Aurinkoa Kuoppilaksella

DSC_4659
DSC_4649 DSC_4634
Varma kevään merkki on aurinkoihottuma poskilla. Koskaan en muista ostaa aurinkorasvaa ajoissa ja edeltävän kesän rasvat on ehditty jo hävittää.

Vaikka aurinko paistoikin upeana taivaalta istuskellessamme Kuoppilasjärvellä pilkillä, kylmä tuuli puhalsi ylempänä tuntureilla. Tulo- ja paluumatkat ajettiin mahdollisimman hyvin kasvoja suojaten – onneksi Pikku-J:kin suostuu viimeinkin käyttämään kelkkalaseja ja huivia kasvojensa suojana.

DSC_4627 DSC_4654
DSC_4663
DSC_4662
Saimme seuraa Etelä-Korealaisesta filmiryhmästä jotka innoissaan tutkivat pilkkejämme, moottorikairaa ja pientä 2-vuotiasta retkeilijäämme. Oli ilo olla osana turistien luontoelämystä, harva pääsee kokemaan näin kauniin luonnon eksotiikkaa ja paikallisen kulttuuriin tutustumista.

Kävin myös ajelemassa uudella kelkallamme, vielä on paljon totuteltavaa! 2- ja 4- tahdeilla on eroja ja sen kyllä huomaa, (maanantaina ajoin Lynxillä n. 5 metriä ja jäin hankeen kiinni, J:llä oli taas kaivamista…) sekä kelkassa olevat suksimuovit ovat GTX:n suksiin verrattuna paljon pienemmät ja pelkään kaatuvani koko vehkeellä pienemmästäkin töyssystä. Sekä vauhti kiihtyy järven jäällä huomaamattakin 60 kilometriin… Mutta harjoittelu tekee mestarin.

Huomenna Pikku-J pääsee mummolaan hiihtämään ja lähdemme J:n kanssa kahdella kelkalla Paistunturin puolelle tänä talvena käymättömille järville. Toivottavasti kuvausolosuhteet ovat suotuisat!

Hyvää viikonlopun jatkoa teille kaikille 🙂

Lauantainen pilkkireissu Kuoppilakselle

DSC_4450
Heippa hei!

Kesken kouluviikon on kyllä mukava tehdä muutakin kuin stressata tehtävistä ja lääkelaskuista… Koulupäivien jälkeen en jaksa lähteä kämpiltä minnekään, vaan lähinnä kudon sukkaa J:lle ja syön :D.

Lauantaina lähdettiin porukalla parin kaverin kanssa Kuoppilakselle pilkkimään. Sää oli hieman tuulinen ja aamulla satoi luntakin, mutta meidän onneksemme sää rauhoittui ja saatiin nauttia kauniista auringonlaskustakin!

DSC_4398 DSC_4407
DSC_4408
Kuoppilasjärven (Goahppelašjávri) autiotuvalla emme muuten käyneet kuin näytimme Piku-J:lle sen sisätilat. Pilkimme aikamme ja naureskelimme toistemme pienille saaliille, loppujen lopuksi jokainen taisi saada hyvän määrän rautua ja tammukkaa pannuille paistettaviksi!

Kävin ajelemassa ja etsimässä syvempää lunta järven lähistöltä tuloksetta (siis sellaista johon meidän pökötti ei jää heti kiinni…). J innostui kokeilemaan ystävämme kelkkaa ja ajoikin sen nätisti kinokseen jumiin. Heti perässä menikin toinenkin kelkka upoksiin ja siinä sitten seurattiinkin jännittyneinä kellä menee selkä hajalle niitä nostellessa.

DSC_4410 DSC_4420
Lopulta pienin alkoi väsyä ja kiukkuakin alkoi ilmetä. Paistelimme makkarat ja nakit jonka jälkeen pakkasimme kamppeet kasaan ja lähdimme ajelemaan kotia päin. Tulomatkalla suuri porotokka oli Kuoppilakselta katsottuna sen kaakkoispuolella, mutta tuntien aikana ne olivat siirtyneet Ávžegeašoaiville jolle pysähdyimme kuvaamaan kaunista auringonlaskua.

DSC_4449
DSC_4455
Kotimatkalla Pikku-J nukkui sylissäni rauhallisena töyssyistä huolimatta ja itselläni oli mukavan lämmin porontaljan päällä.

Tälläisten reissujen jälkeen toivoo todellakin, että vapaa-aikaa olisi enemmän! Parasta vapaa-ajanviettoa saa etsiä, perheen ja ystävien kanssa aika kuluu kuin siivillä.

Utsjoen lähitunturit -Roavvoaivi

DSC_4330Edeltävässä postauksessa kerroin jo hieman Roavvoaivin kelkkareissusta. Viime perjantaina otin kelkan alleni ja ajelin kyliltä Mantojärveltä lähtevältä kelkkareitiltä (oikoo kivasti Kirkon parkkipaikalta lähtevää opastettua reittiä kesäisin…)Paistunturin erämaahan.
DSC_4304
DSC_4315 DSC_4317Ihastelin jo kyliltä päin ajaessani korkealta paistavaa aurinkoa ja toivoin hartaasti saavani miellyttäviä kuvia tunturista.

