Elämä on ulkona erämaassa

DSC_9723 DSC_9715
Yleensä emme suuntaa tunturiin jos päivälle on luvattu lumisateita. Tällä kertaa tarkoituksenamme oli suunnata syvemmälle Kaldoaivin erämaahan, joten pienestä lumisateesta huolimatta lähdimme matkaan kotipihasta. Oletimme, että sade loppuisi samoihin aikoihin kuin pääsisimme perille.

Heti Ailigas – tunturille päästyämme lumisade ja tuuli kovenivat, ajettuamme 12 kilometriä töyssyistä kelkkareittiä pitkin oli pakko viittoa J:lle reestä, että nyt pitää pysähtyä. Maisemia emme nähneet muutamaa reittimerkkiä pidemmälle ja kova tuuli puhalsi takkini läpi. Pikku- J valitteli sormiaan. Vauva nukkui kopassaan tyytyväisenä reitin töyssyisyydestä huolimatta.

Totesimme, että parasta on kääntyä takaisinpäin ja yrittää uudelleen seuraavana päivänä. Onneksi palasimme kotiin, lumisade loppuikin vasta viiden aikaan iltapäivällä.

DSC_9699 DSC_9698
Sunnuntaina koitti uusi yritys paremmalla menestyksellä. Tällä kertaa lähestyimme erämaata anoppilan suunnalta. Kohteenamme oli jälleen Jeagelveaijavri, jonne pääsimme suoraan kauempaa kiertelemättä. Otimme vetokelkkamme sijasta ajokiksi toissa viikolla ostamani Ski-Doon, joka veti reen ylös jyrkkää rinnettä jopa paremmin kuin Lynximme.

Uudesta kelkasta huolimatta Pikku-J viihtyi jälleen vaarin kelkan kimpussa. Onhan siinä sentään pähee vaihdekeppi! Pojat pilkkivät, vauva nukkui reessä ja minä tein nuotiota. Siinä vierähtikin tovi, jäälle ehti kertyä aikamoinen kasa rautuja.

J innostui ajelemaan kelkalla pitkin rinteitä ja kävin itsekin kokeilemassa millainen härveli tulikaan ostettua. Halusin kelkalta helpompaa hallittavuutta ja mielestäni kuusisatanen Summitti oli juuri oikeanlainen hankinta. Sillä J pääsee viimeinkin kikkailemaan ja meikäläinen opettelemaan muutakin kuin reitillä ajoa. Sain ajettua kelkan heti ensimmäiseksi rinteeseen upoksiin, vielä riittää harjoiteltavaa… Etenkin, kun henkilökohtainen kelkan ylöskaivaja ei ole joka reissulla mukana. Onneksi minulla on tarkoitus perehtyä kelkkaan tarkemmin vasta ensi talvena, kun on enemmän aikaa.

DSC_9704 DSC_9702
Pieni lumisade pyyhki järven ylitse hämärtäen maisemat hetkellisesti. Nuotiolla paistoimme makkaraa, Pikku-J herkutteli kuivalla lihalla ja vauvakin käväisi hereillä tankkaamassa.

Meillä on ollut J:n kanssa jo vuosia Egokalakisa, jonka voittaa egoimman kalan saanut henkilö. Tällä kertaa voittajaksi selvisi Pikku-J taimenellaan, joka oli syönyt koukkuun nalkkiin jääneen raudun.

IMG_20190310_121214.jpgTuo rautu taimenella oli just niin Pikku-J:n tuuria! Hän, joka voittaa kaikki lautapelit muistipelistä Afrikantähteen (siis joka ikinen kerta…) yllätti jälleen tuurillaan.

Vauva alkoi hiljalleen muuttua levottomammaksi ja päätimme hiljalleen alkaa pakkailemaan tavaroita. Aurinko pilkisteli jälleen pilvien takaa ja paluumatkalla ihastelin reen kyydistä kauniita tunturimaisemia. Jeagelveaijávrin ja Skoárrajávrin alue on talvella kauneimmillaan ja varmasti viimeistään ensi talvena käyn hiihtelemässä siellä!

Kotiin palasi jälleen kolme oikein väsynyttä pilkkijää. Toivottavasti jälleen ensi viikonloppuna pääsemme tunturiin nauttimaan keväästä!

Tunturitunnelmia

DSC_9656
Lauantaina koitti se päivä kun viimein päästiin koko perheen voimin tunturiin. Kerta oli meille kaikille ensimmäinen tälle talvelle. Erityisen kerrasta teki se, että pieni melkein kuukauden ikäinen tyttäremme pääsi ensimmäistä kertaa erämaahan.

Vauvan vieminen tunturiin, etenkin talvella vaatii tarkkaa suunnittelua. Pikku-J oli hieman nuorempi käydessään ensimmäistä kertaa tunturissa ja onneksemme tuolloinkin reissu onnistui ongelmitta. Vauva matkusti reessä kovassa vaunukopassa vieressäni, hyvin suojattuna lumelta ja viimalta. Syöminen hoidettiin tuttipullolla joka lämmitettiin  termospullossa säilytetyllä kuumalla vedellä. Mikäli vaipanvaihto olisi tullut tarpeeseen, olisimme päässeet anoppilaan kymmenessä minuutissa.

