Kelkkareissu Paistunturin erämaahan

DSC_2280 DSC_2282
Perjantaina lähdin heti töiden jälkeen ajelemaan kelkalla Paistunturin erämaahan. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalta ja sää vaikutti oikein mahtavalta.

Ylös tunturiylängölle päästessäni huokaisin helpotuksesta, olin pelännyt tunturiin nousua enkä tiennyt ollenkaan mahtuuko kelkkani poroaidan portista läpi. Talven lumimäärän perusteella epäilin aukon olevan liian ahdas. Joku oli kuitenkin ratkaissut ongelman ja aukon portti makasi hangessa surullisena… Heti kun ajoretkeni jännittävin osuus oli ohi, lähdin ajelemaan kelkan jälkeä pitkin kohti Johtalanvárria.

Moottorikelkalla ajamiseen maastossa tarvitset maastoliikenneluvat. 

Johtalanvárrilla ihastelin eteeni avautuvaa Seitikkoniityn avaraa maisemaa. Suuremmat tunturit kohosivat sen reunoilla ja mieleni teki vaihtaa kelkka suksiin. Harmi, että suunnitelmiini ei kuulunut kovin pitkä ajanvietto tunturissa.

DSC_2292 DSC_2299
DSC_2303
Lähdin ajelemaan kohti Roavvoaivia, reittisuunnitelmani muuttui lennossa kohdatessani poroja jotka kiersin kauempaa. Ajelin maltillista vauhtia, silti lumen alle piiloutunut kivi kolhaisi kelkkaa ikävästi.

Hankin kelkkani vuosi sitten enkä ole saanut aikaiseksi ajettua sillä montaakaan kilometriä. Perus touring- kelkkaan verrattuna se on kiikkerämpi ajaa, mutta aika nopeasti olen tottunut sillä ajamiseen ja päässyt eroon pelosta kaatua. Pilkkikelkkaan verraten summitti on helpommin ohjattavissa. Syvässä hangessa en ole uskaltanut ajaa ilman kaveria, viime talvena J meni sanomaan etten saisi kelkkaa jumiin. Ja voitte arvata loput, kaivamiseksihan se meni…

Ennen Roavvoaivia pysähdyin kovan tuulen ottaessa kiinni. Lumi juoksi alas pitkin tunturinrinnettä ja näytti valuvalta laavalta. Jemmasin rukkaseni kelkan uumeniin ja yritin kuvata maisemia kamerallani. Kypärä päässä asetusten muokkaaminen oli hankalaa ja jätin iso-arvon liian suureksi. Harmitti katsoa kuvat jälkikäteen niiden ollessa tahmaisia ja tummia.

Sormieni jäätyessä jatkoin matkaani ylös Roavvoaivin rinnettä. Huipulla viihdyin vain hetken, tuuli olisi vienyt rukkaseni mennessään jos olisin riisunut ne hetkeksikään.

IMG_20200228_154104

DSC_2308
Paluumatkalle kiersin eri reittiä pitkin ja löysin unohtamani jäljen Kuoppilasjärvelle. Utsjoen kylältä ei lähde Paistunturin maahan merkittyä moottorikelkkauraa. Kaldoaivin puolelle sen sijaan sellainen alkaa Hotelli Utsjoen pihasta.
Johtalanvárrilla pysähdyin sanomaan heipat erämaalle ja laskeuduin jälkeä pitkin kylille.

Tunteroisen ajoreissuni aikana kelkan alatukivarsi oli ottanut osumaa, jonka J hoksasi ajellessamme kotia päin Kuoppilasjärven pulkkamäkireissulta. Hups. Onnekseni siinä oli vikaa jo ostohetkellä ja kelkan mukana kaupanpäälisiksi oli tullut ehjä osa jonka vaihdamme ennen seuraavaa ajoretkeä.

Retkeni kruunasi viikonloppuvapaan alun. Pieni hetki yksin suuressa erämaassa, vaikkakin moottoriajoneuvon selässä, antoi uutta virtaa päivään.

Perjantain kelkkailun ja sunnuntain Kuoppilasjärven pulkkamäkiretken lisäksi kävin hiihtelemässä ja ulkoilemassa lasten kanssa. Hiihtoreissusta tuleekin seuraavaksi juttua.

