Hiihtovaellus Pallas- Yllästunturin kansallispuistoon Nammalakuru – Pallas 15km

Tämä on neljäs osa hiihtovaellukseni reittipostauksista. Toivottavasti tästä on hyötyä jollekin joka suunnittelee talvivaellusta Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Muistakaa kuitenkin että tällä hetkellä vaeltamaan lähteminen ennen tilanteen normaalisoitumista ei ole turvallista. Metsähallitus on sulkenut varaustupiaan sekä muita suosittuja taukopaikkojaan ja avunsaanti syrjäseuduille voi olla entistä hankalampaa koronaviruspandemian takia. Vaellukseni sijoittui ajalle 17-20.3.

Vaelluksen ensimmäinen osa Hetta- Sioskuru, toinen osa Sioskuru – Hannukuru ja kolmas osa Hannukuru – Nammalakuru.

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston uollettujen latu-urien kunnon voit tarkistaa TÄÄLTÄ.

DSC_2492 DSC_2494
Viimeisen päivän reittini piti alunperin kulkea Sarvijärven ja Palkaskurun kautta. Edeltävänä iltana tutkin kuitenkin latujen ylläpitokarttaa ja huomasin ettei reittiä oltu sen mukaan huollettu ollenkaan. Myös hiihto Palkaskurun läpi epäilytti. Suunnitelmani muuttuivat lähes lennosta.

Aamu oli muita kylmempi. Edeltävän päivän rehkiminen tuntui kehossa ja koronahuoli painoi mieltä. Jäinen piha vaikeutti ahkion pakkaamista ja ajatuksissani laitoin sukset jalkaan ennen ahkiovyön pukemista. Aisa ei toiminut niin kuin tahdoin ja näytin autiotuvan asukkaiden silmissä varmasti todella pätevältä kun lipsuttelin mäkeen karanneen ahkion perässä korjatakseni sen kiinnityksen.

Aamuraivareissa oli mukava lähteä hiihtelemään kohti Pallasta. Ensimmäiset viisi kilometriä Kortevuoman risteykseen oli lähinnä alamäkeä. Taitoin laskiessani alkumatkan tuntiin, risteyksessä pidin pienen evästauon nätin aitan vieressä.

DSC_2384
Ensimmäisen tupa-aamun auringonnousu
DSC_2436
Hannukurun kota ilta-auringossa

Kortevuomasta alkoi ylämäki, jolloin myös ensimmäinen vastaantulija tuli pikavauhtia alas laskien vastaan. Paluumatka oli mäen jälkeen tasaista maastoa, välillä poikkesin hankeen hiihtelemään. Kuuntelin jälleen musiikkia, fiilistelyni sai nopean lopun kohdatessani lukuisia muita hiihtäjiä. Pallakselle oli vielä kilometrejä, silti hiihtäjiä tuli jatkuvalla syötöllä vastaan.

Lopulta kyllästyin jutusteluun ja hiihtelin pidemmän matkan hangessa kauempana muista. Pidin toisen evästauon viiden kilometrin päässä maalista. Aurinko porotti taivaalta ja hiki virtasi.

Hiihtäjien määrä hämmästytti juuri voimaan astuneen poikkeuslain takia. Hiihtohissien tullessa näkyviin tuntui oudolta palata keskeltä ei mitään kaiken keskelle. Hurrasin itselleni – olin juuri selvinnyt ensimmäiseltä yksinhiihdoltani. Hymyilytti, tein sen! Ahkioni aisa irtosi viimeisessä mäessä juuri ennen Pallashotellia ja tyydyin raahaamaan ahkiota perässäni yhden narun voimin, rikkinäinen aisa kulki maata pitkin.

Tajusin näyttäväni huvittavalta pikkulapsen huutaessa ”kato äiti” ja osoittaessaan minua saapuessani parkkipaikalle. Marssin sukset jalassa, ahkio edelleen perässä raahautuen, autolleni. Parkkipaikka oli täynnä. Rinteissä oli ihmisiä, terassilla oli useampi perhe kaakaolla. Katseita vältellen hipsin avainpiilolle ja noudin autoni avaimet.