Valitsimme Jeagelveaijávrin kohteeksemme juurikin anoppilan läheisen sijainnin takia. Koska järvelle joudutaan nousemaan jyrkän rinteen kautta, ajoimme paikalle hieman kauempaa Tenojoen ja Vetsijoen jäitä pitkin. Paluumatkalla menimme suoraan alas rinnettä.

Onneksemme valitsemamme päivä oli hyvin lämmin – kylillä saatiin nauttia jopa viiden asteen lämmöstä! Tunturissa toki oli hieman kylmempää.

DSC_9658 DSC_9648
DSC_9664
Ja mitenkä muutenkaan, järvellä pilkittiin ahkerasti. Pikku-J:kin onnistui saamaan pienen raudun, egokalakisan voitti kuitenkin vaari suurella punavatsaisella kalallaan. Jäällä oleskelu oli haastavaa lumen ja jään välissä lymyilevän veden takia, isompien lasten hanskat olivat likomärät kotiin palatessa. Asiaan saattoi tietenkin liittyä hanskojen dippailu vedellä täyttyneisiin jalanjälkiin.

Lapset kuluttivat aikaa läheisellä kumpareella laskien. Itse kävin lähistöllä ajelemassa Lynxillä, lähinnä maisemien takia. Pilkkiminen ei niinkään ole mun juttu, mielummin käytän aikani valokuvaamiseen ja ihan vaan istuskeluun.

DSC_9684 DSC_9675
Paistoimme nuotiolla makkaraa ja lapset herkuttelivat vaarin kuivalla lihalla. Vauva ruokaili kerran ja jatkoi tyytyväisenä uniaan. Loppua kohden tuuli alkoi yltyä ja aloimme tehdä lähtöä, lapset osallistuivat paikan siivoamiseen mielellään.

Lähdön kanssa ei pidetty kiirettä, ennen kuin pääsimme jäältä pois oltiin ehditty repiä jo kaksi moottorikelkkaa irti vesikosta. Matkan varrella vielä yksi kelkka meinasi jäädä hankeen kiinni, se vasta naurattikin Pikku-J:tä.

Kotiin päästyämme automatkan jälkeen vauva heräili eteisessä oikein tyytyväisenä. Harmi, ettei hänellä ole vielä hajuakaan mistä kaikesta jäi paitsi nukkuessaan!

Seikkailufiilis koukuttaa

DSC_9630
Seikkailufiilis, se joka yhtäkkiä valtaa mielen ja kehon kesken ulkoilun. Se, joka saa mielikuvituksen liikkeelle ja on mukana retkisuunnitelmissa sekä auttaa jaksamaan kesken vaelluksen.

Seikkailufiilis saa jalan nousemaan korkeammalle ja suksen luistamaan paremmin. Ärsytys katoaa ja vastoinkäymiset kääntyvät osaksi seikkailua. Illalla väsymys on palkinto päivän raatamisesta, hyvin nukutun yön jälkeen seikkailufiilis auttaa jälleen jaksamaan.

Sateen kastelemana, lopen uupuneena seikkailufiilis saattaa toimia vasta jälkikäteen kotona – ”muistatko sen, kun oltiin aivan loppu ja kaikki suorastaan vitutti? Siitäkin selvittiin lopulta!” Vastoinkäymiset kääntyvät seikkailuiksi.

Sen huomaa, kun seikkailufiilis valtaa mielen. Keskiviikkona hiihtelin Utsjoen jäillä, kaikki ärsytti, takakontinkin luukku oli osunut päähän kun kaivelin suksia ulos sen uumenista. Päällä oli liikaa vaatetta ja hiki alkoi virrata jo heti jäälle päästyäni. Pian huomasinkin hiihteleväni auringonpaisteessa vailla huolen häivää. Seikkailufiiliksissä aloin unelmoida hiihtovaelluksesta keväthangilla, siitä kuinka pitkän päivän päätteeksi pääsisin autiotuvalle lepäämään. Kenties kaverin ja koiran kanssa.

DSC_9626 DSC_9633
DSC_9641
Seikkailufiilis on kuin kauan sitten opittu taito jota ei ole harjoitettu aikoihin, silti se muistuu mieleen hetkessä. Pohdin voisiko olla mahdollista, etten enää innostu ulkoilusta samalla tavalla kuin ennen. Olinko oppinut viihtymään sohvan nurkassa sisätiloissa, mitään tekemättömänä?

Suureksi ilokseni löysin itseni jälleen suunnittelemasta uusia vaelluksia ja retkiä. En malta odottaa, että vauvavuosi on ohitse ja olen valmis lähtemään pidemmille reissuille.

Ei ole väliä sillä, onko reissu onnistunut tai ikimuistoinen – pääasia on, että seikkailufiilis valtaa mielen.

 

Kuvat Utsjoen jäältä 20.2.19

Ensimmäistä kertaa luonnossa

DSC_9619 DSC_9615
Huonosti nukuttu yö ja 16 asteen pakkanen eivät paljoa kannustaneet lähtemään ulos. Olin jo päiviä aikaisemmin luvannut itselleni, että keskiviikko olisi se päivä kun viimein lähden hiihtämään ensimmäistä kertaa tälle talvelle.