 

Hyvää maaliskuun alkua!

Aurinkoa Kuoppilaksella

DSC_4659
DSC_4649 DSC_4634
Varma kevään merkki on aurinkoihottuma poskilla. Koskaan en muista ostaa aurinkorasvaa ajoissa ja edeltävän kesän rasvat on ehditty jo hävittää.

Vaikka aurinko paistoikin upeana taivaalta istuskellessamme Kuoppilasjärvellä pilkillä, kylmä tuuli puhalsi ylempänä tuntureilla. Tulo- ja paluumatkat ajettiin mahdollisimman hyvin kasvoja suojaten – onneksi Pikku-J:kin suostuu viimeinkin käyttämään kelkkalaseja ja huivia kasvojensa suojana.

DSC_4627 DSC_4654
DSC_4663
DSC_4662
Saimme seuraa Etelä-Korealaisesta filmiryhmästä jotka innoissaan tutkivat pilkkejämme, moottorikairaa ja pientä 2-vuotiasta retkeilijäämme. Oli ilo olla osana turistien luontoelämystä, harva pääsee kokemaan näin kauniin luonnon eksotiikkaa ja paikallisen kulttuuriin tutustumista.

Kävin myös ajelemassa uudella kelkallamme, vielä on paljon totuteltavaa! 2- ja 4- tahdeilla on eroja ja sen kyllä huomaa, (maanantaina ajoin Lynxillä n. 5 metriä ja jäin hankeen kiinni, J:llä oli taas kaivamista…) sekä kelkassa olevat suksimuovit ovat GTX:n suksiin verrattuna paljon pienemmät ja pelkään kaatuvani koko vehkeellä pienemmästäkin töyssystä. Sekä vauhti kiihtyy järven jäällä huomaamattakin 60 kilometriin… Mutta harjoittelu tekee mestarin.

Huomenna Pikku-J pääsee mummolaan hiihtämään ja lähdemme J:n kanssa kahdella kelkalla Paistunturin puolelle tänä talvena käymättömille järville. Toivottavasti kuvausolosuhteet ovat suotuisat!

Hyvää viikonlopun jatkoa teille kaikille 🙂

Lauantainen pilkkireissu Kuoppilakselle

DSC_4450
Heippa hei!

Kesken kouluviikon on kyllä mukava tehdä muutakin kuin stressata tehtävistä ja lääkelaskuista… Koulupäivien jälkeen en jaksa lähteä kämpiltä minnekään, vaan lähinnä kudon sukkaa J:lle ja syön :D.

Lauantaina lähdettiin porukalla parin kaverin kanssa Kuoppilakselle pilkkimään. Sää oli hieman tuulinen ja aamulla satoi luntakin, mutta meidän onneksemme sää rauhoittui ja saatiin nauttia kauniista auringonlaskustakin!

DSC_4398 DSC_4407
DSC_4408
Kuoppilasjärven (Goahppelašjávri) autiotuvalla emme muuten käyneet kuin näytimme Piku-J:lle sen sisätilat. Pilkimme aikamme ja naureskelimme toistemme pienille saaliille, loppujen lopuksi jokainen taisi saada hyvän määrän rautua ja tammukkaa pannuille paistettaviksi!

Kävin ajelemassa ja etsimässä syvempää lunta järven lähistöltä tuloksetta (siis sellaista johon meidän pökötti ei jää heti kiinni…). J innostui kokeilemaan ystävämme kelkkaa ja ajoikin sen nätisti kinokseen jumiin. Heti perässä menikin toinenkin kelkka upoksiin ja siinä sitten seurattiinkin jännittyneinä kellä menee selkä hajalle niitä nostellessa.

DSC_4410 DSC_4420
Lopulta pienin alkoi väsyä ja kiukkuakin alkoi ilmetä. Paistelimme makkarat ja nakit jonka jälkeen pakkasimme kamppeet kasaan ja lähdimme ajelemaan kotia päin. Tulomatkalla suuri porotokka oli Kuoppilakselta katsottuna sen kaakkoispuolella, mutta tuntien aikana ne olivat siirtyneet Ávžegeašoaiville jolle pysähdyimme kuvaamaan kaunista auringonlaskua.