Söin autossani evästä ennen kuin lähdin matkaan. Katselin vielä hetken Pallasta ja maltamattomana kotiinpääsyä odotellen lähdin ajelemaan kohti itää.

DSC_2469
Ahkio ja rikkinäiset aisat Vuontiskeron ja Keräskeron välissä

Hiihtovaellukseni kasvatti itsetuntoa ja vaeltajaidentiteettiäni. Kohtasin pelkoni ne voittaen ja koin monia upeita hetkiä keskellä luontoa. Nälkä kasvaa syödessä, tahdon kokea saman uudelleen! Ilman huolta koronasta tai mistään muustakaan, kiitos. Yksin ollessa huolet kasvavat ja kun ei ole ketään kelle niitä jakaa ajatukset jäävät pyörimään mieleen.

Kiitos kaikille jotka olitte mukana järjestämässä vaellustani! On upeaa kuinka lähipiirini kannustaa minua harrastuksessani.

Hiihtovaellus Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon Sioskuru – Hannukuru 13km

Tämä on toinen osa hiihtovaellukseni reittipostauksista. Toivottavasti tästä on hyötyä jollekin joka suunnittelee talvivaellusta Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Muistakaa kuitenkin että tällä hetkellä vaeltamaan lähteminen ennen tilanteen normaalisoitumista ei ole turvallista. Metsähallitus on sulkenut varaustupiaan sekä muita suosittuja taukopaikkojaan ja avunsaanti syrjäseuduille voi olla entistä hankalampaa koronaviruspandemian takia. Vaellukseni sijoittui ajalle 17-20.3.

Hiihtovaelluspostausten ensimmäinen osa Hetta-Sioskuru.

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston huollettujen latu-urien kunnon voit tarkistaa TÄÄLTÄ.

DSC_2388 DSC_2386
Aamu Sioskurussa valkeni aurinkoisena, yöllä myrskynnyt tuuli oli rauhoittunut kevyeksi puhuriksi. Makuupussissani maatessa tein suunnitelmaa aamutoimista. Nouseminen kylmään kämppään oli hankalaa ja heti ensitöikseni puin toppahousut ja untuvatakin päälle jotta tarkenin alkaa lämmittämään kamiinaa.

Käväisin ulkona käymälässä ja sen yhteydessä olevassa halkovajassa hakemassa puita. Aurinko pilkahteli Siosvaaran takaa, oli hiljaista. Tuuli oli puhaltanut illalla syntyneet kengänkälkeni ja tuvan ohi menevän hiihtouran piiloon.

Illalla keittämäni veet olivat vielä lämpimiä termospulloissa, sulattelin lumesta vain puuro- ja tiskiveet.

Normaalisti en ole aamuihmisiä, luonnossa on paljon helpompi herätä uuteen päivään ja ryhtyä toimimaan. Olen jopa liian nopea, usein saan vaan olla ja kuluttaa aikaa leiripaikoissa ennen lähtöä. Aamupuuroa ja ruisleipää syödessäni lueskelin kirjaa ja selailin karttaa. Siistin tupaa ja pakkailin varusteitani kaikessa rauhassa. Matkalle sulloin kuivatut pavut, kanat, paprikat, sipulit, valmiit nuudelit ja kermaisen kanakeiton jauheet kuumaan veteen ruokatermokseeni ja aloin hiljalleen olla valmis lähtöön.

DSC_2390 DSC_2397
DSC_2402
Ahkion aisan olin korjannut illalla sähköteipillä. Kiinnitin aisat ahkioon ja pakkasin varusteeni. Olin juuri lähdössä hakemaan lisää puita tupaan kun kuulin idästä hurinaa ja pihaan ajeli poromies kelkkoineen. Vaihdoimme kuulumiset ja juttelimme tovin, hänen jatkettuaan matkaa Tappuriin lähdin hiihtelemään tuoretta kelkanjälkeä pitkin kohti hiihtoreittiä. Kävipä tuuri!

