Fiiliksiä vaelluksesta

DSC_5464 DSC_5513
Kotona!

Yksinvaellus on nyt takana päin. Rinkka autossa purkamattomana, Kiiski onnellisena pallonsa kanssa petipaikallaan ja meikäläinen aamukahvin kimpussa. Aamulla kun heräilin omasta sängystä mielen valtasi ikävä – tahdon takaisin!

Lohduttelin eilen Lumikeron rinteellä, että onneksi olen menossa kuitenkin kotiin Utsjoelle jossa samanlaiset maastot odottavat. Vesisateesta ja vaelluskenkien kastumisesta huolimatta reissu sujui ilman minkäänlaisia ongelmia. Ainoaksi ongelmaksi voisin tosin nimetä etenemisvauhtini – kuljin n. 4km/h jonka takia olin yöpymispaikoilla aivan liian aikaisin ja tylsyys meinasi iskeä. Ensi kerralla mukaan lähtee sudokut ja naisten lehdet, ettei tarvitse J:ltä pyydellä sudokupohjia Whatsappin kautta… Ja ai niin,  päästihän mulla kuorivaatteet vedet läpi, onneksi juuri kun Pahakurun autiotupa alkoi häämöttää suon laidalta.

DSC_5527 DSC_5593
Eli on opeteltava pysymään paikoillaan. Tämä on ollut ongelma muillakin reissuillani kun olen yöpynyt yksin – luonteeltani olen hieman rauhaton. Kaverin kanssa on helppoa, kun on juttukaveri ja tulee pysähdeltyä enemmän omien pysähdysten ja kaverin pysähdysten lisäksi. Totta kai useamman kerran pysähtelin syömään välipalaa, kiroamaan rinkan huonoa asentoa, kyttäämään kapustarintoja ja muuten vain tasaamaan hengitystä nousuissa. Valokuvaus on ollut yksi hyvä tapa rauhoittua paikoilleen.

Pelottiko? No joo, ensimmäisenä yönä heräilin outoihin ääniin ja loputa jouduin nousemaan teltasta ulos Kiiskin haukahdeltua. Tuon yön jälkeen olin vain varmempi siitä, että vaellus tulee talstittua loppuun.

DSC_5605 DSC_5620
Hetta-Pallas välillä oli ruuhkaa, viimeisenä päivänä Pahakuru – Vuontisjärvi välillä minut ohitti pohjoiseen päin noin 10 henkilöä ja 7 koiraa. Etelästä oli tulossa havaintojeni mukaan lisäkseni n. 8 vaeltajaa.

Kiiski jaksoi reissun hyvin, viimeisimmillä kilometreillä se alkoi selvästi hyytyä – kulki perässäni ja aina kun pysähdyin se lösähti maahan lepäämään. Koiran kantamukset painoivat alussa 2kg joten viimeisenä päivänä painoa oli vain nimeksi. Viimeisillä kilometreillä se tosin jaksoi taas vetää ja juosta alamäet, ilmeisesti hoksasi että autolle päin oltiin matkalla.

Lähtisinkö uudestaan yksin vaeltamaan? Kyllä! Ehdottomasti. 

Lähtö koittaa!

vaeltaja lokta autiotupa-kuoppilas
DSC_3312
Nyt on rinkka pakattu ja kamppeet käyty tarkasti läpi. Hetta- Enontekiön säätiedotukset on nyt muuttuneet päivittäin joten otan mukaani Mitä vaellukselle mukaan? – listan lisäksi hupparin ja kuoritakin + housut. Täällä Utsjoella on ollut nyt viikon verran kylmää ja aamuisin töihin tallustellessani olen vannonut ottavani mukaan myös fleecehousut – ja rinkkaan ne myös päätyivät.

