Paratiisikurun vaellus – kolme yötä Urho Kekkosella

Aikaisen kesän ansiosta vaelluskauden on pystynyt aloittamaan heti lasten lomien alettua.

Lähdin seitsemänvuotiaan tyttäremme kanssa ajelemaan Ivaloon kesäleirin päätyttyä. Reittisuunnitelmamme oli joustava ottaen huomioon leirin tuoma väsymys.

Olemme aloittaneet vaeltamisen lasten kanssa heidän ollessaan viiden vanhoja. Rutiinit ovat tuttuja ja he tietävät millaista vaeltaminen on. Välillä väsyttää, suurimmilta osin vaelluksella on hauskaa!

DSC_9229

Päivä 1. Aittajärvi – Siikavuopajan laavu 5.5 km

Saavuimme Aittajärven parkkiaueelle viiden aikoihin alkuillasta. Kuutuantie oli yllättävän hyvässä kunnossa, aikaisemmilla kerroilla tiellä on ollut suuriakin routavaurioita.

Jokien ylitys kesäkuun alussa voi olla hankalaa korkean veden vuoksi. Nopeasti edenneen kuivan kevään ansiosta veden pinta oli laskenut kohtuulliselle tasolle ja tytärkin pääsi ylittämään joen käsikynkässä kanssani ongelmitta.

Aittajärven ylitystä helpottavat joen pohjassa olevat punaiset merkinnät. Merkkien kanssa kannattaa soveltaa, välillä matalampi kohta ylittää löytyy alempaa virrasta.

DSC_9233

Vaelsimme Suomujoen vartta pitkin kohti Siikavuopajan laavua. Kuljimme sekä poluilla, että omia reittejämme. Hyttysiä oli jo yllättävän paljon, tyttären Reiman Hytty huppari ei näyttänyt suojaavan häntä itikoilta lähes ollenkaan.

DSC_9235

Maasto Siikavuopajalle on pääosin kuivaa kangasta. Muutama kosteikko löytyy rannasta ja matkalla on yksi pieni joen ylitys, jonka pääsi ylittämään kaatunutta puuta pitkin.

Päästessämme laavulle tytär halusi uimaan. Matalassa rannassa oli mukava puuhailla samalla kun vahdin häntä ja tein iltapalaa. Kävin itsekin pesemässä illan hiet pois, kalat hyppivät vuopajassa ja tunnistamattomaksi jääneet vesilinnut pitivät meteliä.

IMG_20260605_220701

Pystytin Msrn telttamme sisäteltan laavuun hyttyssuojaksi. Oli mukava päästä yöpymään laavun suojissa!

Yö oli levoton, vuopajassa viihtyvät linnut pitivät pajon ääntä. Kaakatus toi juuri oikeanlaista tunnelmaa vaelluksen alkuun!

Päivä 2. Siikavuopaja – Sotavaaranoja – Sarvioja 12 km

Nukuimme myöhään, lähtö Siikavuopajalta koitti vasta yhdentoista aikoihin. Yötön yö mahdollisti aikatauluttoman vaeltamisen, pienen lapsen kohdalla rutiinit ovat kuitenkin tärkeitä myös lomalla ja halusin pitää jonkinlaisen tolkun vaeltamisessa.

DSC_9236

Aamiaseksi söimme puuroa, leipää ja keitettyä kananmunaa.

Lyhentääkseni päivän kilometrejä lähdimme oikomaan metsän kautta kohti Sotavaaran kohdilla olevaa poroaidan porttia. Metsä oli hankalakulkuinen ja itikat piinasivat, sentään suunnistus oli helppoa rinnettä myötäillen.

DSC_9245
2026-06-13_09-52-40

Portilla maisema Suomujoelle oli kaunis ja pidimme päivän ensimmäisen tauon entisellä tulipaikalla. Tulipaikasta ei ollut enää jäljellä kuin muutama tukinpala, paikka oli siistitty hyvin. Ei olisi arvannut, että siinä on joskus polteltu tulia ja tunnelmoitu jokea.

Sotavaaranojan varsi oli paikoitellen todella kaunis. Jos hyttysiä ei olisi niin paljoa, se kelpaisi hyvin leiripaikaksikin. Polku oli helppokulkuinen, alueella oli puhurin kaatamia puita ja jänniä kelottuneita mäntyjä joihin linnut olivat tehneet kolojaan.

