Läskipyöräillen kesään

DSC_5256 DSC_5245
DSC_5247
Uskomatonta! Kesä ilmestyi Utsjoelle parissa päivässä. Aurinko paistoi eilen paahtavan kuumana taivaalta ja ekat ”rusketusraidatkin” tuli saatua.

Keskiviikkona ajelin pakettiautolla (never again, ”on sil helppo ajaa” se sanoi, ”kyl se vaihekeppi toimii ihan oikein”, se väitti…) Ellin polulle ja ensimmäistä kertaa lähdin kunnolla testaamaan marraskuussa hankkimaani Silverbackin läskipyörää. Olenhan mie jo hieman päässyt sitä kokeilemaan pururaalle ja viime kesänä lähes samanlaista pyörää tunturiin asti, mutta tämä kerta oli ensimmäinen polulla. Ellin polku on onneksi hyvin helppokulkuinen maastopyörällekin.

DSC_5243 DSC_5249
DSC_5244
Polku oli hyvä harjoitus tälläiselle vasta-alkajalle. Mie en ollenkaan tykkää alamäistä (etenkään kuoppaisista) ja Ellin polulta löytyi vain yksi sellainen, jonka nöyränä kävelin alas. Kodalla tapasin pariskunnan jonka kanssa keskustelin tovin ja siirryin alas rantaan seuraamaan Tenojoen virtausta.

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja kimalteli puolukan varvuissa. Linnut lauloivat syvemmällä metsässä ja joki solisi taustalla. Kodan ympäristössä vaikutti levollinen ja rentouttava fiilis.

DSC_5246 DSC_5257
DSC_5253
Huomenna olis suunnitelmissa mennä yöksi luontoon. Vielä on epäselvää, kummalle vaihtoehdoistani lähden vai tyydynkö vain käymään pidemmällä patikalla päiväsaikaan.

Muistakaas, että 17.6 juhlitaan taas Suomen luontoa, teemalla rakastu kesäyöhön – nuku yö ulkona! Samaan aikaan juhlitaan myös Suomen 40. kansallispuistoa Hossaa. Hossassa olen käynyt vaeltamassa 17- kesäisenä, ja reissu oli yksi jännittävimmistä ikinä!  Pimeät yöt, kirkkaat järvet, tuulen humina harjuilla ja karhun jätteet autiotuvan pihassa eivät unohdu ikinä. Alueen mielenkiintoiset paikkojen nimet ovat myös edelleen muistissa.
Meillä on lasten kanssa suunnitelmissa suunnata anoppilaan tuona päivänä, mie nukun teltassa ja loput perheestä aitassa. Päivä vietetään ulkona luonnossa, totta kai.

Tästä linkistä  voit hakea 17.6 järjestettäviä tapahtumia, tai järjestää sellaisen itse – lähde yksin, parhaan ystäväsi, perheesi tai kokonaan uuden porukan voimin luontoon yöpymään- ja rakastu kesäyöhön!

Synttärikahlaus Kalkujoelle

DSC_5206 DSC_5209
DSC_5212
Synttäreiden kunniaksi lähdin ”yksille” tunturiin. Paikkakuntalaiset ovat lisänneet kuvia tunturista facebookiin ja vähän jännityksellä odotin miltä tunturin lumitilanne näyttää ylhäällä.
Nousin ylös suoraan takapihaltamme oikoreittiä pitkin geologiselle polulle. Aluksi polulta ei tarvinnut paljoa poiketa, mutta mitä ylemmäs pääsin sitä lumisemmaksi maisemat kävivät. Koko patikan ajan taivaalta satoi vettä ja räntää, sinänsä hauskaa kun välillä sain kahlata polviin asti yltävässä lumihangessa.

DSC_5213 DSC_5216
DSC_5219 DSC_5223
Ylhäällä lumitilanne olikin lohdullisempi kuin mitä uskalsin edes toivoa! Siellä täällä oli paljasta maata ja jopa mustikan varpuihin oli ilmestynyt pienet silmun alut. Seurasin hirvien ja porojen jälkiä kohti Kalkujoen laavua ja tunsin kevätfiiliksen valtaavan mielen. Viimeisimmästä kuivan ajan tunturireissusta alkaa olemaankin jo tarpeeksi aikaa.

Vesisateen takia kameran linssiin tuli muutama tahra ja ne näkyvät ikävinä harmaina läntteinä kuvissa. Piilotin kameran takkini sisään ja kahlasin viimeiset metrit kodan pihaan. Samaan aikaan kaksi telkkää nousi lammen sulasta lentoon ja kapustarinta lauloi kauempana kaunista vihellyksen kaltaista ääntään. Olin aivan myyty, kesäisin paikalla vieraillessani en ole lammella kohdannut kertaakaan noin suurta ruuhkaa.

DSC_5224 DSC_5229
DSC_5227 DSC_5231
Kodalla korkkasin pari päivää sitten pilkkirepusta löytämäni siiderin. Kodan ovea en saanut kiinni puuttuvan hakasen takia, mutta mikäpä siinä oli istuskella ja ihastella maisemia vaikka kylmä tulikin.

Lueskelin laavun vieraskirjaa ja vähän siistin paikkoja. Kuvasin pihalla maisemia, varmistin että en jättänyt jälkeeni mitään ja lähdin kulkemaan polkua pitkin alas kylille. Alastulo kävi kuin leikiten (ei siiderin takia, kaadoin sen jängälle, lite ei ole mun makuun…) kun kuljin paljaalta laikulta toiselle. Vesisade yltyi päästessäni pururaalle ja jatkuu vielä tälläkin hetkellä, kun tätä tekstiä kirjoitan.

