Toukokuun yöretki Skaidijärvelle

DSC_5271
DSC_5274

Alunperin tarkoituksenani oli yöpyä toukokuun yö aivan toisaalla, mutta jättäessäni yöreissun kuukauden viimeiselle vapaalle keli oli kolea ja pilvinen eikä lumitilanne ollut yhtään helpottunut Paistunturin erämaan puolella. Skaidijärvi (linkki karttapaikka.fi) valikoitui kohteeksi sen vähälumisen maaston puolesta.

Intoa puhkuen aloitin patikan rengasreitin opastekylteiltä. Tarkoitukseni oli kuvata puhelimella video retkestäni, kaivaessani luurin esiin huomasin sen menneen oikosulkuun enkä saanut sitä toimimaan. Kävelin jonkin matkaa eteenpäin reitillä, mutta ärsytys uuden puhelimen tilttaamisesta ja pelko että aiheutan turhaa huolta kotona viesteihin vastaamattomuudella palasin autolle ja kävin mutkan kotona…

DSC_5276
DSC_5280

Ajeltuani takaisin Pulmankijärventielle kello näytti puolta yhdeksää. En ole pitkiin aikoihin liikkunut illasta tunturissa, joten oli jännittävää päästä kokemaan yöttömän yön ilta kaikessa rauhassa.

Lunta oli paikoitellen, jännitti ylittää pieni puro lumisiltaa pitkin. Sohjossa rämpiminen hengästytti ja Kiiskin huomatessa kauempana laiduntavat porot riemu ratkesi. Epäilin poroilla olevan joku metku meneillään, Kiiskin haukku ei näyttänyt häiritsevän niitä ollenkaan ja pakoon luikkimisen sijaan ne alkoivat lähestyä meitä.

Kiersin porot kauempaa parhaani mukaan. Ne juoksivat edestämme oikealle, hetken päästä palaten vasemmalle ja jatkoivat ihmettelyä. Jossain vaiheessa Kiiskikin kyllästyi haukkumaan ja paineli eteen päin välillä pysähdellen seuraamaan porojen puuhia.

Kadotin polun väistellessäni poroja. Suot olivat yllätyksekseni kuivahkot, joten pieni oikominen ei haitannut. Kapustarintojen haikea vihellys siivitti kulkuamme salaperäisen synkällä jängällä, parempi sekin kuin ei mitään tunnelmaa.

DSC_5297
DSC_5306

Lähempänä Skaidijärven kotaa porot löysivät mieleisempää tekemistä ja jäivät taaksemme. Kauhukseni huomasin jonkun tumman juoksevan järven jäällä, en erottanut mikä eläin piti niin kovaa kiirettä mutta järjellä ajatellen sen täytyi olla kettu. Askellus ei ollut ahmamaista ja karhuksi se taisi olla turhan pieni… Ketuksi ehkä hieman iso.

Yllätyksekseni myös porot tekivät paluun luoksemme. Oli aika hakeutua kodan suojiin.

Kodalla tein päätöksen jäädä yöksi sisälle. Poroilla on oikeus laiduntaa rauhassa, joten soin niille rauhallisen yön jäämällä paimenkoiran kanssa yöksi paikkaan jossa niiden äänet ja hajut eivät häiritsisi. Pelkäsin myös Kiiskin kahmaisevan kynsillään teltan sisäkankaaseen reikiä. Yhden teltan ovessa on jo komea reikä sen kahmaisusta…

Kodallahan oli oikein mukavaa. Tein iltapalaksi hampurilaisen hyödyntämällä kaasukeitintä ja lämmitin yöpalaksi folioleipää. Lämmitin kamiinallisen, kodat eivät ole tiiviitä joten puiden menekki olisi ollut turhan suurta vuodenaika huomioiden. Kaksi makuupussiani riittäisivät oikein hyvin turvaamaan lämpimän yön.

IMG_20210525_213132

Yöllä heräsin muutaman kerran Kiiskin kolisteluun. Sydänkohtauksen partaalla purkauduin makuupusseista ja kauhuissani katsahdin ikkunallista ovea päin – ei ketään tai mitään. Vastassa oli intensiivisesti tuijottava, nukkumaan jo kyllästynyt karvakasa.