DSC_9267

Sotavaaranojan tulipaikalla on kaunis koski joka on ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Kosken alapuolella on pieni uimakelpoinen syvänne josta ojan pääsee ylittämään, kosken kohdalla kallioille on raahattu puita joita voisi myös käyttää ylitykseen. En suosittele kokeilemaan, koski oli voimakkaan oloinen.

Vanhempana sitä tuppaa usein olemaan varuillaan korkeilla paikoilla, etenkin koskialueilla. Vesi on vaarallinen luonnonvoima ja vaikka kuinka lapsi osaisi uida aikuisen on oltava varuillaan.

DSC_9268

Söimme hernekeittoa lounaaksi, pystytin telttamme hyttyssuojaksi tauon ajaksi. Pidempi tauko teki hyvää ja vaeltaminen jatkuikin ongelmitta hetken.

Pian kuitenkin helle ja väsy alkoi painaa. Kannoin tyttärenkin varusteet joten tauot tekivät hyvää minullekin.

Sotavaaranojan ja Maantiekurun risteyksen lähettyvillä oli mukavan oloinen telttailupaikka. Kaikkea sitä löytääkin kun lähtee uusille poluille.

DSC_9280

Päivän odotetuin hetki koitti aloittaessamme nousun Kaarnepään eteläisen selän yli Sarviojalle. Rinkkani painoi aivan liikaa. Mitä korkeammalle nousimme, sitä tunturimaisemmaksi maisemat kävivät. Muistan edelleen kuinka ensimmäistä kertaa noustessani samaa rinnettä olin ihastuksesta sekaisin. Rakastan puiden lomasta pilkottavia tunturien huippuja!

Kuuntelimme musiikkia tallustaessamme viimeiset kilometrit Sarviojan autio- ja varaustuvan pihaan. Löysimme joelta kauniin lähteen jota jäimme ihmettelemään hetkeksi ja tytär sai jälleen kastella päätään viilentyäkseen.

DSC_9298

Varasin meille yhdeksi yöksi varaustuvasta paikat. Varaustuvat ovat käteviä jos haluat varmistaa yösi sisällä tuvassa, vain paikan lunastaneet  saavat yöpyä niissä.

Päivälliseksi tein perunamuusijauheesta ja kuivatusta jauhelihasta peruna-jauhelihasosetta, varma hitti lapsille.

Itikat pääsevät helposti joihinkin tupiin sisään, eikä niitä auta edes yrittää tappaa. Tällä kertaa olimme onnekkaita eikä sisätelttaa tarvinut alkaa pystyttämään laverille, itikoita ei näyttänyt pääsevän määräänsä enempää sisälle.

3. Päivä. Päiväretki Paratiisikuruun 11 km

Sade ripotteli satunnaisina kuuroina tuvan ikkunoihin herätessämme. Tiedossa oli päiväretki ilman rinkkoja Paratiisikuruun joten emme pitäneet kiirettä.

Siivosimme ja luovutimme varaustuvan kahdeltatoista. Pystytin teltan tuvan pihaan ennen lähtöämme kohti Paratiisikurua.

DSC_9314
DSC_9304

Sarviojalta Paratiisikuruun pääsee kahta lopulta yhdistyvää polkua pitkin. Valitsimme menomatkalle polun joka seuraili Sarviojan sivu-uomaa. Joen varrelta löytyi kauniita leiripaikkoja joilla istuskelimme ja söimme eväitämme.

Helteinen sää jatkui aamun sateiden jälkeen pitkälle iltapäivää. Jokivarren polku oli kärsinyt paikoitellen eroosiosta ja oli hankalakulkuinen. Helteet eivät olleet sulattaneet kaikkia lumia varjopaikoilta, tytär viihtyi hangilla ja laskipa hän mäkeäkin yhdestä.

DSC_9315

Paratiisikurulle viimeinkin saapuessamme sain sivusilmällä tarkkailla lasta taas uudelta lumikasalta samalla kun itse ihastelin Paratiisikurun jylhiä korkeita tunturinrinteitä.

Vaikka Paratiisikuru on nimensä veroinen, se ei ole muistaakseni luvallista telttailualuetta. Maasto kurulla on herkkää, joten pysyttele valmiilla poluilla. Olen ensimmäisen kerran vieraillut kurulla noin kuusi vuotta sitten, ilokseni en itse havainnut kovaa maaston kulutusta, kuten esimerkiksi Kevon luonnonpuistossa on nähtävillä.