Kiiskille hankittiin passi keskiviikkona kun menomatkalla ajamme Norjan kautta Hettaan. Jännä päästä ajamaan vihdoinkin tuo osa Norjasta!  Pitää vain muistaa tankata auto Suomen puolella ja pysähtyä tulleilla näyttämään koiran passia… 😀

DSC_3305
DSC_3283 DSC_3213
Viime vuonna Birkejoki- Utsjoki vaelluksella rinkkani painoi 18 kiloa. Nyt kun kannan kaiken itse kiinnitin enemmän huomiota tavaramäärään ja siihen, miten pakkaan varusteet rinkan sisään. Tänään punnitsin rinkan kaikki tavarat sisällään ja painoa on kertynyt vain 2 kiloa enemmän kuin päivän lyhyemmälle reissulle. Kiiskin reppu painaa 2kg sisältäen sen omat ruuat.

Alun ”toivottavasti siellä on muitakin vaeltajia”- ajatus on muuttunut päinvastaiseksi. Tällä hetkellä toivon, että vastaan tulisi vain muutamia ihmisiä jotta yksin vaeltamisen fiilis säilyisi.

Yksin pärjääminen mietityttää, onhan tämä ensimmäinen vaellukseni yksin. Uskon pärjääväni hyvin erätaidoillani ja olen listannut asioita kuinka varmistan turvallisuuteni;

  • Ruokaa mulla on ylimääräistäkin, tarvittaessa voin viettää tunturissa extrapäivänkin
  • Pidän huolta varusteistani, lueskelin että yksi kohtalokkain tapaturma tunturissa on jonkun tärkeän varusteen hukkuminen – kuten teltan! Okei, tuon JackWolfskinin Tundra- teltan putoamisen kyllä huomaa… Ihan kuin olisin viime viikonloppuna kuullut jotain juttua että se olisi markka-aikaan ostettu…
  • Mukana on varavaatetta kylmien ja sateisten kelien varalle
  • Liikun vain merkityillä alueilla, jolla minimoin eksymisen mahdollisuuden ja tapaturman sattuessa ohikulkija saattaa osua kohdille
  • Pysyn koko ajan kartalla, vaikka reitti onkin merkattu
  • Kerron olinpaikkani eteenpäin ja kerron mahdollisista reittien muutoksista aina kenttien salliessa
  • Minulla on kaksi eri reittisuunnitelmaa, jos ensimmäisenä päivänä en jaksakaan vaeltaa koko matkaa kuljen toisen suunnitelman mukaan
  • Jätän reittisuunnitelmani kotiin luotettavalle henkilölle
  • Kuuntelen kehoani ja mieltäni – en yritä liikaa vaan pidän taukoja tarpeen tullen ja kuljen ilman tarkempaa päiväaikataulua. Mulla on kuitenkin mahdollisuus pitää extrapäiviä tunturissa
  • …Tunnen itseni sen verran hyvin, että ruokaa on saatava tai alkaa hermot kiristymään 😀

Tässä nyt muutamia asioita joita mieleeni on putkahtanut. Minulla on myös ensiapupakkaus ja varavirtalähde (jolla pystyy käynnistämään kelkankin…) mukana. Nyt vaan toivon että säätiedotukset muuttuvat aurinkoisiksi (tai pysyvät ennallaan) ja että kaikki tarpeellinen olisi mukana.

*Kuvat Birkejohkalta, Bađđáskáidilta ja Kuoppilasjärveltä.

Luonnon päivä 17.6

DSC_5365
DSC_5375 DSC_5379
17.6 vietettiin jälleen luonnon päivää ja samalla juhlittiin Hossan kansallispuiston avajaisia. Itse avajaisia seurattiin telkkarista, mutta luonnon päivää päästiin viettämään J:n vanhempien luokse Tenojoen rantaan.

Ajatuksenamme oli, että päästäisiin koko porukalla ulkoilemaan ja pitämään hauskaa. Lapset jaksoivat pyöriä pihassa meidän aikuisten kesken, kukkia kasteltiin ja himoittiin valuvaa lähdevettä, vitsi kun olisi ollut hauska kastella kaikki vaatteet siinä… Samalla kun vaari palaili joelta kalastamasta, lähdettiin pikku-J:n kanssa lähimetsään etsimään rajavartioston lahonnutta kammia. Pyöräiltiin pihasta lähtevää polkua pitkin ryteikköön ja samoilimme tiemme kammin pihapiiriin.