Karvakasa kömpi mielenosoituksellisesti penkkien alle makoilemaan jatkaakseen yöuniaan. Vaihdoin eristepatjan ilmapatjan päälle kylmän hiipiessä makuupussiin, pian oli taas lämmin ja pystyin jatkamaan unia.

Kello soi seitemältä.

Aamupalaksi keittelin puuron kiisselillä, olin pakannut jälleen mukaan vain kotoa löytyneitä eväitä – ainoastaan suklaa oli kaupasta eikä sekään maistunut paria palaa enempää. Missä vika?

DSC_5310
DSC_5311
DSC_5328

Paluumatkalla kiersin mönkijäreittiä pitkin Isonkivenvaaran alle ja suunnistin siitä tielle. Porot saattoivat meitä jonkin matkaa, mutta jäivät pian paikoilleen jatkaaman mitä ikinä olivatkaan tekemässä.

Patikoidessani kohti autoa harmittelin kevään vähäisiä ulkona yövyttyjä öitä. Toukokuun yön olin toivonut nukkuvani teltassa, kaipaisin hieman haastetta ulkona yövyttyihin öihin. Ehkä annoin periksi liian helpolla väsyneenä ja jäällä liikkuneen eläimen takia.

On ihanaa, kun kesä on jälleen täällä. 2. kesäkuuta helle pamahti Utsjoelle tehden paikkakunnasta päivän lämpimimmän. Kesäaikaan aion telttailla paljon vaellusten lisäksi, talven teemana on opetella telttailu siihen pisteeseen, että olen tupavapaa seuraavalla talvivaelluksellani. Tavoitteeni vaatii muutamia uusia varusteita joiden testaamista odotan innolla. Jaksan kuitenkin odottaa lokakuuhun saakka, jolloin pakkaset ovat tervetulleet. Kesä saa pysyä lämpimänä!

Täältä löydät vuoden 2020 Nuku yö ulkona vähintään kerran joka kuukausi- haasteen yöt.

Jäniksen selässä Hiljaisuuden polulla

DSC_5263

Poitsua ei paljoa näkynyt kun hän pinkoi menemään sulalla Ulriikan polulla. Lumi väistyi nopeasti Utsjokilaaksosta, on ollut rentouttavaa päästä vapaasti kulkemaan luonnossa pitkän talven jälkeen. Hiljentymisen poluksikin kutsuttu parin kilometrin mittainen helppokulkuinen polku on Utsjoen kirkon läheisyyden uusin lisä historialliseen ympäristöön. Samalta parkkipaikalta (linkki karttapaikka.fi) löytää kirkolle, kirkkotuville, hautausmaalle ja Utsjoen retkeilyreitille. Alue on etenkin lapsiperheille ja vanhemmalle väelle helppo kohde.

Postaukseni Ulriikan polusta Retkipaikka.fi:ssä

Kirkkotuvista Explore Utsjoki – sivuilla

DSC_5254
DSC_5255

Kiersimme polun Mantojärven suuntaisesti. Lapset juoksivat edelläni vanhalle 1700- luvulta peräisin olevalle sakastille. Sakasti seisoo vanhan hautausmaan vierellä, jonne on viimeisen kerran haudattu 1930- luvulla. Löysin pikaisella etsinnällä tiedon, että katto on uusittu syyskuussa 2020 – muuten en osaa sanoa mitä entisöintejä sille on vuosien aikana tehty. Upeaa käsityötä joka tapauksessa ja arvokas historiallinen kode! (Lähteenä Utsjoen seurakunta)

Lapset ottivat jalat alleen huomattuaan jäniksen pellon laidalla. Ennen kuin ehdin edes rahoitella lapsia jänis oli ehtinyt poistua paikalta – matkamme jatkui reittimerkkejä seuraten Linnunlaululehtoon taaperon huudellessa pupua.

Lehdossa tosiaan linnut lauloivat. Kuuntelimme pienemmän kanssa puiden piiloista kantautuvaa viserrystä, lueskelin opastekylttiä ääneen ja sivusilmällä seurailin kauempana seikkailevan pojan tekemisiä. Ihanaa, että pienempi malttaa vielä odotella! Toista seikkailut kutsuvat ja napanuora venyy.

