Alunperin tarkoituksenani oli yöpyä toukokuun yö aivan toisaalla, mutta jättäessäni yöreissun kuukauden viimeiselle vapaalle keli oli kolea ja pilvinen eikä lumitilanne ollut yhtään helpottunut Paistunturin erämaan puolella. Skaidijärvi (linkki karttapaikka.fi) valikoitui kohteeksi sen vähälumisen maaston puolesta.
Intoa puhkuen aloitin patikan rengasreitin opastekylteiltä. Tarkoitukseni oli kuvata puhelimella video retkestäni, kaivaessani luurin esiin huomasin sen menneen oikosulkuun enkä saanut sitä toimimaan. Kävelin jonkin matkaa eteenpäin reitillä, mutta ärsytys uuden puhelimen tilttaamisesta ja pelko että aiheutan turhaa huolta kotona viesteihin vastaamattomuudella palasin autolle ja kävin mutkan kotona…
Ajeltuani takaisin Pulmankijärventielle kello näytti puolta yhdeksää. En ole pitkiin aikoihin liikkunut illasta tunturissa, joten oli jännittävää päästä kokemaan yöttömän yön ilta kaikessa rauhassa.
Lunta oli paikoitellen, jännitti ylittää pieni puro lumisiltaa pitkin. Sohjossa rämpiminen hengästytti ja Kiiskin huomatessa kauempana laiduntavat porot riemu ratkesi. Epäilin poroilla olevan joku metku meneillään, Kiiskin haukku ei näyttänyt häiritsevän niitä ollenkaan ja pakoon luikkimisen sijaan ne alkoivat lähestyä meitä.
Kiersin porot kauempaa parhaani mukaan. Ne juoksivat edestämme oikealle, hetken päästä palaten vasemmalle ja jatkoivat ihmettelyä. Jossain vaiheessa Kiiskikin kyllästyi haukkumaan ja paineli eteen päin välillä pysähdellen seuraamaan porojen puuhia.
Kadotin polun väistellessäni poroja. Suot olivat yllätyksekseni kuivahkot, joten pieni oikominen ei haitannut. Kapustarintojen haikea vihellys siivitti kulkuamme salaperäisen synkällä jängällä, parempi sekin kuin ei mitään tunnelmaa.
Lähempänä Skaidijärven kotaa porot löysivät mieleisempää tekemistä ja jäivät taaksemme. Kauhukseni huomasin jonkun tumman juoksevan järven jäällä, en erottanut mikä eläin piti niin kovaa kiirettä mutta järjellä ajatellen sen täytyi olla kettu. Askellus ei ollut ahmamaista ja karhuksi se taisi olla turhan pieni… Ketuksi ehkä hieman iso.
Yllätyksekseni myös porot tekivät paluun luoksemme. Oli aika hakeutua kodan suojiin.
Kodalla tein päätöksen jäädä yöksi sisälle. Poroilla on oikeus laiduntaa rauhassa, joten soin niille rauhallisen yön jäämällä paimenkoiran kanssa yöksi paikkaan jossa niiden äänet ja hajut eivät häiritsisi. Pelkäsin myös Kiiskin kahmaisevan kynsillään teltan sisäkankaaseen reikiä. Yhden teltan ovessa on jo komea reikä sen kahmaisusta…
Kodallahan oli oikein mukavaa. Tein iltapalaksi hampurilaisen hyödyntämällä kaasukeitintä ja lämmitin yöpalaksi folioleipää. Lämmitin kamiinallisen, kodat eivät ole tiiviitä joten puiden menekki olisi ollut turhan suurta vuodenaika huomioiden. Kaksi makuupussiani riittäisivät oikein hyvin turvaamaan lämpimän yön.
Yöllä heräsin muutaman kerran Kiiskin kolisteluun. Sydänkohtauksen partaalla purkauduin makuupusseista ja kauhuissani katsahdin ikkunallista ovea päin – ei ketään tai mitään. Vastassa oli intensiivisesti tuijottava, nukkumaan jo kyllästynyt karvakasa.
Karvakasa kömpi mielenosoituksellisesti penkkien alle makoilemaan jatkaakseen yöuniaan. Vaihdoin eristepatjan ilmapatjan päälle kylmän hiipiessä makuupussiin, pian oli taas lämmin ja pystyin jatkamaan unia.
Kello soi seitemältä.
Aamupalaksi keittelin puuron kiisselillä, olin pakannut jälleen mukaan vain kotoa löytyneitä eväitä – ainoastaan suklaa oli kaupasta eikä sekään maistunut paria palaa enempää. Missä vika?
Paluumatkalla kiersin mönkijäreittiä pitkin Isonkivenvaaran alle ja suunnistin siitä tielle. Porot saattoivat meitä jonkin matkaa, mutta jäivät pian paikoilleen jatkaaman mitä ikinä olivatkaan tekemässä.
Patikoidessani kohti autoa harmittelin kevään vähäisiä ulkona yövyttyjä öitä. Toukokuun yön olin toivonut nukkuvani teltassa, kaipaisin hieman haastetta ulkona yövyttyihin öihin. Ehkä annoin periksi liian helpolla väsyneenä ja jäällä liikkuneen eläimen takia.
On ihanaa, kun kesä on jälleen täällä. 2. kesäkuuta helle pamahti Utsjoelle tehden paikkakunnasta päivän lämpimimmän. Kesäaikaan aion telttailla paljon vaellusten lisäksi, talven teemana on opetella telttailu siihen pisteeseen, että olen tupavapaa seuraavalla talvivaelluksellani. Tavoitteeni vaatii muutamia uusia varusteita joiden testaamista odotan innolla. Jaksan kuitenkin odottaa lokakuuhun saakka, jolloin pakkaset ovat tervetulleet. Kesä saa pysyä lämpimänä!
Täältä löydät vuoden 2020 Nuku yö ulkona vähintään kerran joka kuukausi- haasteen yöt.
Erämaan vaeltajatar 