Olen jo jonkin aikaa sitten tehnyt itselleni lupauksen,  vaikka väsyttäisi eikä millään jaksaisi, lähtisin silti ulos. Ja lähes joka kerta olen palannut kotiin paljon virkeämpänä ja jaksanut loppupäivän paremmin. Keskiviikkona puin lämpimästi päälleni ja suuntasin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Ellin polulle.

Auto piti kamalaa ääntä lämmetessään kotipihalla, J oli valmiiksi nostanut liukulumisukseni varastosta esiin ja aurinko paistoi kirkkaana taivaalta – hieman jännitti lähtä testaamaan, mitä äkillisen painopisteen muutoksen kokenut kroppa pitäisi urheilemisesta.

DSC_9605 DSC_9603
Ellin polun metsä on peittynyt kauniiseen lumivaippaan. Aurinko paistoi matalalta saaden lumikiteet kimmeltämään kultaisena valossaan. Suksien siteet sopivat viime talven jäljiltä kenkiini ilman säätämistä, pääsin matkaan ilman hermojen kiristymistä. Mikä oli hyvä, kun motivaatio lähtä hiihtelemään ei ollut kovin korkealla…

Hiihtäminen tuntui hyvältä. Raskauden jälkeen ei suositella kuuteen viikkoon liikuntaa jossa tulee nopeita käännöksiä, tärähtelyä tai hyppelyä, joten rauhallinen perinteinen hiihto on turvallinen ja hyvä tapa kohottaa kuntoa hiljalleen. Kunhan ei kaadu mäessä!

Sormia ja kasvoja palelsi. Kaunis metsä kutsui syvemmälle, valmiiksi tampattu ura kannusti hiihtämään. Tämähän on helppoa!

DSC_9598 DSC_9600
DSC_9577
Hiihtelin hiljalleen Ellin polun näköalapaikalle. Rástigáisáa ei erottanut pilviltä, Norjan puolen rinteet näyttivät karvaisilta lehdittömien puittensa takia. Ajatus karvaisista tuntureista nauratti.

Oli outoa olla pitkästä aikaa keskellä luontoa. Lukuisat lumikenkien jäljet ilahduttivat, mukavaa, että paikalla oli vieraillut muitakin. Edeltävinäkin talvina Ellin polulla on riittänyt talviaikaan liikkujia, kahtena edeltävänä talvena määrä tuntuu vain kasvaneen!

Lähdin hiihtelemään takaisinpäin samaa reittiä pitkin – vielä en uskaltanut lähteä uppohankeen tarpomaan. Tämä muutaman kilometrin pikkulenkki riitti ja onneksi en lähtenyt rasittamaan itseäni enempää. En meinannut aamulla päästä sängystä ylös kipeän selän takia.

Viikonloppuna voisin lähteä uudelleen hiihtelemään. Eihän tämä selkä ja muu keho muuten kuntoudu kuin liikkumalla ;). Täytyy vain muistaa levätäkkin, vaikka ulkoilu piristää. Nämä unettomat yöt tulevat jatkumaan vielä pitkälle kevääseen :D.

 

Pakkasta kirkkotuvilla

DSC_9536 DSC_9544
Hitsiläinen!

En muista ollenkaan, kauanko nämä pakkaset ovat jo kestäneet. J sanoi yöllä huomanneensa pakkasmittarista ulkona paukkuneen 37 asteen verran. Päivällä pakkasta oli enää ”vain” 26 astetta, kun uskallauduin Pikku-J:n kanssa kotipihalle tekemään lumityöt.

Eilen vierailin kirkkotuvilla lasten päiväuniaikaan. Aurinko paistoi kauniisti taivaalta saaden pakkaslumen kimmeltelemään valossaan. Ailigas- tunturi Mantojärven pohjoispäässä näytti houkuttelevalta, voi kun jo pääsisi hiihtämään! Tai edes moottorikelkalla käymään katsomassa maisemia.

Vierailuni kirkkotuvilla koostui lähinnä maisemien ihastelusta. Muistin ottaa kameralla parit kuvatkin, vaikka mielenkiinto oli jossain aivan muualla kuin kohmeisilla sormilla asetusten säätämisessä. On outoa, etten ole koko talven aikana poistunut kylänraitilta luontoon.

DSC_9540 DSC_9535
DSC_9543
Vauva täyttää ensi viikolla kaksi viikkoa, joka tarkoittaa lupaa ulkoilulle. Tänään sain tietää että ensimmäisenä päivänä ulkoilua suositellaan 20 minuutin verran, ja joka päivä minuutteja saisi lisätä 20 lisää! Viikossa minuutteja tulee hurjasti kasaan, joten toivotaan että pakkaset laskevat reippaasti alle 20 asteen.

Onneksi kuitenkin koko ajan mennään kevättä kohti, jolloin päästään koko perheen voimin pilkkimään. Itse pikkuhiljaa lisäilen liikuntaa ja odotan innolla kuuden viikon rajapyykkiä, jonka jälkeen uskaltaa tosissaan alkaa urheilemaan. Toivottavasti en ole yhtä rapakunnossa tällä kertaa, kuin mitä esikoisen raskauden jälkeen olin…

Hyvää viikonloppua!

