yöpyminen – Sivu 2 – Erämaan vaeltajatar

Kuutamoyö tunturijärvellä & Msr freelite 3v3

31.12.202431.12.2024julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Mikä olisikaan mukavampaa kuin pieni arjesta pakeneminen luonnon rauhaan?

Syksy ja alkutalvi on ollut ikävän kiireistä aikaa enkä ole ehtinyt retkeillä normaaliin tahtiin. Yöretkille lähteminen takkuaa enkä ole päässyt vielä kunnolla asennoitumaan talveenkaan.

Arki alkaa hiljalleen palailemaan uomiinsa ja olen alkanut suunnittelemaan talven menoja. Tammikuussa on tarkoitus tehdä kaamosvaellus Kaldoaivin erämaahan, odotan sitä hyvin innoissani!

Elokuussa tein Erätoverin kanssa pienen yöretken Kaldoaivin erämaan puolelle Gironskáiláttu- lammelle. Tälläisiä ”illasta luontoon ja aamusta kotiin” lähtöjä tulee tehtyä harmillisen vähän.

Kävelimme lammelle kiertäen Njallavárrin maston rinteen kautta. Olimme tarkistaneet tuulen suunnan ja valinneet lammen puoliskon sen mukaan. Erätoveri oli ottanut pressun muka tuulen suojaksi, aikeenamme oli väsätä siitä tarppimainen tekele.

Pressu oli hyvää ajanvietettä, vierähti tovi jos toinenkin kun yritimme saada siitä jonkinlaisen suojan tuulta vastaan. En ole itsekkään paljoa ollut tarppien tai muiden kevyiden suojien kanssa tekemisissä.

Ostin kesällä minulle ja lapsille kevyemmän kesäkelien teltan vaelluksia varten, Msr freelite 3 v 3 on 1230g painava kolmen hengen tilaihme. Keveys ja tilavuus ovat teltan paras ominaisuus, ulkoteltan ja pohjan vesipilariarvo on vain 1200 mikä on reilusti vähemmän kuin esimerkiksi Hillebergin teltoissa. Vesisateella täytyy olla myös nopea kokoaja – sisäteltta ehtii kastua ennen ulkoteltan kiinnittämistä. Tähän mietin patenttia tai kevyen puihin kiinnitettävän sadesuojan hankkimista.

Olen koonnut teltan nyt useamman kerran enkä ole vielä onnistunut saamaan ulkotelttaa ensimmäisellä kerralla oikein päin. Tämä on pieni ongelma verraten siihen kuinka helppo teltta loppujen lopuksi on koota. Ensin yksi haarautuva kaari kiinnitetään sisätelttaan ja kiilataan. Ulkoteltta puetaan kaaren päälle ja pingoitetaan kiiloilla ja myrskynaruilla. Teltassa on kaksi sisäänkäyntiä ja kaksi pientä absidia joihin mahtuu yksi aikuisten rinkka tai kaksi lasten rinkkaa / puoli. Vesisateella täytyy olla tarkka ettei vettä kerry absidien alle.

Lasten kanssa vaeltaessani käytämme paljon tupia yöpymiseen, teltta on lähinnä turvavarusteena mukanamme. Oma Fjällräven abisko shape 3 ei myöskään ole painavimmasta päästä (2560g), mutta jokainen säästetty gramma on tervetullut lasten kanssa vaeltaessa.

Tuuli yltyi tunturilammella. Jouduin kääntämään telttaani kertaalleen saadakseni sen paremmin tuulen suuntaiseksi. Saimme kokattua päivällistä suojassamme, Erätoveri oli järjestänyt jälkiruuaksi kuohkean vegaanisen mutakakun. Joimme hieman vadelmaboolia ennen pientä iltakävelyä lähinyppylöille.

Avotunturissa näkee kauas ja seurasimme kuinka lammelle saapui kalastajia. Lähivuosina olemme lukeneet ikävistä tapauksista joissa leireistä on viety retkeilijöiden varusteita häikäilemättömästi ja päätimme valua hiljalleen takaisin teltoille.