DSC_9331
DSC_9325
DSC_9333
DSC_9334

Lumileikit vaihtuivat ”vuorikiipeilyyn” joten oli aika syödä evästä. En ollut varannut lounasta mukaamme, patukat, muffinit ja suolakeksit toimivat hyvin pitämään energiatasot korkealla.

Paluumatkalla katselin taivaalle kerääntyvä pilviä. Ne näyttivät aivsn ukkospilviltä, eikä mennytkään kauaa kunnes ensimmäinen jyrähdys kuului. Hoputin lasta eteenpäin, emme voisi jäädä avotunturiin ukkosen lähestyessä. Alkoi takaa-ajo.

DSC_9329

Onneksi olin aamulla ottanut sadevaatetta mukaan. Tummat pilvet lähestyivät jyrinän saattelemina, päästessämme suojaisampaan maastoon näytin tyttärelle jokaisen potentiaalisen suojapaikan edetessämme kohti Sarviojaa.

Kuljimme metsäpolkua pitkin joen ylityspaikalle. Taivas suorastaan repesi auki saadessamme piiloon jätetyt ylityskengät jalkaamme.

DSC_9337

Saavuimme autiotuvalle likomärkinä. Tuvan edessä istui vaeltajajoukkio joiden seuraan tytär jäi juttelemaan hakiessani kuivia vaatteita teltalta. Äh, teltan alla oli kuoppa joka tietenkin oli täyttynyt vedellä.

Jätimme autiotupaan osan vaatteista kuivumaan ja siirryimme telttamme syömään.

4. Päivä. Sarviojalta takaisin Aittajärvelle 11 km

Sade laski lämpötilaa roimasti. Heräsin aamuyöstä kylmään, pyysin tyttären kanssani samaan makuupussiin mutta hänellä olikin kuuma… Ja sain palella yön yksinäni.

Aamulla nukuimme pitkään eikä aamutoimiakaan tehty kovin kiireellä. Jutustelimme muiden vaeltajien kanssa ja nautimme viimeisistä hetkistä leiripaikassa ennen raskasta nousua Kaarnepäälle.

DSC_9351

Sarviojan autio- ja varaustuvan takaa nousee polku Kaarnepäälle, jota pitkin pääsee oikaisemaan aina Maantiekurun nuotiopaikalle saakka Kuotmuttipään kautta. Polku erottuu pääosin hyvin tuntureilla. Vettä sieltä on huonosti saatavilla.

Kannoin suurimman osan varusteistamme ja nousu kaarnepäälle teki pahaa. Taakse avautuvat maisemat kannustivat nousussa, laki ei tosin tuntunut tulevan ollenkaan esiin.

DSC_9360

Neljän päivän vaelluksemme oli ollut lapselle vaativa kilometreiltään, hän kuitenkin jaksoi hienosti viimeisenkin päivän kilometrit. Väsymystä oli ilmassa, lukuisat ”arvaa asia värin perusteella”, ”arvaa asia kotoa” leikit ja tarinoiden keksiminen alkoivat jo itsellä kyllästyttää. Lapsen kanssa loputon jutustelu kuitenkin tsemppaa ja auttaa jaksamaan. Tauotimme paljon, aina kun lapsi halusi.

Seurasimme saderintamia ja jutustelimme vastaantulevien kanssa. Etenkin heidän, joilla oli koiria.

DSC_9367
DSC_9357

Viimeinkin päästessämme Maantiekurun nuotiopaikalle olimme kulkeneet pahimman ohi. Enää olisi jäljellä lyhyt tallustelu joen rantaan, ylitys ja autolle hiippailu ylityskengissä.

Neljä päivää kahdestaan tyttären kanssa oli ihanaa aikaa! En ole aikaisemmin vaeltanut vain hänen seurassaan. Oli mukava höpötellä, seurata hänen loppumattomia puuhiaan luonnossa ja huomata kuinka reipas eräilijä seitsemänvuotias on.

Odotan innolla elokuista vaellustamme jonnekin, en ole päättänyt kohdetta. Saa ehdottaa, Kainuu ja Lappi ovat rajana.

DSC_9378

Täältä löydät aikaisemmat tekstini samalta alueelta Urho Kekkosen kansallispuistossa

Lisää lasten kanssa vaeltamisesta täältä!