Kesä tulee vauhdilla! Mun puolesta tuo vesisade saa kestää vaikka viikon putkeen, kunhan ensi viikonloppuna pääsen viimein kulkemaan luontoon kunnolla!

Ánnáguravárrin näköalat

DSC_5060 DSC_5062
DSC_5063
Joitain päiviä sitten kävin Pekun kanssa kävelemässä kelkkauraa pitkin Kalkujoen lähistöllä. Mulla ei ollut lumikenkiä matkassa ja silti mun piti poiketa uralta ja kahlata turhankin pitkä matka hangessa päästäkseni Ánnáguravárrille.

Olen viimeksi joskus parisen vuotta sitten käynyt kyseisellä paikalla ihastelemassa Utsjoen laaksoon avautuvaa maisemaa. Tuolloin vasta tutustuin lähialueisiin ja kuljin vaikeistakin paikoista päästäkseni lupaavilta vaikuttaviin paikkoihin.

DSC_5066 DSC_5069
DSC_5072
Kuljin merkattua geologista polkua pitkin ylös tunturiin ja pysähdyin nauttimaan auringosta Kalkujoenlammen laavulle. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalta ja kaikkialla oli täysin hiljaista. Jostain kaukaisuudesta kuului moottorikelkan ärinää.

Lukuisat kengänjäljet parveilivat lammen jäällä, joku oli kairannut muutamia pilkkireikiäkin sinne. Johtalanvárrin huipun jäät kimmeltelivät kauempana. Jatkoin matkaani kaakkoon, kohti Ánnáguravárrin reunaa.

DSC_5074 DSC_5077
DSC_5083 DSC_5088
Ánnáguravárrin ”näköalapaikalle” ei mene polkua. Sinne pääsee kun kulkee laavulta kaakkoon, kohti maastosta erottuvaa kukkulaa. Kesällä maasto on kivistä ja osittain hankalaa koivikon takia mutta pujottelemalla helpommista kohdista kulku käy leikiten.

Vaaran näköalapaikalla on puikulan muotoinen kivi, josta maisemat avautuvat kauniisti Utsjokilaaksoon. Korkeammalle vaaran huipulle kiivetessä maisemat ovat entistä komeammat.

Alas vaaralta pääsee joko laskeutumalla takaisin geologiselle polulle tai palaamalla kodalle ja sieltä polkuja myöten alas kylän pintaan. Itse rymistelin alas vaaralta poroaidan viereen, josta kuljin suoraan takaisin polulle ja sieltä pururaalle. Kesällä vaaran rinteessä on syytä olla varovainen.

Geologinen polku koulun kohdilta noustessa on jyrkkä ja hyvin kivinen. Pakkasten aikaan polku voi olla liukas.

Näköalapaikka on oivallinen pikaisesti Utsjoella vieraileville patikoijille sen helpon saavuttavuuden ja läheisyyden puolesta!

Matkaa minulle kertyi n. 2 kilometriä reitin lähtöpisteeltä laskettuna.

Kevättä rinkassa

DSC_4964 DSC_4967
Vietettiin tänään Pikku-J:n kanssa kahdenkeskeistä aikaa ulkoilemalla aurinkoisessa kevätsäässä. Mietin pääni puhki minne me kahdestaan päästäis helpoiten ja mieleeni juolahti oitis Ellinpolku! Kyseinen merkattu reitti on kesäaikaankin lapsiperheille sopiva sen helppokulkuisuuden ja luontonsa puolesta.

DSC_4976 DSC_4979
DSC_4981
Hieman jännitti lähtä lumikengin kulkemaan taapero rinkassa istuen, mutta yllätyin kulun helppoudesta. Meidän lapsenkantorinkka ei oikein sovi mun selälle vaikka kuinka ollaan sitä yritetty säätää (siinä on jopa Deuterin kanto-osa!) rinkan painopiste ei meinaa millään pysyä lantiolla.

Rinkan epätoivoisen asettelun lomassa aloitettiin retki Ellinpolun parkkipaikalta.

Tutkittiin lukuisia eläinten jättämiä jälkiä metsässä ja seurattiin osin lumeen peittynyttä lumikenkäuraa. Pikku-J ei paljoa kommentoinut reissun aikana, silloin tällöin vastaili ”joo” mun höpötyksiin.

DSC_4988 DSC_4990
DSC_4991
Näköalapaikalla poika alkoikin haluta jo takaisin autolle. Loin viimeiset katseet Ellinkuolpunaan ja lähdin kulkemaan kelkkauraa pitkin autolle päin. Pikku-J innostui retken loppuvaiheessa juttelemaan vähän enemmänkin ja höpötteli ummet ja lammet autoista ja kelkoista. Rinkasta hänet pois nostettuani en poikaa meinannut saada auton kyytiin ollenkaan, ulkoilu kun on vaan niin kivaa 😉

Oon kirjoitellut Ellinpolusta jo useammankin tekstin, mutta joka kerralla on todettava että tuolla pitäisi vierailla useamminkin! Ja etenkin lasten kanssa. Näköalapaikalta on 900m kodalle, jonka luona on hyvä nauttia eväät ja ihastella ohi virtaavaa Tenoa. Hyvällä tuurilla pääsee näkemään myös poroja! Hirviäkin kuolpunassa liikkuu jäljistä päätellen.

Hitsit että tekisi mieli yöpyä Ellinpolun läheisyydessä vielä tässä kevään aikana!