Iltapalan jälkeen oli aika kömpiä telttoihin nukkumaan. Viimeiseksi ennen teltan oven sulkemista seurasin kuinka kuu nousi hiljalleen tunturin takaa esiin. Harmitus siitä, kuinka vähän yöretkiä on tullut tehtyä valtasi mieleni. Toivottavasti vielä ehtisin tehdä useamman.

Yöllä tuuli yltyi kovemmaksi ja jännitin miten teltta kestää puhurin. Aamulla pakatessamme telttoja olin jättänyt toisen absidin auki jonka johdosta teltan kaari vääntyi tuulen voimassa lähes maata vasten. Kiireellä suljin oviaukon ja Erätoverin kanssa nostimme teltan takaisin pystyyn.

Msr:n freelite 3 v3:n kanssa on siis hyvä olla tarkkana tuulten kanssa. Suojaisa leiripaikka antaa paljon armoa pystytykseen.

Leiripaikan siivottuamme kävelimme mönkijöuralle hieman eri reittiä myöten. Istuimme puron vareelle kivelle nauttimaan lasilliset vadelmaboolia ja seurasimme kuinka tuuli heilutteli maassa kököttävää rinkkaani. Luonnossa ei paljoa tarvitse seurattavaa viihtyäkseen.

yöpyminen, Yleinen

Perinneretki pälville

25.5.202425.5.2024julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Ensimmäisiä kevään merkkejä ovat avotunturiin auringon lämmössä sulavat paljaat laikut, pälvet. Lumeton alue on vielä roudassa mutta sammal ja muu kasvusto tuoksuvat keväältä maaperän jatkaessa hidasta sulamistaan.

Minulla on ollut jo muutamana keväänä tapana hakeutua yöksi pälvelle aurinkoisena iltana. Parhaimmillaan pääsin aamusta kävelemään takaisin autolle kovaa hankea pitkin, iltaisin on saanut hiihtää perille. Pälviretken ideana on helppous ja vaivattomuus – tee leiri lähelle autoa sellaiselle paikalle jonka maisemat miellyttävät mahdollisimman vähällä vaivalla.

Keväisin päivät voivat olla yllättävänkin lämpimiä, yöllä pikkupakkaset kovettavat hanget jolloin aamun paluu autolle käy kuin leikiten.

Ilokseni sain seuraa tämän kevään pälviretkelle Vastuuttomien vaellusten porukasta. Yöretkemme osui kivasti vappuiltaan.

Parkkeerasimme autot Pulmankijärventien uudelle parkkipaikalle joka on kätevästi Skaidijärven tikutetun reitin pohjoispäässä. Olin jo aikaisemmin päillä zoomaillut ohiajaessa sopivaa reittiä kauemmas tiestä tasaiselle lumettomalle alueelle.

Olin täysin varma ettemme tarvitsisi apuvälineitä pälvelle päästäksemme. Kiertelimme hankiplänttejä parhaamme mukaan, mutta juuri ennen kohdetta jouduimme kahlaamaan polveen yltävässä hangessa. Nauru raikasi kaatuillessamme raskaiden rinkkojen kanssa jalkojen jäädessä hangen syövereihin.

Kevättalvella varusteet ovat käytännössä samat kuin talviaikaan yöpakkasten takia. Sulat alueet hankaloittavat suksien ja ahkion kanssa liikkumista joten en ajoittaisi hiihtovaellusta pohjoisimpaan Suomeen huhti-toukokuun vaihteeseen.

Leiriytyminen yhdellä teltalla on huomattavasti helpompaa kuin useamman kanssa – pälveltä ei meinannut löytyä sopivia tasaisia kohtia. Pienet kuopat eivät yleensä haittaa, mutta roudan aikaan sula vesi ei imeydy maahan vaan kastelee telttojen pohjat herkemmin.

Olemme sen verran mukavuudenhaluisia että jokaiselle oli oma teltta, omani sentään jaoin Kiiskin kanssa. Olen nukkunut niin monia öitä yksin teltassa etten välttämättä osaisi nukkua seurassa. Lapset vielä menevät, heidän kanssaan telttayöt ovat joka tapauksessa unettomia (minulle).