DSC_5266
DSC_5258

Ehdottomasti yksi kauneimmista kohteista Utsjoella on mielestäni Markkinasaaren silta! Silta on taidokkaasti rakennettu sopimaan maisemaan, liuska, kaide ja taukopenkki joen varrella miellyttävät vanhusten kanssa työskentelevää. Kaksivuotiaan kanssa liikkuessa sillan alin kaide oli juuri oikealla korkeudella estämään uteliaan veteen putoaminen.

Poitsu jatkoi matkaansa, pienemmän kanssa seurasimme virran liikkeitä ja testasimme taukopenkin perusteellisesti. Markkinasaari on toiminut aikoinaan nimensä mukaisesti markkinapaikkana, kiinnostaisi saada tietää lisää alueen historiasta keskeisenä tapahtumapaikkana.

Matka jatkui risteykseen, josta polku jatkuisi hautausmaalle. Tällä kertaa päätimme jatkaa suoraan toiselle, isommalle sillalle jolta kävely jatkui tielle ja takaisin parkkipaikalle. Poitsu ehdotti, voitaisiko mennä lettukahveille kirkkotupien kahvilaan. Tällä kertaa lettukestit jäivät väliin, vielä täytyy odotella kesää ja lähetyskahvilan avautumista. Ehkä ensi kerralla sitten?

Retki Härkävaaran nuotiopaikalle

DSC_5191
DSC_5195
DSC_5213

Muut postaukseni Härkävaaran nuotiopaikasta

Keväinen metsä mielessäni suuntasin lyhyelle retkelle Utsjoen retkeilyreitin varrella olevalle Härkävaaran nuotiopaikalle. Kohde koki mullistuksen viime kesänä, nuotiopaikka, halkovarasto ja tuulessa kaatunut käymälä uusittiin kokonaan!

Kohde sai mielestäni ansaitsemansa uudistuksen. Hieman synkähkö, tunturinrinteen varjossa lymyilevä taukopaikka on tunnelmallinen Vuolleseavttet- joen kuohuessa vieressä. Yöpaikkana se on loistava, teltalle on hankala löytää sopivaa kohtaa, mutta lyhyen patikointimatkan ja retkeilyreitin jatkuminen Utsjoen kylälle korvaavat puutteet.

Lähdin tällä kertaa matkaan Utsjoen kirkon parkkipaikalta, jolta polku haarautuu Kuoppilasjärvelle vievälle polulle. Härkävaaraan pääsee myös Mantojärven läheisyydestä mönkijäuraa myöten. Polku on merkitty puisin tikuin.

DSC_5218
DSC_5223

Tien läheisyydessä metsä oli lähes lumeton. Vesi valui valtoimenaan pitkin polkua, hanki oli ohutta eikä sen yli tehnyt pahaa kävellä kumisaappaat jalassa. Mitä syvemmälle kohti erämaata kuljin, sitä enemmän lunta oli vastassa. Nähtyäni Vuolleseavttetin raivoavan kauempana päätin poistua merkityltä polulta mönkijäuran varrelle, hyppelin metsän halki mättäältä toiselle, saapas hörppäsi hieman lunta sisäänsä mutta jalassa ollut villasukka esti nilkan jäätymisen.

Puhti oli hukassa, ylämäkeen pehmeässä hangessa kulkeminen kävi jostain syystä kovemmin voimille kuin normaalisti. Päätä särki niskajumin takia ja motivaatio kulkea perille saakka laski nopeasti. Sisukkaasti sysäsin ongelmat taaemmas ja pian huomasinkin lähes tanssahtelevani eteenpäin – kohti uutta seikkailua! Suolla kelkanjälki oli jäänyt hauskasti sulamatta.

DSC_5228
DSC_5229
DSC_5230

Luonto herättää aistit. Kuuntelin joen kuohuntaa varvikon rasahdellessa kumisaappaiden alla. Kaksi talviasuista rikkoa lennähti karkuun käkättäen, tiesivätköhän ne kevään olevan jokilaaksoissa paljon pidemmällä kuin erämaassa?