Hän on täällä!

IMG_20190204_185840 IMG_20190204_185326Kuukauden blogitauko on ollut varmaan pisin, mitä olen koko blogin historian aikana pitänyt. Syy taukoon oli yksinkertainen – en tahtonut kirjoittaa väkisin tekstiä, josta ei millään olisi luonnostunut mielenkiintoista. Edes itselleni. Eipä kotisohvalla istuskellessa ja sukkaa kutoessa kovin paljoa saanut ideoitua blogitekstejä…

Suunta on vain ylöspäin! Meidän pieni erätär syntyi jo lähes viikko sitten, hän ja minä voimme oikein loistavasti ja innolla odotamme pakkasten väistymistä sekä kahden viikon iän täyttymistä, jolloin talvivauvan kanssa saa alkaa ulkoilemaan. Vauva on oikein pieni ja suloinen, tyytyväinen rakkauspakkaus. Isoveljensä silmäterä.

Heti emme pienen kanssa suuntaa tunturiin, vaan aloitamme ulkoilun kevyesti vaunuttelemalla. Itselläni on tavoitteena aloittaa säännöllinen liikunta heti kun pakkaset sen sallivat. Etenen vauvan rytmin mukaan, ulkoilut kohdistuvat hänen päiväuniensa ajalle.

Ihan jännittää saada selville tämän hetkinen kuntoni. Onneksi viimeksikin kunto oli parantunut huomattavasti jo kolmen kuukauden sisällä, nyt tuskin kahden lapsen kanssa ehdin yhtä hyviin tuloksiin, mutta mihinkä se kiire tässä on. Pääasia, että saan kuntoni siihen pisteeseen että päästään koko perheen kesken ulkoilemaan.

Onneksi on nämä superpakkaset – viikon palautuminen synnytyksestä on vain hyväksi, muuten olisin jo varmaan hiippaillut kylänraitilla edestakaisin lukemattomia kertoja. Ja tuskin olisin malttanut olla koskematta niihin suksiin.

Palataan asiaan viimeistään ensi viikolla, jolloin on luvattu reilusti leudompia kelejä! Outoa kaivaa kamera esiin näin pitkän tauon jälkeen.

Hyvästi, vuosi 2018

DSC_7421
Jopas aika on kulunut nopeaa, ainakin näin loppuvuodesta! Tänään vuosi vaihtuu ja uuden vuoden tienoilla on ollut tapana kerrata menneitä ja lupailla tulevalle vuodelle. Minulle vuosi 2018 ei ole ollut mikään parhain. Koulukiireet ja nyt tämä toivottu raskaus ovat vieneet paljon aikaa, onneksi opiskelu päättyi keväällä ja pian pieni retkeilijätär liittyy seuraamme, jolloin pääsen jälleen luontoon seikkailemaan.

Molemmat asiat ovat onneksi pelkästään positiivisia! En muista milloin viimeksi olisin ulkoillut näin vähän kuin kuluneena vuotena. Ensi vuonna onneksi asiat tulevat olemaan toisin, vaikka olemme kiinni entistä enemmän lapsissa. Lapset eivät kuitenkaan estä toteuttamasta suunnitelmia.

DSC_7790Vuoden 2018 tammikuussa en ulkoillut kovinkaan paljoa. Kovista pakkasista huolimatta kävimme Jeagelveaijávrilla pilkillä, jonne saimme seniori-Jessestä seuraa.

Skáidejávrin kodan tsekkaus oli ollut jo pidempään suunnitelmissa. Hiihtelimme tuonne eräänä hyvin kauniina talvipäivänä Erätoveri E:n kanssa. Retki oli yksi ensimmäisistä uusien Oacin liukulumisuksieni kanssa.

DSC_7598
Maaliskuun auringossa hiihtelin Oađašangielas- tunturin juurelle ja petyin seikkailufiiliksissäni päädyttyäni merkitylle ladulle. Tälläisiä retkiä kaipaan!

Kävin Erätoverin kanssa Kuoppilaksen autiotuvalla testaamassa puusta tehtyä ahkiota. Elettiin huhtikuun loppua ja saatiin kokea yön yli reissulla sekä keväistä että talvista keliä. Onneksi loppuvuoden puolella järjestettiin ahkiokurssi – omani on vielä hieman kesken, mutta eiköhän se saada kevääksi valmiiksi!

Oakkostanjávri on tutumpi pilkkireissuilta, ihmeen kaupalla sain houkuteltua J:n kanssani yöreissulle sinne.

DSC_8274Kesäkuun alussa kävin juhlistamassa syntymäpäiviäni Skaidijärven kodalla. Tällä kertaa en nauttinutkaan siideriä juhlajuomaksi ;).

Viime kesä oli yhtä tuskaa. Oli yliluonnollisen kuuma ja parasta pahoinvoinnin aikaa. Nyt varmaan hoksaatte, miksi en kesällä paljoa retkeillyt… Onneksi uskallauduin aamupahoinvoinnista huolimatta Erätoverin kanssa Ellinpolulle yöksi. 