Härkävaaran nuotiopaikalla  kaivoin kamerani esiin ja pidin pienen sormien sulatustauon. Jatkoin matkaani suoraan länteen, kohti Goahppelašjávria jossa ajattelin käydä kuvaamassa järven autiotupaa.

Maisemat olivat kuitenkin sen verran komeat, että eksyin suunnitelmaltani reitiltä Oađasanjohkalle. Aurinko paistoi kirkkaasti etelästä ja haaveilin keväisistä lumikenkä – ja läskipyöräreissuista alueelle.

DSC_4311 DSC_4327Otin suunnan jälleen kohti Kuoppilasta ja pian huomasinkin ajavani jonkin suuren tunturin rinnettä yhä ylemmäs ja ylemmäs. Päätäkin meinasi jo huimata kun seurasin ohi vilisevää valkoista hankea ja ihastelin koko ajan komistuvaa maisemaa.

Yllätyksekseni huipulla huomasin olevani Roavvoaivilla, Kuoppilaksen vaellusreitin vieressä olevalla tunturilla. Tunturille pääsee helpoiten seuraamalla 15 kilometriä suuntaansa kulkevaa Utsjoen merkattua retkeilyreittiä. Maisemat olivat UPEAT ja hetken ennen valokuvausta istuin vain kelkan kyydissä ja ihastelin maisemia. Kaukaa erotin Kuoppilasjärven reunamat ja pohjoisessa kyyhöttivät Rástegáisát. Vaikka Rástegáisán vierailusta onkin jo kuukausia aikaa, edelleen tunnen suurta iloa sen (matalamman huipun…) valloittamisesta.

DSC_4324 DSC_4332
DSC_4325Aikani maisemia kuvattuani laskeuduin tunturilta alas ja suuntasin kohti Kuoppilasjärveä. Minun piti muutaman kerran kääntyä takaisin ja etsiä vanhempia kelkan jälkiä jotta osuisin järvelle oikeasta kulmasta sen jyrkkien reunamien takia. Suunnitelmani mennä kuvaamaan tupaa kaatuivat osuttuani suuren porotokan lähettyville jota jäin innostuneena kuvaamaan.

En tohtinut häiritä poroja ajamalla niiden ohitse, vaan käännyin ja huristelin tyytyväisenä kotiin.

Perjantain vapaapäivän kuvausreissu oli onnistunut.

Roavvoaivi
Korkeus: ?
Etäisyys kylältä: n. 13 kilometriä Risueläimiltä, Utsjoen retkeilyreitin alkupäästä
Vaativuus: pitkiä nousuja, maasto helppokulkuista polkua kuljettaessa
Muuta: Goahppelašjávrille 2km, järvellä on autiotupa ja kammi.

Olen muuten tehnyt Facebookiin blogilleni sivun, jolta voi kätevästi seurata uusia postauksia ja kommentoida, kun tämä wordpressin kommentointi (klikkaamalla postauksen otsikosta saat postauksen aukeamaan omalle sivulleen jonka lopusta kommentointimahdollisuus löytyy…) on hankalaa ja monen mutkan takana, tervetuloa seuraamaan Adventureland Laplandia facebookista, siis!

Pimplaten Kaldoaivilla

DSC_4202

Niin mitä?

Pimplata. Eli pilkkiä. Muutamalla kaverilla on hauska tapa sanoa pilkkimistä pimplaamiseksi.

Lauantaina hurautettiin J:n ja Pikku-J:n kanssa Kaldoaivin erämaahan pilkille. Ajettiin Utsjoen kelkkailureittiä pitkin Vuokŋoljávrille ja sieltä pinelle lompololle. Kalaa lompolosta ei harmiksemme tullut mutta Pikku-J ainakin nautti ulkoilusta ja reen kyydissä istuskelusta.

DSC_4213 pilkillä
DSC_4215
Sää oli mitä parhain, pilkillä olisi helpostikin pärjännyt vähemmällä vaatteella mutta kova tuuli jäädytti sormet ja varpaat hetkessä, vaikka päällä olikin Safarin thermosaappaat ja nahkakinttaat! Pikku-J:lle puettiin kahdet villahaalarit toppapuvun alle, kypärän alla ollut paksu kypärämyssy oli vaihdettava tekokarvalakkiin jotta viiman puhaltama lumi ei haitannut pikkukaverin menoa. Yllätyksekseni poitsulla oli villahaalareista huolimatta hyvä olla.

Olen ollut hyvin tyytyväinen pojan talvivaatteisiin, tulen jatkossakin hankkimaan lapsille samojen merkkien kamppeita. Oikeastaan ainoa ongelma pojan pukemisessa pakkasille on ollut hanskojen koko – sopivien hanskojen sisään ei mahdu merinovillaiset lapaset, vaan silloin on käytettävä isompia hanskoja joihin pojan peukalo ei yllä paikoilleen. Onneksi tämä ei ole näyttänyt haittaavan pojan menoa.