Illan ohjelmana oli koiran hellimistä, omena-kaurapaistosta ilman omenaa ja alkoholitonta hillakuoharia. Vapputunnelman kruunasi kylmä viima. Pulmankijärventiellä oli yllättävän paljon liikennettä ajankohtaan nähden, autojen hurina kuului ikävästi leiripaikkaamme muttemme antaneet asian häiritä – menohan oli kuin vapputorilta! Miinus ilmapallot ja ihmispaljous.

Ilta ei enää hämärtynyt lähestyvän yöttömän yön vuoksi joten nukkumaan kömmittiin väsyn iskiessä. Kiiski kömpi tutulle omalle paikalleen teltan perälle ja vain mulkoili sille mukaan ottamaani peitettä. Peite päätyi omaan käyttööni lämpötilan laskiessa.

Kiiski läpsi tassullaan muutamaan otteeseen vaihtaessani asentoa. Se si selvästikään ollut vielä täysin orientoitunut telttaelämään talven jäljiltä.

Routaisen maan vuoksi telttaa ei saanut kiilattua kunnolla. Tuulen koventuessa hieman jännitti pysyykö absidi kasassa yön yli, emme jaksaneet paljoa ajatella tuulen suuntaakaan leiriä pystyttäessä.

Aamulla nautimme vappuperinteiden mukaisesti kahvit ja munkit vihmovassa lumisateessa. Saderintamaa sai seurata Tenojoen laaksossa ennen kuin se iski päällemme.

Ja kuten tosiyöretkellä kuuluu tapahtuakkin, sade loppui juuri kun aloimme pakkaamaan leiriämme kasaan. Olin löytänyt muka paremman reitin takaisin autoille, saimmekin jälleen kahlata hangessa kovaa jälkeä etsien.

Kevään tulo oli vapun aikaan hidasta, tällä hetkellä tätä kirjoittaessani Tenojoki on jo menettänyt jäänsä ja tunturi sulaa vauhdilla.

Vetsikko, yöpyminen

Ruskaa ja pakkasta – yöretki Vetsijoelle

29.10.202329.10.2023julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Ruskan ajasta on vasta kuukausi! Tuntuu, että syksy oli ikuisuus sitten kun katselee alkutalven tuomaa kevyen lumipeitteen alla uinuvaa maata.

Syksy oli aktiivista aikaa kaikkine retkineen. On ollut mukavaa levätä ja valmistautua pitkään talveen. Blogi on ollut hiljaa vaikka paljon on tapahtunut. Olen ollut etsijäkoulutuksessa, yöpynyt kotipihassa ja työpaikan laavulla sekä käynyt pitkällä kävelyllä tuntureilla Kiiskin kanssa. Kamera tarttuu harvemmin mukaan sen painon takia. Pitäisi hankkia kevyempi linssi laajiksen tilalle.

Oli kenties viimeinen päivä kun ruskaa pystyi vielä ihastelemaan sen täydessä loistossa kun suuntasin ystävän kanssa yöretkelle Vetsijoelle yhdelle sen komeimmista maisemapaikoista. Vetsijoen vartta pystyy kulkemaan polkua pitkin lähes seitsemän kilometrin verran ennen kuin polku katoaa pajukkoon. Polku on paikoitellen vaikeakulkuinen sen hiljalleen painuessa suon ja runsaan pajukon syövereihin vähäisen kulun ansiosta.

Bongasin nuotiopaikan vaelluksellani ja palo palata komeiden maisemien luokse oli suuri. Patikoimme parin kilometrin matkan jokea reunustavaa polkua pitkin, kauniit keltaiset ruskan sävyt värjäsivät maisemat miltei maalauksen kaltaiseksi.

Vetsijoen varrella on paljon yksityistä maata. Leiripaikkamme sijaitsi valtion mailla joten teimme nuotion vanhalle kiviringille. Kostean syksyn vuoksi kaikki maastosta löytyvä irtopuu oli läpimärkää, otin kotoa kassillisen puuta mukaamme jotta saisimme hieman valoa pimenevään iltaan.

