Lähiseikkailua Kalkujoenlammella

DSC_7087 DSC_7083
DSC_7093
Tunturialueen vaikutus mielialaan on tsemppaava ja innostava, sen sain kokea jälleen tiisaina kun lähdin kokeilemaan metsäsuksia Kalkujoenlammelle.

Vaikka jossain kaukana nouseva aurinko värjäsikin taivaan upeilla väreillä, mulla oli ärsyyntynyt fiilis jo ennen lähtöä. Suksien kanssa oli ongelmia, viskasin ne kerran hankeen odottelemaan että sain kotoa haettua toiset kengät jalkaani, kaiken tohinan keskellä onnistuin potkaisemaan rukkaseni sisään lunta… Nousu tunturialueelle oli yhtä tuskaa liiallisen vaatetuksen ja poluttomassa hangessa  tarpomisen jäljiltä… Motivaatio oli hieman hukassa.

Mäessä hengästymistä tasaillessani mietin, etten voisi luovuttaa – yleensä kaikki on kääntynyt parhain päin ja harvemmin olen tullut kotiin tunturista ärsyyntyneenä.

 

DSC_7096 DSC_7115
DSC_7105 DSC_7119
Ja kuin kaikissa parhaimmissa retkitarinoissa käy, mielialani kohosi heti kun saavuin viimein poroaidalle jonka kohdilla oli hyvä laittaa sukset jalkaan ja alkaa hiihtelemään kohti puurajaa. Seikkailufiilis valtasi mielen, yhtäkkiä olin keskellä lumista satumaata.

Oli hämärää, hiihtelin suon halki kohti Johtalanvárria. Lukuisat riekkojen jäljet parveilivat ympäriinsä koivikoissa, muutamat ketunjäljet kulkivat niiden lähellä. Pääsin Kalkujoenlammelle ja samoihin aikoihin tunsin kuinka pakkanen alkoi kiristyä taivaan värien hiipuessa vähitellen horisontin alle.

Luonto teki jälleen tehtävänsä – palasin kotiin väsyneenä, mutta hyväntuulisena ja voimaantuneenpana. Suksetkin toimivat hyvin, tuskin maltan odottaa seuraavaa hiihtoreissua! Saa nähdä minne päädyn seuraavilla vapaillani.

Juttu Johtalanvárrista
Kalkujoenlampi kesäkuussa

Vielä on muutama päivä aikaa äänestää Nordic Outdoor Blogger Award 2017 – kisan suosikkia! Lisää kisasta täältä.

Kuolleitten Kuolpunan hiihtoura

DSC_4462 DSC_4470
DSC_4479
Minun piti jo viime talvena käydä hiihtämässä Kuolleiden Kuolpunasta lähtevällä kelkalla vedetyllä hiihtouralla, mutten missään vaiheessa saanut sitä aikaiseksi. Tänään parkkeerasinkin autoni Kuolpunan lähelle Ellinpolun parkkipaikalle ja lähdin etsimään uran alkupäätä.

En hiihtänyt aivan oikeasta kohtaa, vaan oikaisin tien yli kelkkauralle . Ura kulki kauniin vanhan mäntymetsän halki porojen ruokintapaikan halki syvälle koivumetsään jossa oli runsaasti porojen ja hirvien jättämiä jälkiä. Korppikin raakui taustalla ja olo oli kuin olisin hiihdellyt syvemmälläkin erämaassa.

DSC_4472DSC_4487
DSC_4481
Ihastellessani maisemia ehdin jo unohtaa etsiväni oikeaa merkattua hiihtouraa. Hiihtelin aikani kelkkareittiä myöten ja muistin hiihtouran olemassaolon hoksattuani siniset tikut metsässä. Alitin poroaidan portin ja siirryin reitiltä uralle ja jatkoin hiihtelyä hiljalleen kohoavassa maastossa.

Kelkkareitillä oli helppo hiihtää sen kovuuden takia ja vaihto hiihtouralle arvelutti sen helppouden takia. Ura oli kuitenkin hyvässä kunnossa vaikkakin lauma poroja oli käynyt pehmittämässä sitä koparoillaan.

DSC_4489 DSC_4495
DSC_4497 DSC_4505
Noustessani  Stuorra Áibmejohvárrin  rinnettä ylös pysähdyin kuuntelemaan kauempaa kuulunutta ääntä. On aika sykähdyttävää kuulla ”normaalista” poikkeavia ääniä kaikessa luonnon hiljaisuudessa joten jännittyneenä odotin mistä ääni mahtoi kuulua. Huipulla suun rousketta muistuttanut ääni paljastui hangella tallusteleviksi poroiksi.

Porot seurasivat kauempaa hiihtelyäni ja hiljalleen siirtyivät samaan suuntaan kanssani, sopivaa etäisyyttä pitäen. Mietin jo yltyneessä tuulessa pitivätkö porot minua jotenkin huvittavana sauvoineni ja repusta roikkuvine kameranjalkojeni kanssa…

DSC_4506 DSC_4513
DSC_4519
Hiihdettyäni minimikilometrit täyteen käännyin ja lähdin takaisin päin. Paluumatka oli helppo alamäkien puolesta, enkä edes kaatunut kuin kerran. Ja senkin tasaisella…

Kuolleitten KuolpunaStuorra Áibmejohvárrin pätkä on hyvin merkattu, mutta mukaan kannattaa silti ottaa kartta jos alue ei ole tuttua. Tunturissa sää voi vaihtua yllättävän nopeastikin ja pahimmillaan edes auraustikut eivät erotu myräkästä. Itse käytän kentällisillä alueilla Sports Tracker – maksullista appia, jolla saa kartan ja oman sijainnin kätevästi näkyville. Sovellus ei toimi kentättömillä alueilla.

Itselläni kilometrejä kertyi yhteensä 6 ja ura oli hiihdettävissä perinteisillä suksilla pehmeydestä huolimatta. Kelkkaurilla hiihdettäessä kannattaa olla varuillaan mahdollisten kelkkailijoiden takia!

Reitti kulkee Kuoppilasjärvelle asti ja matkaa kertyy uraa käyttämällä n. 16 kilometriä. Tässä kun sattuu sopiva viikonloppuvapaa aion käydä hiihtämässä reitin Kuoppilakselle asti ja sieltä pummata J:ltä rekikyydin kotiin. Oon aika innoissani jo nyt tuosta retkestä!