Hossan kansallispuiston vaellus

Tutustu lasten kanssa vaeltamiseen edeltävistä postauksistani

Lemmenjoen kansallispuisto – ensimmäistä kertaa lapsen kanssa vaeltamassa

Sokostin valloitus

Tyttären ensimmäinen vaellus

Vongoiva yhdeksänvuotiaan kanssa


IMG_20250623_155138

Päivä 1. Huosivirta – Puukkojärvi 5 km

Yö Sodankyläläisellä leirintäalueella oli ollut hirveä. Leirintäalueessa itsessään ei ollut vikaa, mutta sanotaanko näin että kyllä sen erottaa ketkä ovat tottuneita telttailuun ja ketkä eivät, tai sitten ihmisillä ei vain ole käytöstapoja yhdeltä yöllä telttapaikalla. Telttaa pystytettiin huutaen ja auton ovia paiskottiin niin että varmaan viereisissä asuntoautoissakin herättiin.

Olin jo valmiiksi kierroksilla kolmen edestä pakkailusta, työpäivästä ja ajomatkasta. Päästessämme viimein Hossan retkeilykeskukselle riisuin vessassa kylmän yön jäljiltä jalassani olleet merinopitkikset ja jätin ne sinne epähuomiossani.

Ajettuamme Huosivirran parkkipaikalle tajusin jättäneeni housut jälkeemme. Jouduimme ajamaan takaisin ja onneksi housut löytyivät roskiksen päältä nätisti viikattuina!

Pääsimme viimein matkaan. Päivä oli aurinkoinen ja suhteellisen lämmin. Lapset kulkivat edellä mukavaa polkua pitkin, oli ihanaa jättää normaali elämä jälleen taakseen ja keskittyä pelkästään vaeltamiseen.

IMG_20250623_155502

Lintujen laulu oli kuin kuoroa olisi kuunnellut. Lukuisat eri lajit sirkuttivat harjuisissa metsissä, kiertelimme järvien rantoja ihaillen vanhojen kelometsien kauneutta.

Mieleeni juolahti yhtäkkiä olinko jättänyt merinohousuni autolle. Karmiva tunne hiipi selkärankaani pitkin, Sodankylässä vietetty yö oli ollut kylmä ja kylmempiä oli luvassa. Olin varustautunut mahdollisimman kevyesti jotta jaksaisin kantaa vaivatta ruoat viidelle päivälle ja tarvittaessa lasten varusteita. Jalassani oli ohuet kesähousut joiden lisäksi rinkassani oli vain sadehousut.

IMG_20250623_174629

Poitsu kalasteli hyvän näköisillä rannoilla. Hossaan tarvitaan kalastuksenhoitomaksu ja tietyille järville lisälupa. Kala ei syönyt ollenkaan vaelluksemme aikana, mutta kalakärpänen oli puraissut lasta ja kovaa!

Saapuessamme Puukkojärvelle olo oli mukavan tuttu. Olin viisitoista vuotta aikaisemmin lokakuun ensilumilla vaeltanut ystäväni kanssa samalle paikalle ja nauttinut loppusyksyn tunnelmasta. Nyt saimme nauttia kesäkuun viimeisen viikon koleudesta satunnaisten sadekuurojen myötä.

Harmikseni totesin housujeni tosissaan jääneen autolle. Aivoni eivät kiireessä ja ylibookattuna rekisteröi kaikkea ja unohdan asioita herkästi. Että ärsytti!

IMG_20250624_084031
IMG_20250623_200605

Illalliseksi söimme tortilloja texmexillä. Toinen lapsista söi vain tortillaa. Käki kukkui jossain lähistöllä, sen ääni kaikui komeasti järveä myöten.

Illalla yksin ulkona kuvatessani rannasta kuului pelottavan tuttu ääni. Jämähdin paikoilleni kuuntelemaan – mikä joi rannassa? Aivan kuin koira olisi litkinyt vesikupista. Mietin hetken haenko urheana aikuisena lapset turvakseni katsomaan mikä rannassa on, toimin kuitenkin miten jokainen vastuullinen vanhempi toimisi vaaratilanteessa ja hiippailin metsään tsekkaamaan mikä rannassa joi. Hirvi, vaiko karhu?
Lopulta päättelin aaltojen lyövän rantaan sen verran kovaa, että ääni kuulosti oudolta. En maininnut asiasta lapsille ennen seuraavaa päivää, toinen lapsista jo valmiiksi kuunteli metsän ääniä tarkkaan.