Pystytimme telttamme nuotiopaikan läheisyyteen ja kävimme ihailemassa leiripaikan viereistä koskea. Kun etsii tarkasti, koskelle löytää hyvän polun kävellä. Rannan kalliolla ei voinut kuin vain katsella voimalla virtaavan veden kiemuroita ja ihmetellä luonnon voimaa ja korvia huumaavaa kohinaa.

Nuotion äärellä paistelimme eväsleivät halsterilla, ruisleivästä tulee herkullisen rapeaa pienellä vaivalla. Jälkiruoaksi nautimme mokkapalat. Ystäväni oli jaksanut tuoda mukanaan kaksi porontaljaa jolla oli mukava makoilla ja katsella kuinka tähdet hiljalleen tulivat esiin yötaivaalle. Tunnelma oli upea, pimeyteen valoa tuova nuotio ja taivalle hiljalleen ilmestyvät revontulet kruunasivat illan.

Pieni pakkanen kipristeli poskia ja täytyi pukea lisää ylle. Syksyn ensimmäinen pakkasyö alkoi lempeästi vatsat täynnä.

Ennen nukkumaan menoa lueskelin hetken teltassani. Kiristyvä pakkanen sai kuitenkin nopeasti vetäytymään pussin suojiin. Juuri kun olin nukahtamaisillani kuulin naisen puhetta. Mitä ihmettä ystäväni höpöttää yksinään teltassaan?

Aamulla herätessäni haistoin pakkasen. Ulos kömpiessäni vastassa oli auringossa kimmeltelevä vaalea maisema, kaikki ympärillämme oli jäätynyt yön aikana kuuraan.

Pieni talven lähestymisen aiheuttama ahdistus sai väistyä kun kuljin leirimme lähettyvillä ihastelemassa jäätyneitä sieniä ja marjoja. Ystävänikin ilmestyi pihalle ja aloitimme aamiaisen valmistamisen.

Kaasuni oli jäätynyt yön aikana joten aamukahvit keiteltiin bensakeittimellä. Enpä olisi uskonut että kauniin aurinkoisen päivän jälkeen lämpötila laskee näinkin alas.

Aamiaisen jälkeen menimme joelle katselemaan sumun etenemistä. Maaginen maisema oli kuin kauneimmista Instagram- julkaisuista, onneksi saimme kokea hetken paikan päällä.

Auringossa sulava kuura sai lehdet hiljalleen putoamaan puista. Oli haikeaa seurata yhden upean vuodenajan vaihtuvan toiseen.

Yöllinen naisen ääni jäi vaivaamaan kun ystäväni kertoi itsekkin kuuleen äänen yössä. Hetken jo olin kauhuissani – kuka oli käynyt pimeässä yössä telttojemme lähistöllä jälkiä jättämättä? Jälkikäteen asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen että äänen täytyi kuulua läheiseltä mökiltä.

Leirin purettuamme patikoimme takaisin autolle samaa polkua pitkin ja lähdimme kotiin. Lyhyt reissu Vetsijoelle oli täyttänyt kaikki toiveemme täydellisestä yöretkestä!

Norja, yöpyminen

Raskas retki Rástegáisálle – yöretki Norjan puolelle

26.9.202326.9.2023julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Tuttavallisemmin Rastigaisalle.

Moni Utsjoella matkaillut on nähnyt muista alueen tuntureista eroavan, horisontissa kyyhöttävän vuoren Tenojoen toisella puolen.

Saamelaisille pyhä Rastigaisa on alueen seitsemästä gaisasta korkein noustessaan 1066 metrin korkeuteen.

Vuorelle tahtovan on varustauduttava hyvin – alueella liikutaan suurimmilta osin avotunturissa, reitti on kivikkoinen sekä haastava, vettä ei ole saatavilla paljoakaan ja itse vuori on liikkuvaa irtokiveä. Vuorella vierailuun on hyvä varata koko päivä. Matkaa on suuntaansa noin 16 km ja menomatkalla on lähes pelkästään nousua.