Kävin Härkävaaran sillalla katselemassa virtausta. Teki mieli juoda kuksallinen raikasta tunturivettä, tajusin kuitenkin nopeasti veden valuvan tuntureilta soihin ja niiltä jokeen joten jätin tällä kertaa väliin.

DSC_5240
DSC_5238
DSC_5236

Minun pitäisi treenata nuotion tekoa. Saan tulet syttymään, jos puu on kuivaa. Saan oikeastaan tulet syttymään milloin vaan kun mukana on teollisia syttypaloja, kaasua tai liekinheitin.

Äijänä tartuin kirveeseen halkovarastolla ja valmistauduin iskemään kuivaan, oksattomaan halkoon. Halkopa ponnahti ilmaan kirveen iskusta, kirves oli tylsin mitä vähään aikaan olin kohdannut. Halkojen pomputtelun jälkeen saavuin sylillisen kera takaisin nuotiopaikalle ja sain kuin saikin ekalla tulitikulla sytytettyä väkertämäni kasan.

Ruokana oli ikisuosikki- hiillosmakkaraa, kylmäkaapin kahvia ja retkikeitin kaasuineen. En tiedä mitä olin ajatellut sillä lämmittää, teetä en ainakaan ollut pakannut mukaan.

Nuotiolla istuminen, kevään tuoksut ja äänet sytyttivät palon lähteä vaeltamaan lumettomaan erämaahan. Aloin uudella tavalla odottamaan kesä-heinäkuun vaihteen vaellustani Paistunturin erämaahan, kaipuu yöretkille paheni. Toivottavasti ehdin seuraavilla vapailla toteuttamaan toukokuun yön!

Utsjoelle on luvattu viikonlopuksi lumisateita! Jee!

Sarkasmia.

Kohde karttapaikka.fi:ssä

DSC_5248

Retkikohteita kesälle – oletko vieraillut näissä Utsjoen kohteissa?

Moni Utsjoella vieraillut on nähnyt kirkkotuvat ja Välimaan saamelaistilan, vaeltanut Kuoppilasjärvelle vievällä retkeilyreitillä ja paistanut makkarat Ellin polulla. Luontoon.fi & Explore Utsjoki ovat parhaimpia paikkoja löytää tekemistä koko perheelle Utsjoen kunnan alueella.

Paistunturin ja Kaldoaivin erämaiden karttoja kannattaa tutkia tarkemmin, monet merkitsemättömät polut johdattavat kulkijan mitä upeimmille retkikohteille! Itsellänikin on moni paikka kokematta ja tarkoitus on laajentaa reviiriä tulevan kesän aikana hieman kauemmaksi tutuilta reiteiltä.

Vaikka edellä mainituissa kohteissa on tullut vierailtua useamman kerran, tulee tänäkin kesänä suunnattua varmasti hyviksi koetuille kohteille.

Tässä muutama suositus kohteista, jotka eivät ihan heti tule vastaan retkiä suunniteltaessa!

Linkit karttapaikka.fi – sivustolle

DSC_3235
Matkalla Loktajávrille

Kuoppilasjärven autiotuvalle on kätevä vaeltaa Bađđáskáidin kautta. Reitti Tenontien varrelta on aluksi nousua useamman kilometrin matkan, Orošoaivin jälkeen laskeudutaan Birkejoelle jonka rannalla on upea viettää yö pienen kosken vierellä ennen patikan jatkamista Loktajärven kautta Kuoppilasjärvelle. Loktajärvellä mönkijäura loppuu, joten suunnistustaidotkin pääsevät koetukselle avotunturissa. Järveltä patikkaa voi jatkaa merkittyä reittiä pitkin kirkonkylälle. Matkaa Bađđáskáidilta Kuoppilasjärvelle ja pohjoisempaa merkittyä reittiä pitkin kylälle tulee alle 40 km. Kalastajille Loktajärvi voi suoda saalistakin.