Viime kesän Kekkosen hyttyshelvetistä oppineina pystytimme sisäteltan suojaksi autiotuvan laverille. Saimme nukkua lämmössä keskenämme.

Päivä 2. Puukkojärvi – Julma Ölkky – Värikallio 13 km

Puukkojärven autiotupa on pieni. Tuvassa on vain kamiina, laveri ja hyllyköt.

Heräsin tyttären kanssa flunssaisina. Sodankylän kylmä yö kostautui ehtana räkiksenä.

Aamiaisina nautimme pikapuuroa voilla, sokerilla ja pähkinäsekoituksella sekä mysliä maitojauheella oli halukkaille. Näkkäri ja korput eivät paljoa painaneet rinkassa.

IMG_20250624_104023
IMG_20250624_103759

Matkamme jatkui sateisessa säässä kohti Laukkujärveä. Aamu oli ainoa kun hyttysistä meinasi olla haitaksi. Minulla ja poitsulla on visionin ötökkäpaidat ja käytämme maltillisesti hyttysmyrkkyä lakeissa. Tyttärelle ostin vaatteisiin laitettavaksi lapsille suunnattua hajutonta myrkkyä, näytti tepsivän. Paljon suojaamme itseämme vaatteilla, tyttärelle etsin Reiman hyttysvaatteita tuloksetta, kaikki oli loppuunmyyty.

Yhdentoista aikaan pidimme Laukkujärvellä lounastauon. Poitsu kalasteli hernekeiton keittyessä ja tytär väritteli uutta värityskirjaansa. Yllättäen ennallistettu ja hyvin keitelty hernekeitto maistui kaikille!

IMG_20250624_115109

Matkamme jatkui kohti Lihapyörrettä. Kuljimme hiihtoreittiä pitkin saadaksemme vaihtelua reitteihin. Käytössäni oli viisitoista vuotta vanha kartta jossa reitit oli värikoodattu puissa olevien merkintöjen mukaan. Enemmän käytin kuitenkin B-barkin sovellusta suunnistamiseen.

Lihapyörteen esteettömään laavun pihapiiriin tutustuttuamme siirryimme Värikallion ympyräreitille. Väsymys alkoi kalvaa pienintä ja kävelytahti hidastui. Yhä enemmän höpöttelimme, keksimme vuorollamme tarinoita ja pelasimme arvuuttelupelejä. Poitsu kulki itsekseen edellämme.

Muutimme suunnitelmaa. Tutustuimme Julman Ölkyn kanjoniin maksullisella venekyydillä joka osottautui loistavaksi tavaksi tutustua kalliomaalauksiin, pirunkirkkoon, pieneen vesiputoukseen ja kivikarhuun. Kyydin hinta oli kohtuullinen, 16e aikuiselta ja 12e/ lapsi. Ennen venekyytiä joimme kahvit ja söimme jäätelöä ja pullaa kahvilalla.

IMG_20250624_154418
IMG_20250624_154537
IMG_20250624_160026
IMG_20250624_155412

Matkamme jatkui osittain samoja polkuja pitkin Ala-Ölkylle jossa totesimme jatkavamme matkaa vielä Värikallion tulistelupaikalle.

Tilavalla tulipaikalla lounastimme spagettikastiketta hirvenjauhelihalla. Kuivattu jauheliha ennallistui muutaman tunnin aikana hyvin tiiviissä säilytysrasiassa. Kosteat vaatteemme saimme kuivumaan nuotion äärellä taukokatoksen kaiteilla jotka toimivat levottomien lasten kiipeilypaikkoinakin oikein hyvin.

Värikallio on tulistelupaikan läheisyydessä. Sinne vievä metalliritilikkö on jännittävä aikuisellekin. Julman Ölkyn kalliomaalauksista ei ole enää paljoa jäljellä, värikalliolta pystyi havaitsemaan vielä ihmis- ja eläinkuvioita. Lapset pohtivat mitä tehtäisiin jos gps putoaisi veteen – tyttären ratkaisun mukaan minä saisin hakea sen kylmästä vedestä ilman vaatteita. Onneksi gepsin putoaminen ei ollut mahdollista, koko vehjettä ei ollut Hossan vaelluksella mukana.