Meidän piti yöpyä teltassa kesällä myös J:n tyttären kanssa, mutta koska sää oli jotain aivan uskomatonta, emme valitettavasti päässeet reissuun. Elokuussa ennen kylmien kelien saapumista sain kuitenkin houkuteltua J:n minun ja Pikku-J:n mukaan Kaldoaivin erämaahan.

DSC_8605
Syyskuussa metsästettiin ruskaa. Pikku-J on toinen parhaimmista kuvauskavereistani ja hänenkin kanssaan laatuajan viettäminen on oikein mukavaa. Syksyllä pystyi aistimaan tulevan talven.

Talvi tuli kerrankin ajoissa! Hetkinen… Eipäs hätäilläkkään. Lokakuussa ehdittiin iloita maahan sataneesta lumesta, tuolloin ei olisi uskonut että vielä marraskuun puoleessa välissä ihmetellään puuttuvan hangen perään.

Marraskuussa toivotettiin 52 päivää kestävä kaamos tervetulleeksi. Edelleen kaamos on ihan jees, vaikkei olla lomaillessa ehditty ulos ”valoisaan” aikaan sen osuessa juuri sopivasti Pikku-J:n päiväuniajalle.

DSC_8933Kuluneen vuoden aikana tuli petyttyä ja ylitettyä itsensä. Olen onnellinen kaikista onnistuneista reissuista ja siitä, että löysin hiihtämisen ilot uudelleen. En malta odottaa, että pian pääsen suksien kimppuun!

Tulevalta vuodelta odotan paljon perheen kanssa ulkoilua. Pikku-J oli kolmen viikon ikäinen kun hän oli pilkkireissulla mukanamme ensimmäistä kertaa. Koska tämä pikkuinen syntyy joko tammikuun (jookos!) tai helmikuun puolella, hän ei tule pääsemään tunturiin yhtä pienenä kylmien kelien takia. Viimeistään kevätauringon paistaessa lämpimänä pääsemme muun perheen mukaan tunturiin. Riippuu toki pienokaisen voinnista.

Kesältä odotan paljon. Vaikken vaeltamaan lähde vauvan iän takia, tulen yöpymään luonnossa sekä yksin, että kaverin kanssa. Ja totta kai koko perheellä lähdemme telttailemaan! Maastoauton ja mönkijän ansiosta pääsemme koko porukalla liikenteeseen.

Talvella hiihdän hiki valuen. Haaveilen kaamosyössä telttailemisesta, mutta koska menin lupaamaan etten osta muuta retkeilyvarustetta kuin uudet vaelluskengät, tuo haave ei taida vielä ensi talvena toteutua (+ pelkään edelleen pimeää).

Kulunut vuosi on ollut täynnä surua, stressiä, kiirettä, iloa ja hauskanpitoa. Toivotan vuoden 2019 tervetulleeksi ja käsken kuluneet 12 kuukautta painumaan hiiteen. Ei enää tälläistä vuotta!

Klikkaamalla sinisellä painetuista tekstinpätkistä pääset linkattuihin postauksiin.

Hyvää ja onnellista uutta vuotta!

Mieleenjääneitä hetkiä luonnosta

DSC_1451
En ole viimeaikoina oikein muuta tehnytkään, kuin miettinyt ja muistellut jo tehtyjä retkiä luontoon. Ne hetket tulevat yllättäen – aamupuuroa sulatellessa, autolla ajaessa, kutoessa, siivotessa… ”Vitsi, kun siellä Kevon luonnonpuistossa oli jännittävää yöpyä! Vaikka pelkäsinkin koko yön”. Nuo lukuisat muistot retkiltä lämmittävät mieltä vielä vuosienkin jälkeen. Jännittävät hetket vaikeakulkuisissa maastoissa tuovat edelleen mieleen sen mielihyvän, kun raskas pätkä on takana päin ja itsestään on saanut olla ylpeä.

Kun en ole päässyt aikoihin retkeilemään, nuo muistot tsemppaavat ja tuovat varmuuden siihen että heti kun olen kynnelle kykenevä, tiedän suuntaavani luontoon. Luultavasti otan sukset varastosta ja painelen lähimmälle tunturille.

DSC_3235Mitkä asiat ovat sitten jääneetkään mieleen?

  • Edellä mainittu Kevon yö, kun nukuimme Erätoverin kanssa palaneen Tapiolan kammin jäänteiden lähistöllä. Oli syyskuu ja yöt pimeät, katselin järven rannalla otsalamppuni avulla kuinka pimeässä loistavat silmäparit kelluivat kauempana. Viereisellä rannalla oli ilmeisesti poro juomassa – siitäkin näkyi vain kiiluvat silmät. Yö oli muutenkin jännittävä lukuisten myyrien läsnäolon takia. Yö oli kuin jyrsijöiden liskojen yö.
  • Ammattikoulussa luonto-ohjaajaksi opiskellessani olimme muistaakseni Ylläksen puolella vaeltamassa. Koko päivän oli satanut vettä ja vaelsimme märän suon halki kohti yöpaikkaa. Suurin osa luokasta taisi nukkua hiihtokahvilan terassilla ja teltat roikkuivat terassin katosta kuivumassa, kuten lähes kaikki muutkin varusteet.
  • Pääsin myös eräopasopiskelijoiden mukana Lemmenjoelle, jossa Jäkäläpäällä sijaitsee Suomen syrjäisin kirjasto. Koko Lemmenjoen vaellus oli jo itsessään hieno kokemus kun saimme tutustua kullankaivuuseen ja vanhoihin kenttiin. Kirjasto tuulisen tunturin laella oli jotain, mitä ei ihan heti pääse kokemaan!
  • Vuosia sitten olin J:n kanssa Kaldoaivin erämaassa kalastusreissulla. Olimme juuri palanneet läheiseltä järveltä teltallemme, kun lähistöllä alkoi pyöriä pieni ketun näköinen eläin. Se oli uskalias ja pyöri leirimme lähellä vaikka mukanamme oli koira. Peku oli tuolloin tosin pieni pentu. Jo leiripaikalla epäilimme eläimen olevan jotain aivan muuta kuin kettu, ja myöhemmin valokuvia eteenpäin näyttäessämme saimme vahvistuksen epäilyllemme – naali oli vieraillut luonamme.