DSC_4253 DSC_4226
DSC_4220
Tällä kertaa olimme liikenteessa J:n isältä lainaamallamme Lynxin Yetillä, joka on sopiva vehje reen vetoon. Suunnitelmanani oli ajella tänä viikonloppuna umpisessa meidän kelkalla mutta todettiin paremmaksi vaihtoehdoksi ottaa mukaan kelkka jolla rekeä saa varmemmin vedettyä syvemmässäkin lumessa.

Yllätykseksemme lumi oli pakkautunut niin tiiviiksi, ettemme missään vaiheessa meinanneet jäädä reellä jumiin. (Toisin kuin viime vuonna näihin aikoihin, samalla pätkällä olimme 3-5 kertaa jumissa omalla pökötillämme ja samalla reellä…) Ajelin tyytyväisenä lähimaastossa ja etsin potentiaalisia kuvauskohteita.

DSC_4206 DSC_4208
DSC_4216
Saimme punkeroreen käyttöömme viime talvena ja nyt oli ensimmäinen kertani kun istuin sen kyydissä. Viime talvena olin mielummin kuskina, mun kokemukset reissä istumisista ei ole olleet kovin mukavia. Reessä oli yllättävän mukava istua, porontalja lämmitti mukavasti ja Pikku-J:kin viihtyi hyvin sylissäni. Tuuli ei päässyt puhaltamaan häntä kasvoihin visiirin takaa.

Ja nyt odottelen innolla uusia työvuorolistoja, joiden perusteella suunnitellaan uudet pilkkireissut koko perheen kanssa. Ensi perjantaina säiden salliessa ajattelin hurauttaa Kuoppilakselle kuvaamaan.

Osa jo huomasikin, blogini sai kunnian olla Retkipaikan Kuukauden Retkiblogi! Olen hyvin otettu tästä tilaisuudesta. Kiitos ihanista kommenteistanne henk.kohtaisella facebook-sivullani ja toivotan uudet lukijat tervetulleeksi 🙂

Aurinkotervehdys

DSC_4141 DSC_4129
Sunnuntai aamuna lähtö tunturiin kutkutteli mielessä. Millään en olisi jaksanut laittaa lumikenkiä tai suksia jalkaan lauantain lumikenkäilyn ja perjantain kotiinpaluun jälkeen, joten päädyin starttaamaan kelkan ja hurautin Ailigas- tunturille päivän valoisimpaan aikaan.

Aluksi jännitin ylösajoa uuden lumen takia ja miehen kanssa pohdittiin mitä tehdään jos jään yksinäni johonkin rinteeseen kiinni enkä saa kelkkaa irti ilman apua. Joka tapauksessa päätin lähteä ja olin tyytyväinen päätökseeni!

DSC_4136DSC_4175
DSC_4139
J:n on pitänyt jo monen talven aikana opettaa mulle umpisessa-ajon saloja, mutta joka pääsiäinen hoksataan olevan jo liian myöhäistä. Viime päästäisenä toimin kuskina ja syvemmässä lumessa ajo (J kyydissä!) meidän pökötillä onnistui oikein hyvin – yksin en vain tahdo vielä lähtä koettelaan tunturien puuteria.

Onneksi reitti Ailikkaalle oli hyvin ajettu ja tampattu, pääsin kelkkareitille hyvin ilman ongelmia. Hurautin reittiä myöten etelään ja kuvasin karun kaunista sähkölinjaa, joka omalla tavallaan ei kuulu ollenkaan maisemaan. Syvempänä Kaldoaivin erämaata se muistuttaa joka kerta arjesta ja ihmisen läsnäolosta, vaikka erämaassa kaipaa enemmän luonnonrauhaa ja taukoa tekniikasta.

DSC_4138 DSC_4140
DSC_4131
Linjaa kuvattuani hurautin Palopäälle kuvaamaan aurinkoa. Kauempana porotokka tarkkaili puuhiani ja päätin olla häiritsemättä niitä sen enempää. Täytyy ensi kerralla ottaa zoomiputki mukaan, jotta voin kuvata poroja poroystävällisellä tavalla.

Ajelin Palopään rinnettä myöten poroaidan päähän ihastelemaan auringon viimeisiä säteitä. Paluumatkalla pötki kettu kauheaa vauhtia pakoon ja jäi sopivan matkan päähän tiirailemaan perääni.

Olisipa talvi jo niin pitkällä että töiden jälkeenkin päivänvaloa riittäisi pitkälle iltaan. Ajattelin tässä jossain sopivassa vaiheessa hurauttaa takaisin Ailikkaalle lumikenkien kera, kelkan jätän parkkiin jonnekin ja käyn heittämässä pienen lenkin tunturiin.