Talvitelttailukurssi Nuorgamissa

DSC_8375

Tuuli juoksuttaa irtolunta. Sääaseman ruudulla tuulen puuskat ovat 11-14.5m/s väliltä talvitelttailukurssin osallistujien saapuessa 70Northin toimipisteelle. Tarkoituksena on opetella talvitelttailuun tarvittavia erätaitoja, kylmässä säässä toimimista ja retkeillä kauniissa tunturiluonnossa.

Pakkaamme varusteemme ahkioihin ja pukeudumme lämpimästi viiden kilometrin hiihtomatkaa varten.

Päivä on kaunis eivätkä kovat tuulenpuuskat häiritse etenemistä kevyeen lumipeitteeseen verhoutuneessa varvikossa. Juttu luistaisi, jos kuulisi mitä toisella on sanottavana tuulen humistessa hupulla vuorattujen korvien ohi.

Päätämme pitää lounastauon ennen ahkion vetovastuun vaihtoa. Hirvenjauhelihakeitto lämmitti mieltä ja kehoa suojautuessamme mahdollisimman tuulettomaan paikkaan. Jatkaessamme matkaa etelään saamme suojaa vaaroista ja pystymme höpöttelemään kuulumisia.

DSC_8366

Mahtavaa päästä retkelle! Kohteenamme on uniikki Hillagammi, erämaan helmi joka sijaitsee omassa rauhassansa Kaldoaivin erämaassa. Mökki on työpaikkani 70Northin ja käytämme sitä tukikohtana talvitelttailukurssin ajan.

Mökille päästessämme ryhdymme lämmityspuuhiin. Kahvittelemme, syömme ja käymme talvitelttailuun tarvittavia varusteita läpi. Pihalla käymme hakemassa vesiä jäätyneestä joesta ja kannamme saunaan pesuvedet.

Illan pimetessä lämmitetään saunaa ja kootaan yhdessä yksi teltoistani tuulen suojiin pihaan. Mökin taakse mennessä tuulen tuntee voimistuneen, avotunturissa on täysi myräkkä päällä. Meille selviää myöhemmin tuulen puuskien olleen 16m/s pahimmillaan. Sää oli loistava tuulisella säällä teltan pystyttämistä varten. Opetin millainen kohde on hyvä teltalle, mitä leiripaikan valinnassa tulee huomioida ja miten teltta pystytetään talvella.

Yöpuulle laittaessa kertaamme miten pakkasyössä toimitaan. Miten pukeudutaan, mitkä varusteet toimivat, mitä tehdään jos yöllä herää vessahätään.

Kuuntelen kuinka tuuli pauhaa yössä. Aamuun mennessä pahimmat puuskat laantuvat.

DSC_8371
DSC_8370
DSC_8384

Aamiaisen jälkeen lähdemme päiväretkelle. Edelleen tuulee ja on kylmä, päiväreput pakattuina suuntaamme läheisen Ávvačohkan huipulle. Hiihtäminen on hieman helpompaa kuin edeltävänä päivänä, kiitos tuulen puhaltamien ja kovettamien aaltojen.

Tähtäsimme huipulle ennen auringon laskua. Hiihdimme niin pitkälle minne lunta riitti ja kävelimme lopun matkaa huipulle kivikkoista rinnettä myöten.

Tuulisen huipun takaa paljastui ankara, kaunis ja vilpitön erämaa sekä mieltä hivelevä auringonlasku.

Huipulla seistessä katselin kauas Gálddoainurkia kohti. Olen miettinyt viimeajat mitä erämaassa vaeltaneet ovat saaneet kokea, aivan kuin meillä olisi oma salaisuutemme. Luonto ei ole vain viivoja kartalla tai kaukana siintävä maisema. On upeaa katsoa kauas ja tietää mitä monimuotoinen erämaa kätkee sisäänsä.

DSC_8387

Paluumatkalla pidimme vauhtia maiseman hämärtyessä. Pakkasta ei ollut paljoa, mutta kosteana se tuntui uivan luihin ja ytimiin.

Mökillä syötiin ja vietettiin mukavaa aikaa jutustellen. Lämmin glögi maistui illan pimetessä. Kävimme pystyttämässä loput teltat pihaan, kertasimme jälleen talvitelttailun perusteet ja palasimme mökkiin iltatoimille.

Nukkumaan mennessämme hämmästyimme taivaan valoshowsta! Upeat revontulet tanssivat taivaalla lumoten meidät täysin, vietimme ulkosalla pidemmän ajan kuvaten ja vain nauttien revontulien loimusta. Tunnelma oli käsinkosketeltavan upea.

Kokeilin toisena yönä nukkua solumuovipatjalla ja porontaljalla. Pusseina käytin kahta kuitupussia jotka eivät toimineet itselläni. Porontalja seikkaili solumuovipatjalla eikä meinannut pysyä paikoillaan. Kurssi oli hyvä kokemus itselleniki kokeilla uusia yöpymisvarusteita, mutta pakko myöntää että omat varusteeni ovat itselleni parhaimmat. Sain kuitenkin nukuttua yön suhteellisen hyvin ja kurssilaiset pääsivät kokeilemaan omia sekä lainavarusteita.