Sain kutsun lähteä mukaan Rastigaisan huiputusretkelle Erätoverilta ja hänen ystävältään. Muistan edelleen 2016 vuoden huiputusyrityksen (aika loppui kesken ennen pimeää) ja lähdin matkaan sillä asenteella, että huiputan jos jaksan.

Erätoverin ystävä oli vuokrannut meille Rastigaisan takana olevan Levajok Lodgen tunturikämpän. Kämppä helpottaisi yöpymistämme, otin itse joka tapauksessa teltan mukaan.

Olin reippaana retkeilijänä tuntia ennen sovittua parkkipaikalla odottelemassa. Muiden saavuttua pakkasimme loppuun ja matka alkoi.

Rastigaisalle vievän uran ja parkkialueen löydät Leavvajohnjálmmi bartaguovlu- nimisen tien varrelta ennen Leavvajohkan ylittävää siltaa.

Aluksi kuljetaan puurajalle. Matkalla on yksi kohtuuhelppo joen ylitys jossa ajoittain on silta. Vettä oli nyt sateisena syksynä minua hieman yli polven syvimmässä kohdassa.

Viiden kilometrin päässä parkkipaikalta on viimeinen varma vedenottopaikka lammessa. Muuten rinteessä ennen itse vuorta oli pieniä noroja lähteistä.

Suosittelen kulkemaan merkittyä reittiä pitkin. 2016 oikaisimme Erätoverin kanssa suoraan vuorelle, matkalla on syvänteitä.

Kuljetimme Erätoverin fatbikeä testimielessä mukana. Vuorottelimme työntäjää, reitti oli todella haastava pyöräiltäväksi kivikkoisuutensa takia. Hiljalleen saavuttaessamme vuorta päätimme piilottaa pyörän kivikkoon yöksi, ei ollut mitään järkeä työnnellä sitä mukanamme. Polun kivikkoisuus tuntui muuttuvan entistä haastavammaksi.

Kun saavutat vuoren rinteen, etsi kiviä joissa on punaisella spraymaalilla merkittyjä pisteitä. Tämä polku vie huipulle irtokiviröykkiötä pitkin. Me emme muistaneet tätä reittiä kuin vasta seuraavana päivänä paluumatkalla.

Lempattuamme pyörän vastaan tuli hyvin reipas retkeilijä joka oli huiputtanut vuoren. Jälkikäteen selvisi hänen olleen tuttumme! Hauska kohtaaminen vaikkemme mitään keskustelleetkaan.

Rastigaisan vierellä uinuva Geaidnogáisá oli myös vaikuttava näky. Reitin kaartaessa Rastigaisan länsipuolelle maisemat muuttuivat jylhiksi, oli selvää ettemme enää olleet kotimantereen puolella.

Lähdimme ystävän saamien ohjeiden mukaan hakeutumaan järven rannalla sijaitsevaa mökkiä kohti. Ihmettelimme kovasti miten ihmeellä reitin neuvonut henkilö on päässyt paikalle mönkijällä, maasto oli kivikkoista, täynnä kiivettävää ja laskettavaa kumparetta, pieneen alueeseen oli mahdutettu lähes jokainen haastava maasto suota ja tiheää pajukkoa lukuunottamatta mitä voi kuvitella löytävänsä Norjasta!

Auringonlaskussa vaeltaminen, päivän kilometreistä väsyneillä jaloilla talsiminen alkoi väsyttää. Saavuimme mökille sellaisesta kulmasta ettemme havainneet mökkiä kuin vasta sen lähistöltä. Löysimme myös karhun ulostetta jota emme aluksi tahtoneet uskoa karhun jättämäksi sen pienen koon vuoksi. Maastosta löytyi myös paljon vanhoja auraustikkuja jotka arvelimme olevan jääneet alueella käytävistä rekikoirakisoista.

Kämppä löytyi järven rannalta suojaisalta paikalta. Sen voi tosiaan lunastaa Levajok Lodgelta, avoin puoli on hieman edullisempi kuin lukittu ”parempi” puoli. Pystytin teltan pihaan, halusin sen mahdollisimman kauas järvestä yöllä nousevan sumun takia, mutta harmikseni ainoa hyvä paikka löytyi tuvan vierestä järven rannasta.