DSC_4449
DSC_4455
Kotimatkalla Pikku-J nukkui sylissäni rauhallisena töyssyistä huolimatta ja itselläni oli mukavan lämmin porontaljan päällä.

Tälläisten reissujen jälkeen toivoo todellakin, että vapaa-aikaa olisi enemmän! Parasta vapaa-ajanviettoa saa etsiä, perheen ja ystävien kanssa aika kuluu kuin siivillä.

Utsjoen lähitunturit -Roavvoaivi

DSC_4330Edeltävässä postauksessa kerroin jo hieman Roavvoaivin kelkkareissusta. Viime perjantaina otin kelkan alleni ja ajelin kyliltä Mantojärveltä lähtevältä kelkkareitiltä (oikoo kivasti Kirkon parkkipaikalta lähtevää opastettua reittiä kesäisin…)Paistunturin erämaahan.
DSC_4304
DSC_4315 DSC_4317Ihastelin jo kyliltä päin ajaessani korkealta paistavaa aurinkoa ja toivoin hartaasti saavani miellyttäviä kuvia tunturista.

Härkävaaran nuotiopaikalla  kaivoin kamerani esiin ja pidin pienen sormien sulatustauon. Jatkoin matkaani suoraan länteen, kohti Goahppelašjávria jossa ajattelin käydä kuvaamassa järven autiotupaa.

Maisemat olivat kuitenkin sen verran komeat, että eksyin suunnitelmaltani reitiltä Oađasanjohkalle. Aurinko paistoi kirkkaasti etelästä ja haaveilin keväisistä lumikenkä – ja läskipyöräreissuista alueelle.

DSC_4311 DSC_4327Otin suunnan jälleen kohti Kuoppilasta ja pian huomasinkin ajavani jonkin suuren tunturin rinnettä yhä ylemmäs ja ylemmäs. Päätäkin meinasi jo huimata kun seurasin ohi vilisevää valkoista hankea ja ihastelin koko ajan komistuvaa maisemaa.

Yllätyksekseni huipulla huomasin olevani Roavvoaivilla, Kuoppilaksen vaellusreitin vieressä olevalla tunturilla. Tunturille pääsee helpoiten seuraamalla 15 kilometriä suuntaansa kulkevaa Utsjoen merkattua retkeilyreittiä. Maisemat olivat UPEAT ja hetken ennen valokuvausta istuin vain kelkan kyydissä ja ihastelin maisemia. Kaukaa erotin Kuoppilasjärven reunamat ja pohjoisessa kyyhöttivät Rástegáisát. Vaikka Rástegáisán vierailusta onkin jo kuukausia aikaa, edelleen tunnen suurta iloa sen (matalamman huipun…) valloittamisesta.

DSC_4324 DSC_4332
DSC_4325Aikani maisemia kuvattuani laskeuduin tunturilta alas ja suuntasin kohti Kuoppilasjärveä. Minun piti muutaman kerran kääntyä takaisin ja etsiä vanhempia kelkan jälkiä jotta osuisin järvelle oikeasta kulmasta sen jyrkkien reunamien takia. Suunnitelmani mennä kuvaamaan tupaa kaatuivat osuttuani suuren porotokan lähettyville jota jäin innostuneena kuvaamaan.

En tohtinut häiritä poroja ajamalla niiden ohitse, vaan käännyin ja huristelin tyytyväisenä kotiin.

Perjantain vapaapäivän kuvausreissu oli onnistunut.

Roavvoaivi
Korkeus: ?
Etäisyys kylältä: n. 13 kilometriä Risueläimiltä, Utsjoen retkeilyreitin alkupäästä
Vaativuus: pitkiä nousuja, maasto helppokulkuista polkua kuljettaessa
Muuta: Goahppelašjávrille 2km, järvellä on autiotupa ja kammi.

Olen muuten tehnyt Facebookiin blogilleni sivun, jolta voi kätevästi seurata uusia postauksia ja kommentoida, kun tämä wordpressin kommentointi (klikkaamalla postauksen otsikosta saat postauksen aukeamaan omalle sivulleen jonka lopusta kommentointimahdollisuus löytyy…) on hankalaa ja monen mutkan takana, tervetuloa seuraamaan Adventureland Laplandia facebookista, siis!