DSC_8431
DSC_8434-2
DSC_8430

Etenkin nyt talviaikaan olen huomannut aamuyön olevan parasta uniaikaa ulkona yöpyessä. Aamulla en millään meinannut jaksaa nousta ylös teltasta!

Aamiaisen, mökin siivoamisen ja telttojen kasaamisen jälkeen lähdimme kotia kohti. Hiihtäminen kovettunutta tulopäivän jälkeä pitkin oli mukavaa, saimme kaiken lisäksi ihailla vielä laskevan auringon tuomia värejä taivaalla.

Talvitelttailukurssin huipensivat erilaiset sääolosuhteet ja kauniit lähenevän kaamoksen aikaansaamat taivaan värit. Kaamos alkoi viime sunnuntaina Nuorgamissa ja kestää tammikuulle saakka.

En malta odottaa tulevia talviöitä! Nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona- haasteestani olen suorittanut 40/50 yötä. Saa nähdä saanko loput kymmenen kasaan ennen vuoden vaihdetta.

DSC_8450
DSC_8365

Kaunis Kaldoaivi

DSC_5781-2 DSC_5793
DSC_5787 DSC_5796Mitähän sitä osaisi kertoa meidän Kaldoaivin reissusta?

Aurinko paistoi ja sää oli mitä mahtavin, jälleen kerran. Helle näännytti erämaan kulkijat, aamu neljän aurinko oli upea, muitakin vaeltajia tuli vastaan ja mönkijäkyyti mönkijäuran päähän sujui melkein ongelmitta…

Mutta ne hyttyset. Ja paarmat sekä mäkäräiset. Aamulla niitä oli ihan siedetävä määrä, auringon alkaessa paahtaa ne lisääntyivät ja määrä vain huipentui illan muuttuessa viileämmäksi! Hyttysmyrkkypullot suhisivat, kädet huitoivat paarmoja pois kimpustamme ja monet kerrat jouduimme siirtymään kosteikkojen läheltä korkeammalle verenimijöitä karkuun.

DSC_5862 DSC_5857
DSC_5806 DSC_5799 DSC_5843Suunnittelimme, että nukkuisimme ensimmäisen yön Njuohkarjärven rannalla ja siitä vaeltaisimme Beaivv Ándaras jávrille kalaisimmille vesille. Ensimmäinen päivä sujui mutkitta pitkin poikin lompoloita kalastellen, mutta seuraavana päivänä hyttysmäärä oli lisääntynyt huomattavasti ja kolmisen kilometriä käveltyäemme päätimme palata takaisin alkuperäiselle telttapaikallemme.

Kuumuus ja hullu hyttysmäärä sai kovimmankin erämiehen hermostumaan. Niitä pörräsi joka ikisessä paikassa mitä kuvitella saattaa – ja viimeisenä iltana tuntui, että ne olivat aggressiivisempia kuin ensimmäisenä yönä!

DSC_5871
DSC_5819 DSC_5813
DSC_5822 DSC_5820Kokosimme teltan vauhdilla ja syöksyimme sisälle tavarat mukanamme. Pikku-J suhtautui hyttysiin ihmeellisen rennosti, vaikkemme hänen iholleen myrkkyä laittaneetkaan eivätkä hyttyset näyttäneet hänestä kiinnostuvan – pelkkä vaatteiden suihkutus siis riitti. Toisena yönä pikkuinen oli kovin levoton ja monta kertaa J:n kanssa saatiin itseään raapiva poika rauhoitella nukkumaan. Aamuyöstä hoksattiin, että ne perskeleen itikat söivät pojan telttakankaaseen nojannutta päätä kankaan läpi!

No niinhän ne itikat muutenkin tekee, syövät kankaan läpi. Niitä on kuulemma vähemmän kuin aikaisimpina kesinä, kehtaan kyseenalaistaa uutistenlukijan väitteen…

DSC_5848 DSC_5892
DSC_5856
DSC_5850Kalaa ei tullut kuin parin hauen verran, jotka jätimme ketuille syötäviksi. Hilla oli sen verran raakaa, että vielä parin viikon verran saadaan odotella hillasoille hyökkäämistä. Mustikkallakaan ei näyttänyt olevan kiire kasvun suhteen.

Päätettiin, ettei ainakaan lasten kanssa olla menossa tunturiin yöksi heinäkuussa mikäli hyttysmäärä vaikuttaa samalta kuin nyt.

Ai niin, olihan siellä myös miljoonittain hämähäkkien verkkoja joista suurin osa oli asutettu. Ääh, inhottaa ajatellakin kuinka moni hämppy pääsi salamatkustajaksi kun kuljettiin koivumetsän läpi.