Teimme illalliseksi tortillaa. En ole pitkään aikaan ollut niin väsynyt että sekoilin jo puheissanikin! Syksyn ensimmäinen tähtikin näyttäytyi meille taivaalla illan hämärtyessä.

Onneksi en vielä tuolloin tiennyt että alueella tosiaan liikkui karhu!

Aamusella kömmin kosteasta teltastani ulos sankkaan sumuun. Aamutoimien yhteydessä seurailimme kuinka ensin laakson sumu katosi hiljalleen paikalta paljastaen Rastigaisan, seuraavaksi Tenojoen laaksosta nousi uutta sumua peittäen vuoren uudelleen.

Lähdimme kulkemaan kohti vuorta hieman fiksumpaa reittiä pitkin. Meillä ei ollut mukana kunnon paperikarttaa vaan kuljimme sovelluksen avulla jossa oli vain hintsusti korkeuskäyriä nähtävillä. Sumussa kulkeminen hankalassa maastossa olisi ollut lähinnä ärsyttävää.

Aloitimme Rastigaisalle nousun korkeita tolppia seuraten. Yksi jäi odottelemaan kamppeiden kanssa alas, lupasimme olla puolentoista tunnin päästä takaisin. Olin yllättynyt kuinka hyvin jaksoin nousta rinnettä ylös! Lähdin kiipeämään sillä mielellä, että keskeyttäminen olisi täysin ok.

Suurimmat haasteet olivat itse huipun luona joka oli eräänlainen oma kiviröykkiönsä tasanteen päällä. Turvallista kohtaa nousta oli hankala löytää emmekä olleet uskoa että porukka tosiaan pääsee huipulle! Etenimme kontaten ja lähes ryömien pelosta kankeina irtokivien luisuessa kenkien alla. Maisemat olivat huimat!

Viimein huipulla pystyimme hengähtämään ja nauttimaan maisemista peloitta. Oli uskomaton tunne nähdä vuoren takana siintävä Norjalainen maisema. Suomeen katsottuna näki kauas Paistunturin erämaahan.

Jos nousu oli hankala, niin oli myös laskeutuminenkin. Onnistuin löytämään hyvän kohdan josta laskeutua, pääsimme alas vammoitta. Ihan heti ei olla takaisin menossa. Meillä meni huiputukseen lähemmäs kolme tuntia, hups…

Päivän matkaksi kertyi yhteensä kaksikymmentä kilometriä. Söimme lounasta matkan varrella ja noudimme pyörän piilostaan. Poltimme kasvomme kirkkaassa auringonpaisteessa, jalat olivat kovilla kaikesta kivikkoisessa maastossa etenemisestä.

Löysimme tosiaan toisen unohtamamme reitin huipulle vuoren juurelle saapuessamme ennen kuin reitti lähtee jyrkästi alaspäin. Seuraamalla punaisia merkkejä kivissä pääsee myös ylös eikä tarvitse kiertää vuoren toiselle puolelle.

Ennen autolle pääsyä oli vielä ylitettävä joki. Se otti minulla eniten päähän pitkän päivän päätteeksi! Kylmä vesi tosin virkisti väsyneitä jalkoja.

Kotona olin vasta yhdentoista jälkeen yöllä. Utsjoelta Levajoelle ei ole kuin 35 kilometriä, mutta siihen täytyi lisätä vielä oma kotimatka päälle.

Rastigaisan huiputus sopii henkilölle jolla on kokemusta retkeilystä ja kivikkoisessa maastossa patikoinnista. Sää kannattaa katsoa hyvin, huonolla kelillä huiputus on vaarallinen irtokivien ja jyrkän rinteen vuoksi. Aikaa on varattava vähintään 10 tuntia.

Rastigaisaa voi myös käydä ihailemassa viiden kilometrin päässä parkkipaikalta pienen lammen rannalta. Yksi mahdollisuus on myös yöpyä laaksossa ja tehdä retkestä kahden päivän kestoinen.