesti bussi oli ajanut Kenesjärven ohi, kun uusia etelään päin vaeltavia alkoi virrata leiripaikan ohitse. Osa ei tervehtinyt, osa vaihtoi nopeat kuulumiset. Kiiski ilmoitti jokaisesta ohikulkijasta hiljaa haukahtaen, uskon sen hieman protestoineen syrjäistä makuupaikkaansa ja kanamakkaroiden loppumista.

DSC_6324
DSC_6350
DSC_6353
Silkeájan leiripaikalla on nuotiopaikan ja pöytäryhmän lisäksi puuvaja sekä ulkokäymälä. Leiripaikalla tulet saa tehdä vain sille osoitetulla paikalla. Kevon luonnonpuiston sisällä leiriintyminen on kaikkialla muualla kielletty paitsi nimenomaan sille merkityillä alueilla.

Silkeájalta on Guoikgáhoitájan nuotiopaikalle 3,5 kilometriä. Sen jälkeen reitti jatkuu mäntymetsän halki ensimmäiselle näköalapaikalle josta näkymät avautuvat hiljalleen jylhenevään Kevon jokilaaksoon.

Ajattelin Silkeájan olevan yksi niistä kohteista jonne Pikku-J:n kanssa voisin patikoida hänen kasvettuaan vielä muutaman vuoden. Reitin osittaisesta kivikkoisuudesta huolimatta pienimmätkin retkeilijät pystyvät kävelemään ainakin osan polusta ilman suurempia ongelmia ja Silkeájan leiripaikka tarjoaa hyvät puitteet ensimmäiselle patikkayölle. Itse Kevon reitti on taas kokeneemman vaeltajan kohde.

Lisää juttua Kevon yöreissusta täältä ja tästä

Ánnáguravárrin näköalat

DSC_5060 DSC_5062
DSC_5063
Joitain päiviä sitten kävin Pekun kanssa kävelemässä kelkkauraa pitkin Kalkujoen lähistöllä. Mulla ei ollut lumikenkiä matkassa ja silti mun piti poiketa uralta ja kahlata turhankin pitkä matka hangessa päästäkseni Ánnáguravárrille.

Olen viimeksi joskus parisen vuotta sitten käynyt kyseisellä paikalla ihastelemassa Utsjoen laaksoon avautuvaa maisemaa. Tuolloin vasta tutustuin lähialueisiin ja kuljin vaikeistakin paikoista päästäkseni lupaavilta vaikuttaviin paikkoihin.

DSC_5066 DSC_5069
DSC_5072
Kuljin merkattua geologista polkua pitkin ylös tunturiin ja pysähdyin nauttimaan auringosta Kalkujoenlammen laavulle. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalta ja kaikkialla oli täysin hiljaista. Jostain kaukaisuudesta kuului moottorikelkan ärinää.

Lukuisat kengänjäljet parveilivat lammen jäällä, joku oli kairannut muutamia pilkkireikiäkin sinne. Johtalanvárrin huipun jäät kimmeltelivät kauempana. Jatkoin matkaani kaakkoon, kohti Ánnáguravárrin reunaa.

DSC_5074 DSC_5077
DSC_5083 DSC_5088
Ánnáguravárrin ”näköalapaikalle” ei mene polkua. Sinne pääsee kun kulkee laavulta kaakkoon, kohti maastosta erottuvaa kukkulaa. Kesällä maasto on kivistä ja osittain hankalaa koivikon takia mutta pujottelemalla helpommista kohdista kulku käy leikiten.

Vaaran näköalapaikalla on puikulan muotoinen kivi, josta maisemat avautuvat kauniisti Utsjokilaaksoon. Korkeammalle vaaran huipulle kiivetessä maisemat ovat entistä komeammat.

Alas vaaralta pääsee joko laskeutumalla takaisin geologiselle polulle tai palaamalla kodalle ja sieltä polkuja myöten alas kylän pintaan. Itse rymistelin alas vaaralta poroaidan viereen, josta kuljin suoraan takaisin polulle ja sieltä pururaalle. Kesällä vaaran rinteessä on syytä olla varovainen.

Geologinen polku koulun kohdilta noustessa on jyrkkä ja hyvin kivinen. Pakkasten aikaan polku voi olla liukas.