Sioskurusta hiihtoreitti jatkuu huoltamattomana urana Hannukuruun saakka.

Aurinko paistoi kirkkaana puhdasta hankea vasten. Pysähtelin katsomaan taakseni jääviä upeita maisemia. Poromiehen kelkanjälki jatkui läpi avotunturin ja Tappurin kämpän risteyksessä sain jatkaa matkaani pehmeässä hangessa.

Nälkä oli alkanut kurnia jo lähes heti tuvalta poistuttuani. Etsin reitin varrelta mahdollisimman suojaisen paikan ja istahdin ahkion päälle syömään ruokatermokseen tekemääni ateriaa. Sörsselini olivat uskomattoman hyviä! Söin hyvällä ruokahalulla samalla nauttien maisemista. Hymyilytti ajatella taukopaikkani kauneutta.

DSC_2416 DSC_2417
DSC_2421
Jatkettuani hiihtelyä seurailin karttaa enkä ollut hahmottaa hiihtoreittiä maastoon. Kesäretkeilyreitti kulkee Tappurin ja Rouvivaaran välistä, hiihtoreitti taas Rouvikurusta. Rinnettä noustessani vastaan tuli kolme väsynyttä hiihtäjää joille sain neuvoa Tappurin autiotuvan sijainnin englanniksi. Toivottavasti ymmärsivät ohjeistuksen.

Rouvikuru oli upea! Ennen kuruun laskuetumista söin vielä proteiinipatukan, nälkä ei tuntunut millään pysyvän poissa. Kurun keskellä pidin pidemmän tauon kuvaten maisemia.

DSC_2422
DSC_2425
Edessä näkyi Suastunturista alkava Pallas-Yllästunturin kansallispuiston tunturijono. Hieman harmitti, etten tällä kertaa pääsisi kulkemaan tunturien yli. Hiihtoreitti jatkui kurusta avotunturina, myrskyisellä säällä siellä kulkeminen voi olla jopa vaarallista ilman kunnon suunnistustaitoja.

Nousin pientä rinnettä ylös kun kuulin takaani napsahduksen. Aisa irtosi teippauksestaan ja jouduin pysähtymään korjatakseni sen. Mittasin mukana olleesta narukerästä hieman aisaa lyhyemmän pätkän ja kiinnitin sen ristiin ehjän aisan lisäksi ahkiovyöhön. Paria senttiä lyhyempi naru otti ahkion painon vastaan joten ehjä aisa säästyi kuormitukselta.

Aisan puutetta ei onneksi huomannut vedossa ja ehjä aisa otti vastaan alamäissä. Hiihtely sujui loppumatkan hyvin. Avotunturi muuttui kauniiksi metsäksi laskeutuessani Pahakurun ohitse Hannukuruun.

Ei tullut yllätyksenä että Hannukurussa oli muitakin. Isohko ryhmä oli juuri saapunut varaustuvan pihaan hiihdellessäni paikalle. Kävi onneksi ilmi, että he olivat varanneet toisen puolen varaustuvista ja saisin olla yksin omalla puolellani. Suuremmasta porukasta ei ollut haittaa, hieman ihmettelin kun sain kommenttia etteivät he ole tottuneet siihen että joku muu säilyttää varusteitaan omiensa lähellä. Kun isompi porukka leiriytyy, tavaraa on paljon mutta pitäisi ottaa huomioon myös muut retkeilijät ja sijoittaa ne niin että myös muidenkin ahkiot ja sukset mahtuvat tuvan läheisyyteen. Itseäni pihassa olleet varusteet eivät haitanneet ja toivon että kommentti oli tarkoitettu hyvällä… Olin kuitenkin yksin matkassa, tuskin yksi suksipari ja seinän viereen penkan taakse sijoitettu ahkio häiritsi.