deuterNämä pienet mieleenjääneet hetket ovat syy miksi hakeudun kerta toisensa jälkeen retkille. Varmasti jokaisesta reissusta jää mieleen jotain mitä voi muistella vielä vuosienkin jälkeen. Edellä mainittujen esimerkkien lisäksi näitä upeita muistoja on lukuisia muita.

Retkeilyssä ei ole tärkeintä itse suoritus, vaan siitä saatava mielihyvä.

52 päivää kaamosta

DSC_7007
27.11. aurinko ei enää nouse horisontin yläpuolelle. Tai no, monessa muussa kunnassa ympäri Suomea näin tapahtuu jatkossakin, mutta täällä meillä pohjoisimmassa kolkassa vuoden pimein aika kestää hyvin pitkään… Meillä on sentään se etu, että poikeuksetta joka vuosi tähän vuoteen mennessä maa on jossain vaiheessa kaamosta peittynyt valoa heijastavaan lumeen joka saa kaamoksen tuntumaan paljon valoisammalta kuin se tosiasiassa onkaan.

Etelä-Suomessa aurinko nousee taivaalle joka päivä, pilvien takaa sitä valitettavasti ei joka hetki pääse ihailemaan. Lumeton, pimeä talvi on varmasti mälsempi kuin lumellinen pimeä. Uskoisin näin.

Tämä on kuudes kaamokseni ja viime vuotinen oli ensimmäinen, joka tuntui lyhyeltä ja valoisalta. Ensimmäinen kaamos oli shokki – en ollut ajatellutkaan, että aurinko ei tosissaan nouse taivaalle _ollenkaan_. Ensimmäinen kerta kun aurinko nousi taivaalle oli mahtava – sitä oli tosissaan kaivattu.

DSC_7244
DSC_7322
Kaamoksella töissäkäynti ja ulkoilu saa arjen luistamaan, upeat revontuli-illat piristävät ja säännöllinen ulkoilu lasten kanssa pakottaa aikuisenkin ulkoilemaan.

Lapset ovat havainnoinneet kaamosta siten, että luulevat nukkumaanmenoajan tulevan nopeammin. Etenkin, jos eivät osaa lukea kelloa. Heillä on ollut hankala hahmottaa ajankulua kun pimeää on jo kahden jälkeen iltapäivällä. Monet kerrat ollaan yllätetty lapset kertomalla, että vielä on vaikka kuinka kauan aikaa leikkiä ennen iltatoimia.

Entäs se kyselyikä? Minne aurinko menee? Miksi aurinko nousee ja laskee? Yritäppä siinä selvittää kolmeveelle, mikä kaamos on. Olen yrittänyt kertoa kaamoksesta pojalle mahdollisimman ikätasoisesti, että koska talvi tulee, aurinko menee nukkumaan ja herää taas keväällä. (Oikeasti en ole jaksanut alkaa selittämään maapallosta ja sen liikkeistä -”mamma, mikä on maapallo?”- + 100 muuta jatkokysymystä.)

Jos pystyisin (ja olisi lunta), hiihtäisin halki  kaamoksen. Esikoisen raskausaika oli kaamoksella rankka (2. kaamokseni), tällä hetkellä en näe pimeyden vaikuttaneen lainkaan mielialaan.  Saa nähdä miten käy, kun tällä hetkellä en pysty kävelemään tasaisellakaan maastolla pitkiä matkoja, luonnon läsnäolo jää siis minimiin.

DSC_7155Muutamat lähes itseselvät vinkkini kaamoksen selättämiseen:

  • Ulkoile!
  • Näe ystäviä, harrasta, poistu kotoa
  • Tuo arkeen valoa: kynttilät, nuotiot, kaamos/jouluvalot
  • Aloita uusi harrastus, joka ei ole riippuvainen kelistä (esim. käsityöt, leipominen)
  • Käännä kaamos positiiviseksi asiaksi (10 syytä iloita kaamoksesta)

Lupaan raportoida kaamoksen päätteeksi, miten pärjäsin ilman säännöllistä retkeilyä ja ulkoilua. Laskettuun aikaan on 74 päivää, josta 52 menee pimeydessä… Kaamos voi tuntua tänä vuonna hyyyyvin pitkältä.