IMG_20250624_193920
IMG_20250624_193930

Värikallion tulistelupaikalla saa leiriytyä retkeilyrakenteiden välittömään läheisyyteen. Katselin teltan mentävää aukkoa katoksessa ”sillä silmällä” tuulista, sateista ja kylmää yötä varten mutta kaivoin sisäisen eräilijäni jostain sieluni syvyyksistä esiin ja pystytin teltan sorapihalle säiden armoille.

Päivä 3. Värikallio – Laukkujärvi 5 km

Selvisin kylmästä yöstä laitettuani absidin alustana toimineen solumuovipatjan roikaleen oman ilmapatjani alle. Untuvatakkini toimi hameena yön ajan, enkä herännyt kylmän ikävään hiipinään kuin muutaman kerran. Toinen lapsista paleli yön, ei ollut saanut pussiaan kiinni. Enkä ollutkaan kuin muutaman kerran illalla ennen nukkumaan menoa muistuttanut että herättää, jos ei saa pussiaan suljettua.

Sateiseen ja kylmään aamuun kömpiminen tuntui vastenmieliseltä. Telttamme ei ole kovin vedenpitävä (lue MSR Freelite 3v3 esittely täältä), mutta yllätykseksemme se kesti koko yön kestäneen sateen. Valmistin nuotion lämmössä aamupuurot ja hiljalleen aloittelimme teltan purkua.

IMG_20250625_122841

Ennen lähtöä kävimme täyttämässä pullot Somer- nimisen järven virtaavassa kohdassa välttääksemme veteen laskeutuneen männyn siitepölyn liiallista juomista ja vierailimme vielä kerran värikalliolla.

Jatkoimme matkaamme värikallion ympyräreittiä kaakkoon kohti Lihapyörteen laavua. Reitti on mukava kävellä, alun jyrkän nousun jälkeen istahdimme hetkeksi katselemaan maisemia näköalapaikalle.

Lihapyörteellä pidimme pienen evästauon ja jatkoimme Somerjokea myöten kohti Laukkujärveä. Joki toi mieleen Urho Kekkosen kansallispuiston hiekkatörmäiset joet, maisema vaihteli sademetsämäisestä tunnelmasta erämaafiiliksiin. Lasten kävelyinto kesti hyvin vaihtelevassa maastossa, Hossassa on paljon samankaltaista erämaametsää harjuineen, mutta runsaan polkuverkoston ansiosta päivämatkoista saa vaihtelevat.

IMG_20250625_130056

Laukkujärven tuvalla pyrimme olemaan levittelemättä tavaroitamme, mikäli paikalle saapuisi muita. Söimme jälleen hernekeittoa, herkuttelimme naposteltavilla ja kulutimme aikaa väritellen, lueskellen, pelaten ja poitsu kalasteli rannassa.

Illalla paikalle saapui meloen yksi henkilö lisää. Jutustelin aikani ulkona yöpyvän retkeilijän kanssa ja teimme hänenkin kosteille varusteille tilaa kämppään. Illalla satoi lisää vettä, vetäydyimme tuvan suojiin yöksi.

IMG_20250625_204642

Päivä 4. Laukkujärvi – Muikkupuro 5 km

Lämmitin illalla kämpän tarkoituksella saunaksi jotta saisimme märät kengät kuiviksi. Nautin lämmöstä, olin palellut tarpeeksi! Lapsilla meinasi olla turhan kuuma, yötä myöten tupa viileni mukavaksi.

Lähdimme matkaan vasta yhdentoista jälkeen syötyämme pinaattilettuja. Kaasukeittimellä lettujen paisto trangian kannella onnistuu, kun käyttää tarpeeksi voita ja lisää kerrallaan vähän taikinaa kuumalle pinnalle.

Metsähallituksen väkeä vieraili paikalla huoltamassa vessan. Päivän aikana näimme muitakin metsiksen huoltajia taukopaikoilla, Hossassa järjestettiin samana viikonloppuna Kainuu trail – juoksutapahtuma. Kaikenkaikkiaan Hossan retkeilyrakenteiden huollosta jäi hyvä kuva, joka paikassa oli siistiä ja puuta riitti.