Pelkkä ötököiden ajattelukin sai pään kutiamaan…

3. Kuvassa näkyvän Njuohkarin Seitakivestä juttu Retkipaikassa

Eräs ilta Kaldoaivilla

DSC_4926 DSC_4874
DSC_4947 DSC_4950Ristiriitaista. Kaamoksella sitä toivoo, että talvi olisi pian ohi. Keväällä auringon paistaessa ja lumien alkaessa sulaa alkaa toivomaan että talvi kestäisi vielä ainakin pari kuukautta.

Tällä hetkellä tahdon vain takaisin Utsjoelle täältä Rovaniemeltä – lumihan kerkeää sulaa pois tämän kouluviikon aikana! Ehkei ihan. Ehkä. Hanget, kestäkää vielä hetki!

Viikonloppuna vietimme paljon aikaa ulkona molempien lasten kanssa ja ajelimme ympäri Kaldoaivia pilkkien ja pulkalla tunturin rinteitä alas laskien. Auringon laskiessa haimme viimeiset ootto-onget pois, väsyneinä ja hiljaisina katselimme maisemia. On onni saada kasvattaa lapsensa pohjoisessa. Nämä ovat varmasti niitä hetkiä, jotka he muistavat vielä aikuisinakin.

Pimplaten Kaldoaivilla

DSC_4202

Niin mitä?

Pimplata. Eli pilkkiä. Muutamalla kaverilla on hauska tapa sanoa pilkkimistä pimplaamiseksi.

Lauantaina hurautettiin J:n ja Pikku-J:n kanssa Kaldoaivin erämaahan pilkille. Ajettiin Utsjoen kelkkailureittiä pitkin Vuokŋoljávrille ja sieltä pinelle lompololle. Kalaa lompolosta ei harmiksemme tullut mutta Pikku-J ainakin nautti ulkoilusta ja reen kyydissä istuskelusta.

DSC_4213 pilkillä
DSC_4215
Sää oli mitä parhain, pilkillä olisi helpostikin pärjännyt vähemmällä vaatteella mutta kova tuuli jäädytti sormet ja varpaat hetkessä, vaikka päällä olikin Safarin thermosaappaat ja nahkakinttaat! Pikku-J:lle puettiin kahdet villahaalarit toppapuvun alle, kypärän alla ollut paksu kypärämyssy oli vaihdettava tekokarvalakkiin jotta viiman puhaltama lumi ei haitannut pikkukaverin menoa. Yllätyksekseni poitsulla oli villahaalareista huolimatta hyvä olla.

Olen ollut hyvin tyytyväinen pojan talvivaatteisiin, tulen jatkossakin hankkimaan lapsille samojen merkkien kamppeita. Oikeastaan ainoa ongelma pojan pukemisessa pakkasille on ollut hanskojen koko – sopivien hanskojen sisään ei mahdu merinovillaiset lapaset, vaan silloin on käytettävä isompia hanskoja joihin pojan peukalo ei yllä paikoilleen. Onneksi tämä ei ole näyttänyt haittaavan pojan menoa.

DSC_4253 DSC_4226
DSC_4220
Tällä kertaa olimme liikenteessa J:n isältä lainaamallamme Lynxin Yetillä, joka on sopiva vehje reen vetoon. Suunnitelmanani oli ajella tänä viikonloppuna umpisessa meidän kelkalla mutta todettiin paremmaksi vaihtoehdoksi ottaa mukaan kelkka jolla rekeä saa varmemmin vedettyä syvemmässäkin lumessa.

Yllätykseksemme lumi oli pakkautunut niin tiiviiksi, ettemme missään vaiheessa meinanneet jäädä reellä jumiin. (Toisin kuin viime vuonna näihin aikoihin, samalla pätkällä olimme 3-5 kertaa jumissa omalla pökötillämme ja samalla reellä…) Ajelin tyytyväisenä lähimaastossa ja etsin potentiaalisia kuvauskohteita.

DSC_4206 DSC_4208
DSC_4216
Saimme punkeroreen käyttöömme viime talvena ja nyt oli ensimmäinen kertani kun istuin sen kyydissä. Viime talvena olin mielummin kuskina, mun kokemukset reissä istumisista ei ole olleet kovin mukavia. Reessä oli yllättävän mukava istua, porontalja lämmitti mukavasti ja Pikku-J:kin viihtyi hyvin sylissäni. Tuuli ei päässyt puhaltamaan häntä kasvoihin visiirin takaa.

Ja nyt odottelen innolla uusia työvuorolistoja, joiden perusteella suunnitellaan uudet pilkkireissut koko perheen kanssa. Ensi perjantaina säiden salliessa ajattelin hurauttaa Kuoppilakselle kuvaamaan.

Osa jo huomasikin, blogini sai kunnian olla Retkipaikan Kuukauden Retkiblogi! Olen hyvin otettu tästä tilaisuudesta. Kiitos ihanista kommenteistanne henk.kohtaisella facebook-sivullani ja toivotan uudet lukijat tervetulleeksi 🙂