DSC_2435

DSC_2444
Päästäinen auringonlaskussa


Suuresta porukasta oli kuitenkin iloa, tupapuoleni kamiina savutti sisään ja kävin kysäisemästä heiltä vinkkejä miten saisin sen vetämään. Tuntui hieman hassulta lämmittää suurta tupaa vain itselleni.

Hannukurun autiotupa on jaettu kahteen osaan ja sinne mahtuu 16+16 henkeä. Varaustupia on kaksi, Hannu ja Hanna joihin molempiin mahtuu majoittumaan yhteensä 24 henkeä. Kurusta löytyy tupien lisäksi kota, käymälät ja varattava sauna! Jos tahtoo hieman rauhaa hälinästä, kahden kilometrin päässä Hannukurusta pohjoisessa on Pahakurun autiotupa.

Olin aikaisin perillä ja kulutin aikaani lunta sulattaen, syöden, kirjaa lukien ja ulkona hiihdellen. Olin varannut saunavuoron itselleni Hannukurun saunaan ja sovimme vuoroni viimeiseksi. Kiitokseksi saunan lämmityksestä ja vesien kannosta lupasin siistiä saunarakennuksen.

Hiihtelin Hannukurun autiotuvalle joka sijaitsee pienen nyppylän päällä. Sieltä ihailin laskevaa aurinkoa ja tutkin autiotupaa ajankuluksi. Varaustuvan läheisyydessä seurailin päästäisen puuhia. Oli mielenkiintoista.

Illan hämärtyessä oli vuoroni lähteä saunomaan. Saunatilat olivat siistit ja tilavat. Saunoessani mietin, ettei ratkaisuni ollut mikään fiksuin mahdollinen korona-aikaan joten löylyni jäivät hyvin lyhyiksi. Sain kuitenkin pestyä hiet pois ja olo oli oikein virkistynyt loppuillan! Saunan siistiminen oli helppoa.

Illalla kuuntelin kun ulkona ihailtiin revontulia. Laitoin nukkumaan kymmenen aikoihin syötyäni ensin iltapalaa ja valmisteltuani aamuksi kaiken valmiiksi. Aisoja en alkanut korjailemaan. Ilta Hannukurussa oli ollut mahtava lyhyen hiihtopäivän päätteeksi.

Hiihtovaellus Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon Hetta-Sioskuru 14.5km

Tämä on ensimmäinen osa hiihtovaellukseni reittipostauksista. Toivottavasti tästä on hyötyä jollekin joka suunnittelee talvivaellusta Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Muistakaa kuitenkin että tällä hetkellä vaeltamaan lähteminen ennen tilanteen normaalisoitumista ei ole turvallista. Metsähallitus on sulkenut varaustupiaan sekä muita suosittuja taukopaikkojaan ja avunsaanti syrjäseuduille voi olla entistä hankalampaa koronaviruspandemian takia. 

DSC_2369
Kuten aikaisemmassa tekstissäni mainitsin, tiistaina hain varaustupien avaimet Tunturi-Lapin luontokeskukselta. Tuvat olin varannut marraskuussa. Autoni jätin Hetan Kota- autonsiirtopalvelulle joka lupasi siirtää kulkuneuvoni Pallakselle torstaina jotta ehtisin perua palvelun mikäli vaellukseni keskeytyisi.

Lähdin hiihtämään yrityksen pihasta valmista latua pitkin kohti ensimmäistä taukopaikkaani, Pyhäkeron autiotupaa kohti. Samaan aikaan pihasta lähti useampi vapaa-ajanhiihtäjä ja vaihdoimme pikaiset koronakuulumiset.

DSC_2371
Aurinko paistoi ja mielessä kutkutteli. Maanantai-iltana voimaan tullut valmiuslaki mietitytti ja pohdin oliko päätökseni lähtä vaeltamaan oikea. Koko hiihtoreissuni ajan virustilanne kummitteli mielessäni.

Hiihtely pitkin valmista uraa oli helppoa. Olin hieman pettynyt kun matkani ei tuntunut alkavan ennen kuin pääsisin pois suositulta alueelta. Kuitenkin vastaantulevat hiihtäjät olivat onni, pudotin karttapussini ja ohi hiihdellyt nainen poimi sen maasta ja toi luokseni! Reissu olisi saanut hyvin ikävän käänteen ilman karttaa ja kompassia.