Kysymyksiä ja vastauksia Utsjoesta

teno DSC_2386
Kuluneen viikon aikana olen kerännyt blogin ja Instagramin kautta kysymyksiä liittyen Utsjokeen ja täällä asumiseen. Saan välillä kyselyitä lumitilanteesta, perheelle sopivista aktiviteeteista ja muista matkailijoita kiinnostavista asioista, otan edelleen mielelläni kysymyksiä vastaan!

Eniten teitä on kiinnostanut tosissaan matkailuun liittyvät asiat. Jaan kysymykset omiin osioihinsa, jotta selaaminen olisi helpompaa.

Matkustaminen & majoittuminen

Onko Utsjoella hotellia, minkälaisia majoituspalveluita sieltä löytyy?
– Utsjoella on tällä hetkellä kaksi avoinna olevaa hotellia, Holiday Village Valle ja Hotelli Pohjan tuli. Hotellien lisäksi on useampia mökki”keskuksia” joissa samassa pihapiirissä on useampi majoitusvaihtoehto, sekä yksittäisiä mökkejä. Utsjoen kirkonkylältä löytyy myös leirintäalue.

Helpoin tapa saapua Utsjoelle?
– Vastaisin, että henkilöauto. Utsjoelle kulkee J-bus Ivalosta, itse paikkakunnalla ei ole muita julkisia liikkumistapoja. Toki taxiyrittäjiä löytyy. Kesällä Utsjoen keskustassa on helppo liikkua pyörällä läheisille retkikohteille.

Lähin lentokenttä & rautatieasema?
– Lähin lentokenttä on Ivalossa n. 180 kilometrin päässä. Lähin rautatieasema on Rovaniemellä 450 kilometrin päässä.

Jos ei ole kiinnostunut retkeilystä, mitä muuta Utsjoelta löytyy?
– Ravintola Deatnun järjestämä perinneruokailta (lokakuussa), kovasti kehutut Kirkkotuvat, Välimaan saamelaistila, silmää miellyttävät maisemat, Suomen pohjoisimmat uimahalli ja elokuvateatteri…

Kuka saa ylittää Norjan rajan?
– Rajan Suomesta Norjaan ja takaisin voi ylittää kuka vain, ilman tullattavaa tavaraa. Eli Utsjoen kirkonkylällä sijaitsevan rajasillan saa ylittää vaikka kävellen keskellä yötä, jos siltä tuntuu. Koirilla tulee olla passi, siru ja tarvittavat rokotteet kunnossa.

vetsikko-utsjoki mantojärvi
Arki

Millaisia aktiviteetteja Utsjoella on lapsille?
– Kuohun ja liikuntatoimen järjestämät harrasteet, mm. 3-6 vuotiaiden liikuntakerho jossa olemme Pikku-J:n kanssa käyneet, vanhemmille lapsille on taas paljon monipuolisemmin harrastuksia. Nyt tulee mieleen tälläkin hetkellä toimiva boffer-miekkakerho ja ampumahiihto. Tarjolla on ollut myös akrobatiaa, tanssia ja lentopalloa. Myös Mll järjestää liikuntasalivuoroja. Tarkalleen en osaa sanoa, mitä tällä hetkellä koululla pyörii kun meillä ei ole ikäryhmään sopivaa osallistujaa.

Minusta näin pieneksi kyläksi Utsjoella on uskomattoman paljon harrastusmahdollisuuksia lapsille, kaikenlisäksi edulliseen hintaan!

Utsjoen kirkonkylältä löytyy myös luistelukenttä, uimahalli, kirjasto, koulun pihalla olevat leikkivälineet, Nisulammen uimaranta sekä suuri urheilukenttä

Mitä järjestettyjä harrastuksia aikuisille löytyy?
– On kehonhuoltotuntia, vesijumppaa, kuntosaliryhmää, lentopalloa ja pesäpalloa. Kansalaisopisto järjestää erilaisia kursseja, itse osallistun tällä hetkellä puisen ahkion rakennuskurssille. Muita aikaisemmin järjestettyjä kursseja ovat mm. puukko- ja kuksakurssit. Myös pehmeille materiaaleille järjestetään käsityökursseja.

Paljonko Utsjoella on huollettuja latuja?
– Itse Utsjoen keskustassa on pururata, jolla menee talvisin hyvin huollettu latu. Latu jatkuu pururadan pohjois- ja eteläpäihin sekä Nisulammen alueelle. Itse valaistu latu on 2,5 kilometrin pituinen, lisäladun pituudesta en osaa sanoa. Myös yksityisen ylläpitämä Ellinkuolpuna- Kuoppilas- latu avataan tammi-helmikuussa. Kyseiselle ladulle kannattaa varata aikaa ja ottaa kartta mukaan.

Kaldoaivin puolelle menevä merkattu moottorikelkkaura on myös hiihdettävissä.

Mitä kauppoja/viihdekeskuksia Utsjoelta löytyy?
– Kirkonkylällä on tällä hetkellä yksi päivittäistavarakauppa. Kauppa on arkisin ja lauantaisin auki. Samassa yhteydessä on myös Posti sekä apteekkikaappi.