Lue postaukseni Bađđa-Loktajärvi-Kuoppilas-kirkonkylä vanhan blogini puolelta (linkki)

DSC_0306
Silkeája

Silkeája on Kevon reitin ensimmäinen nuotiopaikka pohjoisesta saapuessa. Tämäkin nuotiopaikka on Metsähallituksen huoltama ja sieltä löytyy halkovajan lisäksi kierrätyspiste ja käymälä. Aluksi kuljetaan vanhan mäntymetsän halki suolle, jolla astutaan portista Kevon luonnonpuiston sisään. Silkeájan nuotiopaikka on koivujen suojassa pienen järven rannalla. Matkaa Kenestuvilta nuotiopaikalle on kolmisen kilometriä suuntaansa. Polku on helppokulkuinen ja sopii lapsiperheelle. Alle 4 vuotiasta on hyvä varautua kantamaan.

Postaus Silkeájan nuotiopaikasta

DSC_1032
Viđđásnjárgan eli ”Vitosen” laavu on Tenojoen rannassa

Viđđásnjárgalle pääseminen on hieman kiven alla. Sinne pitäisi mennä polku, mutten ole sitä koskaan löytänyt. Olemme jättäneet auton tien viereen ja kävelleet joko rannan mökin pihaa vältellen pusikoissa tai suunnistaneet metsän halki kodalle. Paras tapa päästä kodalle olisi vene. Kannattaa siis varata kompassi tai gps mukaan, jos ensimmäistä kertaa on suuntaamassa paikalle.

Postaus Viđđásnjárgan retkestä

DSC_1478
Námmájärvien kota

Aloittaessa Utsjoen retkeilyreitin etelästä kirkon parkkipaikalta ensimmäisenä taukopaikkana vastaan tuleva Námmájärvien kota sopii myös päiväretkikohteeksi. Merkittyä reittiä seuraamalla pääsee ylittämään kahlaamon, sen saa kierrettyä kävelemällä Utsjoentietä etelään ja ylittämällä joen sillan kautta. Sillan jälkeen länteen lähtee paljon kuljettu polku joka risteytyy merkityn reitin kanssa. Polku kulkee metsän halki puurajalle ja laskeutuu Námmájärville sitä ympäröivien tunturien suojaan. Matkaa edestakaisin tulee kuutisen kilometriä.

DSC_0486
Veahčatnjunis

Aivan Vetsijoen tuntumassa kohoaa tunturinrinne, jonka lähin huippu Veahčatnjunis tarjoaa upeat maisemat Tenojoen laaksoon. Mönkijäuraa seurailemalla huipulle on helppo nousta jyrkästä rinteestä huolimatta. Ura seurailee hetken poroaitaa, jonka jälkeen huipulle noustaan etsimällä korkeinta kohtaa. Helppoa, eikö?
Matkaa edestakaisin tulee viiden kilometrin verran.

Postaus Veahčatnjunikselta

DSC_3776
Ruktajärven autiotupa

Kymmenen kilometriä Kevon reitin eteläisen lähtöpisteen parkkipaikalta on Ruktajärven autiotupa. Tuvalle kävellään merkittyä reittiä pitkin Luomusjärvien välistä harjua seuraillen. Vaihtelevuutta edestakaiselle patikalle saa kulkemalla harjun alapuolella menevää mönkijäuraa. Autiotuvan pihassa on lukuisia paikkoja teltoille, avolaavu kauniin järven rannalla ja vain kilometrin päässä alkaa Kevon luonnonpuiston raja.

Postaus yöretkestä Ruktajärvelle

DSC_3181
Tämä vanha rakennus on Utsjoen Hiljentymisen polun varrella

Utsjoen kirkkotupayhdistys Ry rakennutti talkoovoimin Lapin Leaderin tukemana kulttuuri- ja hiljentymisen polun kirkkotupien, pappilan ja hautausmaan lähistölle. Polku on kaunis lisä alueen historiallisille kohteille, se on alle kaksi kilometriä ja helppokulkuinen. Polun varren infokyltit opastavat saamelaisesta rakenushistoriasta ja alueen historiallisista kaivauksista. Polun lisäksi samalla on helppo tutustua kirkkotupiin ja kivikirkkoon.

Hiljentymisen polun alkupiste

Linkki Retkipaikka.fi- artikkeliini polusta

Oliko joku edellämainituista kohteista jo valmiiksi tuttu? Toivottavasti löysit jotain uutta kesän retkillesi!