Ahkio kulki hyvin perässä, selkää alkoi särkeä repun ja kameran kantaminen. Parin kilometrin päässä Pyhäkeron autiotuvalta toinen hiihtäjä liittyi seuraani ja juttelimme tuvalle saakka.

DSC_2372
Pyhäkeron autiotupa on viiden hengen pieni taukopaikka. Sitä lämmittää avotakka, joten talvisin siinä yöpyminen voi olla viileää. Söin ruokatermaristani itse kuivaamistani aineksista valmistettua pastaa, joka osoittautui hyvin tuhdiksi ateriaksi ja minun oli pakko säästää loput illaksi. Tuttavallinen vanhempi nainen oli kovasti huolissaan ja kyseli reittisuunnitelmistani samalla tutkaillen retkivarustustani. Helpottaakseni hänen huoltaan vinkkasin tsekkaamaan pihalla olevan ahkion, hän luuli minun lähteneen reissuun pelkän repun varassa…

Autiotuvan pihaan saapui kaksi naista ahkioineen. He olivat Kreikasta ja aikoivat viettää Pallas-Yllästunturin alueella kaksi viikkoa. Kotiinpaluu jännitti rajojen sulkemisen takia. Pihaan saapui myös kaksi muuta vaeltajaa pohjoisesta jotka neuvoivat välttämään vastaan tulevaa lumivyöryvaaraa. He kertoivat että olivat hiihdelleet aiemmin lippojen yli yöllä ja että edeltävänä iltana ne olisivat tulleet alas. Kiitin hatarista lumeen piiretyistä ohjeista ja lähdin jatkamaan matkaa. Aurinko meni nopeasti pilveen ja lunta alkoi ripotella hiljalleen.

DSC_2373Hyvä latu-ura jatkui Karitsavaaraan saakka. Luulin ohittaneeni lumivyöryalueen hiihtäessäni kurun läpi ja epäilin latukoneen käyneen putsaamassa vyöryn jäljet. Reitti jatkui sinisin tikuin merkattuna etelään ja hieman hämmennyin puisten merkkien jatkuessa itään ilman latukoneen uraa. Tutkin karttaa ja päätin seurata siihen merkittyä puisilla merkeillä merkittyä uraa pitkin.

Lumivyöryalueen voi ohittaa jatkamalla matkaa etelään ja hiihtämällä Sioskurun läpi tuvalle.

Pian valintani osoittautui vääräksi. Ohitin varoituskolmion ja pian  lumivallit kohosivat vieressäni korkeina. Mittailin katseella niiltä roikkuvia lippoja ja säikähdin niiden olevan niin isoja ettei minusta jäisi paljoa esiin mikäli ne romahtaisivat alas. Liian peloissani en uskaltanut kuvata lippoja kun vasta päästyäni kurun loppuun. Kurun läpi hiihtäminen tuntui kestävän ikuisuuden enkä paljoa uskaltanut tehdä turhia liikkeitä tai ääniä.

Päästessäni kurun loppuun vastaani tuli suurempi varoituskyltti lumivyörystä. Samalla reittimerkit katosivat. Hiihtelin eteenpäin karttaa katselematta ja lumipyry yltyi yltymistään. Ympärillä olevat maisemat peittyivät vaaleaan sumuun.