Kammista oli enää jäljellä osa seinistä ja ovi. Pihasta löysimme vanhan öljykanisterin ja muita ruostuneita esineitä menneiltä ajoilta. Vaari osasi kertoa, että kammia oli käytetty siihen aikaan kun rajavartiosto ruukasi kävellä Nuorgamista Utsjoelle.

DSC_5383 DSC_5402
DSC_5364
Lasten rauhoittuessa hetkeksi sisätiloihin lainasin appivanhempien autoa ja ajelin Vetsikkoon läskipyöräni kanssa. Kävin Vetsikkojoen molemmilla puolilla, mutta polut olivat sen verran märkiä ja selässä heiluneen raskaan kameran takia reissu jäi lyhyeksi.

Illemmalla pääsimme nauttimaan grillaamamme herkut. Nuorempi lapsista sai valvoa hieman myöhenpään ja menon äityessä hurjaksi lapset menivät mummon kanssa aittaan nukkumaan illan viimeiset vaahtokarkit grillattuaan.

Lähdin J:n kanssa yöllä Tenolle kalaan.

DSC_5408DSC_5421
DSC_5422
Tenolla teimme yhden laskun kuukkelin (oikoluku myöhemmin: KÄEN) kukkuessa Norjan puolella. Ilma oli viilentynyt huomattavasti ja vaikka olin sullonut takkini alle merinovillapaidasta lähtien vaatetta hytisin veneen perässä kylmästä.

Kalaa ei tullut vaikka kuinka sormia pidettiin ristissä. Ajoimme ylävirtaa takaisin veneenlaskupaikalle ja aloitimme valmistelemaan nukkumaan menoa. Sain houkuteltua J:n kanssani yöksi telttaan ja hänkin vaikutti olevan hyvillään kun pääsi pitkästä aikaa luontoon nukkumaan. Nauroimme hänen pikaisesti autotallista nappaamalleen makuupussille jota J kehui maasta taivaisiin aluksi – karu totuus selveni vähitellen hänen kömpiessä pussin sisään – ensin vetoketju repesi kankaasta irti ja seuraavaksi hoksattiin että pussin kauluksen kiristäjä puuttui kokonaan. Ja olihan se pussi jäänyt pituudestakin hieman pieneksi…

Uni tuli joutuisasti ja nukuttiin parilla heräämisellä aamuun asti. Jossain vaiheessa yötä piti vähentää vaatetta kun aurinko alkoi jälleen paistaa pilvien takaa ja lämmitti telttaa. Aamulla J paineli takaisin Tenolle ja mie lähdin tervehtimään pari tuntia aikaisemmin heränneitä lapsia.

DSC_5438 DSC_5442
Luonnon päivämme koostui yhdessä olosta ja lasten ehdoilla puuhaamisesta. Rakastuttiin kesäyöhön ja todettiin jälleen, että ulkoilu kannattaa! Seuraavan kerran Suomen luontoa juhlitaan 26.8 100 päivää ennen Suomen 100-vuotis syntymäpäivää, toivottavasti saadaan viettää yhtä hieno päivä suuremmalla porukalla.

Lisätietoa Juhli luontoa – päivästä tästä linkistä 

 

Mitä vaellukselle mukaan?

DSC_5290 DSC_5283
DSC_5280
Jokaisella retkeilijällä on ne omat suosikkivaatteensa ja kamppeensa vaelluksille. Joku tykkää käyttää iänvanhoja samoja varusteita retkestä toiseen ja toinen varautuu reissuun upouusilla huippuvarusteilla. Mie kallistun enemmän tuohon vanhojen, tuttujen ja turvallisten kamppeiden käyttämiseen- joka kevät kyllä pohdin joko olis tarvetta uusille varusteille, mutta päädyn aina käyttämään vanhoja ainakin vielä yhden kesän. Uusin kamppeita sen mukaan, mitä ne rikkoutuvat, kuluvat tai menettävät käyttötarkoituksensa (esim. vedenkestävän takin kalvo hajoaa ja alkaa päästää vettä läpi, vaelluskengät kuluvat puhki tai eivät enää istu jalkaan…) Tällä hetkellä harmittelen sitä, että rinkkani on edelleen huippukunnossa eikä mulla ole syytä satsata uuteen ja että kivemman väriset vaellushousut ei ole syy ostaa uusia…