IMG_20250626_121344
IMG_20250626_132435

Kuljimme Muikkupurolle Laukunharjun, Umpi-Valkeaisen ja Iso- Valkeaisen kautta. Iso-Valkeaisella oli 2024 (?) kesäkuun lopulla riehuneen myrskyn jäljiltä suuria alueita joilta lähes kaikki puut olivat kaatuneet. Meillä kaikilla oli hieman lopun väsymystä illasta ja saapuessamme tien varrelle itsekkin aloin haaveilemaan saunaan pääsystä. Kylmät vähäuniset yöt veivät vaellusintoa, olisiko luovuttamista jos nyt vain kävelisi autolle…

… Lasten pyynnöstä jatkoimme vaellustamme uimamestoille. Ja onneksi jatkoimme! Muikkupuro oli kokemisen arvoinen leiripaikka, vaikka mäkärät saapuivatkin viimeisen illan iloksi, leiripaikka oli kaunis, siisti, puro ja Keski-Valkeainen tarjosivat mukavat uintimahdollisuudet lapsille. Muikkupuro on esteetön retkeilykohde ja huussikin sopi pyörätuolia käyttäville. Moni retkeilyalue saisi ottaa mallia Hossan esteettömistä reiteistä.

IMG_20250626_152225
IMG_20250626_171507
IMG_20250626_171537
IMG_20250626_171615

Iltapalaksi valmistin lettuja, mukana ei ollut hilloa sen painon vuoksi, mutta sokeri ja vaahtokarkit kruunasivat iltapalan. Leiripaikkamme oli hieman syrjemmässä joen toisella puolella, illalla leiriin saapuneet muut retkeilijät eivät häirinneet ollenkaan. Illalla vessareissulla jäin hetkeksi katselemaan kuikkien iltauintia, odottaen niiden päästävän tutun huudahduksen ilmoille. Nämä kuikat pysyivät kuitenkin hiljaisina koko yön yli.

IMG_20250626_214231

Päivä 5. Muikkupuro – Huosivirta 5 km

Tarkoituksena oli herätä hyvissä ajoin jotta ehtisimme patikoida autolle, käydä Hossan retkeilykeskuksella hakemassa jäätelöt, käydä Taivalkoskella pizzalla ja ajella vanhempieni mökille. Olin kuitenkin unohtanut laittaa herätyksen oikeaan aikaan ja nukuin tyytyväisenä kahdeksaan.

Aamiaisen valmistin teltan vierellä. Meillä jäi hieman ylimääräistä ruokaa joten puuroni oli kahden eri pikapuuron sotku pähkinöillä, voilla ja sokerilla. Olin laskenut lasten kaakaot väärin joten he joutuivat tyytymään veteen. Mikä vääryys!

Leirin kasaaminen ja purku sujuu sukkelaan kun poitsu osaa pakata makuupussit ja kasata teltan. Minulle jää alustat ja varusteet, rinkat lapset pakkaavat itse. Tosin, saan ajoittain pakata ne uudelleen jos varusteet on pakattu miten sattuu – painopisteen on oltava oikein jotta kävely rinkka selässä on mukavaa.

IMG_20250627_101405
IMG_20250627_094219

Haikeina tallustelimme Muikkupurolta kohti Hakokosken laavua. Laavu on kauniilla paikalla ja uppouduin nostalgiaan miettiessäni kuinka ensimmäisellä itse suunnitellulla vaelluksella 15 vuotta sitten yövyimme ystäväni kanssa kyseisellä laavulla. Yö oli pimeä, ensilumi oli satanut maahan. Puro pulpahteli ja toi mieleen rannalla molskivan karhun. Nyt laavulla tapasimme mukavan vanhemman pariskunnan joiden kanssa lapset innostuivat juttelemaan.

Hakoharjua myöten saavuimme takaisin autolle. Ilokseni löysin merinohousuni etupenkiltä ja auton ovetkin olivat lukossa! Olin miettinyt koko vaelluksen ajan olinko sulkenut ovet ja olisiko autossa enää mitään irtoavaa jäljellä…

IMG_20250627_110130

Loppupeleissä Hossan viileä ja kostea vaellus loppui lyhyeen, vielä olisi voinut viettää muutaman lisäpäivän kauniiden sinisten järvien rannoilla ja harjuilla kävellen. Lintujen konsertti oli ajoittain korvia huumaavaa, en muista kokeneeni vastaavanlaista harmoniaa missään muualla.

Vaellus osoitti jälleen, ettei vaeltaminen ole pelkkiä kilometrejä tai koettuja maisemia. Se on luonnosta nauttimista omin ehdoin.