Yhtäkkiä hoksasin olevani väärässä paikassa ja katsoin ympärilleni – pelkkää valkoista ja puita siellä täällä. Kaivoin gps:n esille ja säikähdin olevani täysin eri suunnassa kuin missä minun piti olla. En tiedä miksi en ymmärtänyt gpssää, mutta pian totesin sen olevan minulle turha. Pieni paniikki alkoi kummuta päälle ja kaivoin paperikartan esille. Lähelläni piti olla kurun haarauma ja näinkin kauempana syvänteen. Seisoin pienen nyppylän päällä jonka täytyi olla merkitty karttaan ympyränä. Lähdin epäillen hiihtelemään kohti ottamaani suuntaa ja väsyneenä sekä peloissani laskin liian jyrkästä mäestä ja ahkioni kaatui kumolleen puuta vasten. Turhautuneena työnsin ahkion irti puusta ja samalla toinen aisoista irtosi. Huomasin sen hajonneen ja pidin pienen itkupotkuraivari- hetken ennen kuin aloin selvittämään aisaan tullutta vauriota.

Aisan liimaus oli pettänyt. Kiinnitin sen ahkioon ja lähdin raahaamaan ahkiota perässäni yhdellä aisalla. Suureksi onnekseni tuvan seinä alkoi pilkottamaan valkoisen verhon takaa ja epäuskoisena hiihdin sen pihaan.

Hetta-Sioskurun hiihtoreitti on osittain merkitty puisin moottorikelkkauran merkkiä muistuttavilla viitoilla ja sinisillä auraustikuilla. Paikoittain merkinnät puuttuvat. 

Kaivelin avaimet jännittyneenä taskustani työnnettyäni ahkion piiloon yltyneen tuulen alta ja menin varaustupaan sisään. Suuri helpotuksen tunne valtasi kehoni ja aloin kantamaan varusteitani sisään. En pystynyt rentoutumaan ennen kuin olin saanut kannettua kaiken ahkiota ja suksia lukuunottamatta sisään. Pimeys laskeutui samalla kun olin saanut vedet sulamaan ja tulet kamiinaan.

Sioskurun varaustupa on autiotuvassa kiinni. Kahdeksan hengen tuvasta valitsin yöpymispaikakseni kauimmaisen pedin seinän vierestä. Yllätyksekseni tuvassa oli viltit, peitot ja tyynyt vaeltajille!

Lämmitin tupaa ja sulattelin vesiä. Tuntui hyvältä olla viimein tuvalla. Odottelin varauskalenterin perusteella seuraa yöksi, mutta mitä kovemmaksi tuuli ulkona yltyi sitä varmemmaksi tulin siitä että jäisin yöksi yksin. Vasta ennen nukkumaanmenoa ulkona käydessäni jännitti olla yksin. Kovassa myrskyssä lumi pöllysi ja tuuli kolisutteli ulkona. Korjasin ahkion aisan sähköteipillä ja nostin sukset eteiseen yöksi, etteivät ne lähtisi tuulen mukaan. Ahion teilasin maahan kiinni ulkona olleella raskaalla penkillä.

DSC_2378

Tupalukemisena mukanani oli Kukka Rannan ja Jaana Kannisen kirjoittama Vastatuuleen- saamelaisten pakkosuomalaisstamisesta kertova kirja joka tempaisi minut mukaansa ilta toisensa jälkeen. Oli mielenkiintoista lukea Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon sijoittuneista tapahtumistä itse paikan päältä.

Vieraskirjaan oli kirjoitettu tuvan hiirestä jonka takia kehotettiin nostamaan ruuat korkealle. Nostin rinkkanikin yläsängystä roikkumaan ja ennen nukkumaanmenoa. Vain ensimmäisenä yönä pienimmässä tuvassa kamiinan lämpö riitti aamuyöhön saakka. Nukahdin nopeasti.

Yöllä heräsin pimeydessä ja sekaisin unesta näin jonkun liikkuvan tuvassa. Luulin sen olevan joku odottamistani retkeilijöistä ja korvatulpat korvissa ölisin jotain sekavaa. Säikähdin hulluna, mutta helpotuin huomattuani harhojeni olleen vain ylös ripustamani rinkka!

Jatkoin unia levollisena. Pelko ja jännitys olivat kadonneet, en tiedä olenko koskaan aikaisemmin nukkunut yhtä rauhallisesti yksin yötä luonnossa.

Pallas-Yllästunturin huollettujen latu-urien kunnon voit tsekata TÄÄLTÄ.