Kuivaan aikaan vaeltaessa mulla on lähes aina ne samat varusteet mukana. Ja tälläkin kertaa liikkeellä ollaan samoilla kamppeilla kuin edeltävilläkin kerroilla;

Aluskerrasto:
– merinovillainen aluspaita
– kuitualuspaita (varalle)
– kerraston housut
– t-paita
DSC_5360
DSC_5332 DSC_5314
Alimman kerroksen housuja en ota kuin yhdet. Sateen yllättäessä vaihdan ylleni kuorihousut, jotka estävät alla olevien housujen kastumisen. Merinovillainen aluspaita voi olla kesäaikaan liian kuuma, joten otan sen kastumisen ja epämukavuuden varalle kuituversion. T- paita on toive lämpimistä keleistä.

Ylempi kerrasto:
– paksumpi kerraston paita
– ohut neule
– huppari ?
– urheilutrikoot

Hupparia harkitsen vielä. Se ei sovi kunnolla takkini alle ja voi jäädä kokonaan käyttämättä, kun mukana on kuitenkin yhtä paksu ylemmän kerroksen paita. Ohut neule on ostettu kirpputorilta joskus vuonna 2009 ja on alunperin H&M:ltä! Mutta se on kulkenut mukana vuodesta toiseen ja toimii hyvin viileinä päivinä paksumman kerraston paidan alla. Urheilutrikoot otan mukaani iltoja varten.

DSC_5315 DSC_5302
DSC_5338

Ylin vaatekerta:
– Haglöfsin goretex-takki (+ harkitsen kuoritakkia)
– Lundhagsin vaellushousut
– North Icen kuorihousut (vedenkestävät)
– pipo ja putkihuivi x2 kaulaan ja päähän
– sormikkaat, paksummat ja ohuemmat

Muut:
– vaellussukat ja villasukat
– alusvaatteet
– Meindlin vaelluskengät (täysin vedenkestävät)
– taukokengiksi crocsin kaltaiset kumilaivat

Haglöfsin takki päästää kosteutta läpi mitä pidempään sateessa joutuu olemaan. Se kuitenkin kuivuu nopeasti ja toivon, että mahdollisten sateiden takia saisin takkini kuivumaan autiotupaan pahimmillakin ruuhkilla. Mulla on pelkkä kuoritakkikin, harkitsen senkin mukaan ottamista, riippuu sääennusteista. Lundhagsin vaellushousut eivät kestä lainkaan vettä, joten mukaan lähtevät epämukavat ja hiostavat kuorihousut sateiden varalta. Lapin kesä vaatii myös pipon matkaansa, villasukat lämmitävät iltaisin ja öisin.
DSC_5301
DSC_5325 DSC_5284

Kengiksi lähtevät loistaviksi osoittautuneet Meindlin Vacuum- vaelluskengät jotka kestävät täysin vettä. Kumilaivat lähtevät taukokengiksi mukaan, on ihana saada päivän päätteeksi jotain kevyempää jakaan vaikka vaelluskengät ovatkin hyvät jaloissa!

Tässäpä on ne, mitä mukaani aion ottaa. Lista saattaa vielä muuttua ennen lähtöä, mutta päivittelen sitä sen mukaan. Riippuen takista ja päälimmäisistä housuista kannattaa miettiä mukaan otettavia varavaatteita, sekä säätiedotuksia kannattaa katsella ahkeraan ennen vaellukselle lähtöä. Vaikka kesä olisikin kuuma ja aurinkoinen, tunturissa sää vaihtelee laidasta toiseen hetkessä ja mukaan on varattava myös lämmintä! Olen ottanut listassani huomioon myös sen, että saan mahdollisesti tarvittaessa jokaiselle yölle vaatteeni tupiin kuivumaan.

Toivottavasti mukaan valitsemani varusteet ovat sopivat!

Kuvat on otettu Härkävaara– Utsjoki väliltä, Utsjoen retkeilyreitin varrelta 11.6.2017. Lisää juttua reitistä Retkipaikan sivuilta .