Kylällä on Ravintola Deatnu ja Pub-Rastigaisa, joista molemmista saa lounasruokaa, ravintolasta ala carten ja pubista pizzaa. Kylätalo Giisan yhteydessä on kahdila, pieni kyläkauppa, matkamuistomyymälä, kirppis sekä Matkahuolto. Myös J-bussit lähtevät kylätalon pihasta.

Kesällä Onnelan törmän vieressä toimii Eräkontion kalastus-sekä erätarvikemyymälä.

Kirkonkylällä on myös elokuvateatteri! Olen yhden elokuvan käynyt katsomassa siellä ja n. 8 euron lippuhintaan nähden se on hyvin laadukas.

Mitä lapsiperheelle toivoisit Utsjoelle?
– Kunnon leikkipuiston monipuolisine telineineen! Perhekahvilan. Vauvauinnin. Pieniä asioita, Utsjoella on tarjota lapsiperheille kaikkea muuta hienoa jota ei jokapitäjästä löydä. (Edulliset harrastukset, puhdas luonto, elämykset…)

Mikä on parasta Utsjoessa?
– Kiireettömyys, monipuolinen ja kaunis luonto. Edut, mitä me muualta tänne muuttaneetkin saamme käyttää (virkistyskalastusoikeus, maastoajoneuvoluvat, Kevon luonnonpuiston säännöt, jotka sallivat kunnassa asuvien vapaamman jalanliikkumisen…).

DSC_0013 plöp
DSC_4449
Mikä tuli yllätyksenä muutettuasi Utsjoelle?
– No tämä kiireettömyys ja stressittömyys. Toki täälläkin stressaa, mutta aivan eri asiat. Etelä-Suomessa vieraillessa ilmapiiri on kireä ja ahdas kaupungilla liikkuessa, täällä olotila on vapaampi ja paljon stressittömämpi. Eipä tarvitse menettää hermojaan neljän ruuhkassa.

Säätilat, miten voi olla ensin niinkin kylmä etteivät autotkaan starttaa ja kaupan muovipussit halkeilevat? Seuraavaksi tuulee niin kovaa, että meikäläistä hieman kevyempi kaveri lentää tuulen mukana Ivaloon. Kesällä taas hikoillaan ja viihdytään sisätiloissa törkeiden helteiden takia. Säätilat osaavat olla täällä jotenkin super-överit.

Se, miten tärkeä jostain suuresta erämaa-alueesta voi tulla. Näitä vanhempia kuvia katsoessa mulle tulee hirveä hinku päästä vaeltamaan Paistunturien puolelle NYT HETI.

Tärkeinpänä se, miten paljon vaivaa täällä saa välillä nähdä saadakseen sulle kuuluvaa terveydenhoitopalvelua. Meillä on Utsjoella hyvä perusterveydenhuolto ja osaava, ystävällinen henkilökunta, mutta välillä lääkäriin saat matkustaa Ivaloon saakka, jos kotipaikkakunnalla ei ole mahdollista päästä kiireellisimmissä asioissa hoitoon. Onneksi näin on hyvin harvoin. Synnärille meiltä on 450 kilometriä suuntaansa, jos sulla ei ole mahdollisuutta mennä sukulaisten luo Rovaniemelle tai maksaa itseäsi kipeäksi vuokraamalla asunto lähempää h- hetkeä odoteltaeksi, joudut ottamaan riskin ja odottelemaan kotona synnytyksen käynnistymiseen saakka jolloin synnytyskomplikaatioiden ja matkasynnytyksen riski kasvaa.

Millaiset eläinlääkäripalvelut Utsjoella on?
– Nyt en osaa sanoa, montako kertaa kuussa eläinlääkäri vierailee Utsjoella, kerran-kaksi? Muuten päivystysasioissa on mentävä Ivaloon.

Onko Utsjoella poliisia, palokuntaa?
– Utsjoella on ympärivuorokautinen VPK. Poliisilla on kerran kuukaudessa vastaanotto auki, muista heidän vierailuistaan ei paljoa mainosteta. Viime viikolla kävi tuuri kun jouduin olemaan heihin yhteydessä, poliisi oli paikalla. En vaan saanut heihin puhelimitse yhteyttä vaan vaihteessa kerrottiin ottamaan yhä uudelleen ja uudelleen yhteyttä, marssin suoraan heidän vastaanotolleen ja sain hyvää asiakaspalvelua. Itse toivoisin, että poliisi olisi useimmin paikkakunnalla, koskaan ei tiedä milloin tosissaan tulee tilanne kun toivoisi poliisin olevan lähellä.

DSC_4208 DSC_5708
Herättikö postaus teissä lisää kysymyksiä? Edelleen kysymyksiä saa lähettää joko blogin kommenttikenttään, Facebook-sivuille tai Instagram-tilille.

Monelle näin pohjoiseen muutto voi olla korkean kynnyksen takana. 52 päivää kaamosta voi pelottaa (tässä postaus siitä, miksi kaamos on ihan jees), mutta siinäkin on omat etunsa. Ei voi sanoa, etteikö meillä täällä olisi tekemistä, paljon saa itse suunnitella mutta loppupeleissä aika loppuu kesken jos kaiken tahtoo päästä kokemaan lyhyen vierailun aikana.

Toivottavasti vastasin kysymyksiinne kattavasti!