Näköalapaikka on oivallinen pikaisesti Utsjoella vieraileville patikoijille sen helpon saavuttavuuden ja läheisyyden puolesta!

Matkaa minulle kertyi n. 2 kilometriä reitin lähtöpisteeltä laskettuna.

Utsjoen lähitunturit: Johtalanvárri

DSC_4717 DSC_4697
DSC_4701 Kahden kahvikupin jälkeen lähdin aamutuimaan tuulettamaan aivojani yhdelle lempparipaikoistani kylän pinnassa- Johtalanvárrille. Hieman lintsasin urheilusta ja ajoin kelkalla pahimman nousun ja aloitin lumikenkäilyn kätevästi suon reunalta. Olin varmasti aikamoinen näky retkeilykamppeissani, lumikengät repusta roikkuen ja suksisauvat pönkättynä astinlaudan väliin.

Kun avaimet olivat varmassa piilossa taskussani ja lumikengät jalassa lähdin kelkanjälkeä myöten kävelemään kohti tunturia. Johtalanvárrille on kätevä kävellä talvella kovaa kelkanjälkeä pitkin, ja vaikkei sitä olisikaan lumikengillä ja suksilla matka taittuu leikiten kovettuneiden soiden ja tuulen puhaltaman paljaan rinteen kautta.
DSC_4731
DSC_4704
Aurinko paistoi vähän väliä pilvien lomasta ja kylmä viima puhalsi rauhallisena. Kuljin Kalkujoenlammen ylitse jokia pitkin tunturin rinteeseen ja tarkkailin vaivaiskoivikossa kykkiviä kiirunoita tai riekkoja jotka koettivat sulattautua valkoiseen maisemaan parhaansa mukaan.

Johtalanvárri soveltuu hyvin päiväreissukohteeksi, sen pohjoisrinteen alapuolella on pieni tulistelupaikka jonka ohitse kulkee yksi tunturille johtavista merkatuista reiteistä. Tunturin itärinteen alapuolella on Kalkujoen kota jonka erottaa kesälläkin maaston seasta tunturin laelta. Tunturin lähimaasto on lähinnä kosteikkoja ja vaikeakulkuista koivikkoa, mutta reitit ovat helppokulkuisia.

Tunturin rinnettä ylös kiivetessäni huomasin kauempana yksinäisen hiihtäjän. Häntä katsellessani mietin, kuinka harvoin tuolla törmäänkään muihin retkeilijöihin vaikka paikka sijaitseekin lähellä kyläkeskusta. Kuivaan aikaan käyn lähes päivittäin iltalenkeillä alueella ja 1/7 kerrasta joku tulee vastaan, jos sitäkään. Kalkujoen kodan vieraskirjan mukaan kodalla on kuitenkin jonkin verran käyttöä vuodenajasta riippumatta.
DSC_4724 DSC_4719
DSC_4716 DSC_4714Tunturin laella istahdin huippumerkin viereen tuulensuojaan ja pidin pienen juomatauon. Tuuli oli puhaltanut laen paikoitellen lähes lumettomaksi ja pienet varvut puskivat esiin lumihangesta. Paksut pilvet peittivät näkyvyyden syvemmälle Paistunturin erämaahan. Kuvasin aikani maisemia ja käytin huippumerkkiä hyväkseni kameranjalustana, jonka jälkeen lähdin seuraamaan jälkiäni takaisin kelkalle.

Matkaa minulle kertyi nelisen kilometriä. Matkaa risuporojen kohdalta lähtevältä merkatulta reitiltä kertyy yhteensä noin seitsemän kilometriä. Entisen, palaneen luontotuvan luota matkaa kertyy yhteensä 8 kilometriä. Johtalanvárri on Kuoppilakselle kulkevan reitin (32km) ja kirkon parkkipaikalta lähtevän Heargevárrin reitin (10km) varrella.

Johtalanvárri:
Korkeus: 280m
Etäisyys kylältä: 3,5km risueläimiltä, koulun takaa lähtevältä reitiltä 2,8km ja entisen luontotuvan kohdilta 4km
Vaativuus: Maasto on helppokulkuista, tunturiin ylösnousu on raskas.
Muuta: Johtalanvárrin pohjoisrinteen läheisyydessä on nuotiopaikka ja tunturin itäpuolella on kota.

Juttu Johtalanvárrista myös Retkipaikassa!